Luoksesi palaan (S, 156/156 raapaletta, shamanismi, Elvar/Aala)

[Lunalotta]

Voi eiii, teloitusuhka No mutta toivottavasti molemmat pääsevät pakenemaan. Mutta kun mietin, mitä sanoit mulle skypessä... Mitäköhän tässä oikein vielä tapahtuu? Muutama rapsu kuitenkin enäö!

[Isfet]

ainze, ihanaa kun jätit kommentin. Tämä sarja on nyt tässä, mutta en lupaa pitää näppejäni kokonaan erossa näistä ;>

Lunalotta, tähän on tultu, ja näin se päättyy.

A/N: Säästän jaarittelut tällä kertaa loppuun. Lukekaa.

154.
100 sanaa

Joret seisoo ovensuussa, häntä ei lasketa sisälle eikä Elvaria ulos. Pian on aika.

”Sinua tuskin edes kaduttaa.”

”Ei vähääkään, pahoittelut.”

”Arvasinhan”, Joret huokaisee, purren sitten huultaan vaikeana. ”Vanhempasi tuskin tulvat, he ovat aika järkyttyneitä… no hyvä on, et kai olettanutkaan.”

Elvar pudistaa päätään, huulilla häilyy epämääräinen virne. Sormia paleltaa, ääni juuttuu karheaan kurkkuun.

”Kiitos että tulit jättämään –”

”Älä. Pyydän”, Joret vilkaisee tähtitaivasta, puhuu hiljaa: ”Se sinun Aalasi sanoi Eilvelle, että seuraava lapsi syntyy terveenä ja vahvana.”

”Sinuna uskoisin sen”, Elvar hymyilee.

”Ei kai tässä muuta voi.”

Joretkin pakottaa hymyn huulilleen, se on molemmille kivuttomampaa kuin kyyneleet. Rumpu alkaa lyödä.

155.
150 sanaa

Elvar saatetaan aukiolle, vahdit harppovat molemmin puolin. Kaikki kolme saapuvat yhtä aikaa, jolloin rummutus lakkaa viimeisen kaiun hajotessa ilmaan. Idunna yrittää hymyillä, hänenkään äitinsä ei ole paikalla. Yrvin seisoo taka-alalla murheellinen ilme kasvoillaan.

”Teidät on tuotu –”

Neuvoston äänenä toimivan harmaaparran puhe katkeaa kesken, kun Mar juoksee aukon ylitse syleilemään Aalaa. Huuto alkaa saman tien, poikaa käsketään palaamaan takaisin. Mar nostaa katseensa kirkkain silmin, ääni helkkyy.

”Sinä teit sen. Äiti ei yski enää.”

Aala luo väsyneille kasvoilleen vapisevan hymyn, Elvar näkee siltäkin etäisyydeltä silmien kostuvan. Hän ihmettelee, miten Aala edes pysyy jaloillaan kaiken jälkeen.

”Hyvä”, Aala kuiskaa pojalle, kun tämä retuutetaan takaisin riviin, Ruvstelin avoimeen syliin. Elvar huomaa Aalan katsovan häntä.

”Rakastan sinua”, nainen sanoo, saaden hälinän yltymään.

Keskellä syytöksiä Aala aloittaa loitsun laulun. Käheä ja värisevä ääni juoksee pitkin Elvarin selkäpiitä, saa ihmiset hiljentymään. Sointi haipuu kuulaaseen ilmaan, sininen valo välähtää. Elvar tietää, ettei juuri mikään ole kuten ennen.

156.
100 sanaa

Yksi poro ja heppoinen reki. Siinä on kaikki, mitä seurue saa turvaksi erämaahan.  Kylän jäässä taakse he huokaisevat ja asettuvat levolle, Aala tarvitsee kipeästi unta.

Idunna ei ole ennen ollut ilman kylän suojaa, asutusta on löydettävä pian. Silloin hän saa uuden alun, kodin, perheen. Ehkä se tekee tytölle hyvää. Elvar aikoo rakentaa kodin itselleen ja Aalalle, paikan jossa he voivat opetella elämään yhdessä. Aala ei puhu, mutta hän on läsnä.

Elvar taluttaa poron suon yli, Idunna istuu tavarakuorman päällä katsellen ihastuneena ympärilleen. Ja Aala nauttii siitä, mitä häneltä ei viety pois – Naali juoksee vapautta enemmän kuin koskaan, palatakseen Elvarin luo.

