Title: Samoojan jäljillä
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti/Taru Sormusten herrasta
Characters: Legolas ja Aragorn
Beta: kuuskidi
Genre: drama, fantasy, adventure
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta. Alussa kursiviilla oleva kohtaus on suora käännös BotFA:n lopusta.
Summary: Legolas pyrkii toteuttamaan Thranduilin viimeistä kehotusta.
Challenges: Kirjoitusterttu (fandomterttu), Kerää kaikki hahmot (Legolas) ja Teelusikan tunneskaala (epätoivo)
A/N: Onnea Feliicia! <3 En tunne sua juurikaan, etkä spesifioinut TSH-toivettasi, jotenjoten, toivon totisesti, että tämä tällainen kelpaa!
Tämä siis seurailee elokuvien aikajanaa, eikä kirjojen, kuten mun jutut yleensä, koska tämä tarina olisi täysin mahdoton kirjojen aikajanalla.
Samoojan jäljillä
”
Mene pohjoiseen, etsi Dúnedain. Heidän joukossaan on nuori samooja, joka sinun pitäisi tavata. Arathorn, hänen isänsä oli hyvä mies. Hänen pojastaan voi kasvaa suuri. Hänet tunnetaan erämaassa Konkarina, hänen oikea nimensä sinun tulee selvittää itse.”
Isän sanat kaikuivat Legolasin päässä, kun hän vaelteli ympäri erämaata etsimässä tätä ’Konkaria’. Aina silloin tällöin, epätoivon iskiessä, hän ajatteli, ettei koko miestä ollut oikeasti olemassakaan, mutta silti hän jatkoi etsimistään.
Legolas kiipesi taas yhdelle kalliolle katsomaan ympärilleen, mutta ainoat liikkuvat maastossa olivat tuulessa heiluvia puita tai villieläimiä, ei ihmisiä tai muita kaksijalkaisia. Haltia päättikin tehdä leirinsä korkeuksiin ja jatkaa etsintöjään myöhemmin, kun aurinko olisi taas herättänyt samoojat.
Aamulla haltia lähti leiripaikastaan, ennen kuin aurinkokaan ehti nousta taivaankannelle. Legolas kierteli metsillä, vaelteli nummilla ja rämpi soilla, mutta samoojista ei näkynyt jälkeäkään. Vaikutti aivan kuin maa olisi avautunut ja nielaissut Númenorin jälkeläiset.
Epätoivon vimmalla Legolas etsi etsimistään, kunnes oli jo melkein pyörtää päätöksensä ja lähteä etsimään sukunsa jäseniä metsistä. Isän viimeinen toive oli kuitenkin tehty niin vilpittömästi, ettei Synkmetsän prinssi voinut jättää sitä kuulematta, joten hän jatkoi matkaansa.
Kun haltia oli jo kolmatta viikkoa etsintöjensä parissa, hän näki viimein kolmen samoojan joukon tarpovan suon poikki. Legolas odotti paikallaan, sillä ihmiset olivat tulossa häntä kohti.
Miehet eivät selvästikään olleet odottaneet näkevänsä ketään, sillä he hätkähtivät hieman saapuessaan haltian luokse.
”Etsin samoojaa nimeltä Konkari”, Legolas aloitti, mutta yksi ihmisistä keskeytti hänet.
”Mitä asiaa teillä hänelle on?”
”Isäni, Thranduil, lähetti minut tapaamaan häntä”, haltia vastasi.
”Siinä tapauksessa olette löytäneet hänet”, toinen samooja vastasi ja laski huppunsa, ”minä olen Konkari.”