Ficin nimi: Jos kytät pyytää nimmareita, onko ne faneja?
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: huumori, draama
Ikäraja: S
Varoitukset: huonoa huumoria väsyneenä kirjoitettuna
Haasteet: Teelusikan tunneskaala (luottamus)
A/N: Idea tähän lähti, kun mietin, mistä keksisin kirjoittaa luottamukseen. No, sain neronleimauksen, että Kuidis voisi olla poliisikuulusteluissa ja luottaa pääsevänsä sieltä ulos. Siitä syntyi tämä tarina, jossa on takuulla faktat kuulustelujen etenemisestä päin puuta, mutta ehkä tämä silti onnistuu viihdyttämään. Mulla ainakin oli kirjoittaessa hauskaa.
Jos kytät pyytää nimmareita, onko ne faneja?
Kuidis istui poliisin kuulusteluhuoneessa ja mietti, mitä oli jälleen mennyt tekemään.
Kuulustelu oli alkamassa ja hänelle oltiin kerrottu hänen oikeutensa. Nyt oli pelin vuoro, sillä tästä pinteestä hän pääsisi ulos vain leikkimällä tyhmää.
”Hyvä on, Juuso Kuismanen”, poliisi aloitti työlääntyneen kuuloisena, sillä Kuidiksen rikosrekisteri ilmeisesti kertoi hänestä aivan riittävästi kyseiselle virkamiehelle.
”Teitä epäillään ryöstön yrityksestä, joka kohdistui Alepa Kontulankaareen torstaina 14. 4. 2016 klo 21:45”, poliisi luetteli syytteet. Kuidis yritti näyttää mahdollisimman hidasjärkiseltä.
”Anteeksi herra poliisimestari? Sanoitteko, että olen epäiltynä? Vai todistajana?” hän kysyi ja virnisti mielessään. Tämä oli aina yhtä hauskaa.
”Olette epäillyn asemassa”, poliisi huokaisi, sillä hän oli toiminut riittävän monen vanhan venkulan kanssa ymmärtääkseen, mitä oli luvassa.
”Hetkinen? Epäillyn? Minä luulin, että olen todistajana”, Kuidis tavasi ja yritti näyttää hämmentyneeltä.
”Kyllä, olette epäillyn asemassa”, poliisi vastasi asiallisesti ja naputteli kynällä pöytää.
”En siis ole todistajan asemassa?”
”Ei, ette ole todistajan asemassa. Olette epäillyn asemassa”, poliisi huokaisi ja naputteli kynällään tiiviimmin pöytää.
”Ahaa. Ja mikä kauppa se olikaan? Siwa?”
”Ei, kyse on Kontulankaaren Alepasta, jonka ryöstön yrityksestä teitä epäillään. Ryöstön yritys tapahtui torstaina 14.4.2016 klo 21:45”, virkamies vastasi ja huokaisi. Tämä ei todellakaan ollut hänen päivänsä.
”Anteeksi herra poliisimestari. Sanoitteko todella, että kyse on Alepasta?”
”Kyllä. Kyse on Kontulankaaren Alepasta.”
”Ahaa. Ei siis Siwasta?”
”Ei. Kyse on Kontulankaaren Alepasta. Ryöstön yritys tapahtui 14.4.2016 klo 21:45”, poliisin ääni alkoi jo kiristyä, mikä oli Kuidiksen tarkoituskin. Hän luotti, että voittaisi tämän taistelun, sillä hänellä oli helpompi rooli kuin poliisilla, joka ei saisi menettää hermojaan.
”Herra poliisimestari, sanoitteko, että kyseessä on siis ryöstön yritys?” Kuidis virnisteli mielessään sille, ettei kuulustelu edennyt lainkaan.
”Kyllä, olette epäiltynä Kontulankaaren Alepan ryöstön yrityksestä. Ryöstön yritys tapahtui torstaina 14.4.2016 klo 21:45”, poliisi naputteli kynäänsä aina vain raivokkaammin pöytää vasten.
”Ahaa. Oliko kyseinen päivä siis torstai?”
”Kyllä.”
”Minä olin kyllä torstaina Kuopiossa”, Kuidis totesi mietiskellen.
”Ei, en sittenkään. Taisin olla Tampereella. Ei, ei sittenkään. Missä olin torstaina... Anteeksi, oliko kyseessä siis torstaipäivä?”
