Ja viimein kun porukka sai huokasta helpotuksesta (JESH, toi linessi tippu tokalle sivulle(whoot, whoot)) saan murskata heidän ilonaiheensa nostamalla tätä jälleen ^^;
Eli seuraavaa lukua pukkaa...again thanksit Aprilille!!
Stage 8.
Muutamat seuraavat päivät vierähtivät nopeasti tuulen lailla, eikä Harry ollut aiemmin huomannutkaan sitä, miten pian loma päättyisi. Hän ei osannut ajatella elämää Tylypahkassa ilman Dracoa. Ennen hän olisi saattanut ajatella sen olevan elämänsä onnekkaimpia hetkiä, mutta nyt ajatuskin sai hänet masentumaan.
Etsintäkuulutettu Orion Rowan oli saanut killassa asiat sekaisin. Suunnitelmien ja huippusalaisten kokousten sijasta kiltalaiset olivat alkaneet vakavasti keskittämään huolensa uuden päämajan etsintöihin. Harrynkin mielestä olisi mukava päästä välillä pois Kalmanhanaukion tunkkaisesta, ränsistyneestä talosta, mutta osa hänestä halusi silti jäädä sinne. Melkein talon jokaisessa esineessä oli jotain, joka muistutti häntä Siriuksesta.
Toisaalta lähtö muualle auttaisi Harrya roimasti, sillä kuolonsyöjien hyökkäyksen pelossa myös Harrya vahdittiin entistä lujemmin. Remuksen, Ronin ja Hermionen lisäksi Harry oli nyt myös sekä herra Weasleyn, että Kingsleyn silmätikku. Joku olisi voinut luulla niiden vartioimisten rauhoittavan Harryn mieltä, mutta ne saivat Harryn enemmänkin ahdistumaan.
Hermione, joka otti asian vastaan vakavammin kuin kumpikaan hänen ystävistään, vetäisi aina taikasauvansa esiin jonkun koputtaessa ovea. Elphias Dodge, jolla oli tapana tulla illalliselle Kalmanhanaukiolle, säikäytti Hermionen joka kerta, vaikka hän jo varmasti tiesi miehen tulosta.
"Mitä ihmettä sinä huidot?" Ron oli kysynyt turhautuneesti, "meillä on täällä puoli kiltaa suojanamme, joten rauhoitu jo."
"Puoli kiltaa!" Hermione oli tähän älähtänyt, "puoli kiltaa, Ronald Weasley! Ja montakos kuolonsyöjää tänne mahtaisi hyökätä?"
Tästä aiheutunut Hermionen tuskakohtaus solmi Harryn ja Ronin välille sanattoman sopimuksen, jonka mukaan he eivät sanoisi enää halaistua sanaakaan Hermionen käytöstä vastaan.
Koulun alun lähestyminen oli saanut Hermionen huolen aiheet myös toisiin asioihin, kun hän kauhisteli kuolonsyöjävaaran lisäksi sitä kirjamäärää, joka hänen tulisi lukea. Rouva Weasley oli käynyt yhdessä herra Weasleyn kanssa ostamassa kaikkien koulutavarat tulevaa lukuvuotta varten, eivätkä he olleet ottaneet lapsia mukaansa hyökkäyksen vaaran vuoksi.
"Ei sinun tarvitse osata niitä ulkoa", Ron huokaisi hänen, Harryn, Hermionen ja Ginnyn istuessa Kalmanhanaukion olohuoneessa. Harry ja Ginny istuivat vierekkäin sohvalla, Ron jalat levällään lattialla, ja Hermione muhkealla tuolilla käsissään paksu kirja. "Koulu on sitä varten, että ne opettavat meille tuon kaiken."
Hermione heitti murskaavan silmäyksen Roniin, joka kohautti huokaisten olkiaan. Ginny hymähti leveästi katse Harryssa käyden. Harry, joka puristi käsiänsä nyrkkiin, tunsi kuinka hänen kasvoiltaan valui kaikki se vähäinenkin väri Ginnyn istuessa aivan hänen vierellään. Sillä hetkellä hän toivoi hartaasti, että olisi istunut sohvan sijasta tuolille.
