Susiflunssa | Sirius/Remus | S

[Kiirsu]

Otsikko: Susiflunssa
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: fluffy, h/c
Paritus: Sirius/Remus
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi. Lyriikat omistaa Immi Hellén.
Yhteenveto: Remus on kuumehoureiden kourissa, mutta onneksi lohduttaja löytyy läheltä.

A/N: Syntymäpäiväficci Waulishille! Bongasin jostain topsusta, että puhuit syysflunssista ja siitä syntyi tämä idea. Paitsi että ei tämä teksti nyt kyllä ole yhtään sitä, mitä oli suunnitelmana, sillä tämä lähtikin aivan omille teilleen. Ei ollut tarkoituksena kirjoittaa synttärificiksi tällaista kokeilevan taiteellista tekstiä, mutta tällaista nyt kuitenkin syntyi. Toivottavasti tästä on edes jotain iloa!




Susiflunssa


Askeleita. Kaukaisia ja vaimeita mutta unenkin läpi tuttuja.

Kirpeä tuoksu. Tuo mieleen lapsena juodut, sukupolvelta toiselle kulkeneet flunssarohdot.

Käheän äänen hyräilyä. Sama ääni on ujuttautunut unen läpi monina marraskuun painajaisöinä.

Hiuksia silittävä hellä käsi. Usein niin karheat ja luisevat sormet ovat tänään silkkiäkin pehmeämmät.


On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.


Äidin tuutulaulu kaikuu korvissa vieläkin, vaikka maan multa on hukuttanut äidin äänen vuosia sitten. Äänessä on jotain uutta, samaan aikaan tuttua ja vierasta.


Ja syntikin mustia verkkoja vaan
on laajalle laskenut korpehen maan.


Sanat kuuluvat äidille, Remus ei ole koskaan kuullut kenenkään muun laulavan tätä laulua. Mutta ääni ei tuudita uneen, se kutittaa iholla ja väreilee niskavilloissa.
Se ei kuulu tänne, mutta Remus ei tahdo sen loppuvan koskaan.


❃
 

”Remus.”

Ääni ei enää laula.

”Remus, herää.”

Se vaatii hiljaa ja varovasti.



On liian aikaista.


❃


Kädet. Aina yhtä pehmeät.

Älä vie niitä pois, ethän.

”Ei hätää, en ole menossa mihinkään.”


❃


Musta koiraa jahtaa häntäänsä metsän laidassa. Häntä jää hampaiden väliin ja koira vingahtaa säikähtäneenä ja murisee varjoille takanaan.
Turkkiin on tarttunut ohdakkeita, anturat ovat täynnä mutaa ja kuono on märkä, mutta tuo rähjäinen eläin on metsän kaunein olento.
Sen kohdatessa suden katseen syttyy silmiin haastava pilke ja häntä heiluu juoksuun valmistautuessa.
Kuivat lehdet pöllyävät ympäri pihamaata, kun koira rynnistää suden kimppuun ja kaataa tämän muristen maahan.
Suden sydän hakkaa odotuksesta ja jossain mielen perukoilla syttyy toive ihmisruumista, sillä kuonot eivät taivu suudelmiin.


❃


”Shhh, Remus, se oli vain pahaa unta.”

Mutta ei se ollut paha uni.

Hellät kädet uppoavat takaisin hiuksiin.

Ja Remus huokaisee hiljaa.



Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

[Neiti Syksy]

Tiedän! On kirjoittamaton sääntö, että on hyvin todella töykeää etuilla synttärisankaria oman tekstinsä kommentoimiseen (tällaiset sivuonnittelut myös minulta, Waulish!), mutta kun näin tämän ja olin ihan että "ihana nimi, varmasti on kiva teksti". Sitten katsoin uudestaan ja huomasin Sirius/Remus, ja sitten kirjoittajan ja sitten sen, että julkaistu tänään!!! Juosten riensin siis lukemaan ja kommentoin nyt alta pois, ettei jää roikkumaan välilehtiin - se kun on hyvin ärsyttävä tapa pöh!

Tykkäsin tästä hieman heittelevästä kerronnasta ja taiteellisuudesta. En lukenu tätä ehkä niin taiteellisesti, tai siis että teksti olisi ollut täysin taiteellinen (selitän huonosti mutta toivottavasti seuraava lause avaa ajatuksiani paremmin), vaan että kyse oli Remuksen ajatuksenvirrasta ja siitä kuumeilusta. Joten minulle tämä teksti toimi enemmänkin Remuksen ajatuksenlukuna kuin taiteellisena ja vaikeastiymmärrettävältä... tai ehkä ne ovat sama asia. Sillä tavallaan oli välillä vaikea pysyä messissä, että mistä puhutaan, mutta sitten kun vertasin ajatuksia omaan ajatuksenjuoksuuni kuumeessa, sehän oli varsin järkevää!

