Lempeänsinisiä lemmikkejä, S

[Saappaaton]

Nimi: Lempeänsinisiä lemmikkejä
Kirjoittaja: Saappaaton
Beta: LillaMyy
Ikäraja: S
Genre: Drama, ehkä kevyen kevyt surumielinen fluffy.
Paritus: Kevyesti vihjaillaan Petunia/Severuksen suuntaan.
Vastuuvapaus: Hahmot, jolla leikin, ovat Rowlingin omaisuutta. En saa tästä mitään taloudellista hyötyä.

A/N: Tämä on siis aina niin ihanaiselle FractaAnimalle kirjoitettu, kaikella rakkaudella. Hyvää synttäriä, muru!
Tökkään tämän muutamaan haasteeseen: Vuosi raapalehtien V, Teelusikan tunneskaala (haikeus), Rare10 #2, Kirjoitusterttu (haaremiterttu).


Lempeänsinisiä lemmikkejä

Kun toukokuu alkaa lämmetä hiljalleen ja yhä aurinkoisemmiksi käyvät päivät alkavat pidentyä, on aika siistiä puutarha ennen kesän kukoistusta. Ottaessaan puutarhanhoitovälineitään esille Petunia laatii mielessään listaa siitä, mitä pitäisi tehdä. Solmiessaan esiliinan naruja rusetille, jonka lenkkien kuuluu olla yhtä suuret ja nauhan päiden yhtä pitkät, nainen käy listaansa läpi tarkistaen unohtiko hän jotakin.

Tunteja myöhemmin, käydessään viimeisen kukkapenkkinsä kimppuun, Petunia pysähtyy hetkeksi. Hän katsoo hortensioidensa alla kasvavia pieniä taimia, joiden ei kuulu olla siellä. Hän ei ole antanut niille lupaa olla siellä. Hitaasti Petunia pujottaa luisevan kätensä ulos vaaleanpunaisesta puutarhahansikkaastaan ja kumartuu hipaisemaan pieniä pyöreitä lehtiä. Siitä on niin kauan.

~*~

Petunian päänviertä kulki vaalea palmikko, jonka väleihin oli säntillisesti asetettu pieniä sinisiä kukkia. Tytöllä oli tapanaan laittaa lemmikin kukintoja hiuksiinsa aina keväästä alkukesään, koko sen ajan, kun vain löysi kukkivia lemmikkejä. Hänellä oli ollut lemmikkejä hiuksissaan silloinkin, kun hän ensimmäisen kerran tapasi sen pojan.

Petunia katsoi käsissään olevaa kolmea lemmikinvartta, joissa jokaisessa oli eri määrä kukintoja. Hän ei tiennyt miksi oli poiminut juuri kolme, mutta jostain syystä se tuntui merkitykselliseltä. Koko hetki tuntui merkitykselliseltä, sillä tyttö oli päättänyt tehdä jotain, mitä ei ollut ikinä tehnyt, ja tunnustaa sille pojalle ihastuksensa.

Petunia oli vielä syrjässä, huomaamattomissa, kun hänen katseensa kohtasi sen pojan. Hän pysähtyi epäröiden huomatessaan, ettei poika ollut yksin, puri huultaan tämän ojentaessa kukkaa, neidonkieltä, hänen punahiuksiselle siskolleen. Se oli niin paljon korkeampi ja kauniimpi kuin hänen vaatimattomat lemmikkinsä.

Aina se oli Lily. Lily oli niin upea, Lily oli niin ihmeellinen. Lemmikit putosivat unohdettuina tytön jalkoihin ihastuksen vaihtuessa vihastukseen. Kummajaisia.

~*~

Lilyn ilme oli täydellisen huumaava. Tytön olemuksesta huokui lämpö ja ihastus pehmensi tämän katsetta vihreiden silmien tutkaillessa punertavan violetteja kukintoja. Huulet olivat unohtuneet raolleen kuin tyttö olisi ollut sanomassa jotain.

Severus oli viehtynyt Lilyn kauneudesta ja avoimuudesta, siitä miten aito ja välitön tyttö oli. Miten hän sai osakseen kiinnostusta ja ihailua. Se kaikki viehätti häntä.

Saattaessaan Lilyä kotiinpäin, poika huomasi tiellä orpoina makaavat, kertaalleen poimitut lemmikinvarret. Hänen olemuksensa vakavoitui mielen sinkaistessa suoraan vaaleahiuksiseen tyttöön, jonka hiuksia koristivat lemmikinkukat. Lilyn kirkas ääni kuitenkin katkaisi hänen ajatuksensa ja sai hymyn palaamaan kevyenä pojan suupieliin.

Hylätyt lemmikit, ne eivät varmasti merkinneet mitään tärkeää.