A/N2: Lukaisin näitä läpi ja tajusin järkytyksekseni, että sekä minä että etenkin hahmoni, olemme hieman kasvaneet tämän aikana. Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne, ja kiitos kaikille teillekin, jotka olette lukeneet hiljaa. Olette ihania <3
Voin melkein luvata, että saatte tietoa Aalan ja Elvarin (sekä Idunnan) myöhemmistä vaiheista. Nyt pidän hetken tauon, palatakseni myöhemmin heidän luokseen. Toivottavasti teidänkin :3

[Violetu]

Oi. Tämä oli... hieno matka.
Erityisen vahvasti imeydyin maailmaan silloin, kun luin ne alun (voiko näin edes sanoa, kun puhutaan yli puolesta tarinasta :')) päälle 90 raapaletta putkeen, ja siksi iloitsen suuresti tämän valmistumisesta.
Nyt joku onnekas voi löytää tämän kokonaisena ja nauttia alusta loppuun.
Tämä maailma ja kaikki tässä on niin eeppistä, että pääsee parhaiten oikeuksiinsa pitkän tekstin muodossa. Juuri tällaisia raapalesarjojen pitäisi olla, pitkiä. Pitkiä siksi, koska niin usein raapalesarjoihin on onnistuttu rakentamaan ihana maailma, johon haluaisi vaan jäädä, ja tämä tarjosi mahdollisuuden juuri siihen.

Tämä ei tosiaan tuntunut lopulta (niin kuin sanoitkin), vaan tässä on selkeä mahdollisuus jos ei peräti lupaus uudelle alulle.
Olen ehkä vähän hormonaalisessa tilassa, mutta jos nämä viimeiset olisivat olleet vähänkin pidempiä, olisin varmasti tirauttanut kyyneleen tai pari.
Kiitän tästä mahtavasta retkestä ja olen hyyvin tyytyväinen, että kommenttipyyntöhaaste(??) toi tämän tietoisuuteeni ^^

~Violet

[Isfet]

Violetu, tämän tunnelmaan juuttuu varmasti parhaiten kiinni, kun lukee (tai itse kun kirjoitin) monta osaa putkeen. Minulle oli tärkeää, ettei tämä jäänyt roikkumaan enää. Hyvä että maailma veti puoleensa pidemmäksikin aikaa, eikä mielenkiinto loppunut kesken :'>

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu... Ihanaa että viimeiset osa liikauttelivat hormonien heikentämiä sidoksia :3 Kiitos että roikuit matkassa mukana! <3

[Okakettu]

Lopultakin minulla oli aikaa syventyä ajatuksen kanssa näihin viimeisiin raapaleisiin ja kommentoida! Onnittelut raapalesarjan valmiiksi saamisesta, tämä on ollut tosiaan hirmu kaunis matka - kuten sanoit, hahmot ovat todella kasvaneet tarinan aikana. Elvarissa tapahtunut muutos on eritoten ollut huomattava. Ihanaa, että hän ja Aala pystyivät lopultakin olemaan rehellisiä toisilleen. Piinaavan slow burnin jälkeen nuo raapaleet 111-113 tuntuivat äärimmäisen palkitsevilta ja olivat tosi kauniisti kirjoitettu.

Hui, mahtuipa tähän loppuun paljon draamaa, hetken jo pelkäsin, että tämä päättyisi traagisesti! Mutta kuten Violetu sanoi, viimeinen raapale tuntui uudelta alulta, ja tykkäsin siitä ratkaisuna hurjan paljon. Elvarin ja Joretin keskustelu lopussa oli myös yksi suosikkikohdistani, onneksi Joret sai kaiken jälkeen lupauksen terveestä lapsesta. Ja niin, Idunnan roolia lopun tapahtumissa en olisi osannut arvata, mutta yllätyin positiivisesti! Hänen vaiheistaan tämän tarinan jälkeen olisi kieltämättä mielenkiintoista lukea lisää.

Keskellä syytöksiä Aala aloittaa loitsun laulun. Käheä ja värisevä ääni juoksee pitkin Elvarin selkäpiitä, saa ihmiset hiljentymään. Sointi haipuu kuulaaseen ilmaan, sininen valo välähtää. Elvar tietää, ettei juuri mikään ole kuten ennen.

Ahh, pakko lainata vielä tämä pätkä loppupuolelta, se oli niin kaunis. <3 Kiitos hirmuisen paljon lukukokemuksesta!

[Isfet]

Kiitos kommentistasi, Okakettu ja siitä että jaksoit pysyä kelkassa koko sarjan ajan!

Heh, yllätyin itsekin miten paljon dramaa tähän tuli sujutettua, mutta onneksi fluffyllekin jäi tilaa pitkän odotuksen jälkeen. Hienoa, että pidit siitä! Elvarin ja Joretin suhde rakentui niin läheiseksi, että heidän viimeinen keskustelunsa on yksi omistakin lempikohdistani. Minua hieman hirvitti tuo lopun vyyhti, mutta hienoa että se on ollut pidetty ratkaisu.