"Oletko muuten lukenut sitä antamaani loitsukirjaa?" Hermione kysyi äkkiarvaamatta Harrylta, joka hätkähti.
"Öh, tuota", keksittyään sopivan verukkeen liuetakseen pois Ginnyn viereltä, Harry jatkoi: "En, mutta voisinkin hakea sen."
Ginny näytti hieman pettyneeltä Harryn ponkaistessa ylös, mutta ilme Hermionen kasvoilla oli kannustava: "Niin sitä pitää, Harry! Katso nyt Ron, ehkä sinunkin pitäisi lukea jotain?"
Ron päästi tuhahduksen vastalauseeksi, ja juuri kun Harry astui ulos huoneesta, Hermione aloitti kovan läksytyksen ja nuhtelun.
Harry asteli rivakasti portaisiin, ja juoksi ne käsi kaiteella leväten seuraavalle tasanteelle. Hänen ja Ronin sotkuistakin sotkuisempaan huoneeseen päästyään Harry ryhtyi kaivamaan vaatteiden ja muiden tavaroiden alta kahta kirjaa. Hänen oli jo pitkän aikaa sitten pitänyt tutkia lisää sitä Remukselta saamaansa kirjaa.
Heitettyään yhden viitan syrjään muiden tavaroiden päältä, Harry kuuli kolahduksen, joka ei olisi mitenkään voinut syntyä viitan osuessa lattiaan. Harry katsoi olkansa yli lattialle heittämäänsä viittaa, ja huomasi sen taskusta pudonneen veitsen kimaltelevan pölyisellä lattialla.
Harryn ajatukset tuntuivat lakkaavan kokonaan, eikä hän tuntunut muistavan sitä, mitä hän oli tullut tekemään, vaikka Hermionen hänelle antama kirja oli aivan siinä hänen käsissään. Harrysta tuntui aivan siltä, kuin jokin olisi syönyt hänen ajatuksensa, kun hän katsoi sitä veistä. Sen kärkeen upotettu viilto näytti nauravan hänelle, ja pinttynyt tahra viillon yläpuolella muistutti Harrysta ihan silmää.
"Harry?"
Harry hätkähti transsistaan ja nosti katseensa ovensuussa seisovaan Ginnyyn.
"Mitä sinä teet? Ja miksi sinulla on täällä veitsi?"
"Ai, tuota", Harry mumisi, "tulin hakemaan näitä kirjoja, ja pysähdyin juuri itsekin miettimään, miksi minulla on täällä - "
Ginny naurahti. "Ei sinun tarvitse selitellä enempää."
"Öh", Harry kaappasi nopeasti kirjat lattialta ja nousi kasvot punoittaen ylös, "k-kuinka niin?"
"Et näytä viihtyvän seurassani", Ginny totesi ykskantaan saaden Harryn entistä punaisemmaksi.
"Miten niin? K-kyllähän sinä olet ystäväni ja - "
"En sitä vastaan väittänytkään", Ginny keskeytti Harryn hymyillen ja asteli peremmälle huoneeseen, "et vain tunnu viihtyvän kanssani. Karkaat aina nopeasti paikalta."
Harry tunsi kuinka hänen kätensä muuttuivat nihkeiksi Ginnyn astellessa lähemmäs.
"Ei se siitä johdu, ettenkö viihtyisi - "
"Eikö?" Ginny oli pysähtynyt aivan Harryn eteen, kädet puuskassa, hymy kasvoillaan, "arvelinkin niin."
"Öh", Harry meni aivan sanattomaksi, kun hän katsoi samalla tasolla hänen kanssaan olevaa Ginnya. Jotenkin Harrysta tuntui epäpoikamaiselta olla saman pituinen häntä vuotta nuoremman tytön kanssa.
Harry puristi tiukemmin kirjoja käsisään. "Juurihan sinä sanoit - "
"Halusin vain varmistaa, ettei asia ollut niin", Ginny totesi napakasti.
