Luoksesi palaan (S, 156/156 raapaletta, shamanismi, Elvar/Aala)

[Lunalotta]

Heeeii, Elvarin unissa pitää seikkailla Aala eikä Idunna! ;__; Haistan tässä taas kolmiodraamaa. Ehkä Elvar ei lopulta tiedä, kumpaa rakastaa enemmän... Draamaa, draamaa oi draamaa! No, ehkä toi "metsäretki" selkeyttää Elvarin ajatuksia - tai sitten ei.
Ihanaa kuvailua metsässä elämisen arjesta ja Òske on jännä nimi Mistä sä keksit nää nimet?

[Isfet]

Sparkly, hiih, olen kai lukenut liikaa draamaa, ja haluan nyt kiduttaa myös muita  Ei vaineskaan, kyllä se siitä selkenee ja fluffyksi muuttuu ehkä

A/N: Lisää hitusen dramaattisia käänteitä.

33.
100 sanaa

Yöllä sataa lunta. Se peittää petollisen puhtoisena maan, kinostuen majojen päälle. Elvar ei herää, kun se peittää hiljalleen ilmanottoaukon, jonka keppi on luiskahtanut vinoon.

Kova läimäytys poskeen on ensimmäinen asia, joka havahduttaa hänet. Ympäriltä kuuluu epämääräistä mekkalaa, toinen poski on jäistä tanteretta vasten. Silmissä näkyy valkoista ja värikkäitä pisteitä, keho huutaa ilmaa.

”Kaveri, tokenehan nyt!”

Elvar haukkoo henkeä ja yskii, näkökenttä alkaa tarkentua. Muutama kevyesti huojentunut naama häilyy hänen yläpuolellaan. Sattuu.

”Sillä lailla poika, hengittele syvään. Kiskottiin sinut ulos tuolta, pitää lähteä ennen kuin pyrytys jatkuu taas”, Yrivin selittää vakavana.
 
He ovat juuri päässeet matkaan, kun lumisade alkaa uudelleen.

34.
100 sanaa

Aluksi se ei ole paha. Hiutaleet leijuvat suurina lämpäreinä, mutta harvakseltaan, takertuvat hiuksiin, ripsiin, vaatteisiin. Vähitellen sade tihenee, ohjastajat huutelevat toisilleen ja ripeyttävät vauhtia entisestään sen minkä voivat. Porot puuskuttavat rekien edessä, miehet puupinojen päällä suojaavat kasvojaan käsillään.

Elvar tähyilee valoja, hän ei näe merkkiäkään kylästä. Nouseva tuuli läimii lumen heitä päin, myräkkä onkin viimeinen mitä tässä kaivattiin.

Hän pikemminkin tuntee sen, sitten vasta näkee välähdyksen silmäkulmastaan. Katse kääntyy, huojennus lyö aaltoina hänen lävitseen. Elvar huutaa ja osoittaa kädellään, jotta muutkin katsoisivat.

Väreilevää sinistä valoa, joka kutsuu heitä luokseen. Henki leijailee hangen yllä, valmiina johdattamaan eksyneet kotiin.

Aala on tullut.

[Lunalotta]

OI sä laitoit näitä lisää mun jälkiruoaksi <3 joo todellakin fluffya tänne ja heti! Eiku Elvar/Aala fluffya sitten, eikä mitään Idunnaa!
Säikähdin jo, että ei kai Elvar sentään tukehtua meinannut. Mutta onneksi siitä selvittiin, ja sitten Aala tulee ja johdattaa ne turvaan lumisateesta! Ihana Aala <3
Miten mä vaan niin rakastan tätä sarjaa, tää on niin mahtava :3

[Isfet]

SparklingAngel, kärsivällisyyttä. Aistin suunnaltasi tiettyä hahmovastaisuutta...