Vitsit kun vaikka mitä nannaa sain luettua rivien välistä. <3 Eli Remus on kertonut Siriukselle tuosta laulusta ja että helpottaa ja Sirius on sitten ottanut onkeensa. <3 Olin ihan sydäminä! Ja kuonot eivät taivu suudelmiin - voi että, kuinka voisi olla ihanampi lause? Voiko olla? No ei voi!

Pyydän anteeksi, sillä en saa tätä taipumaan millään järkevämpään kommenttiin. Paitsi että! Pidin tuosta laulusta ja siitä, että sitä on Remukselle laulettu. Voin hyvin kuvitella, että Remuksen äiti on ottanut poikansa syliin täydenkuun öiden jälkeen ja laulanut raastavan herkästi, koska tietää, että ei voi tehdä oikeastaan mitään helpottaakseen ja sitten laulaa, koska enkelit ohjaa aina kotiin (jos laulanut koko säkeistöillä!). Ja tuo loppu, voi että .Tuntuu, kuin olisin taas lukion tunneilla analysoimassa, mutta että elämä ei muutu tästä yhtään helpommaksi ikinä, aika on korpitie. Kylmät väreet kulkevat oikein (vaikka en olisi pistänyt pahakseni tunnelmaa kuumentavaa toimintaakaan tämän parituksen osalta).

Kiitos ♥ (ja hyvää syntymäpäivää Waulish vielä kerran minultakin, olen pahoillani kun näin ilkeästi menin etuilemaan!)

- Syksy

[Sokerisiipi]

Oih. Tämä teksti yllätti niin muodollaan kuin sisällöllään. Odotin jotain perus flunssahömppää, jossa juodaan teetä ja käperrytään saman peiton alle. Ei siinä, että sellaisessa olisi mitään vikaa, mutta tykkään yllättyä! Joskus on hyvä antaa tekstin lähteä omille teilleen ja katsoa, mitä siitä tulee, ja minun mielestä voit olla vallan tyytyväinen lopputulokseen!

Voi, voin vain kuvitella, miten kipeä Remus on ja kuinka paha olo hänellä on. Flunssia on niin monta lajia ja vaikka se kuulostaa suhteellisen viattomalta, se voi helposti olla todella inhottavaa. Jotenkin tuo niukka kerronta sanallisti Remuksen olotilan niin hyvin. Ajatukset laahaavat. Ei oikein jaksaisi edes ajatella, joten ei ole mitään turhaa tai ylimääräistä. Ollaan vaan tässä, hetki ja ajatus kerrallaan. Tykkäsin niin paljon siitä, miten riisuttu teksti tämä oli olematta silti mitenkään karu tai töksähtelevä. Korutonkin voi olla kaunista.

Mennään oikein ihan perustasolle ja maailma hahmottuu aistien kautta. Ihanasti tässä jäi tuo näkö pois, mutta siitä huolimatta pysyi hyvin mukana, mistä puhuttiin ja mitä tapahtuu, vaikkei tässä nyt edes paljoa tapahtunut mutta ymmärrät varmasti, mitä meinaan. Eihän kipeänä nyt mitään actionia voikaan harrastaa (voi minua, ajattelin tuon likaisesti...), on parasta vaan levätä ja antaa jonkun pitää itsestä huolta, oih ♥︎

Äidin tuutulaulu kaikuu korvissa vieläkin, vaikka maan multa on hukuttanut äidin äänen vuosia sitten.

Oh, rakastuin niin lujaa tuohon, miten multa on hukuttanut äänen. Yksi kauneimmista kuolemaa kuvaavista kielikuvista mitä olen ikinä lukenut!

Mutta ääni ei tuudita uneen, se kutittaa iholla ja väreilee niskavilloissa.

Tämä sai minut vain hyrisemään, koska yy, en tiedä? Kiva lause!

Hyvin sopi nuo muutamat lyriikat tonne, toi jotenkin sellaista korpimaista tunnelmaa. Samoin tuo uni suden ja koiran yöseikkailusta. Remus on mielessäni hyvin lämmin ja maanläheinen hahmo, joten tällaiset mielleyhtymät sopivat häneen tavattoman hyvin. Tuli niin ihana, pehmeä, pihkantuoksuinen ja syksyinen tunnelma koko tekstistä. Oli todellinen lukunautinto, kiitos!