Harry sulki hämmentyneenä suunsa, eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Hänen katseensa oli keskittynyt maassa pyöriviin pölypalloihin, jotka pomppivat sinne tänne ja jäivät välillä kiinni lattialautojen rakoihin. Lämmin auringonpaiste, joka tuli ikkunasta sisälle, poltteli Harryn selkää ja valaisi Ginnyn punaisten hiuksien ylärajan.
"E-ehkä meidän pitäisi mennä", Harry totesi viimein epämukavan hiljaisuuden langettua huoneeseen, "Ron ja Hermione varmaan ihmettelevät missä - "
Loppu Harryn lauseesta muuttui epämääräiseksi mutinaksi, kun Harry äkkäsi sen, miten lähellä Ginny häntä oikeasti olikaan. Harryn silmät laajenivat, eikä hän tiennyt mitä tehdä Ginnyn painaessa mansikan makuiset huulensa Harryn huulille. Kirjat Harryn käsissä tippuivat lattialle hänen otteensa hellittäessä, ja niistä toinen osui ikävästi hänen varpailleen.
Harry aukaisi suunsa ähkäistäkseen kivusta, mutta vain sillä tuloksin, että Ginny sai syvennettyä suudelmaa, joka tuntui särkevän jotain Harryn sisältä. Miksei hän pystynyt tekemään mitään? Miksei hän työntänyt Ginnya pois, kun hän ei kerta halunnut sen enää jatkuvan?
Ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen, Ginny viimein vetäytyi irti Harrysta, ja juoksi pois huoneesta kasvot helottaen, leveä hymy kasvoillaan. Harry sen sijaan jäi seisomaan huoneeseen yksin, silmät suurina, suu raollaan ja kädet täristen.
Hermionen antama kirja oli tippunut avonaisen, sulan suklaasammakon päälle sillä tuloksin, että kirjan takakansi oli suklaan peitossa. Remuksen ostama kirja oli puolestaan osunut Harryn varpaille, ja se makasi nyt viattomana sivut auki yhden sellaisen oudon kuvion kohdalta.
Harry nosti järkyttyneenä toisen kätensä koskettamaan hänen huuliaan, eikä hän tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä. Hän ei edes tiennyt pitäisikö hänen itkeä vai nauraa. Nauraminen tosin ei tullut kysymykseenkään.
~*~*~*~*~*~*~*~*~
Satoi kaatamalla, ja se pauhu, joka syntyi tuhansien sadepisaroiden hakatessa talon kattoa, täytti koko Kalmanhanaukio kahdentoista. Sateen luja ropina rauhoitti Harrya, joka istui jalkojaan halaten sängyllään pää seinään nojaten, katse ikkunassa.
Kauempana ulkona välähti, kun salama iski pilvestä pilveen. Välädystä seurasi kumea jyrinä, joka sai Harryn niskakarvat nousemaan pystyyn. Ei olisi uskonut, että aiemmin päivällä oli ollut niin kaunis ilma.
Harry nousi hitaasti ylös avaamaan ikkunan raolleen, päästääkseen kaatosateeseen joutuneen sinisen perhosen sisään. Perhonen lenteli hetken siipiään räpsyttäen ympyrää Harryn ja Ronin huoneessa, ennen kuin se lehahti ovesta ulos rappukäytävälle.
Harry sulki makeasti haukotellen ikkunan, jolloin myös hetken entistä kovempana pauhanut sade hiljeni kumeaksi rapinaksi. Harry rakasti sadetta, mutta vihasi ukkosta ja salamointia.
Seuraava välähdys valaisi Harryn kasvot, jolloin Harry nosti vaistomaisesti kätensä otsan arven päälle. Muutaman sekunnin päästä kuului niin korvia särkevä jyrähdys, että Harry hätkähti ja vajosi takaisin paikalleen sänkynsä nurkkaan. Hän käpristyi pieneksi nojaten samalla kahden seinän välissä olevaan nurkkaan.