A/N: Elvar tekee paluun kylään! *dramaattista musiikkia*  No joo, kevyesti lähdetään. Mutta! Sydämeni jätti takuulla lyönnin välistä eilisiltana, ja alkoikin sitten pamppailla toden teolla - Luoksesi palaan oli päässyt Finipikareissa jaetulle kolmossijalle raapale/ficlet osuudessa! Iso kiitos kaikille äänestäneille, ja niille jotka mahdollisesti lukevat tätä vaikka eivät kommentoisikaan <3

35.
100 sanaa

Häilyvä valo johdattaa heidät pimeyden läpi, kadoten vasta silmän tavoittaessa soihtujen lepatuksen. Perillä valopiiri ympäröi heidät hetkessä. Kyläläiset ojentelevat käsiään ja henkäilevät taivaan kiitos, olet kunnossa. Elvar liukuu alas ja etsii katseellaan Aalan. Hän on vetäytynyt sivuun, vetää nahkajalkineita takaisin vapisevin käsin, nojaten raskaasti shamaaninsauvaan.

Elvar tahtoisi huutaa, takoa järkeä noihin paksukalloihin. Aalan ansiosta me olemme tässä nyt! Hän meidät pelasti! Hän tahtoo nostaa Aalan syliinsä, kantaa tämän lepäämään.

Äiti tunkeutuu väkijoukon läpi hänen luokseen, asettuu Elvarin eteen ja hymyilee kireästi.

”Ehdimme jo kaivata sinua”, hän sanoo.

Elvar hymyilee ja nyökkää, pitää ajatukset ominaan. Aala vetäytyy hiljaa varjoihin.

36.
100 sanaa

Elvar ei osaa enää nukahtaa.

Hän tuijottaa ylhäällä häämöttävää kattoa, painaa silmänsä päättäväisesti kiinni. Rentoutuu. Uni lipuu lähemmäs, kutittelee mielen perukoilla. Kurkkua alkaa kuristaa, hengitys tihenee. Sydän jyskyttäen Elvar ponkaisee istumaan. Turhautuneena hän käy tulen ääreen, antaa liekkien sulattaa kohmeuden rippeet pois. Hän tuijottaa niiden tanssia luomiensa raoista. Väsymys voittaa vasta aamun tullen.

Elvar herää kerälle käpertyneenä, on yhä sysipimeää. Hän nousee kylmenneen tulisijan ääreltä, ulos. Lumi työntyy sisään saappaanvarsista, pilvimassat peittävät taivaan. Aala ei ole kotona, Elvar jää seisomaan lumisateeseen kunnes hiukset kastuvat. Äänettömyys lepää kaiken yllä kuin raskas vaippa, maailma on niin lähellä että voi melkein koskettaa.

Harhaa.

[Lunalotta]

Jee taas uusia, ja hyvää ystävänpäivää muuten ihanuus! ja siis toi 36.rapsun loppu taas. Sä se osaat lopettaa rapsut hyvin! Ja Idunna on kyllä mukava hahmo sinäänsä, mutta en halua että se tulee Elvarin ja Aalan väliin! Aistit siis oikein tavallaan, koska Elvar/Idunna-paritus ei mielestäni ole oikein :c
Ihana Elvar, kun ajatteli tietysti ensimmäisenä Aalaa kun kylään saapui. Ja voi toista, kun hän ei kotona ollutkaan ja Elvar joutuu seisomaan lumisateessa... Toivottavasti Aala tulee pian

[Isfet]

SparklingAngel, kiitos taasen. Kommentit piristää päivääni aina hurjasti 

A/N: Niin. Yritän saada näihin mahdutettua tunnelmaa entiseen malliin, vaikka näissä tapahtuukin nyt vähän enemmän. Tai ainakin erilaista tapahtumaa. Aalan ja Elvarin jutustelut eivät kuitenkaan ole ohitse, pyydän teitä vain malttamaan mielenne.

37.
100 sanaa

Koputus tärisyttää ovea. Ulkona seisoo vaalea poika, jota Elvar ei heti osaa sijoittaa mihinkään yhteyteen. Tuima katse arvio hänet päästä varpaisiin, Elvar koettaa olla kuin ei olisikaan. Nuorukainen on reilusti häntä pidempi.

”Sinä olet Elvar? Isäni haluaa keskustella kanssasi.”

Elvar kohottaa kulmiaan.

”Yrvin. Minä olen Jùven.”

