... pitkästä aikaa uuden luvun merkeissä -.-' toivottavasti pidätte.... ...
humourass:
kiitoksia... varotan että se ykkösosa on... noh... aika nopeesti tehty ja siltä se 'näyttääkin'.
stage 17
"Saamarin moottoritiet!"
Fenrir Harmaaselkä seisoi kallionkielekkeellä katsomassa alapuolellaan vilisevää öistä liikennettä, joka näytti kauempaa lähinnä valovirralta. Repaleinen liivi liehui tuulessa ja alhaalla loistavat valot toivat näyttävästi esille miehen arpisen rintakehän. Upea teräksinen, ristinmuotoinen korvakoru, johon oli upotettu muutama jalokivi, kimmelteli ihmissuden vasemman korvan alla. Harmaaselkä oli kähveltänyt sen kerran eräältä velholta, jonka oli joutunut tappamaan. Hän varasti itse asiassa usein uhreiltaan jotain, mutta ikävä kyllä Lupin-raukalla ei ollut mitään annettavaa... ellei tämän pentua laskettu.
Virnistys ilmestyi Harmaaselän kasvoille, mutta se haihtui pian, kun hän tuhahti uudestaan jästien liikenteelle ja sylkäisi maahan. Jos hän jotenkin pääsisi tien ylitse, hänen matkansa olisi lyhyempi.
Kokenut ihmissusi istuutui huokaisten kalliolle, tunki taskustaan vedetyn hammastikun suuhunsa, ja nosti katseensa punertavaan taivaaseen. Hän voisi yhtä hyvin levätä siinä hetken ja odottaa liikenteen rauhoittumista.
Harmaaselkä tökki takahampaitaan silmät kiiluen. Hänen täytyi keksiä suunnitelma. Vaikka hän oli uhonnut Lupinille puhkuvansa Malfoyn kartanon kasaan, oli sanomattakin selvää, että se oli mahdotonta. Harmaaselällä ei ollut aavistustakaan siitä miten hän pääsisi suojien läpi. Hän tiesi, että jonkun olisi päästettävä hänet sisään, mutta koska se ei ollut mahdollista, hänen täytyisi saada poika suojien ulkopuolelle.
Harmaaselkä heitti ärtyneenä hammastikun maahan sammaleiden sekaan ja siristi silmiään. Hänen huulensa olivat kaikesta huolimatta kaartuneet ilkeään hymyyn. No, eipä se mitään, hän rakasti haasteita. Hyvällä tuurilla hän saattaisi saada jopa palkkion Pimeyden lordilta. Poika tuoksui niin hyvältä... tuskin
'oi suuruutta' pieni huvittelu haittaisi.
Harmaaselkä venytteli raajojansa ja lysähti kalliolle sulkien sitten silmänsä. Taustalla kuuluva autojen hurina oli kuin musiikkia hänen korvilleen. Se voitti lintujen iloisen lauleskelun.
Saalistajamainen hymy kasvoillaan Harmaaselkä hyräili itsekseen ajatukset mustatukkaisessa pojassa pyörien.
++++
Harry oli joutunut niinä päivinä useasti mitä omituisimpiin tilanteisiin, ja se oli ajaa hänet hulluksi. Sinäkin päivänä tapahtui jotain hyvin -
epätavallista.
Harry asteli ulos vessasta ja ryhtyi kävelemään käytävää eteenpäin hymy kasvoillaan, ajatukset jossain kaukana karkaillen, kunnes yhtäkkiä ruusu tupsahti aivan hänen nenän eteensä saaden Harryn kavahtamaan taemmas.
Tarkemmin katsottuna ruusu ei ollut kävellyt paikalle itsekseen, vaan sitä piteli hellällä otteella kukas muukaan kuin Draco, joka oli polvillaan maassa ja katsoi Harrya kimaltelevin silmin.
