Ficin nimi: Kauan sitten unohdettu
Kirjoittaja: Odo
Genre: draama, paritukseton
Hahmot: Lucius Malfoy & Molly Prewett/Weasley
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, enkä saa rahaa.
A/N: Sain inspiksen FF50:n sanasta, kun mietin keistäköhän ystävyksistä kirjoitan. Mietin, että olisi hauskaa kirjoittaa joku eri tupien välinen kaveruus eli luihuinen&x, mutta mikään "perinteinen" ei inspannut. Päädyin sitten Mollyyn ja Luciukseen. Olen lukenut heistä parituksellisia ficcejä joskus, mutta tähän lähdin nimenomaan parituksettomalla ja ystävyyslinjalla. Osallistuu Vuosi raapalehtien V ja FF50: Luihuiset (013.Ystävät.)
Kauan sitten unohdettu
"Istu alas ja kuuntele." Topakka käsky pani nuoren herran istumaan alas vastoin hänen normaaleja toimintamallejaan. Pienelle, lapsille sopivaksi lumotulle, puutarhapöydälle oli katettu kaksi teekuppia, sievä pannu ja rasiallinen suklaakeksejä.
"Hyvä", topakka toteamus kuului ja tyttö istui kuusivuotiaan pojan vastapäätä komentaen vuorostaan teepannua kaatamaan heille molemmille höyryävää marjateetä.
Poika maistoi teetä ihmetellen miten astiasto oli totellut tyttöä. Eihän nuori neiti ollut häntä kuitenkaan kuin neljä vuotta vanhempi. Ehkä astiasto oli vain lumottu niin, että se tottelisi ketä tahansa – vaikka käskijällä ei olisikaan taikavoimia tai tarkemmin sanottuna
lupaa taikoa.
Punapäisessä tytössä nimittäin oli taikaa enemmän kuin poika oli nähnyt kenessäkään toisessa lapsessa.
*
Kun he olivat tavanneet tyttö oli vaikuttanut herttaiselta. He olivat esitelleet itse itsensä vanhempien odottaessa hyviä käytöstapoja.
"Olen Lucius Malfoy."
"Äitini on kertonut teistä paljon. Minä olen Molly Prewett." Mollyksi esittäytynyt sievä punapää oli ollut oikein hurmaava ja korusanaisempi kuin Lucius. Molempien vanhemmat hymyilivät rohkaisevasti ja päästivät lapset kahdestaan leikkimään, vaikka kumpikaan heistä ei enää suuremmin sellaista harrastanut.
Niimpä Lucius oli päätynyt näkemään Mollyn topakamman puolen sen herttaisen hymyn alla. Ei Molly ilkeä ollut vaikka ei hurahtanutkaan pojan oppimiin kohteliaisuuksiin. Lopulta Lucius oli ajautunut istumaan Prewettien komean talon puutarhaan ja
kuuntelemaan, kuten tyttö oli komentanut.
Ja Mollyhan puhui sydämensä kyllyydestä.
*
Iltapäivä meni nopeasti, mutta Luciuksesta tuntui, että hän oli kuullut tarinoita jokaisen vuoden edestä, jotka Molly oli elänyt, kun kotiinlähdön aika koitti.
Molly nauroi paljon ja hymyili, vaikka Luciuksen hymyt olivat harvempia. Poika kuitenkin nauroi mukana ja piti siitä, miten he saivat olla niin vapaasti. Lucius tunsi itsensä lapseksi ja innostui kaikesta, mistä Molly puhui.
Hänen oma elämänsä ei ollut yhtään samanlaista kuin Mollyn ja se tavallaan kiehtoi häntä. Eikä Lucius voinut vastata kieltävästi hänen äitinsä kysyessä oliko hän ystävystynyt nuoren neiti Prewettin kanssa.
Mollysta oli tullut ystävä ja kotiin palatessa Lucius mietti, että kirjoittaisi kirjeen, jossa vuorostaan kertoisi itsestään.