Harryn ajatukset vaelsivat Ginnyssa, kun hän yritti epätoivoisesti keksiä keinoa, kuinka saisi tapahtuneen tapahtumattomaksi. Hän oli kauhuissaan, kun hänen aivonsa tuntuivat viimein ymmärtävän sen, että hän olisi voinut itse vetäytyä pois, ja vaikka kertoa, ettei olisi vielä itse valmis seurustelusuhteeseen. Mitä Dracokin ajattelisi? Harry ei halunnut missään nimessä luopua Dracosta.
"Harry", Hermione oli ilmestynyt ovelle, "rouva Weasley sanoi ruoan olevan valmista."
Harry nousi mitään sanomatta ylös, ja asteli Hermionen luokse hätkähtäen äkillistä salaman tuottamaa välähdystä.
"Harry?" Hermione kysyi huolissaan Harrylta tämän astellessa hänen ohitseen rappukäytävälle. "Onko kaikki kunnossa?"
Harry käännähti nostamaan katseensa Hermioneen hymähtääkseen vastaukseksi. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt riittävän Hermionelle, joka senkun vain jatkoi Harryn huolestunutta tähyilyä.
"Mitä tapahtui? Et tullut takaisin olohuoneeseen silloin - "
"Ah, hyvä, kun tulette!" rouva Weasley oli astunut portaiden alapäähän, josta hän katsoi kannustavasti kaksikkoa, "olin juuri tulossa huutamaan teille ruoan olevan valmista."
Harry katsoi kulmat kurtussa seisovaa Hermionea päätään pudistaen.
"Nopeasti nyt, ennen kuin se jäähtyy!" rouva Weasley vielä huikkasi saaden Harryyn ja häntä seuraavaan Hermioneen vauhtia.
"Tuoksuu todella hyvältä, rouva Weasley", Hermione hymyili Weasleyn äidille, joka hymyili takaisin kättään ilmassa heilauttaen.
Harry astui Hermione perässään jo täyteen keittiöön, jossa illallinen oli jo valmiiksi katettu pitkälle pöydälle. Harry istuutui vakiopaikalleen Ronia vastapäätä Hermionen istuutuessa Ronin viereen. Harryn oikealla puolella oleva paikka oli usein ollut Fredin, mutta nyt Ginny oli istunut siihen Koukkujalka sylissään.
"Moi", Ginny huikkasi Harrylle, kun tämä asettui kunnolla aloilleen kanakeittoaan vastapäätä.
Harry nyökkäsi vaivaantuneesti Ginnylle, ja pisti merkille sen, miten Ginny oli laittautanut ruokaa varten. Tyttö oli panostanut hiuksiinsa ilmeisesti jonkinlaisella suoristusloitsulla, ja hän oli laittanut ensimmäisen kerran Harryn nähden ripsiväriä ripsiinsä. Lisäksi hänellä oli päällään ihoamyötäilevä kukkatoppi.
Harry katsahti nopeasti Ronia, joka puri huultaan olkiaan kohauttaen. Hermione hänen vieressään näytti melko ahdistuneelta, tosin Harry oli varma siitä, ettei Hermione voinut olla yhtään häntä ahdistuneempi.
Harry vilkaisi nopeasti Ginnya, jonka kasvot helottivat punaisina, kun hän näpräsi suoria hiuksiaan huulillaan leveä hymy. Harrysta tuntui pahalta kummankin, sekä Ginnyn että Dracon puolesta. Miksei hän ollut tehnyt mitään? Miksi hän oli päästänyt tilanteen turpoamaan niin pahaksi? Nyt hänen oli pakko murskata Ginnyn toiveet, sillä vaikka se tuntui Harrysta pahalta, niin Ginny ei koskaan täyttäisi sitä kohtaa Harryn sydämmessä, jonka Draco oli varastanut.
"Kanakeittoa", Remus huikkasi pöydän toisesta päästä iloisena keskeyttäen siten Harryn ajatukset. "Lempiruokaani."