Jùven johdattaa Elvarin kinoksiin tallattuja polkuja pitkin kotiinsa, heilauttaa kättään perheelleen ja poistuu. Elvar kutsutaan istumaan pöydän ääreen, talon isäntää vastapäätä. Idunna tarjoilee heille yrttijuomaa, hipaisee ohimennen Elvarin sormia omillaan. Kuin vahingossa. Elvar hörppää liian nopeasti, kurkkua polttaa ja silmiä vetistää. Tyttö hymyilee lempeästi, isän katsoessa muualle. Sekin on melkein vahinko.

38.
100 sanaa

Yrvin johdattelee puheen Elvarin työn korvaamiseen. Osa miehistä on kuulemma ottanut osuuden puista, osa nahkaa tai elintarvikkeita. Elvar sanoo ottavansa mieluiten nahkaa, jos miehellä sitä vielä on. Kaiken kaikkiaan keskustelu on pian käyty, mutta Ilena, Yrvinin vaimo kehottaa häntä jäämään hetkeksi.

Elvar laskeutuu hitaasti takaisin istumaan. Hän jutustelee kevyesti isäntäväen kanssa, kiertäen henkilökohtaisemmat aiheet. Hänelle annettaan kuivattua poronlihaa, mitä hän pureskelee katsellessaan ympäri tupaa. Idunna pelastaa pikkuveljensä konttaamasta tulen ääreltä, toinen leikkii nurkassa puuveistoksilla. Idunna vilkuilee Elvaria vaivihkaa, hyysäten lasta sylissään.

Kotoinen ilmapiiri tuntuu äkkiä painostavalta ja tunkkaiselta, Elvar pahoittelee, että hänen täytyy lähteä. Luminen maisema antaa hänelle tilaa.

[Lunalotta]

AAAA itse taas lämmität mun mieltä olemassaolollas
Sä tai sun sormet yrittää nyt selkeesti ujuttaa tähän jotain ihmeen Idunna/Elvar-kuviota, jota mä en salli koska Elvar ja Aala kuuluu yhteen! Hirveä Idunna kun on noin ihastunut Elvariin ja yrittää tehdä vaikutuksen siihen ja sitten vielä ne mokomat sormien hipaisut ja aaaa. ;__; Ei näin. *murrr*
Mut siis niin ihania rapsuja taas koska sä oot ihana ja tää sarja on ihana ja mä en osaa kirjottaa ja moikka! <3

[Isfet]

SparklingAngel, saa nähdä mitä kaikkea kamalaa tänne hivuttautuu  Kiitos taasen!

A/N: Hups, mitenkäs tässä näin kauan meni... Rapsu numero neljäkymmentä ulkona! Jälleen Aalaa mukana, ja kevään edetessä tässä alkaa taas tapahtua.

39.
100 sanaa

Aala vaikuttaa yhä tavallista väsyneemmältä, kun Elvar tapaa hänet illalla. Nuorukainen näkee sen talvi-illan värisistä silmänalusista, aavistuksen eteen työntyneistä olkapäistä ja kireästä niskasta. Aala hieraisee sitä ajatuksissaan ajoittain, noin kolmensadan sydämenlyönnin välein. Ja kuitenkin se on Aala, joka sanoo sinua väsyttää.

Elvar hymyilee toisella suupielellään, sulkee silmänsä Aalan painaessa viileän kämmenen tämän otsaa vasten. Se tuntuu hyvältä, toinen käsi tapailee varovasti pulssia kaulalta. Nainen pyörähtää kauemmas, jättäen jälkeensä suopursun tuoksun.

”Sinun pitäisi levätä. Tästä haudutettu juoma tuo rauhallisen unen”, hän sanoo, asettaen pienen pussin Elvarin kämmenelle.

Elvar kiittää, ja noudattaa shamaanin kehotusta. Käydessään maate mökissään hän toivoo Aalan toimivan samoin.

40.
100 sanaa

Talvi alkaa väistyä nopeasti. Sen tuntee kirkkaasta auringosta, joka näyttäytyy joka päivä hetken pidempään. Räystäille kasvavista jääpuikoista, puiden pudottamista lumikuormista. Ja ennen kaikkea lauhasta tuulesta, joka tuoksuu keväälle.

