Ficin nimi: Tämähän haisee hevoselle
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Avatar – the last Airbender
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Zuko & Iroh
Genre: Kepeä draama
Summary:
”Onko se jotain uutta laatua?”A/N: Osallistuu
Älyttömiin otsikoihin. Viime syksynä näihin aikoihin istuin iltaa parin koulukaverin kanssa ja joimme kupilliset teetä, jota toinen heistä oli Kaukoidästä tilannut. Kyseessä oli jokin kiinalainen lajike, joka ihan kirjaimellisesti haisi ja maistui hevostallille. Jos tallilla olette koskaan käyneet, tiedätte kyseisen tuoksun. :'D Kyllä kupillinen alas meni, mutta aika metkat fiilikset se jätti. Otsikon nähtyäni kyseinen ilta muistui mieleen, ja annoin sitten mielikuvitukseni lennellä...
***
Ilta oli jo laskeutunut Ba Sing Sen kaupungin ylle, kun viimeisetkin asiakkaat olivat lopulta poistuneet Jasmiinilohikäärmeestä. Zuko sulki teehuoneen oven kiitollisena ja raahasi uupuneet jalkansa hakemaan rievun pyyhkiäkseen pöydiltä vihoviimeisetkin päivän aikana kertyneet tahrat. Mitä nopeammin hän olisi valmis, sitä nopeammin hän saisi käydä yöpuulle ja valmistautua seuraavaan teetarjoilupäivään.
”Zuko, tulehan tänne hetkeksi!” Iroh-sedän ääni huikkasi keittiön puolelta, jonne mies oli sulkeutunut jo hyvä tovi sitten. Nuorukainen kurtisti kulmiaan hivenen arvellen, mutta noudatti kehotusta saatuaan puuhastelunsa salin puolella juuri päätökseen.
”Mitä nyt?” hän kysyi astuessaan teehuoneen avaraan keittiöön.
”Pyytäisin sinulta mielipidettä erääseen asiaan”, setä virkkoi kaataessaan juuri pannusta iloisesti höyryävää teetä kuppiin.
”Ai”, Zuko sanoi ja istahti pöydän ääreen. ”Onko se jotain uutta laatua?”
Iroh-setä nyökäytti päätään. ”Hankin sitä eilen ja ajattelin, että se ehkä sopisi yhdeksi vaihtoehdoksi listalle.”
Tulimaan entinen prinssi otti vastaan tarjotun kupin ja puhalsi juomaa viileämmäksi. Nuuhkaistessaan kupista kohoavaa höyryä hänen silmänsä olivat vähällä vuotaa. Pitkään aikaan Zuko ei ollut haistanut mitään niin kummallista.
”Kuuluuko sen löyhkätä tältä?”
”Raaka-aineet ovat kerrassaan ensiluokkaisia”, setä totesi ympäripyöreästi antamatta selkeää vastausta hänen kysymykseensä.
”En tiedä, pitäisikö tuota uskoa”, Zuko mutisi ja ryysti varoen kupin reunalta irvistäen heti perään. ”Yäh, mitä sinä nyt olet mennyt ostamaan?”
”Tämä on harvinaislaatuista Maan valtakunnan itäosassa kasvatettua teelaatua!” setä vakuutti ja näytti hänelle suuren kaalinpään kokoista pussia. Sisällöstä olisi riittänyt tarpeeksi vaikka tuhanteen kupilliseen.
”Sama se mistä se on peräisin, tämä on luvalla sanoen karseaa!” Zuko ärähti ja nosti teekupin kauemmas itsestään, jottei hänen olisi tarvinnut haistaa sen luotaantyöntäviä katkuja. ”Oletko itse maistanut?”
”Olen toki”, setä sanoi kulmat mietteliäässä kurtussa. ”Se oli kamalaa.”
”Paljonko maksoit siitä?”
”Sen verran, että kenties meidän olisi parempi siirtyä joksikin aikaa maissipuurolinjalle.”
Jotenkin kummasti Zuko osasi odottaa senkaltaista vastausta. Iroh-setä oli toisinaan mahdottoman yllätyksetön toimintatapojensa kanssa. Jos joku mainosti harvinaisena teelaatuna tallipihalta poimittuja heiniä ja lehtiä, setä oli taatusti ensimmäisten joukossa menemässä halpaan.
Zukoa vilpittömästi hämmästytti, miten sellainen viisas mies oli joskus niin tuhottoman sinisilmäinen.
”Tuosta yhdestä pussista?”
Iroh-setä näytti hieman vaivaantuneelta. ”Sain erikoistarjouksella kolme kahden hinnalla.”
”Teehuoneesi taru päättyy ennenaikaisesti.” Zuko painoi sormillaan ohimoaan sulatellessaan kuulemaansa.
”Älähän nyt noin sano!” setä heilautti kättään paniikinomaisesti kuin olisi huitaissut hänen toteamuksensa ikkunasta. ”Kyllä minä jotain keksin!”
”Syytä olisi”, Zuko huokaisi nyreänä ja nousi tuolistaan. Väsymys painoi raskaana viittana hänen yllään, mutta ennen lähtöään nuorukainen silmäsi pöydällä nököttävää teekuppia uudemman kerran. Jospa kyse olikin vain tottumattomuudesta, ja vaatisi muutaman kerran, ennen kuin makua saattoi pitää minkäänlaisena.
Toisen kerran kupista siemaistuaan Zuko oli kuitenkin sitä mieltä, ettei moinen kummallinen sekoitus olisi ansainnut alun perin ensimmäistäkään mahdollisuutta.
”Käyn kaatamassa tämän kasveille”, hän sanoi ääni paksuna kuin olisi pelännyt teeksi kutsutun juoman pyrkivän tuota pikaa takaisin ylös.
Iroh-setä nyrpisti nenäänsä maistettuaan omasta kupistaan. ”Tähän on olemassa vain yksi selitys, johon en olisi uskonut kuuna päivänä törmääväni.”
”Se, että sinua huijattiin”, Zuko totesi lyhyesti.
”Ei”, vanhempi mies sanoi rauhallisesti. ”Tämä kyseinen teelaatu on jotain niin aistikasta, että me olemme liian rahvaanomaisia ymmärtämään sen jaloutta ja piileviä hienouksia.”
”Lienee mahdollista”, Zuko huokaisi kompromissiksi tarjoten edes jonkinasteista positiivisuutta, vaikkakin hän epäili vakaasti, ettei Iroh-setä uskonut moiseen itsekään.