"Dra - "
"Harry", Draco sanoi yhtäkkiä erittäin epädracomaisella äänellä saaden Harryn katsomaan häntä oudosti, niskavillat pystyssä. "Poimin tämän ruusun kaikkien niiden tuhansien muiden joukosta, omin kätösini valitsin sen suurimman, punaisimman ja kauneimman, jotta voisin antaa sen sinulle. Mutta vaikka tämä olisikin se kaunein päällä maan, ei se, eikä mikään muukaan, voisi loistaa ja häikäistä minua yhtä paljon kuin sinä..."
Harry tunsi inhottavasti kuinka hänen silmänsä pullistuivat ja kuumuus nousi hänen kasvoillensa Dracon sulkiessa ruusu hänen käteensä. Draco otti sitten hänen ranteestaan kiinni ja vetäisi hänet lähemmäs. Toisen kätensä hän laittoi Harryn pakaralle, mikä sai Harryn kananlihalle. Hän oli menettänyt totaalisesti puhekykynsä.
Puna alkoi ikävästi jo vallata Harryn kasvot, kun Draco vielä jatkoi sanottavaansa hitusen liian dramaattisen kuuloisesti. Dracon osalta tilanne oli kuin suoraan näytelmästä, ja Harry pilasi kohtauksen liiloine naamoineen ja suurine silmineen, jotka olivat kohta lasien kehysten kokoiset ja muotoiset. Harry ei kuullut puoliakaan siitä, mitä Draco sanoi, ja paikka, jossa pojan käsi lepäsi, kihelmöi oudosti.
Yhtäkkiä Draco sitten painoi huulensa Harryn nenänpäälle ja poistui väläyttäen ensin mitä kauneimman hymynsä.
Harry ei voinut liikkua, hän seisoi vain typerästi paikoillaan, suu hivenen raollaan, ruusu puristettuna velttoon käteensä.
Nämä epätavalliset tapaukset, kohtaukset Dracon kanssa, saivat Harryn pään pyörälle. Ruusun lisäksi hän oli jo saanut nallepehmolelun - varsin ison sellaisen saanen huomauttaa, rasiallisen suklaata runon kera, ja yhtenä aamuna hänet oli yllättänyt aamiainen pedissä.
Harry ei osannut osoittaa sormellaan syytä Dracon siirappisen romanttiseen ja omituiseen käytökseen, joka ei suinkaan ärsyttänyt Harrya, vaan pikemminkin se muutti hänet ihmispunajuureksi, ainakin väriltä. Joka tapauksessa hän oli varma siitä, että jotain oli meneillään.
"Tuota, Hermione..."
Harry oli majoittautunut kirjastoon yhdessä Hermionen, Ronin ja Ginnyn kanssa. Kirjasto oli kahden kerroksen korkuinen ja muodoltaan pyöreä. Se oli upea ja valoisa, ja korkealla oleviin kirjoihin ylettyi pitkien tikkaiden avulla.
"Hmm?" Hermione ei edes vaivautunut nostamaan katsettaan paksusta kirjasta.
"Tuota... oletko sinä huomannut mitään outoa Dracossa viime aikoina?"
"Sinäkin olet siis huomannut?" Hermione katsahti Harrya. "Tai no, totta kai sinä olet... minustakin hän näyttää kovin väsyneeltä, aivan kuin hän ei olisi nukkunut moneen päivään."
Harry katsoi kummissaan Hermionea. "Vä-väsyneeltä?"
Hermione katsahti hivenen kummissaan Harrya ennen kuin nyökkäsi. "Niin. Etkö tarkoittanutkaan sitä?"
Harry laski katseen käsiinsä. Hän ei ollut huomannutkaan. Miten hän ei ollut huomannut sitä? Siitäkö hänen kummallinen käytöksensä johtui? Oliko hän kipeä?
Romantiikankipeä ainakin...
"Minusta hän on samanlainen kuin aina ennenkin", Ginny pisti piikikkäästi väliin. "Jos hänessä jotain vikaa on, niin se on korjaamatonta, kuten vika aivoissa."'