Ihmiset alkavat viettää enemmän aikaa ulkona, hymyillä toisilleen ja jutustella. Elvar voisi melkein nauraa muutokselle. Ainoa, joka tuntuu olevan vastustuskykyinen keväälle, on Aala. Hän ei hymyile, suojaa silmiään valolta ja seisoo ulkona imemässä itseensä viimeiset siniset hetket. Joskus Elvar on havaitsevinaan nelijalkaisen hahmon juoksevan hangella, häntä perässään liehuen.

Nyt hän näkee sen ensimmäistä kertaa läheltä. Otus pysähtyy, istuu maahan pyöreäkärkiset korvat värähtäen. Elvar kyyristyy hitaasti ja ojentaa kättään haisteltavaksi.

”Naali sopii sinulle.” 

[Lunalotta]

Noniin, nyt tuli se oikea pari kuvioihin Tai no ei parituksen varsinaisessa merkityksessä, mutta eipä ollu Idunna häiritsemässä (kerkeen tehä siitä vielä vihamiehen itselleni, murrmörr, eiku)
Kevään kuvaileminen on niin jotenkin ihanaa ja hassua samaan aikaan kun oikeastikin alkaa kevät tulla. Ainakin joskus, nyt kuitenkin ollaan jo ensimmäisessä kevätkuukaudessa maaliskuussa Ja naali, suloista <3 Aalan oonkin kuvitellut vähän sellaiseksi talven ihmenaiseksi, sellaiseksi joka just voiskin nauttia enemmän hämärästä ja pimeästä. Itsekin olen vähän sellaiseksi taipuvainen, vaikka toki rakastan kesää ja auringonvaloa, mutta hämärä ja pimeä on myös suosikkeja. Tykkään kaikesta Ja silloin kun ihmisistä tulee iloisempia kesällä, musta tulee entistä sekompi ja hyperaktiivisempi, koska oon iloinen, nauravainen ja energinen jo muutenki vuodenajasta riippumatta... Menin taas ohi aiheen, mutta kiitos taas uusista rapsuista! Eikä mennyt ku puol tuntia nii bongasin nämä

[Isfet]

Sparkly: Ei se mitään, vaikka välillä menee ohi aiheen Pääasia, että kuitenkin kommentoit! Ei Idunna tarvitse vihata...

A/N: Hmm, siitä näkyykin taas hetki vierähtäneen... Noh, tässä olisi kuitenkin uutta, olisi tosi kiva kuulla mitä tykkäätte... Kai joku muukin tätä jaksaa vielä seurata? Nämä osat kastavat teidät hiljalleen draman synkkiin vesiin... Tai ehkä ennemminkin kostuttavat varpaita.

41.
100 sanaa

On jo oikeastaan yö, kuu on kohonnut korkealle taivaalle. Aala on kuitenkin vasta palannut tuntureilta ja istuu ompelemassa pieniä nahkapusseja. Luultavasti kevään ja kesän tarpeisiin. Elvar istuu katselemassa, tuli vasenta kylkeään kuumottaen. Savu kiemurtelee kohti mustuneita kattoparruja, lämpö saa höyryn kohoamaan shamaanin kosteista hiuksista. Heitä ympäröivä tila on täynnä hiljaisuutta ja rauhaa, he ovat osa sitä. Elvarin silmäluomet tuntuvat raskailta, mutta Aalan kädet työskentelevät varmasti, kuten aina.

”Etkö sinä ikinä nuku?” Elvar kysyy, kätkien haukotuksen.

Aala hymähtää, kiskaisten neulan rivakalla liikkeellä sitkeän materiaalin läpi. Elvar hymyilee kasvojen pehmeälle ilmeelle, toivottaa hyvää yötä poistuessaan. Käheä ääni kuiskaa vastauksen, kuunvalokin on lempeää.

42.
100 sanaa

Elvar pakottaa kasvoilleen hymyn. Oikeasti hänen tekisi mieli kirota, kun oven takaa paljastuukin äidin lisäksi kaksi muutakin naista.

”Kutsuit minut käymään, mutta sinulla onkin muita vieraita. Lähden tästä häiritsemästä.”

