Author: Kristen
Rating: sallittu
Characters: Remus Lupin
Genre: angstikaipausta
Warnings: itsemurhan suunnittelua
Word count: 529
A/N: Hyvää syntymäpäivää, DulzGram! Toivottavasti miellyttää. Kesällä 1993 HP-canonissa tapahtuu kaksi asiaa: Remus Lupin elää Yorkshiressä köyhyydessä ennen kuin Albus Dumbledore tulee palkkaamaan hänet töihin Tylypahkaan ja Sirius Musta karkaa Azkabanista.
Kuihtuneet lupiinit
Heinäkuun aurinko polttaa Yorkshiren ruohoa ruskeaksi. Tummansiniseen pukuun pukeutunut mies kertoo televisiossa, ettei sadetta ole luvassa ainakaan kahteen viikkoon. Remus huokaisee ja painaa mieleensä muistutuksen: kastele freesiat ja tulppaanit. Liljat on jo menetetty kuivuudelle.
Muutaman viikon takainen Päivän profeetta kerää pölyä sohvapöydällä. Sen kannessa hymyilee nutturapäinen nainen pidelleen käsissään sopimusta. Dolores Pimento ja syy siihen, miksei Remus tule saamaan enää ikinä töitä. Anti-ihmissusi-laki. Pimennon kuvan päällä on kahvitahra, eikä Remusia haittaa yhtään. Hän olisi muuten jo polttanut lehden tai ainakin hävittänyt sen, mutta hän säästää sitä pahan päivän varalle. Jonain päivänä hänellä ei ole enää varaa polttopuihin.
Jostain syystä Remuksen puutarhassa kasvaa nyt lupiineja. Se ei haittaa, ovathan ne kauniita kasveja. Vaikka hänellä on paljosta puutetta, vesi ei ole yksi niistä asioista. Onhan hän sentään velho, eikä taikaministeriö ole vielä onnistunut keksimään jotain lakia, jolla hänet saataisiin vapautettua sauvastaan. Remus toivoo hartaasti, ettei sinne asti koskaan päästä. Hänen elämässään on jäljellä vain muutama asia, joista hän ei ole joutunut luopumaan. Taikuus on yksi niistä.
Remus on onnistunut saamaan vähän rahaa valmistamalla yksinkertaisia taikajuomia tuntemalleen lääkintävelholle. Jos hän olisi viitsinyt keskittyä taikajuomatunneilla opiskeltavaan asiaan Jamesin vitsien ja Siriuksen valituksen sijaan, hän voisi nyt ansaita enemmän kuin kymmenen kaljuunaa viikossa. Harmi, Remus ajattelee katkeruus läsnä mielessään, mutta eihän hän voinut tietää elävänsä vain viidentoista vuoden kuluttua kädestä suuhun, jatkuvassa köyhyydessä. Hän oli kuvitellut elävänsä onnellisena ystävien ympäröimänä.
On heinäkuun neljästoista, kun postipöllö tulee tuomaan Profeettaa ja Remuksella on pitkästä aikaa rahaa vastaanottaa lehti. On heinäkuun neljästoista, kun Remus lukee lehdestä, että Sirius Musta on karannut Azkabanin vankilasta.
On hyvä, että Remus on jo ehtinyt laskea kuppinsa pöydälle. Hänellä ei ole enää yhtään särötöntä kahvikuppia, ja hänen koko kehonsa valahtaa voimattomaksi uutisen johdosta. Hänen mielensä täyttyy muistoilla Siriuksen hymystä ja luisista olkapäistä, muistoilla takkuisesta tukasta ja viiden vanhana murretusta nenästä, joka ei koskaan täysin suoristunut. Ja voi Merlinin nimeen, kuinka jokainen muisto sattuukin. Remus sulkee silmänsä ja yrittää hengittää. Tältäkö hukkuvista tuntuu?
Remus ei pysty nukkumaan. Joka kerta kun hän sulkee silmänsä, hän näkee jotain menneisyydestään. Joskus se on Sirius, joskus se on James, joskus se on Peter. Sirius on tappanut Jamesin, murhannut Peterin ja kadottanut itsensä. Vain Remus on jäljellä, eikä hänkään ole enää kokonainen. Kun hän viimein nukahtaa, hän ei näe unia. Ei haaveita paremmasta, ei uhkakuvia menneestä. Remus alkaa nukkua paljon.
Kun meteorologi kertoo, että lämpöaalto on viimein poistumassa Englannin yltä, Remus tajuaa huomioida puutarhaansa. Freesiat ja tulppaanit ovat kadonneet eläinten suihin, mutta lupiinit ovat yhä paikoillaan. Remuksella on puutarha täynnä kuihtuneita lupiineja, ja jostain syystä hän osaa samaistua niihin. Ainoa ero on se, että hän ei ole vielä antanut itsensä kuihtua täysin. Repiessään lupiineja maasta ilman taikaa Remuksen päässä on vain yksi ajatus: hänellä ei ole enää mitään mistä huolehtia.
On Remus Lupinin elämän viimeinen päivä. Se on samalla se päivä, kun alkaa viimein sataa. Remus pukee ylleen villapaitaa, kun ovelta kuuluu määrätietoinen koputus. Hän kävelee ovelle ilman sukkia, ja avaa katsomatta ovisilmästä. Hän ei välitä, vaikka se olisi Sirius valmiina tappamaan hänet. Oikeastaan Sirius on ainoa ihminen, jonka hän välittäisi nähdä.
Oven takana ei ole Sirius.
“Remus”, Albus Dumbledore tervehtii ja hymyilee lempeästi. Sillä hetkellä Remus tietää, että hänen ei tarvitse kuihtua auringossa. Sade on totisesti saapunut.