Harry ei jaksanut pistää mitään vastaan. Toisaalta pojan käytös saattaisi hyvinkin johtua ruuvien löystymisestä, mutta siitä viis, niinä päivinä Ginny oli käyttäytynyt mitä mustasukkaisimmin. Hänen käytöksensä Dracoa kohtaan oli muuttunut sitä ilkeämmäksi ja ilkeämmäksi, mitä kauemmin he olivat kartanossa olleet. Harry oli varma siitä, että tytöllä oli mielessään jotain.
Hermione katsahti kulmat kurtussa Ginnya ennen kuin palasi takaisin kirjansa pariin.
"No", Ron haukotteli ja vaihtoi asentoaan sohvalla. "Löytyykö mitään?"
"Ei mitään uutta", Hermione tuhahti turhautuneen kuuloisesti. "Missään ei kerrota mitä oikeasti tapahtuisi, jos mortegrammin aktivoisi. Lisäksi tosiaan vain Draco tietää mitä aktivoimiseen tarvitaan, sillä ainakaan kirjoissa sitä ei kerrota."
"No mitä siitä sitten enää mitään etsimään?" Ron huokaisi käsiään venytellen. "Kunhan vaan Malfoy pitää turpansa kiinni, meillä ei ole mitään huolta, vai mitä?"
Harry näytti hieman huolestuneelta, samoin kuin Hermione. Kun oli tekemisissä sellaisen kuin Voldemortin kanssa, pelkkä leipäläven kiinni pitäminen ei ollut tarpeeksi.
"Joka tapauksessa", Hermione aloitti laskelmoiva katse Ronissa. "Meidän tulisi ainakin opiskella jotain suojaavia loitsuja ja erilaisia manauksia. Se on nimittäin väistämätöntä... lopulta me, tai ainakin Harry, joudumme kasvotusten Voldemortin kanssa."
Ron värähti kuullessaan nimen, ja mattoa nyrpeästi nyppivä Ginny katsahti hivenen huolestuneena Harrya, joka oli alkanut hivuttautua ovea kohti aiheen vaihtuessa loitsujen opetteluun.
"Mistä tulikin mieleeni", Hermione pyyhkäisi silmiensä eteen valahtaneet hiukset korvansa taakse. "Olethan sinä jo Harry aloittanut lukemaan - "
Hermione käänsi katseensa siihen kohtaan, missä Harry oli hetki sitten ollut. Hermione huokaisi raskaasti harryttömälle huoneelle ja siirsi tiukan katseensa Roniin, joka katseli kiinnostuneena kattoa. Ginny pyöräytti silmiään ja päätti jatkaa murjottamistaan.
Harry kulki käytäviä pitkin määränpäinään keittiön jääkaappi ja olohuoneen sohva. Hän asteli rivakasti upeiden portaiden yläpäähän jääden hetkeksi ihailemaan suurta ja koristeellista kattokruunua.
Alas hän asteli käsi rappusten, yhtälailla koristeellista, kaidetta hipoen, hän oli juuri kääntymässä keittiön suuntaan, kun pääovet avautuivat. Harry nosti katseensa Narcissa Malfoyhin, joka asteli sisälle hiukset liimautuneina kasvoille. Hänen takkinsa turkis näytti uitetulta koiralta - tai pikemminkin minkiltä.
Kädessään Narcissalla oli kasa lehtiä, kirjekuoria ja muovikassi.
"Kas Harry!" Narcissa hymyili valkoista hymyään ja huikkasi yhden kotitontuistaan luokseen.
Pian Devi-niminen innokas tonttu ilmaantui paikalle auttamaan emäntäänsä tavaroiden kantamisessa.
"Kuinka on päivä mennyt?"
"Hyvin, kiitos kysymästä", Harry vastasi ja epäröi pitäisikö hänenkin auttaa. Narcissa ilmeisesti huomasi pojan katseesta, mitä hänellä oli mielessään.
"Kyllä me Devin kanssa pärjäämme, ei huolta. Eikä sinun tarvitse olla noin muodollinen kultaseni."
