Nimi: Viimeinen nainen
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: tunnelmointidraama
Hahmot: Liina (ja Oona)
Haasteet: Ficlet300 113. Perjantai, Kirjoita & kommentoi ja Vuosi raapalehtien V
A/N: Tämän piti alunperin olla aloitus toiseen tarinaan toisilla hahmoilla, mutta siitä ei tullut mitään. Tuntui turhalta heittää hyvä raapale hukkaan, joten vähän muokkailua ja toisenlaista sävyä ja tadaa. Raapale Liinasta, koska hän on ihana.
Viimeinen nainen
Torstai ei ollut enää torstai. Oli jo perjantaiaamu, hyvin varhainen, virallisesti kenties vielä aamuyö. Liina oli yksi harvoista, jotka olivat jääneet jaloilleen villin yön jälkeen. Saavutus teki hänestä voitonriemuisen. Viimeinen nainen pystyssä. Niinhän sen kuului ollakin. Liina katsoi keittiön ikkunasta ulos hiljakseen vetäytyvään pimeyteen. Ikkunasta tulvahti jo koleanraikas aamun tuoksu. Syksyn kirpeys huumasi ja sytytti Liinan aistit. Hänen täytyi päästä ulos.
Liina ravisteli Oonaa olkapäästä. Tämä avasi silmänsä ja katsoi häneen humalasta samein silmin, joita reunusti suttuiseksi mennyt meikki. Liina otti kaverinsa kädestä kiinni ja puristi tämän sormet kylmän vesilasin ympärille. Hänen omiinsa jäi epämääräistä tahmaa.
”Juo siitä ja mene nukkumaan”, Liina komensi.
”Etkö jääkään yöksi?” Oona mutisi ja nosti lasin huulilleen juoden pienin, tihein kulauksin.
”En, kuten sulle jo aivan ensiksi sanoin, kun tulin”, Liina hymähti ja nipisti Oonaa poskesta. Tämä huokaisi ja käpertyi pahoinvoivan oloisena sohvalle.
”Kuka auttaa mua kohtaamaan huomisen, kun sä et ole täällä?” Oona mutisi.
”Kaikki muut tänne sammuneet?”
”Vittu, häivy siitä ilkeilemästä.”
Liina lähti Oonan kämpiltä selvänä ja mieli kirkkaana. Nämä olivat niitä tunteja, kun Liina ei kaivannut ketään seurakseen, ei kavereita eikä yhden yön kaunottariaan. Hän oli yksin ja se oli kerrassaan upeaa.
Nainen otti vanhan pyöränsä ja sen vaimea nitkutus oli ainoa ääni, mitä hän kuuli niin varhain aamulla. Kaupunki uinui, mutta Liina ei. Hän piti siitä. Se sai naisen muistamaan, miksi kannatti juhlia. Ei siksi, että sai pään sekaisin, vaikka olihan sekin hauskaa. Enemmän Liina arvosti kuitenkin tällaisia aamuja, jotka saivat elämän tuntumaan vähemmän rajatulta. Aivan kuin aikakin olisi pelkkää kuvitelmaa.