Weasleyn äiti hymyili iloisena ja kauhoi keittoa ensin Harryn lautaselle. Harry ei voinut sille mitään, kun hän tunsi pahan olon nousevan hänen kurkkuunsa. Hän ei ikimaailmassa pystyisi syömään niin paljoa ruokaa.
"Tuleeko Elphias tänäänkin?" rouva Weasley kysyi tarjottuaan kaikille pöydässä istujille keittoa.
"Luultavasti", Kingsley vastasi keittokulhonsa äärestä. Remus hänen vieressään litki keittoa lusikastaan valoisa hymy kasvoillaan. Fred ja George nauroivat hänelle ja lauloivat epävireisesti Päivänsädettä ja menninkäistä.
Harry oli ottamassa viidettä lusikallistaan keittoa, kun hän yhtäkkiä tunsi kosketuksen polvellaan. Hänen nielaisemansa keitto meni väärään kurkkuun, ja hänen kasvonsa lehahtivat kirkkaanpunaisiksi. Ginny hymyili pienesti lautaselleen käsi Harryn polvella.
Harry köhi pitkään Ronin ja Hermionen katsoessa häntä kummastuneina.
"Se on varmaan Elphias", Kingsley nousi pöydästä koputuksen kaikuessa keittiöön asti. Hermione oli jälleen ponkaissut seisomaan sauva ojossa, saaden Ronin säikähtämään ja sylkäisemään maidot pöydälle.
"RONALD WEASLEY!" rouva Weasley parkaisi Harryn tökkiessä lusikallaan sitä maitotilkkaa, joka oli lentänyt hänen keittonsa sekaan. Ginny kikatti hänen vieressään sekä Ronille että Harrylle.
"Remus", Kingsley huikkasi oven suusta muiden säheltäessä, "tulisitko tänne?"
Remus asteli pois pöydästä muiden huomaamatta.
"Mutta kun Hermione - " Ron yritti selitellä rouva Weasleyn katsoessa häntä vihaisesti.
"Alituinen valppaus", Hermione sanoi vastalauseena Ronin selityksien päälle.
Pian Harryn katse löysi Remuksen tyhjän paikan, ja hän mietti mihin tämä oli mahtanut mennä.
"Mistä on kyse?" Harry kysyi siinä samassa, kun hän näki Remuksen ilmestyvän uudestaan keittiöön, vakavahko ilme kasvoillaan. Harryn kasvoille nousi jälleen heleä puna, kun Ginnyn käsi oli löytänyt uudestaan hänen polvensa.
Remus asteli kaapille hakemaan sieltä jonkin pikkuruisen pullon ja rätin. Sitten hän kääntyi hymyillen Harryn puoleen. "Ei hätää. Elphias saapui. Hänellä on hieman ruhjeita kasvoissa, joten minun täytyy puhdistaa ne."
Remus heilautti pikaisesti pulloa ja kiirehti sitten keittiön ovesta ulos.
"Hän näytti melko vakavalta", Hermione totesi heti oven mentyä kiinni, "kuinkakohan pahassa kunnossa herra Dodge on?"
"Oli asia sitten miten vain", rouva Weasley sanoi ärtyisästi, "eikö teidän pitäisi huolehtia siitä, että nuo lautaset tyhjenevät."
Kaikki kääntyivät hätäisesti lautastensa puoleen rouva Weasleyn tiukan katseen alla.
~*~*~*~*~*~*~*~*~*~
Harry sipsutti rappusia kohti hiukset vettä valuen. Hän oli käynyt ruoan jälkeen pesulla, ja pieni syyllisyyden tunne vainosi häntä, kun hän ei ollut vieläkään uskaltanut kertoa Ginnylle Dracosta. Tai kun hän ei ollut uskaltanut sanoa tytölle mitään muutakaan veruketta.
" - viikossa?"
Harry pysähtyi siinä samassa kuullessaan Remuksen äänen vasemmalta puoleltaan. Harry käänsi katseensa raollaan olevaan oveen, josta saapui pimeälle käytävälle oranssi valojuova. Sekunin murto-osan mietittyään Harry päätti astella hiljaa oven taakse kuuntelemaan.