Hetken ympärilleen tähyiltyään Narcissa siirsi katseensa takaisin Harryyn. "Ohhoh, missäs poikani luuraa? Häntä ei nykyään muualla näekään kuin sinun kanssasi."
Harry hymähti ja kohautti olkiaan. "Ehkä hän on jossain Blaisen kanssa."
"Hpmh", Narcissa tuhahti ja lähti astelemaan keittiötä kohti Harry kannoillaan. "Kun he kaksi ovat yksin keskenään, voin melkein luvata, ettei heillä ole hyvät mielessään. Ja kannattaa pitää mielessä, Harry - ", Narcissa katsoi merkitsevästi poikaa, " - luihuisten kepposet painivat eri sarjassa rohkelikkojen temppujen kanssa."
"Voin uskoa", Harry huokaisi epäröivän oloisena.
Putipuhtaassa keittiössä Devi hääräsi ostosten kanssa neljä muuta tonttua vierellään.
"Ai, aivan", Narcissa pamautti kätensä yhteen laskettuaan lehdet ja kirjekuoret pöydälle. "Olet ollut täällä jo pitkään, mutta et ole tavannut apulaisiamme."
Jokaisen kotitontun persoonalliset kasvot kääntyivät siinä samassa Harrya kohti, ja pian koko joukko marssi hänen eteensä - ostokset oli unohdettu maahan lojumaan ja jääkaapin ovi sojotti auki.
"Minä olen Devi, hauska tutustua hyvä herra!" sanoi pirteä tonttu, jolla oli pienet kasvot ja suuret silmät. Korvat sillä oli pienemmät kuin Dobbylla.
"Ja minä olen Jasdero", sanoi tontuista pisin.
"Olen N, hauska tutustua", sanoi tonttu, jolla oli yllättävän pitkät kädet.
"Libby!" Tällä oli tuuheat, pumpulimaiset kulmakarvat.
"M-minä olen Larry", viimeinen, lyhyin tonttu, jonka korvat olivat kaikista suurimmat, sanoi ujosti sormiaan hypistellen.
"Libby on minun tonttuni, samoin kuin N", Narcissa sanoi Harrylle, joka nosti katseensa häneen tonttujen kipittäessä takaisin töihin. "Devi oli Luciuksen, ja Jasdero saapui kun Draco syntyi."
"Larryn", Narcissa viittoi lyhyimpään tonttuun, joka kurkotteli sokerihyllylle, "Draco hankki itselleen neljätoistavuotiaana. Vaikka hän ei itse kerro syytä nimivalinnalleen, minusta sille voisi olla yllättävän selkeä syy."
Harry punehtui hieman.
"Jos kaipaat siis apua, voit kutsua jotakuta heistä. He nimittäin rakastavat työtä. Larrylle en antaisi hirveän vaativia töitä, sillä se on vielä melko uusi ja nuori, eikä se hallitse taikaansa kunnolla."
"EI, SENKIN PÖLKKYPÄÄ!" Kiljaisi yksi tontuista saaden sekä Narcissan että Harryn kääntämään katseensa jääkaapin suuntaan.
Sokerihyllylle kurkotteleva Larry oli kuin olikin saanut yhden sokeripurnukan käteensä, ja nyt sen koko sisältö oli valahtanut tontun päälle. Vaikka kippo ei ollut kovin suuri, sen sisälle oli mahdutettu muutamien taikojen avulla niin paljon sokeria, että koko tonttu oli nyt kuorrutettu.
"Mitä minä olen tuhat kertaa sinulle sanonut!" pitkäkätinen N kiljui sokeriselle Larrylle, joka puri huultaan. "Sinä pilasit rouvan sokerit!"
"Ei hätää, N", Narcissa vakuutti ja asteli tonttujen luokse. "Vahinkoja sattuu."
"Niin sattuukin rouva hyvä", N vahvisti, "mutta tuolle aivan liian usein."