[Fiorella]

Kikkailin tässä tosi paljon virkerakenteiden ja koko tekstin rakenteen kanssa ja olisi kiva kuulla, tuntuuko teksti kamalan väkinäiseltä. Teksti on myös aika rikkonainen, mutta meneekö se liian sekavaksi? Ylipäätään tahtoisin kuulla mielipiteitä rakenteesta enkä niinkään sisällöstä.

Toivekommenttikampanjasta iltaa! Toivon, että osaan nyt itse sanoa tähän jotakin järkevää, koska valitsin ficin siksi että se kiinnosti minua jo heti ensivilkaisulta, osin juurikin tuon epätavallisen polveilevan rakenteensakin puolesta. Pidin tästä kovasti ja minusta se toimi hyvin, mutta mietiskelen nyt omalta taholtani tätä rakenne-asiaa. Tämä nyt on sinänsä hienosäätöä, koska minusta ficci toimii mainiosti tällaisenaankin, mutta jos itse nyt sitä hioisin, niin tällaisia asioita miettisin.

Mihin ensimmäisenä oma katse kiinnittyy on se, että aloituskappaleessa on väljällä rivivälillä samanmuotoisia irrallisia lauseita, ja lopun pidemmässä unikappaleessa on muuten samaan tapaan joka lause omalla rivillään, mutta tällä kertaa ilman rivivälejä. Se tekee jälkimmäisestä tiiviimmän, yhtenäisemmän paketin, kun taas aloituskappale on ikään kuin sarja erillisiä, irrallisia ja kevyitä ajatuksen pilvenhattaroita. Jos unikappaleen on tarkoitus olla kertova osio, niin joka lauseen ei välttämättä tarvitsisi olla minun mielestäni omalla rivillään. Ehkäpä sen olisi voinut jakaa vaikkapa kolmeen kappaleeseen, jolloin siihenkin olisi tullut vähän enemmän hengitystilaa, jota kuitenkin muussa ficissä on niin anteliaasti.

Aloitusosio lähtee sillä tavalla, että on aina lyhyt lause, jota seuraa pitkä lause. Koska se on noin avarasti aseteltu, niin lauseiden samankaltaisuuteen kiinnittää huomiota. Se toimii hyvin näinkin, mutta jollakin tapaa siinä ehkä voisi olla myös jotakin, joka rikkoisi kaavan, joku ihan pienikin muutos. Vaikka joku yksittäinen sana lisää perään tai jotakin, joka kokoaisi kappaleen vielä entistäkin paremmin? (Esimerkiksi vaikkapa: "Hiuksia silittävä hellä käsi. Usein niin karheat ja luisevat sormet ovat tänään silkkiäkin pehmeämmät, kevyet.") Tosin tähän ficciin en kyllä välttämättä tahtoisi lähteä mitään muuttamaan, lähinnä sanoin siksi, että myöhemmin johonkin muuhun voisi kenties tällaistakin huomioida.

Minusta tuo laulun, kuumehoureisten ajatusten ja nykyhetkeen kurottavien havaintojen vuorottelu on kiehtovasti rytmitetty ja toimii hyvin. Tykkäsin tosi paljon. Minä olisin laittanut tuollaisen välipalleron vielä loppuunkin, koska nyt tuo "viimeksi muokattu" -teksti hieman sotkeutuu tekstiin. Se ehkä nostaisi tuon päätöslauseen selkeämmin esille, alleviivaisi päätöksen tarinalle.
 
Musta koiraa jahtaa häntäänsä -kohtaan on tainnut lipsahtaa yksi A liikaa? Mainitsen vain siksi, että näin väljässä tekstissä tuollaiseen kiinnittää huomiota eri tavalla kuin pidemmän kappaleen keskellä.

Häntä jää hampaiden väliin ja koira vingahtaa säikähtäneenä ja murisee varjoille takanaan.

Rakenteen kannalta tästä olisi voinut ehkä karsia tuon myöhemmän "ja"-sanan ja korvata sen pilkulla, se vielä omalla tavallaan tiivistäisi lausetta yhtenäisemmäksi?

Sen verran on kyllä sanottava sisällöstäkin, että minusta tämä oli hellyttävä ja lohdullisen tuntuinen aihe ja kerronta teki vahvan tunnelman. Tykkäsin siitä, että nykyhetkinen hoivaaminen kipeänä nosti pintaan lapsuuden muistijälkiä äidin laulusta ja että kuumetokkurassa Remus, kipeä susirukkanen, ei ollut ihan kunnolla tässä hetkessä vaan kelluskeli jossakin muistojen menneisyyden ja nykytunnelmien välimaastossa, mutta hänestä pidettiin huolta niin että hän oli kuitenkin koko ajan turvassa. Se oli ihan tosi suloista ja kauniilla tavalla koskettavaa. Remus itse ei ehkä sitä siinä tajunnutkaan, kuinka häntä hoivattiin. Söpöä.