”Ei, hyvänen aika, nyt kun kerran tulit!” äiti kiistää tiukin katsein.

”Ei meitä häiritse”, Ilena sanoo, ja peli on jo menetetty.

Elvar istuu harkitun välimatkan päähän (hänestä on tullut hyvä siinä) ja ottaa nyökäten vastaan kulhon lihalientä. Idunna katsoo häntä ripsiensä lomasta ja sipaisee hiuksia korvan taakse. Naiset ovat ilmeisesti korjaamassa kevyempiä vaatteita kevääksi. Äiti kyselee häneltä kuulumisia, keskustellen samalla vieraidensa kanssa. Lumi putoaa rytisten katolta, äiti nauraa kevyemmin kuin aikoihin.

43.
100 sanaa

Illalla Elvar menee tarkistamaan onko Aala kotona. Mökin edustalla lepää märän lumen peittämä viitta, jonka hän pudistelee puhtaaksi. Naali jolkottaa esiin, pysähtyy vähän matkan päähän. Elvar polvistuu laskemaan vaatteen eläimen päälle, sormet sipaisevat ohimennen pehmeää turkkia. Pieni keho värähtää. Elvar tavoittelee toisen katsetta, mutta napakettu on jo poissa. Aala puolestaan kietoo viittaa tiukemmin ympärilleen ja tuijottaa paljaita varpaitaan.

Elvar haluasi sanoa jotain, mutta äänen pettäessä hän voi vain kohottaa varoen toisen leukaa. Aalan laajentuneiden mustuaisten ympärillä näkyy ohut rengas taivaansinistä. Hän ei työnnä Elvarin kättä pois, hetki kietoutuu puristavan tiukasti heidän ympärilleen. Aala puristaa sormensa nyrkkiin ja livahtaa pois, Elvarin ulottumattomiin.

[zilah]

Kommenttikampanjasta hyvää iltaa... tai oikeastaan yötä. Otin tämän luettavaksi, koska shamanismi on kiehtova aihe ja siitä kertovia tekstejä on aina mukava löytää lisää.

Pakko myöntää, että olen todella vaikuttunut! Vaikka teksti keskittyykin pääasiassa Elvariin ja Aalaan, olet silti onnistunut kuvailemaan koko menneen ajan kyläyhteisön. Aala on kiinnostava hahmo, kylässä arvostettu mutta silti hänen taikuutensa tekee hänestä ulkopuolisen. Elvar taasen tietää selvästi mitä tahtoo, siitäkin huolimatta että vanhemmat selvästi toivovat pojalleen hiukan tavallisempaa elämää. Idunna lienee vastaus heidän toiveisiinsa, vaikka Elvar näyttääkin kohtuullisen ärsyyntyneeltä.

Kaiken pohjalla on kuitenkin kutkuttava ja surullinen tunne tuhoon tuomitusta rakkaudesta. Onko shamaanin edes sallittua elää parisuhteessa? Se ei tässä käy vielä ilmi, mutta jotenkin tulee sellainen tunne, ettei Elvarin ja Aalan rakkautta ainakaan hyvällä katsottaisi. Siinä mielessä tulee pelko parin puolesta, vaikka tämä onkin pysytellyt enimmäkseen kepeämmissä tunnelmissa.

Kirsikkana kakun päällä on upean tunnelmallinen luonto, joka on joka hetki läsnä etenkin niissä raapaleissa joissa Aala on läsnä.

Upean monikerroksinen teksti, josta varmasti keksisi vielä paljonkin lisää sanottavaa. Minut ainakin sait takuuvarmasti koukutettua ja aion lukea jatkossakin. Yritän myös ryhdistäytyä ja kommentoida, vaikka viime aikoina olen sillä saralla ollut hävettävän laiska.