Kiitos <3

[Avaruuspiraatti]

Tämä jäi multa aikoinaan pahasti kesken ja olen jo pitkän aikaa ajatellut, että mun pitäisi palata tämän pariin. Nyt sitten olen muutaman päivän ajan lukenut näitä raapaleita ja olo on kyllä kauhean haikea nyt, kun viimeisenkin raapaleen luin.

Nyt joku onnekas voi löytää tämän kokonaisena ja nauttia alusta loppuun.

Onnelta se kyllä tuntui lukea tämä alusta loppuun ilman odottelua! Raapalesarjat ovat seurattavina aina välillä vaikeita, koska osat ovat lyhyitä ja välillä seuraavaa julkaisua joutuu odottamaan pitkiäkin aikoja. Siksi ehkä olen iloinenkin, että palasin tähän tarinaan vasta nyt, kun se oli jo saanut lopetuksensa, koska tarinaan oli helppo imautua eikä huolta siitä, että olisin unohtanut sarjan alkupään tapahtumia, ollut. Tosin olen itse aika pahasti "myöhässä" tämän kanssa, kun viimeinen raapale on vuodelta 2017, mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Rakastan tätä tarinaa. Tunnelma, miljöö, hahmot... Kaikki osuu niin hyvin yks yhteen! Missään vaiheessa tätä tarinaa lukiessa ei tullut sellaista fiilistä, että ei näin kyllä voisi käydä, tätä en kyllä usko. Kaikki oli sanavalinnoista hahmojen käytökseen asti kamalan uskottavaa ja aidontuntuista. Aito on ehkä hyvä sana kuvaamaan tätä tarinaa kokonaisuudessaan, sellainen fiilis minulle itselleni ainakin jäi. Sekin minusta paistaa tästä, että tämä tarina on sulle itsellesi ollut rakas kirjoitettava. Tuntuu, että ihan jokaiseen raapaleeseen olet pistänyt sydämesi.

Rakastan Aalaa ja rakastan Elvaria. Voin sanoa, että kamalan usein tarinoita, fikkejä, kirjoja (jne.) lukiessa ei käy niin, että kaikki päähenkilöt tuntuisivat kamalan rakkailta, mutta tämän tarinan kanssa mulle kävi niin. He molemmat vaikuttivat niin aidoilta ja, vaikka tämä olikin ihan hirmuisen slow burn ja voisi kuvitella, että sellaisessa ajassa menettäisi mielenkiintonsa koko paritukseen, niin tässä se odotuksen tunne vain kasvoi ja kasvoi, kunnes sitten Aala ja Elvar viimein myönsivät, mitä merkitsevät toisilleen. Tuntui kamalan hyvältä, ettei Elvar missään vaiheessa antanut periksi ja todella hienovaraisesti ja kunnioittavasti pysyi Aalan rinnalla, vaikka Aalalle itselleen oli todella vaikea päästää ketään lähelleen. Minusta sarjan loppu tuntui hyvältä, eikä jättänyt mitään hampaankoloon. Shamaanius ei sopinut Aalalle ja vaikka äänen menetys tuntui aika hurjalta rangaistukselta, niin se ei silti tuntunut epäreilulta. Tähän pisteeseen oli päädyttävä oli se sitten millaisten kiemuroiden kautta. Ja kuten Okakettukin sanoi, loppu tuntui enemmän uudelta alulta kuin erään tarinan lopulta. Ihanaa, että Aala sai pitää naalinmuotonsa. Sen menettäminen olisi jo kirpaissut enemmän tätä lukijaa. Hirveästi kyllä tykkäsin siitä, että naali päästi Elvarin nopeammin lähelleen kuin Aala. Se kertoi paljon siitä, kuinka vaikea päätöksen ja vaikeiden tunteiden edessä Aala oli. Eläimet ovat jollain tapaa välittömämpiä. Ne on arempia, mutta ne myös luottaa tietyllä tapaa avoimemmin kuin ihminen. Ihminen on niin vaikea, aina peittelemässä tunteitaan ja sanomassa asioita, joita ei välttämättä tarkoita. Naalista tiesi heti, missä mentiin. Ehkä se antoi Elvarillekin uutta puhtia ja toivoa.

Sivuhahmoista pidin eniten Joretista, mikä ei ehkä yllätä Elvarin ja Joretin ystävyys oli uskottava, lämmittävä ja helpottava, kun tuntui, ettei kukaan muu kylässä ymmärtänyt Elvaria. Minä jo arvasin, ettei Joretin ja hänen vaimonsa (oliko sen nimi Eilven? Kauhea, kun jo unohdin!) voi ihan heti lasta saada, kun ilmassa oli niin paljon pahaenteisiä... öh, enteitä. Toivon kovasti, että Aalan sanat pitävät ja että heidän seuraava lapsensa olisi terve! Ja sitten kun joskus pääsen Luoksesi jään -tarinan kimppuun, niin toivon kyllä sydämestäni, että Elvarin ja Joretin tiet vielä kohtaavat. Ja pitäähän mun vielä jotain Idunnastakin sanoa, nimittäin että oli kyllä iso yllätys, että hän juuri päätti taata Elvaria ja joutua karkotukseen tämän ja Aalan kanssa. En ole ihan täysin vakuuttunut Idunnasta, miksi haistelenkin jonkinlaisen kolmiodraaman enteitä ilmasta.