Toivon, että tämä kommentti nyt antoi jotakin uutta näkökulmaa toivomallasi tavalla. Minusta tämä oli ihastuttava ihan tällaisenaan, ja näissä asioissa on aina kyse makuasioista, millaista kukin tykkää tehdä. Mutta tässä siis eräs pohdiskelu aiheesta!

[Odo]

Olipas tämä kaunis ficci. <3 Säikähdin hieman, kun alkutiedoissa luki "kokeellisen taiteellista", kun yleensä sen tyyppiset ficit menee minulta yli hilseen, kun olen varsin yksinkertainen tapaus. Mutta tämähän oli oikein kaunis ja tässä pysyi hyvin mukana vaikka ehdottomasti sitä taiteellista elementtiä oli mukana.

Pidin ettei kikkailtu liikaa ja tämä pysyi yksinkertaisena ja kertoi omaa tarinaansa. Sirius/Remus on ihana paritus ja pidin siitä, miten tätä käsiteltiin tässä. Lyhyimmät pätkät olivat suosikkejani, ne olivat jotenkin niin vahvoja ja toteavia, oikein ihania. Niin oli kyllä koko muukin teksti. Otsikko on pistänyt useampaan kertaan minulla silmään ja pidin siitä heti alusta alkaen. Kiitos siis tästä .<3

[Waulish]

Anteeksi, tässä kommentoimisessa on kestänyt ihan hävyttömän kauan! On ollut niin kiireinen syksy, etten ole saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi täällä Finissä. Nyt vihdoin otan kommentoimisen asiakseni, kun kiireet on vähän hellittäneet. Tämä on aivan ihana ficci, ja muistan, miten tää oli justiinsa passelia luettavaa synttäreiden aikaan, kun kärvistelin silloin flunssassa. Ihan mahtavaa, että inspiroiduit mun syysflunssahöpöttelyistä, koska tämä ficci on silkkaa ihanuutta ja lämmittää sydäntä joka kerta. ♥ Olen tosi iloinen ja kiitollinen tästä synttärilahjasta.

Olen ihan kyltymätön H/C-narkki, voisin lukea sitä eri variaatioina vaikka maailman tappiin saakka. Etenkin tällaiset arkielämän pienet H/C-hetket vetoaa muhun. On ihanaa lukea siitä, miten jonkun ei tartte sairastaa ja kärsiä yksin, kun vierellä on joku, joka huolehtii ja lohduttaa ja on läsnä. Kuumehoureet sinänsä ei tietenkään ole yhtään kiva juttu, ahdistaa aatellakin sitä olotilaa kun on oikein pahasti kipeä, mutta se, että on joku, joka tekee olosta ees vähän siedettävämmän -- se on ihanaa. Onneksi Remuksella on Sirius, joka valmistaa flunssarohtoa ja hyräilee ja silittää. Tällaista onnellista Remus/Siriusta lukiessa ei voi olla huokailematta onnesta, kun nuo kaksi ovat löytäneet toisensa.

Pidän hirmusti noista alun lyhyistä toteamuksista -- "askeleita", "kirpeä tuoksu" ja niin eespäin. Ja siitä, miten niitä avataan aina kunkin toteamuksen jälkeen. Voi hyvin kuvitella, että tuolla tavoin kuumeinen mieli rekisteröi asiat. Kaukaista, vaimeaa ja utuista. Näin lukijana pystyy hyvin eläytymään tilanteeseen ja samaistumaan Remuksen olotilaan. Tämä on tosi tunnelmallinen teksti.

Tuo laulu on todella kaunis. Musta tuntuu, että mummoni lauloi sitä mulle ja veljelleni, kun oltiin pieniä, tai ainakin jotain kautta se on tullut mulle tutuksi ja mummolla oli tapana laulaa meille tuutulauluja. Suloista, miten Sirius hyräilee Remukselle tämän lapsuudesta tuttua laulua. Ja koskettavaa, miten erilaisena Remus kokee Siriuksen äänen verrattuna äidin ääneen muttei silti halua laulun loppuvan. Ehkä se tuntuu turvalliselta tai lohdulliselta, vaikka onkin toisaalta vieras.