"Larry", Narcissa siirsi katseensa tonttuun, jonka korvat olivat pettyneinä matalalla. "Saattaisitko Harryn Dracon huoneeseen sillä välin kun selvitän nämä asiat?"
Larry laahusti tottelevaisena sokereiden seasta Harryn luokse ja sitten tämän ohitse, olettaen pojan seuraavan häntä.
Hienoinen sokerivana seurasi Larrya sinne minne hän meni, Harry nyt takanaan. Tonttu ei puhunut mitään ja näytti niin pettyneeltä, että Harryn kävi sitä sääliksi.
"Tuota... olet siis Dracon tonttu?"
"Kyllä, herra", tonttu sanoi pienesti. "Ollut jo muutaman vuoden. Nuori herra Malfoy on ollut hyvin tyytyväinen Larryyn."
"No se on hyvä", Harry totesi typerästi ja lisäsi vielä, "voit muuten kutsua minua ihan Harryksi."
Tonttu pysähtyi kuin naulattuna ja Harry melkein törmäsi siihen. Larry käänsi pöllömäisen katseensa Harryyn. Sen silmät olivat hurjan suuret ja vihreät.
"Mutta eihän Larry voi - "
"Totta kai sinä voit", Harry hymähti tontulle. "Pitäisin siitä."
Tontun kasvoille levisi hymy ja se nyökkäsi suuret korvat heilahdellen. "Onko jotain muuta mitä herra Harry haluaisi?"
"Ei kai", Harry vastasi. "Ja kutsu ihan vain Harryksi, ilman sitä herra-liitettä."
Tonttu nyökkäsi jälleen syvään. "Harry on hyvin kiltti."
Johdatettuaan Harryn Dracon huoneen ovelle, Larry kumarsi syvään hymy kasvoillaan ja katosi vaimeasti poksahtaen. Tontusta tuli Harrylle elävästi mieleen Dobby, joka oli luultavasti edelleen töissä Tylypahkassa myssyineen päivineen. Harry haukotteli päätään hieman pudistellen ja avasi oven huoneeseen olettaen näkevänsä Dracon, Blaisen, tai kummatkin, mutta huone ammotti tyhjyyttään.
Huone oli kovin kaunis, Harry ei ollut nähnyt sellaista missään, ei edes televisiossa. Syytä siihen, miksi se oli niin upea, oli hyvin vaikea sanoa. Harry piti siitä, ettei se ollut liian moderni ja pelkistetty, eikä kuitenkaan liian röyhelöinen ja koristeellinen.
Vasta hetken huonetta tarkkailtuaan Harryn katse kohtasi pöydällä olevan kipollisen mansikoita, ja sen vierellä olevat useat eri lisukevaihtoehdot. Pojan huulien välistä pääsi huokaisu, hän oli aivan varma herkkujen ilmestymisen olleen Dracon tekosia. Harrya alkoi jo todella huolettaa poikaystävänsä mielenterveys.
Harry asteli sisemmälle huoneeseen pohtien mitä tekisi nyt kun sitten oli siellä. Hänen suunnitelmansa kuumasta kupillisesta kaakaota olohuoneen sohvalla oli jotenkin jyrännyt muutama kotitonttu ja kipollinen sokeria. Mansikat kyllä näyttivät vastustamattomilta. Tuskin Draco huomaisi, jos hän nappaisi muutaman.
Yhtäkkiä, täysin arvaamatta, vahvat kädet ujuttautuivat Harryn käsien välistä vetääkseen hänet rintaa vasten. Toinen käsistä asettui Harryn suun päälle. Harry tunnisti kuitenkin vaniljamaisesta tuoksahduksesta takanaan olijan Dracoksi.
Jekut sun muut olivat opettaneet Harryn tunnistamaan tietyt henkilöt hajun perusteella. Draco käytti taatusti jonkinsorttista miesten hajustetta, sillä kukaan maalla kävelevä ihminen tai eläin ei voinut tuoksua niin selkeästi vaniljalta. Tai ehkä se olikin jotain naisten hajuvettä. Blaisen ympärillä saattoi puolestaan haistaa lievästi jotain miehekkäämpää tuoksua. Ginny käytti silmiä vetistävän vahvoja hedelmäisiä tai marjaisia hajuvesiä.