"Käytimme minun taloni tulisijaa", Harry kuuli hänelle tuntemattoman äänen sanovan. "Taloni sijaitsee aivan siinä lähellä. Saimme tosin kävellä melko pitkän aikaa. Siinä kesti useita päiviä."
"Oletko varma siitä, että ministeriöön on soluttauduttu?" Harry kuuli Kingsleyn vakavan äänen kysyvän.
"Olen", sanoi se, jota Harry ei ollut varmaan koskaan tavannut. "Ja se hulttio heidät murhasi! Teidän täytyy uskoa minua! Minähän - "
"Me uskomme sinua", Remus sanoi rauhoittavasti, "kerroit meille kaiken totuusseerumin alaisena."
"Ja sanoit sen olevan kipulääkettä", se mies tuhahti hivenen naurahtaen, "fiksua, Remus. Ihmettelinkin miksei itse kipu lähtenyt..."
Harry kurkisteli oven raosta sisälle huoneeseen, ja hätkähti äkkiä seinää vasten Remuksen kävellessä erittäin läheltä ovea.
Hetken kolistelujen jälkeen Harry kuuli kuitenkin Remuksen astelevan ilmeisesti takaisin sen miehen luokse.
"Tässä on kipulääkettä", Remus sanoi Harryn asettuessa takaisin oven raosta kurkkimaan. "Anteeksi, että epäilimme - "
Harry katsoi, kuinka sängyllä makaava mies heilautti kättänsä korkealla. "Ei se mitään, Remus. Teidän tuleekin olla varovaisia."
Mistä tässä on kyse? Harry ihmetteli katse kierrellen huolestuneessa Kingsleyssä, vakavassa Remuksessa ja siinä sängyllä makaavassa miehessä, jonka kasvoja hän ei nähnyt.
"Sanot siis, että Backwell on kuollut? Oikeasti kuollut?" Kingsley kysyi tuskastuneena, silmät sulkeutuneina.
"Niin", mies vastasi surullisesti huokaisten, "hän kuoli jo sinä yönä kun pääsimme karkuun... kuolonsyöjät saivat meidät kiinni. Backwell sai heidät kaadettua, mutta kuoli pian itsekin siihen haavojen ja - "
Mies ei kuitenkaan pystynyt jatkamaan.
Oven toisella puolella Harryn aivot raksuttivat kiihkeästi. Backwell? Eikö hän ollut se auroriviraston päällikkö, joka oli päätösvallallaan saanut Dracon Azkabaniin?
"Päivän profeetassa kerrottiin sinun murhanneen Hiwtin ja Wilkinsonin", Kingsley huokaisi, "johtuukohan se siitä, että pääsit pakoon?"
"Luultavasti", mies sanoi vihaisesti, "halusivat saada minusta etsintäkuulutetun, etten vain ilmestyisi ministeriöön ja paljastaisi sen minua esittävän hulttion huijariksi! Ei kukaan minua usko, jos menen ja sanon, että myös se, joka esittää Backwellia, on huijari!"
"Aivan", Remus totesi, "tapauksella olikin silminnäkijöitä. Sinulle ei tuskin suotaisi edes kuulustelua. Niin kuin ei suotu Siriuksellekaan."
Harry tunsi kuinka hänen sisälmyksensä kiristyivät, kun Remus mainitsi Siriuksen. Mutta myös paljastus poltteli hänen rinnassaan. Eikö se ollut Rowan, joka oli murhannut ne kaksi auroria? Oliko tämä mies siis Rowan, ja se murhaaja huijari?
"Mitä taas Backwelliin tulee", Kingsley totesi, "minullakaan ei ole varaa mennä sanomaan muille jotain hänestä. Saisin vielä lähtöpassit, tai jopa paikan hautausmaalla."
Mies, jonka Harry oletti olevan Rowan, huokaisi surullisesti sängyltään. "Ei puhuta nyt siitä, jooko? Miten poika voi?"