Sama ääni on ujuttautunut unen läpi monina marraskuun painajaisöinä.

Tämä on yksi lempikohdistani. Tämä on aivan hirmuisen kauniisti kirjoitettu, ja sisällöllisestikin tämä on niin kovin kaunis. Mielessäni tämä kuvastaa Siriuksen läsnäoloa Remuksen elämässä ja sen merkitystä. Äää, olen niin onnellinen Remuksen puolesta, kun sillä on Sirius! Ja toistepäinkin!

Tuo uni (tai muisto tai haave, mikä se sitten onkin) saa mut hymyilemään. Minusta on kivaa, miten tähän on otettu mukaan myös kaksikon eläinmuodot. Se kytkee myös tekstin nimen tarinaan vahvemmin. Voi että, ihana aatella koiraa ja sutta kirmailemassa pihamaalla ja painimassa leikkimielisesti. Ihanaa aatella myös sitä, miten Siriuksen läsnäolo ei rajoitu pelkästään fyysiseen läsnäoloon, vaan hän on Remuksen mielessä myös unissa ja haaveissa. Siitä ja kaikesta tässä tekstissä välittyy niin pakahduttavan ihanasti se, miten Sirius ja Remus välittävät toisistaan ja ovat tärkeitä toisilleen. Niisk, meikä on silmät sydäminä täällä.

Pidän siitä, miten tarina jakautuu useampaan pieneen pätkään eikä lukija tiedä, miten paljon aikaa niiden väliin jää ja mitä siinä ajassa tapahtuu, jos tapahtuu. Tulee sellainen olo, että Remus kuumehoureissaan välillä lipuu tiedottomuuteen ja uneen, välillä taas nykyhetken todellisuuteen tai ainakin lähemmäs sen pintaa. Tällainen rakenne tukee mielestäni tosi hyvin kuumehourailua.

Musta tuntuu, että toistelin tässä nyt vain samoja asioita kuin edeltävät kommentoijat ja he ovat sanoneet ne tuplasti paremmin kuin minä, mutta toivottavasti saat tästä kommentista silti ees jotain irti. Jos ei muuta niin ainakin sen, että tykkään tästä tosi paljon ja olen hirmu kiitollinen siitä, että kirjoitit minulle synttärificin. Tämä ilahdutti todella ja ilahduttaa edelleen, varmasti vielä monta kertaa. Lämpimät kiitokset! ♥

Niin joo ja Neiti Syksy, kiitos onnitteluista ja ei mitään hei! Hyvä vain, että kommentoit heti, koska minulla kesti ikuisuus. Sitä paitsi en ollut tietoinen tuollaisesta kirjoittamattomasta säännöstä, haha!

[Kiirsu]

Syksy, kai sitä nyt saa kuka vain kirjoittaa ensimmäisen kommentin ja ihana kommentti olikin!! Huono minä, kun en aikaisemmin vastannut D: Ihanaa, että tämä toimi kuumeisena ajatuksenjuoksuna!! Mietin, että meneekö tämä liian hämäräksi, mutta onneksi ilmeisesti ei :3 Kiva, että tykkäsit, kiitos paljon kommentista <3

Sokru, hiih ihanaa, että onnistuin yllättämään!! Hyvä, että sait luettua tästä jotain rivien välistäkin, sillä pelkäsin tämän menevän turhan sekavaksi :3 Kiitos paljon kommentista <3

Fiorella, voi kiitos paljon, että jaksoit analysoida tätä noin perusteellisesti!! Paljon hyviä pointteja, joista olen ihan samaa mieltä. Itsekkään en olisi halunnut jokaista virkettä omalle rivilleen, mutta alussa virkkeet olivat niin lyhyitä ja olisi näyttänyt hassulta, että keskellä onkin paljon pitkiä virkkeitä, joten päädyin tällaiseen vähän kankeaan ratkaisuun ihan esteettisistä syistä. Kiitos paljon kommentista <3

Odo, kiva että tuli lukemaan säikähdyksestä huolimatta :'D Taiteellista/sekavaa/mitälie, mutta hyvä jos tästä sai sentään jotain irti!! Hyvä, että miellytti, kiitos paljon kommentista <3

Waulish, voi minulla meni vastaamisessa vielä kauemmin kuin sinulla kommentoimisessa, joten tasoissa ollaan Ei mutta ihana pitkä ja analyyttinen kommentti, kyllä tällaista kannattaakin odottaa :3 Ihanaa, että pidit ja voi että miten kauniita kehuja!! Kiitos hirmuisen paljon ihanasta kommentista <3