Kiitos tästä iltayön tunnelmallisesta lukuhetkestä!


zilah

[Lunalotta]

Wii, sinä mussukka kirjoitit näitä lisää. Aala on niin suloinen näissä rapsuissa, tai siis ainakin 41 ja 43:ssa. Ja se 43 nimenomaan sulatti sydämeni! Elvarin sormen hipaisu turkissa ja kehon värähtäminen ja ah. Mutta miksi Aala lähtee pois Elvarin ulottuvilta? Voi sitä, se vaikuttaa kyllä niin lempeältä ja ihanalta mutta myös niin salaperäiseltä ja etäiseltä. Mutta eiköhän nämä kaksi toisensa lopulta saa, toivon niin. Ja ehken sano Idunnasta mitään, koska tiedät jo mielipiteeni
Kirjoitahan lisää <3

[Isfet]

zilah, ihana kuulla että pidit! Elvar kyllä enimmäkseen tietää mitä tahtoo, mutta kun ei. Monikerroksinen ja kutkuttava, hih :#3 Kiitos kommentista!
Sparkly, Aala nyt on tuommoinen, vähän epävarmempi. Kiitos sinullekin! (seuraavta käänteet varmaan syöksevät sinut epätoivoon, ja särkevät sydämen, muttah.)

A/N: On melkein syyllinen olo, kun julkaisen nämä, mutta dramasta kyllä varoitettiin jo alkutiedoissa, Fluffyakin tulee taas... Ajallaan.

44.
100 sanaa

Aalaa ei näy seuraavana päivänä, eikä sitä seuraavanakaan. Vasta kolmantena iltana Elvar tapaa hänet uudelleen. Aala ei katso häneen taaskaan, jauhaa vain kuivattuja marjoja kahden kiven välissä. Hän ripottelee mustan jauheen keitokseen, ehkä tavallista epäsäännöllisemmin hengittäen. Tunnelma on muuttunut, kumpikin on eksyksissä, eikä kotoisuus enää lämmitä.

”Aala.”

Toinen jähmettyy selkä Elvariin päin.

”Niin?”

Elvar nielaisee kerran ja hypistelee paitansa helmaa.

”Olen pahoillani, jos olen tehnyt jotain –”

”Et ole. Minä…”

Aala kääntyy, katseet kohtaavat silmänräpäykseksi.

”Et ole tehnyt mitään”, Aala toistaa, Elvarin odottamaa jatkoa ei tule.

Kun hän lähtee, Aala ei enää toivota hyvää yötä takaisin. Se sattuu enemmän kuin saisi.

45.
100 sanaa

Aurinko paistaa kylään. Elvar huokaisee ja nojaa päätään seinään, miettii mitä tänään tekisi, vai tekisikö yhtään mitään. Joesta lähtivät jäät kaksi päivää sitten.

Mar leikkii jonkun toisen pojan kanssa läheisen talon takana. Lapsilla on kepit käsissään, joilla huitomisen lisäksi leikkiin sisältyy paljon huutamista ja loskassa juoksua. Hymy nykii varovasti toista suupieltä. Sitten ajatukset palaavat Aalaan, ja Elvar huokaisee jälleen.
 
Entä jos hän vain oikeasti antaisi olla? Jättäisi menemättä shamaanin ovelle ilman syytä, nyökkäisi nähdessään ainoastaan kohteliaasti. Hänen elämänsä voisi helpottua kertaheitolla, äitikin olisi tyytyväinen. Miksi hän ei tee niin?

Ajatus ei ole kuitenkaan sellainen, jonka hän haluaisi tosissaan viedä loppuun.

[Lunalotta]

Sydän särkyi ja tuli epätoivo, ihan kuten ennustit. Jos tarkoitus oli että epätoivo tulee vasta myöhemmin niin se tuli jo nyt. Voi Aala, miksi noin? :c Tosiaan "vähän" epävarmempi... Toivottavasti Aala pehmenisi ja olisi taas ystävällisempi. Elvar ja Aala kuuluu vaan yhteen! Kirjoita lisäälisää.

[Isfet]

SparklingAngel, niin... mutta kirjoittajan on tehtävä, mitä kirjoittajan on tehtävä!

A/N: Pitkästä aikaa hitusen pidempi, puolitoistaraapale.

46.
100 sanaa

”Miten sinulla menee? Et kerro minulle juuri mitään”, äiti valittaa, suupielet roikkuen.

Elvar lisää puun tuleen, vaikka ei tarvitsisi, äidin sormet ovat ristissä sylissä. Elvar ei ole tarjonnut teetä.