~*~

Severus havahtuu unestaan henkäisten. Katse seuraa tyrmän katonrajaa kulmasta kulmaan ennen kuin laskeutuu tarkastelemaan tyhjää huonetta tarkemmin. Hänen on täytynyt nukahtaa kesken esseiden korjaamisen. Mies hieraisee silmiään ja vilkaisee työpöydällään odottavaa esseepinoa. Päällimmäisenä loistavat Potterin pojan harakanvarpaat ja niellen turhautuneen murahduksensa Severus avaa pöytänsä ylimmän laatikon.

Kirjanen, jonka mustat nahkakannet ovat uuden veroiset, täysin naarmuuntumattomat, vain satunnaisen avaamisen jättämät jäljet pinnassaan. Severus sipaisee lähes hellästi sen kantta ennen kuin ottaa kirjasen käteensä. Hän avaa sen satunnaisen oloisesti, tietäen kuitenkin tarkkaan, minkä välin avaa. Hänen katseensa kohtaa kuivattuja lemmikinkukkia, kolmen varren verran.

Hiljaisena Severus katselee hailakansinisiä kukintoja. Siitä on niin kauan.

~*~

Kesäkuun kääntyessä kohti loppuaan Petunia jännittyy päivä päivältä enemmän. Pian hänen siskonpoikansa palaisi ja toisi kummallisuuden hänen täydelliseen, tahrattomaan ja ennen kaikkea tavalliseen kotiinsa. Nainen värähtää inhosta ja solmii esiliinansa narut kiinni. Vaalea hellehattu päässään hän vetää vaaleanpunaiset puutarhahanskat käteensä ja suuntaa ulos.

Kun puutarha on siistiäkin siistimpi, naisen katse kääntyy väkisinkin ainoihin kasveihin, jotka rikkovat hänen puutarhansa täydellisyyden. Hortensioiden alla luvattomasti kasvavat lemmikit. Pienet, hempeät, siniset kukinnot katsovat takaisin ja epäröiden, kuin peläten tekonsa vaikutuksia, Petunia katkaisee lemmikkien varret.

Kun Harry palaa Tylypahkasta, keittiön ikkunalaudalla on sievä maljakko. Sieltä pilkistää kolme kukanvartta, joissa jokaisessa on eri määrä lempeänsinisiä kukintoja.

[Gernumbli]

Lemmikit ja lempeys, miten sopiva sekotus.

Solmiessaan esiliinan naruja rusetille, jonka lenkkien kuuluu olla yhtä suuret ja nauhan päiden yhtä pitkät, nainen käy listaansa läpi tarkistaen unohtiko hän jotakin.

Mitä rivien väleistä luettavaa Petuniamaisuutta! Hieno kohta..

Hän ei ole antanut niille lupaa olla siellä.

Ja taas. Samalla myös hiukan surullista..

Loppu oli toiveikas. Ehkä siinä naisessa on vielä inhimillisyyttä ja syviä tunteita. Silti niin ymmärrettävä kateus. Kalkaros oli tunteellinen. Mukavan oloinen ficci.

T. Gernumbli

[FractaAnima]

Ensinnäkin kiitos synttärificistä! Oon tosi myöhässä täällä kommentoimassa, mutta oon kuitenkin.
Lemmikit olivat ihanan kantava teema. Jotenkin tuntui tosi luonnolliselta se, kuinka Petunian ihastus vaihtui vihastukseen. Petunia raukka. :/ Tekstin seassa oli paljon hyvin petuniamaisia kuvailuja, tykkäsin niistä valtavasti. Myös kuvaus siitä, miten Severuksen kirjanen oli kuin uusi, oli tärkeä kuvaus. Hän ei selkeästi muistellut Petuniaa usein, mutta sitten kuitenkin tiesi tasan missä nämä kolme vanhaa lemmikinvartta oli.

Upea teksti kahden ihmisen muistoista ja arjesta, jossa ne tulevat vastaan. Tykkäsin vielä siitäkin, miten Harry ei Petunialle kuvannut ehkä kaikkia friikkejä ja niiden maailmaa, vaan tietenkin Lilyä, mutta ehdottomasti myös Severusta.

Kiitos muru tästä.

- Frac

[Dokumentti]

Vaihdokkaista hei näin viimetipassa.

Tämä yllätti mut! En lukenut paritusta, enkä alkutietoja, jostain syystä ennen kuin luin tän. Sitten yllättäen Severus tunkeutui tähän ja hämmästyin!

Tää toimi tosi hyvin ja hienoja kohtia oli tosi paljon. Se kuinka lemmikeillä ei ollut lupaa kasvaa Petunian huolellisesti hoidetussa kukkapenkissä hymyilytti. Niin petuniamaista!
Kateus Lilya kohtaan oli myös hyvin uskottavaa ja, kun tämä vielä vei Severuksenkin.
Tässä tuli hyvin esiin kuinka Petunia sulkee pois mielestään ja elämästään ne asiat jotka voivat hänen tavallista elämäänsä horjuttaa. Mutta kuitenkin ne asiat siellä väijyvät, vaikka sitten sinisten lemmikkien muodossa.