Kauhea. Kovasti mulla oli kaikenlaisia ajatuksia tätä lukiessa, mutta enhän minä nyt enää mitään muista Ehkä voisin vielä mainita, että päälimmäisinä mulle jäi mieleeni tästä tarinasta se kohtaus, kun Elvar melkein tukehtui sinne lumiluolapetiin, ja sitten nuo henkimaailmassa käynnit. Ne oli sellaisia käänteitä joista pidin kauheasti! Pidin myös ihan hirmuisen paljon, miten olit kuvaillut luontoa ja kylän elämää tässä tarinassa. Ne olivat isona osana asettamassa tälle tarinalle sitä aidon ja uskottavan tuntua. Ja muutenkin sinun kuvailuasi oli vain tosi ihana lukea! Ei minulla taida oikein muuta sanottavaa olla. Tämä tarina oli karu, kaunis ja koskettava, kiitos siitä ♥

[marieophelia]

Jatkan pian Luoksesi jään -tarinan pariin, mutta haluan ensin jättää tähänkin kiitokseni, sillä onhan tämä ihan huikea. Ihana karun pohjoisen luonnon ja elämänolojen kuvaus lumosi minut -- vai tekikö sen Aala? Avaruuspiraattikin jo tuossa edellä sanoi, että tästä huomaa, miten rakkaita hahmot sulle itsellesi ovat ja se välittyy munkin mielestä lukijallekin tietynlaisena lämpönä hahmoja kohtaan.

Itselleni jäi ehkä erityisesti mieleen yhteisön elämän kuvaus ja se, miten ristiriitainen suhde Aalan ja muun kylän väen välillä vallitsee: hän on kylälle välttämätön, mutta kuitenkin erilainen ja hyljeksitty. Se jotenkin särkee sydämen. Mutta onneksi on Elvar! Aikamoista slow burnia tämä kyllä on (en viitsi sanoa, mitä itse olisin Aalana tehnyt, kun tämä on sallittu osasto ), mutta näiden hahmojen tilanteessa tarinankaaren kuuluikin mennä juuri näin. Keikistelevää Idunnaa teki kyllä mieli heittää halolla päähän! Ja näiden äitejä! Pelkäsin jossain vaiheessa todella, että Elvar sortuu painostuksen alla Idunnaan. Jeps, taisin eläytyä aika vahvasti Kiitokset siitä! ♥

Mutta parasta on, että tarina jatkuu vielä! Koitan nyt malttaa mieleni ja jatkaa lukemista vasta illalla!

[Isfet]

Vähän on vielä petrattavaa kommenttivastausten suhteen...

Avaruuspiraatti, et ollut läheskään niin paljon myöhässä kommentti kuin minä tämän vastauksen kanssa... Mutta parempi myöhään kuin ei, eikö? Muistan kyllä lukeneeni ihanan viestisi heti tuoreeltaan, mutta sitten vain unohdin vastata!    Aalasta ja Elvarista tuli tosiaan minulle pakkomielle todella rakkaita sarjan kuluessa, joten on ihanaa kuulla sen välittyneen ja resonoineen myös lukijalle! Joret on kyllä ihana, eikä minua yllättänyt myöskään epäilevä suhtautumisesi Idunnaan...  Mahdollisesti Okakettua lukuun ottamatta Idunnasta pitäminen on osoittautunut vaikeaksi  Hirveästi olit jo nostellut esiin kaikkea ihanaa, kiitos kehuista vielä näin pari vuotta myöhässä ♥

marieophelia, olin yllättynyt, mutta äärimmäisen ilahtunut kun olit tämän jostain kaivellut esiin! Ihanaa myös, että Aala onnistui lumoamaan sinut vaikkei tarina hänen näkökulmastaan ollutkaan ♥ Kaikki eläytyminen on parasta, vaikka se aiheuttaisikin sormien syyhyämistä halkopinon suuntaan  Olen ihan huisin imarreltu (varsinkin kun tämä on hieman vanhempi teksti) , kiitos vielä kommentistasi ♥

[Kaarne]

^Höpönlöpön, kyllä määkin pidän Idunnasta.  Tärkeä asia todeta. Ei hän toki helpoimmasta päästä ole. 

Tuun joku päivä sanomaan tästä jotain järkevääkin! ❤️