”Ei ole mitään kerrottavaa”, hän mutisee.

”Kai sinä jollain päiväsi täytät? Tunnut olevan nykyään niin kaukana, nytkin!”

Elvar haraisee hiuksiaan, huokaisee yhtä aikaa äitinsä kanssa. Hiljaisuus venyy.

”Anteeksi, kulta. Minä… No, ei sillä niin väliä. Ilena kutsui meidät huomenna päivälliselle, sinutkin. ”

Elvar nostaa katseensa yllättyneenä äkillisestä aiheen vaihdoksesta. Äidin katse kertoo, että hän käy vaikka henkilökohtaisesti raahaamassa poikansa mukaan. Ennen lähtöään tämä tahtoo halauksen, hymy kertoo, ettei yrttien tuoksu enää tunnu. 

47.
150 sanaa

Koko perhe osallistuu päivälliselle. Elvar istutetaan pöytään isänsä viereen, Jùven on hänen toisella puolellaan. Isän vieressä istuu Yrvin, joka tervehtii Elvaria tuttavallisesti. Äiti, Idunna ja Jùvenin raskaana oleva puoliso istuvat toisella puolella. Pikkuveljet pyörivät vielä jaloissa.

Isä rupattelee huolestuttavan sujuvasti Yrvinin kanssa. Idunna auttaa kantamaan ruokaa pöytään, rinta hipaisee Elvarin olkapäätä. Tyttö istuu paikalleen ja hymyilee, myöhemmin tämän jalka pyyhkäisee hänen jalkaansa pöydän alla. Elvar keskittyy ankarasti lautaselleen eksyneeseen kalaan, eikä kuule Ilenan ensimmäistä yritystä poimia hänet mukaan keskusteluun. Äiti katsoo häntä kurtistaen pikaisesti kulmiaan. Elvar punastuu, tuntee olevansa jälleen seitsemänvuotias.

Idunna on herttainen, nauraa helkkyvästi oikeissa kohdissa ja juttelee. Elvar tietää, ettei saisi rohkaista toista enempää, mutta ei uskalla olla hymyilemättä kohteliaasti. On jo myöhä, kun he lopulta poistuvat. Idunna toivottaa hyvää yötä kaikille yhteisesti, mutta silmät vangitsevat vain Elvarin katseen. Vaaleaa ruskeaa ja kultajuovia, kiintymystä. Elvar nielaisee, vastaus kuulostaa töksähtävältä ja ääni on karhea. Tuulen henkäys humisuttaa puita.

[Lunalotta]

Taas se Idunna yrittää pienin elein saada Elvarin huomion, mokomakin!
Ihanaa, että laitoit lisää rapsuja. Ahmaisin nää hetkessä

[Isfet]

Sparkly, nämä ovat tällaisia ahmaisuja... Siksi raapalesarjat ovatkin niin viehättäviä!

A/N: Oho, taas hetki vierähtänyt siitäkin kun viimeksi julkaisin... Noh, tässä on yksi rääpäle näin ensi alkuun, katsotaan saanko editoitua yhden melko tiiviin paketin julkaisukuntoon kuinka pian!

48.
100 sanaa

”Aala, minä tiedän, että olet siellä. Avaa ovi”, Elvar pyytää.

Hän voi melkein nähdä, miten shamaani epäröi toinen käsi salvalla, toinen ovenkahvalla. Jos kuuntelee hiljaa, kykenee tuntemaan rytmiin pakotetun hengityksen. Elvar asettaa omat henkäyksensä samaan tahtiin, lohduksi.

”Minä vain, Aala.”

”Et saisi… Sinun ei pitäisi olla täällä”, nainen kuiskaa.

Mitä väliä sillä on? Elvar ajattelee, mutta luopuu viimein. Aala on kuitenkin heistä se, joka toimii oikein. Hän painaa otsansa heidät erottavaa puupintaa vasten, nielaisee.

”Olisi vain ollut kiva nähdä sinua.”

Elvar räpyttelee silmiään, varoo liukastumasta jäisessä rinteessä. Alkaa sataa lunta. Suuret valkeat hiutaleet peittävät kaiken alleen, kevät joutuu vielä väistymään.