”Ryöstön yritys tapahtui torstaina 14.4.2016 klo 21:45”, poliisin ääni alkoi huomattavasti kiristyä ja hänen kasvojensa ilme synkkeni. Kuidis tiesi olevansa vahvoilla
”Ahaa. Eli torstai... torstai... Sanoitteko 15.6.?”
”Ei, ryöstön yritys tapahtui torstaina 14.4.2016.”
”Ei siis 15.6.?”
”Ei, ryöstön yritys tapahtui torstaina 14.4.2016”
”Ahaa.”
”Missä olitte torstaina 14.4.2016 klo 21:45?”
”Missäkö olin torstaina 14.4.2016?”
”Niin, missä olitte torstaina 14.4.2016 klo 21:45”
”Hetkinen... Missä olin...? Torstaina. Jaa. Kotona nukkumassa... Ei, hetkinen. Sanoitteko klo 21:45?”
”Kyllä.”
”Olin todennäköisesti katsomassa Salattuja Elämiä kotonani. Ei! En sittenkään, ne tulevat 19:30. En muista missä olen ollut tuona ajankohtana, mikäli edelleen puhumme viime kuun torstaista?” Kudista nauratti mielessään oma pelleilynsä. Poliisia ei sen sijaan naurattanut lainkaan.
”Ei, puhumme torstaista 14.4.2016.”
”Viime viikolla?”
”Ei, tällä viikolla.”
”Jaa, se muuttaa kaiken!”
”Osaatteko sanoa, missä olette olleet torstaina 14.4.2016 klo 21:45?” poliisi kumartui hiukan eteenpäin ja hänen otsassaan tykytti suoni. Kuidis pisti tämän merkille erittäin tyytyväisenä itseensä. Hän alkoi jo käydä poliisin hermoille.
”En. En valitettavasti kykene muistamaan.”
”Ette kykene muistamaan, missä olette olleet 14.4.2016?”
”Muistaakseni olin silloin mummini luona.”
”Olette olleet isoäitinne luona torstaina 14.4.2016?”
”Joo, niin taisin olla.”
”Ette siis ole olleet torstaina 14.4.2016 Kontulankaaren Alepan välittömässä läheisyydessä?” poliisi korotti jo ääntään, sillä hän alkoi todella kypsyä Kuidiksen pelleilyyn.
”En muista olleeni”, Kuidis henkäisi ja näytteli säikähtäneensä poliisin äänen korotusta. Tämä sirkus oli hänen suosikkiosuutensa kuulusteluista.
Poliisi veti syvään henkeä ja napsautti kynää niin lujaa, että se rusahti.
”Herra poliisimestari on hyvä ja rauhoittuu. Minä pelkään teitä!” Kuidis henkäisi ja olisi voinut revetä nauramaan, mikäli sitä ei olisi ollut välttämätöntä estää kuulustelun onnistumisen kannalta.
”Herra Kuismanen on hyvä ja kertoo totuuden”, poliisi kumartui lähemmäs Kuidista.
”Herra poliisimestari. Minä haluan asianajajani paikalle. Te pelotatte minua.”
Kuidis olisi voinut ulvoa naurusta nähdessään poliisin otsasuonen sykkivän. Se varmasti halkeaisi pian. Poliisi näytti taistelevan hetken itsensä kanssa, mutta sai tasattua hengityksensä.
”Kuulustelu on päättynyt. Voitte poistua”, hän lopulta puuskahti, sillä kuulustelu ei ollut mennyt täysin putkeen.
”Olenko siis vapautettu?”
”Kyllä, teidät on vapautettu kaikista syytteistä.”
Pakkohan se oli Kuismanen vapauttaa, sillä heillä ei ollut riittävän pitäviä todisteita ja kriminaali tuntui osaavan ärsytyksen jalon taidon. Huono-onninen poliisi olisi hermonsa menettäessään joutunut pahoihin ongelmiin.
”Voisitteko tarkistaa kuulustelupöytäkirjat ja allekirjoittaa ne”, poliisi vielä kehotti painajaismaista kuulusteltavaansa.
”Kiitos, mutta ei kiitos. En tykkää jakaa nimikirjoituksia”, Kuidis totesi pokerilla naamalla, sillä hän tiesi, ettei moista paperia ollut pakko allekirjoittaa.
Kuidis nousi ylös ja virnisti leveästi, sillä hän tiesi, ettei poliisi voinut hänelle enää mitään.
”Kiitos herra poliisimestari. Tiesin, että oikeus vielä voittaa”, hän huokaisi helpotuksesta ja iski silmää poistuessaan saatettuna vapauteen.