"Sinullapa kesti kauan", Draco myhäili Harryn korvaan puraisten hellästi pojan korvalehteä.
"Hmph", Harry tuhahti ja yritti olla välittämättä kädestä, joka luikahti hänen paitansa alle. "Oletko ollut täällä kauankin?"
Harry tunsi virnistyksen korvaansa vasten ja hänen niskavillansa nousivat pystyyn Dracon puhallettua hänen korvaansa. "Liian kauan."
"Luulin, että tulisit aikaisemmin juhlistamaan tätä päivää."
Yhtäkkiä jokin kylmä ryöppysi Harryn vatsaan ja hänen silmänsä rävähtivät ammolleen. Oliko nyt jokin erikoinen päivä? Miten hän oli saattanut unohtaa! Oliko kenties Dracon syntymäpäivä? Nimipäivä? Joulu nyt ei ainakaan voinut olla, tai muuten Harry oli nukkunut todella pitkään.
"T-tätä päivää?" Harry kysyi sydän pamppaillen. Hän ei halunnut unohtaa mitään Dracolle tärkeää päivää, eikä näemmä aivojen rääkkääminen auttanut muistamisessa.
"Niin. Et kai vain ole unohtanut?"
Harry pysyi hiljaa, ja se näytti riittävän vastaukseksi.
Harry kuuli pitkän huokaisun takaansa, mikä sai hänen suolistonsa solmulle.
"No, eipä mitään. Ehkäpä minun täytyy muistuttaa sinua."
Yhtäkkiä Harry kiepautettiin niin nopeasti ympäri, ettei Harry ehtinyt rekisteröidä Dracoa tai muuta huonetta ympärillään, kun Draco jo painoi huulensa Harryn huulille. Muuten Harrylla ei ollut mitään sitä vastaan, mutta -
Harry irrottautui Dracon otteesta ja katsoi häntä hivenen huohottaen, kulmat kurtussa. "Odotetaan vielä, Draco. Haluan, että leukasi on täysin terve - "
"Ja sitä se on", Draco virnisti ja veti heti sen sanottuaan Harryn takaisin itseään vasten.
Vai että sellainen merkkipäivä, Harry ajatteli yllättyneenä, mutta onnellisena.
Dracon onnistui ohjata Harry sängylle samalla kun hänen kielensä tutkiskeli pojan hampaita ja kitalakea. Harry kaatui selkä edellä sängylle ja ihmetteli hetken, kun Draco ei kavunnut hänen ylleen. Se olisi ollut jotenkin hyvin dracomaista.
Harry asettui paremmin sängylle ja istui siinä jalat rintaansa vasten Dracon saapuessa hänen luokseen kädessään kupillinen täydellisen punaisia mansikoita.
"Mitä haluaisit niiden kanssa?"
"Hmm", Harry ei muistanut milloin oli viimeksi syönyt mansikoita, ja hänen oli vaikea päättää mitä ottaisi lisukkeeksi. "Sokeria vain."
"Sokeria?" Draco hymyili viekkaasti. "Kermavaahtoa sen olla pitää."
Harry pyöräytti silmiään, kun Draco kutsui kutsuloitsulla heidän luokseen sokerikipon ja kermavaahtoa.
Syödessään mansikoita he juttelivat keskenään niitä näitä, ja Draco tuntui nauttivan jokaisesta puraisusta ainaisten keittoruokien jälkeen. Lisäksi hän tuntui pitävän siitä, että sai itse syöttää Harrylle mansikoita.
"Tiedätkö mitä minulle tuli silloin pianoa soittaessa mieleen?" Draco kysyi heittäessään mansikan kannan takaisin kippoon.
"Hmm?" Harry kysyi dipatessaan mansikkaansa sokeriin.
Draco tutkaili uteliaana, silmät kiiluen Harrya. "Sinun tehtäväsi on tekemättä."