[Lunalotta]

Eiii jätit sen sitten tähän. ;___; Aala, olisit nyt avannut vain sen oven kun toinen kaipaa sinua! Toivottavasti saat sen tiiviin paketin editoitua, haluan ehdottomasti lisää! Tai no, ainahan mä haluan.

[Isfet]

Sparkly, sainhan minä, jippii! Tämä on kyllä aika sydäntä särkevää välillä ;__; </3

A/N: Ooh, näitä on nyt yli puoli sataa! Olen ymmälläni.

49.
100 sanaa

Takatalvi iskee yllättäen. Lunta kertyy yöllä reilusti yli nilkkojen paksuudelta, harmaat pilvet roikkuvat kylän yllä välittämättä tuulesta, joka vinkuu seinien rakosissa. Kun taivas selkenee parin päivän päästä, pakkanen vain kiristyy ja tuuli yltyy.

Elvar näkee Joretin seisovan ovellaan koputtamassa, ja tälle huikkaa tervehdyksen. Serkku kääntyy, vastaten pingottuneella hymyllä. Lähempää silmistä näkyy huolta, kaikki ei ole taaskaan hyvin. Elvar on kuin ei huomaisi, pyytää vain nuorukaisen peremmälle.

Joret istuu tulen ääreen ja kyselee kuulumisia, valittelee sitä, miten ei ole tullut käymään aiemmin. Elvar huitaisee kädellään, laittaa veden kuumumaan ja antaa Joretille aikaa. Hän on tottunut siihen.

Kuinka sekin ajatus voi kirpaista?

50.
100 sanaa

”Mikä sinut tänne tuo?” Elvar kysäisee, kun he molemmat istuvat tulen ääressä lämmin juoma käsissään.

”Hävettää olla tekemisissä aina vain ikävien asioiden kautta, mutta minun pitäisi pyytää palvelusta”, Joret sanoo silmät iskostettuina liekkeihin, liikahdellen levottomasti.

”Kerro.”

”Tämä kirottu tuuli… Meidän katostamme repeytyi pala irti. Emmekä ole edes ainoita, pahus soikoon!” Joret huitoi käsillään vimmastuneena. Sitten ahdistunut ilme palasi hänen kasvoilleen. ”Äiti on vilustunut ja meillä ei ole paikkaa minne mennä, ja ajattelin -”

”Totta kai voitte tulla tänne, jos haluatte”, Elvar lupaa aavistaen loput. Kiitollisen katseen nähdessään hän miettii, miten paljon serkku perheineen joutuu vielä kestämään. Kuinka paljon he pystyvät kestämään.

51.
100 sanaa

Hän on itse mukana pelastamassa tavaroita sukulaistensa kodista. Paljon apuväkeä ei ole, useimmilla on ongelmia omasta takaa. Joretin ja Marin isä on kotoisin muualta, eikä kylässä ole sukua siltä puolelta. Ruvstelilla, heidän äidillään, ei ole muuta kuin siskonsa… Ja tämän poika, Elvar.

Lumi on levinnyt ympäriinsä. Elvar nostaa taljakääröjä ahkion kyytiin, auttaa repun totisen Marin selkään ja koettaa hymyillä rohkaisevasti. Elvar auttaa myös sijoittamaan tavarat, pahoitellen tilan vähyyttä.

”Tämä on enemmän saatoimme toivoa. Mutta emmehän me voi häätää sinua kodistasi!” täti estelee.

Elvarista tuntuu, että koko päivä on ollut pelkkää suupielien pakottamista ylöspäin.

”Ei se mitään. Muutan takaisin vanhempieni luo.”

[Lunalotta]

Oivoi, sydäntäraastavaa todellakin ;___; Mutta ihana Elvar, kun on niin jalomielinen ja antaa kotinsa käyttöön, vaikka näköjään kismittää silti muuttaa äidin luokse. Mutta on se kuitenkin hyvä, että Elvar auttaa kaikesta huolimatta. (ja salaa toivoin, että se olisi muuttanut Aalan luokse eikä äidilleen )