*
Minusta sinussa on taikaa. En oikein osaa sanoa muuta. Ajattelin kertoa, että minä olen kuusi vuotta, vaikka sen sinä varmaan jo tiesit. En sanonut aiemmin, mutta olen paras huispauksessa. Kun pääsen Tylypahkaan minusta tulee joukkueen kapteeni.
Lucius Malfoy Lucius ei oikeastaan keksinyt, mitä muuta hän olisi kirjoittanut. Hän oli jo sanonut ikänsä, eikä ulkonäöstä ollut järkeä puhua, kun he olivat jo tavanneet. Huispauskin oli mainittu ja se oli oikeastaan tärkein asia. Lyhyen kirjeen Lucius ujutti kuoreen, jonka sulki sukunsa sinetillä.
Ei Lucius ollut erityisen lahjakas kirjoittamaan kirjeitä, mutta hän uskoi sen olevan tarpeeksi hyvä lähettäessään sen jo samana iltana Mollylle.
*
Pöllön huhuilu sai Mollyn kääntymään sängyssään ja vasta nokan koputtelu vasten ikkunaa nousemaan ylös. Hän näki itselleen tuntemattoman pöllön ojentelevan jalkaansa, johon oli sidottu sateen kastelema kirje.
Lähetettyään pöllön matkoihinsa Molly koetti avata kirjeen mahdollisimman varovasti, että kostea pergamentti ei repeäisi. Vihdoin saatuaan kirjeen ulos kuoresta, hän alkoi lukea kynttilän valossa, vaikka hänen olisi pitänyt olla jo nukkumassa.
sinussa on taikaa ja
Tylypahkaan olivat ainoat, jotka Molly saattoi erottaa sotkeutuneesta musteesta allekirjoituksen lisäksi. Se sai hänet ensin hymyilemään ja punastumaankin, mutta lopulta hieman haikeaksi. Hän oli pitänyt Luciuksesta, joka osasi kuunnella.
Kuitenkin olisi enää vain vuosi siihen, että hän lähtisi Tylypahkaan ja Luciuksen kirje epäilemättä puhui nimenomaan siitä, eivätkä he enää ehkä tapaisi sen jälkeen.
Kömpiessään takaisin peiton alle Molly mietti järkevästi, että voisi olla parempi olla vastaamatta kirjeeseen. He saattaisivat vielä tavata, jos Malfoyt vierailisivat heillä ennen Tylypahkan lukuvuoden alkua.
Sinussa on taikaa oli kauniisti sanottu, tyttö mietti nukahtaessaan.
*
Vuosia myöhemmin Molly teki suursiivousta Kotikolon ullakolla, kun hänen käteensä sattui hapertunut pergamentin pala, jota hän ensiksi piti roskana. Se oli säilötty ikivanhaan yöpöydän laatikkoon, minkä Molly oli ottanut aikoinaan mukaansa lapsuuden kodistaan.
Pölyn peittämä yöpöytä ei ollut saanut vuosiin huomiota ja tarkemmin ajateltuna Molly ei muistanut, että he olisivat kertaakaan ottaneet sitä käyttöön. Se oli vain muisto, nuhjuinen ja vanha. Hän taittoi kääröksi taipuneen pergamentin auki ja hänen silmänsä kostuivat.
Hän tunnisti haparoivat lapsen kirjaimet, joista muodostui kauan sitten unohdetut sanat ja ystävyys, minkä hän oli painanut kauan sitten unholaan.
Ei ystävyys loppunut, vaikka hän ei ollut vastannut kirjeeseen, eikä edes hänen lähdettyä Tylypahkaan. Se oli loppunut vasta paljon myöhemmin, vaikka siitäkin oli jo kauan aikaa.
sinussa on taikaa näkyi edelleen suttuisena pergamentilla ja Molly naurahti itselleen, kun pyyhki kyyneleet poskiltaan. Jotkut asiat unohtuvat, ystävät vaihtuvat, elämät muuttuvat – mutta joskus on hyvä muistaa heidätkin, jotka on kauan sitten unohdettu.