Severus taas oli tarkkanäköinen itsensä huomatessaan pudotetut lemmikit. Ja Lily meni tässäkin kaiken edelle. Ihana Severus, joka on kuitenkin säilyttänyt kaikki ne vuodet noita kolmea lemmikkiä. Loistava yksityiskohta tuo, että kirja oli melkein kuin uusi, mutta satunnaisesti sitä avattiin ja Severus tiesi tasan tarkkaan mistä kukat löytyvät.

Oikein kivaa luettavaa tämä oli! Kiitos siis tästä.

[Angelina]

Luin aiemmin Fractan Petunia/Severusta ja kun huomasin, että sultakin sitä löytyi niin pakkohan siihen oli tarttua Tää oli musta tosi hieno ja uskottava teksti Petuniasta ja Severuksesta! Paritushan on melko erikoinen, mutta tällaisena hienovaraisena toimii todella hyvin.

Petunia on kyllä monessa mielessä vetänyt lyhyemmän korren ja pakko sanoa, etten yhtään ihmettele hänen ketutustaan. Nimenomaan tuo, että aina se on Lily joka on häntä parempi, hienompi, erikoisempi jne. Pakkohan sen on ottaa päähän! Sitten Lily vielä vie Petunian ihastuksenkin, joka muuttuukin sillä silmänräpäyksellä kummajaiseksi yhdessä hänen siskonsa kanssa. Oi voi. Mielenkiintoista oli myös tuo, että päästiin kurkkaamaan myös pikaisesti Severuksen näkökulmaa.

Joo, en mä osaa nyt sanoa oikein mitään. Kuitenkin pidin tästä ja tää oli mun mielestä sellaista lempeää, rauhallista luettavaa vaikka aiheeltaan surumielinen olikin. Kiitos ♥

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Tämä paritus herätti mielenkiintoni, sillä siinä on kaikessa yllättävyydessään jotain kutkuttavaa ja vetoavaa.

Olet mielestäni tavoittanut Petunian hahmon hirmu hyvin! Heti alusta tulee ihan petuniamainen fiilis, kun rusetin lenkkien ja nauhanpäiden pitää olla symmetriset eikä lemmikeillä ole lupaa kasvaa hortensioiden alla. Hänellä on kovin tiukka ja järjestelmällinen suhtautuminen moniin asioihin, mutta tämä tarina ikään kuin valottaa hiukan sitä, miksi niin on - tuntuu nimittäin, että se on Petunian tapa pitää kaikki kasassa, pitää eletty elämä pettymyksineen aisoissa. Kukkapenkin lemmikit ovat luonteva johdatus takaumaan, joka sekin valottaa Petunian mielenmaisemaa todella osuvasti.

Aina se oli Lily. Lily oli niin upea, Lily oli niin ihmeellinen. Lemmikit putosivat unohdettuina tytön jalkoihin ihastuksen vaihtuessa vihastukseen. Kummajaisia.

Tunnen kyllä suurta sympatiaa Petuniaa kohtaan. Ihan varmasti satuttaa jäädä aina kakkoseksi, kun sisko lumoaa kaikki suunnilleen pelkällä olemassaolollaan. Varsinkin kun mukana on tunteita samaa poikaa kohtaan, ei ole mikään ihme, että Petunia kokee katkeruutta. Tuntuu siltä, että hänellä ei oikein ole muita työkaluja käsitellä kielteisiä tunteitaan, ja niinpä ne vahvistuvat vähitellen vihaksi kaikkea "kummallista" kohtaan. Osansa saa luonnollisesti Harrykin, niin surullista kuin se onkin.

On jotenkin riipaisevaa ajatella, että Petunian hylkäämät lemmikit eivät olekaan merkityksettömiä, eivät Severukselle. Ihastushuuman sävyttämä ensireaktio voi olla jotain muuta, mutta todellinen arvo valkenee myöhemmin. Sydäntäni kivistää, kun mietin Severusta katselemassa kirjasen väliin säilöttyjä lemmikinkukkia ja samalla Petuniaa puutarhassaan. Tässä on sellaista kipeää, katkeransuloista haikeutta. Voi että.

Lopetus kruunaa kokonaisuuden juuri sopivan hienovaraisesti, mutta kuitenkin väkevästi. Pieni yksityiskohta kertoo uskomattoman paljon Petuniassa piilevästä inhimillisyydestä, lempeydestä jota ei lymyäkään pelkästään lemmikkien sinessä. Olen ihan fiiliksissä siitä, miten kertakaikkisen osuva hahmokuvaus tämä teksti on!

Pidin tästä tosi paljon, ja tämä herätti kovasti ajatuksia - kiitos! -Walle