Harry nosti kysyvän katseen Dracoon haukatessaan samalla sokerista mansikkaansa. Hän oli valinnut oikein, sokerin kanssa mansikat maistuivat parhailta.
"Mikä tehtävä?" Harry kysyi dipatessaan puoliksi syödyn mansikan uudestaan sokerikippoon, jossa oleva sokeri oli jo vaaleanpunaista. Sokeri tarttui sokeri mansikkaan hyvin, kun se oli märkä.
Draco myhäili. "Tai totuus, miten haluat. Lupasit kertoa minulle siitä unestasi."
Harry kurtisti kulmiaan ja söi loput mansikastaan.
"Tiedäthän. Siitä '
viattomasta' unestasi."
Yhtäkkiä Harry muisti, mistä oli kyse, ja hän tunsi kasvojensa helottavan. Draco huomasi hänen reaktionsa, eikä antanut Harryn vaihtaa aihetta. "Kerro nyt. Ei se mitään kovin kamalaa voi olla."
Harry raapi niskaansa.
"
Harry", Draco sanoi venytellen. "Sinä lupasit..."
"No", Harry mutisi mansikkakipolle. "No... minä olin siinä, ja sinä - "
"Luojan kiitos", Draco keskeytti Harryn virne kasvoillaan. "Et arvaakaan mitä olisin tehnyt jos olisit nähnyt likaisia unia
Blaisesta."
Harry katsahti Dracoa huultaan purren keksimättä mitä sanoa.
"Ja me... olimme sohvalla, Kalmanhanaukiolla... ja - no - minä heräsin - "
"Harry", Draco pyöräytti leikkisä ilme huulillaan silmiään. "Minä pyysin yksityiskohtia, en tiivistelmää."
Harry punehtui ja tunki kokonaisen, sokerittoman mansikan suuhunsa vältelläkseen aihetta ja hankkiakseen itselleen lisää armon aikaa. Hän ei pitänyt sellaisten asioiden puhumisesta.
Draco hymyili jokseenkin ilkeästi Harryn kärsimykselle ja päätti armahtaa hänet sanomalla: "Myöhemmin sitten. Voit kertoa vaikka pienissä osissa, mutta en aio jättää tätä tähän. Usko pois."
Harry oli kiitollinen Dracolle, ja palasi takaisin rentona mansikoiden syöntiin, eikä kulunut kauaakaan, kun kippo oli jo tyhjä. Draco näytti hitusen pettyneeltä.
"No", Draco huokaisi. "Kyllä me aina muutakin tekemistä keksitään." Tässä vaiheessa hän katsoi Harrya merkitsevästi.
"Lisukkeitakin jäi vielä noin paljon", Draco nyökkäsi viekas ilme kasvoillaan suklaa- ja kinuskikastikkeiden suuntaan. "Pidätkö suklaasta? Kermavaahtoakin on vielä."
Harry tunsi kasvojensa palavan.
Draco huokaisi hitusen dramaattisesti. "Minusta se oli ihan hyvä idea."
Dracon käden heilautuksella tyhjä mansikka-astia ja muu turha katosi sängyltä kuin tuhka tuuleen ja siinä samassa Harry löysi itsensä makuuasennosta Draco yllään. Jotenkin vasta siinä vaiheessa Harry huomasi Dracon hienoisen tummat silmänaluset, jotka eivät olleet olleet siinä vielä Kalmanhanaukiolla.
Harry ei ehtinyt kuitenkaan udella mahdollisista syistä, kun Draco oli jo nojautunut alaspäin ja kohdannut Harryn huulet omillaan. Heti mahdollisuuden tullen Draco ujutti kielensä Harryn suuhun antamatta Harrylle minkäänlaisia mahdollisuuksia sen estämiseen - muttei Harry sitä vastustanutkaan. Dracon toinen käsi oli hänen tukenaan ja toinen Harryn paidan nappien kimpussa, kun taas Harry piti omiaan Dracon kaulan ympärillä.
