Nimi: Ainoa enää täällä (eikä sekään kelpaa)
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Paritus: Ron Weasley/Draco Malfoy
Genre: angst, triplaraapale
Varoitukset: --
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa HP-maailman, en saa rahaa yms tästä tekeleestä.
Osallistuu: OTP10#3, Fandomkohtaiset OTP:t, Tavoita tunnelma#2 (Ed Sheeran - Give me love)
A/N: Mikä ihmeen angst-putki mullakin on meneillään, tuntuu, etten osaa muuta enää kirjoittaakaan.
No mutta kuitenkin. Tämä triplaraapale osallistuu Tavoita tunnelma -haasteeseen, jossa biisinäni toimi ihastuttavan Ed Sheeranin
Give me love (linkki vie youtubeen).
Ainoa enää täällä (eikä sekään kelpaa)Jos Ronilla olisi ollut jotain sanoja, ne olisivat luultavasti olleet kirosanoja. Hän tiesi, ettei Draco pitänyt kiroilusta, joten hänen teki mieli huutaa kaikki osaamansa päin miehen naamaa. Ja keksiä vielä muutama matkan varrella.
Mutta hänellä ei ollut enää sanoja. Ne olivat pettäneet hänet, eikä hän enää osannut. Hän istui sängyn reunalla, tuijotti vain apaattisena eteensä ja katsoi, kuinka hänen elämänsä rakkaus viikkasi kauluspaitojansa ja leijutti ne sitten oven vierellä olevaan laatikkoon.
”Muista koisuihke”, olivat vaalean viimeiset sanat ennen makuuhuoneesta lähtöä.
”Mutta minä rak—”, Ron oli yrittänyt saada sanoja suustaan. Oli yrittänyt. Oli.
Ei ollut sanoja tällaiselle. Sille, kun toinen lopulta sanoi, ettei halunnut jatkaa. Ja mitä siihen oikeastaan olisikaan voinut? Haparoida sanoja, joita olisi pitänyt sanoa kauan sitten? Sanat olivat tehneet hänestä pellen aikaisemmin, nyt ne ilkkuivat hänen voimattomuudelleen.
Dracolla ei enää ollut hänelle mitään sanoja. Ronilla olisi ollut sitäkin enemmän.
Olihan niitä parempia päiviä ollut. Aina tapaamisesta asti yhdessäolo oli ollut kivikkoinen ranta; joskus astui kiveen, joskus tunsi meriveden lempeän liplatuksen.
Miten siis oli päädytty tähän? Harhailevaan katseeseen, joka ei enää halunnut tunnistaa toisen kasvoja, niistä paistavaa epätoivoa. Eikä toinen halunnut enää antaa tilaa. Liian monet arvet olivat jääneet nypittävään rupeen.
Antaisit vielä mahdollisuuden? Sanoisiko Ron niin? Kaikkien näiden vuosien jälkeen? Antaisit vielä mahdollisuuden? Ei, hän ei sanoisi niin. Hän oli taistellut, mutta huonosti ja menetti nyt osan elämästään.
Vielä yksi yö? Vielä yksi tunti? Vielä edes yksi halaus?
Antaisit vielä rakkautta tälle elämän näivettämälle raukalle, Ron haluaisi sanoa. Muttei sano, koska se olisi turhaa. Päättäväisyys oli paistanut Dracon silmistä jo päiviä, antanut vain odottaa sitä hetkeä, että se lopulta muodostuisi sanoiksi, lauseiksi, virkkeiksi.
Eikä Ron osannut silloinkaan sanoa mitään. Oli tuijottanut eteensä, unohtanut kaiken, mitä oli koskaan meinannut.
Lopulta hänen rakkautensa oli ainoa täällä. Jääden muistoksi siitä, ettei sekään lopulta kelvannut.