Harry katsoi kun Remus käänsi katseensa toiselle seinälle johonkin, jota Harry ei nähnyt. Sitten mies asteli tämän jonkun, ilmeisesti pojan, luokse, ja Harry kuuli hänen kuiskaavan:
"Voitko sinä hyvin?"
"Ihan hyvin", Harry kuuli käheän äänen sanovan sen verran hiljaa, että Harry joutui siristämään keskittyneesti silmiään kuullakseen sen. "Jalkoja särkee..."
"Jouduit kulkemaan kauan paljoin jaloin siellä kylmyydessä ja ties missä kallioilla", Harry kuuli Remuksen sanovan, "en ihmettele yhtään sitä, että niitä särkee. Olen itseaisiassa yllättynyt, että sinulla on kaikki varpaasi jäljellä."
Harry puristi silmänsä kiinni irvistäen mielikuvalle siitä, että jonkun varpaat lähtisivät naksahtaen irti.
"...voi?"
Harrylta oli mennyt puoli kysymystä ohi inhottavan mielikuvan takia.
"Hän voi... no, en nyt sanoisi hyvin, mutta hän on vahva", Remuksen ääni vastasi. Harry pystyi kuulemaan siinä sen pienen hymyn, joka luultavasti ilmestyi miehen kasvoille.
Poika yskäisi kurkkuaan selvittäen muutaman kerran, jolloin myös hänen äänensä selkeni: "Tiedän, että hän on."
Harryn silmät suurenivat, hänestä tuntui aivan siltä kuin aika olisi pysähtynyt. Hän oli kuin naulittu paikoilleen siihen ovensuuhun, jonka toisella puolella olevasta huoneesta saapuva valo valaisi hänen kasvojensa oikean puoliskon silmän kohdalta.
Hän tunnisti sen äänen. Sen oli pakko, aivan pakko, kuulua Dracolle.
Ja juuri kun Harry oli rynnistämäisillään ovesta sisään, Remuksen ääni totesi: "En tosin kertonut hänelle vielä saapumisestasi."
Harry pysähtyi kesken oven avaamisen. Tosiaan, miksi Remus oli valehdellut hänelle?
"Ai jaa", Dracon ääni vastasi hivenen pettyneen kuuloisesti, mikä sai Harryn tuntemaan olonsa kurjaksi.
"Hän on kaivannut sinua todella paljon", Remus sanoi, "mutta arvelin, että sinäkin kaipaat ensin lepoa, ja olet sitten paremmassa kunnossa, kun hän näkee sinut. En usko, että hän olisi täysin iloinen, jos näkisi sinut tässä kunnossa."
Tässä kunnossa? Harry kauhistui. Miten niin? Millaisessa kunnossa Draco oikein oli?
"Voisitteko viedä minut toiseen huoneeseen?" Rowan kysyi sängyltään, "haluaisin antaa hänen levätä. Kuorsaan itse niin järkyttävän lujaa - "
"Se tuli huomatuksi", Draco naurahti kähähtäen.
Harry katsoi, kun sekä Kingsley että Remus ottivat Rowanista kiinni ja auttoivat hänet seisaalleen. Rowan katsoi silmät säteillen huoneen toisella puolella olevaa Dracoa. "Sinä se vasta olet sisukas poika! Parane pian."
"Samoin", Dracon ääni vastasi.
Harry katsoi, kun Remus ja Kingsley veivät hitaasti Rowanin huoneen toisesta ovesta ulos nauraen samalla jollekin. Remuksen laitettua oven kiinni, Draco jäi yksin huoneeseen. Harry kuuli hänen huokaisevan.
Harry ei pystynyt enää pidättelemään itseään, vaikka Remus ei olisikaan halunnut hänen näkevän Dracoa vielä. Hän avasi oven hiljaa auki ja suuntasi katseensa huoneessa olevaan petiin, jossa Draco makasi pää toiseen suuntaan kääntyneenä, rintakehä tasaisessa tahdissa kohoillen.
me loves cliffhangers.