Harry tunsi kylmien väreiden viilettävän hänen ihollaan sen paljastuessa vähitellen ilmalle paidan suojista. Perhoset lentelivät hänen vatsassaan hullun lailla, niitä oli varmaan kokonainen armeija.
Toisiksi viimeisen napin kanssa Dracolle tuli ongelmia, ja kärsimätön kun oli, hän repäisi sitä niin kovasti, että nappi irtosi kokonaan. Vähät välittäen hän siirtyi viimeisen napin pariin.
Saatuaan Harryn paidan auki, Draco ei vaivautunut heittämään sitä kokonaan sivuun, vaan ryhtyi juoksuttamaan sormiaan Harryn vatsan yllä lähes tulkoon ollenkaan ihoa koskettaen. Aina tietyssä kohdassa Harry tunsi vatsansa tekevän oudon, nopean liikkeen, ikään kuin kuopan.
Suuteleminen oli käynyt raskaaksi, ja he kummatkin tarvitsivat happea, minkä tähden Draco irrotti huohottaen huulensa Harryn huulilta, muttei kuitenkaan nostanut kasvojaan ylemmäs. Hänen nenänpäänsä kosketti Harryn omaa.
Harry nieleksi mansikoiden ja kermavaahdon makua ja huohotti heistä kokemattomampana raskaammin, rintakehä kohoillen.
Draco sai lataamisesta tarpeekseen ja siirsi huulensa Harryn kaulalle, josta aina alemmas hänen rintakehälleen. Välillä hän pysähtyi imeskelläkseen ihoa, erityisesti Harryn kaulanseudulta. Hyökkäyksen kohteena oleva Harry tunsi naamansa punottavan, osalta kuumuudesta. Hän huohotti ja painoi päänsä tyynyä vasten. Draco oli siinä välissä ottanut toisen Harryn nänneistä hellästi hampaidensa väliin, ja hänen kätensä oli viilettänyt jossain välissä Harryn huomaamatta hänen haarojensa väliin.
Harry sulki huuruiset silmänsä ja puri huultaan jännittäen välillä vatsaansa. Melkein tiedostamatta hänen varpaansa koukistuivat ja suoristuivat vuorotellen, ja jossain välissä hänen ennestään suorina olleet jalat olivat nousseet koukkuun.
//// ********* /////
Dracon yöpöydän ja sängyn välissä lattialla makaava hopeinen kello, jonka pintaa koristi muutama suklaapisara, osoitti iltayhdeksää. Aika ei ollut todellakaan hyvä heräämiseen päivätorkuilta, mutta siinä silti Harry oli avaamassa silmiänsä tihrustaakseen sitten edessään olevaa tasaisen vaaleaa väriä. Hänen silmälasinsa ilmeisesti taas lojuivat jossain.
Kesti hetken ennen kuin Harry muisti sen missä, miksi ja milloin hän oli. Tilannetta selvensi erittäin paljon se, ettei hänen yllään ollut muuta kuin vanhat punaiset bokserit.
Harry nousi naama boksereiden värisenä, hiukset sinne tänne sojottaen istuma-asentoon, ja mietti minne hänen lasinsa olivat lentäneet. Hänen kylkeään kutitti, mikä sai hänet raapimaan sitä... siinä oli jotain tahmeaa.
Harry nosti kätensä nenänsä lähelle ja nuuhkaisi - suklaata.
Harry raapi nolostuneena niskaansa, ja nousi huterasti ylös sängystä. Lasit hän löysi yöpöydältä. Saatuaan ne ylleen ja katsottuaan sitten itseään hän ymmärsi miksi hänen olonsa oli ollut niin likainen, ja hän päätti, että sillä hetkellä suihkussa käynti olisi suositeltavaa. Hän ei edes huomannut harmaiden silmien katsetta, joka seurasi häntä, kun hän asteli kylpyhuoneen puolelle.
****= poistettu kohtaus
_________________
ääääh... toivottavasti piditte.
