oi suuria kiitoksia teille kommentoijille!!
Yritän ens kerralla vastata kaikille henk.koht ^^
Stage 16
Nousin hitaasti ylös tuolin jalat lattiaa raapien. Astelin erittäin heikon, mutta tutun hajun suuntaan silmät eri suuntiin tähyillen, käsi taikasauvani kahvaa puristaen. Olin vetänyt sauvan eteen suojakseni, kun huomasin astelevani avonaisen ikkunan eteen.
Silmäni kaventuivat, kun haistamani haju punoutui yhteen muistojeni kanssa. Päätin käydä tarkistamassa ulkona, ettei mikään ollut vikana, joten vedin syvään henkeä, ennen kuin käänsin oven nuppimaista kahvaa, ja astuin ulos viileään yöilmaan. Olin jo heti valmiina hyökkäämään, mutten kuitenkaan nähnyt ketään.
Astelin portaat hitaasti alas silmät ympärilleni tähyillen, korvat tarkkana. Vain hajuaistini paikansi paikalla joko olevan tai olleen Harmaaselän, jonka käväisykään sillä alueella ei tiennyt hyvää. Kalmanhanaukio ei nimittäin kuulunut Harmaaselän reviiriin.
Laskin sauvani ja kummastelin, miksi Harmaaselkä oli käynyt siellä. Viileä tuuli hiveli kasvojani, kun vielä katsahdin varmistavasti ympärilleni Harmaaselän varalta.
Yhtäkkiä kysymys heräsi mieleeni: mitä jos Harmaaselkä tiesi Harryn olinpaikasta?
Mutta eihän se olisi mahdollista. En päättänyt jättää asiaa mahdollisuuksien varaan, vaan käännähdin ympäri mennäkseni kiireen vilkkaa sisään raportoidakseni yläkerrassa olevalle Kingsleylle, joka oli jo joku aikaa sitten ehdottanut ristiseiskan pelaamista. Ehkä yksi peli rauhoittaisi hermojani.
Sitten kuulin sen viimein, mutten ollut tarpeeksi nopea Harmaaselän jo repäistessä sauvani pois, ja asettaessaan vasemman käden kyntensä kaulalleni. Pystyin kuulemaan inhottavan napsahduksen, kun sauvani katkaistiin raa'alla voimalla kahtia.
Tunsin rahisevan hengityksen kaulallani, ja pystyin inhokseni haistamaan vahvana Harmaaselän hien ja veren sekaisen hajun.
"Näyttää siltä, että olet voinut hyvin, pentu."
Hymähdin päättäen pysyä paikoillani, sillä minulla ei tuntunut olevan muuta mahdollisuutta. "Olen, ei kiitos sinun Fenrir."
Harmaaselkä nauroi käheästi takanani. "Olet rohkea puhutellessasi minua tuohon tapaan, ottaen huomioon tämän hetkisen asemasi, mutta ehkäpä juuri siksi pidän sinusta."
Huokaisin tuntiessani kynsien painautuvan uhkaavasti kaulaani vasten. "Mitä sinä teet täällä, Fenrir?"
"Tuliko koskaan mieleen, että saattaisin haluta vain tervehtiä suosikkipentuani?"
Hymähdin, ja olin varma siitä, ettei siinä voinut olla kaikki. "Mitä sinä haluat?"
"Ai haluan? Haluan monia asioita, Lupin, mutta juuri nyt haluan vain tervehtiä sinua."
Tunsin kuinka kärsivällisyyteni suurempaa ihmissutta kohtaan alkoi huveta. "Miksi olet täällä, Fenrir?" kysyin uudestaan.
Syntyi hetken hiljaisuus.
"Tulin katsomaan rakasta pentuasi", Harmaaselkä vastasi maiskauttaen.
Rypistin kummastuneena otsaani. Pennuilla Harmaaselkä tarkoitti niitä, joita hän oli itse purrut, mutta olin varma, etten ollut itse koskaan purrut ketään. "Kenestä sinä puhut?"
"Voi kyllä sinä tiedät", Harmaaselkä nauroi. "Kuulin herkät hyvästelynne tuolta piilostani. Luulet siis, että hän on turvassa minulta yhdessä hitusen suuremmassa talossa?"
Silmäni laajenivat järkytyksestä. En ollut haistanut aikaisemmin Harmaaselkää niiden rikkinäisten hajuvesipullojen takia. Niiden voimakkaat tuoksut olivat täyttäneet arat sieraimeni.
"Minunhan täytyy vain puhkua ja puhista se kasaan", Harmaaselkä virnuili korvaani.
Viha yltyi sisälläni. "Puhkut ja puhiset? Sinä et voi päästä niistä suojista sisään."
Harmaaselkä tuhahti takanani nautiskellen ilmeisesti tilanteesta suuresti.
"Voi Lupin, Lupin. Miksi sinun täytyikään tehdä tilanne näin hankalaksi."
Kuristin kulmiani tietämättä mistä mies puhui. Jossain kauempana kuulin ukkosen jyrinän.
"Nythän tietysti kerrot kaikille tuolla sisällä odottaville rakkaille ystävillesi minun suunnitelmistani. En voi antaa sinun pilata tätä, pentu..."
Yhtäkkiä, kun Harmaaselkä otti minusta kovan otteen, ja asetti taskusta vetäistyn veitsen kaulalleni, tunsin kylmän hien nousevan iholleni. Tyhmäkin tiesi mitä suurempi ihmissusi aikoi. "Ei..."
"Sanoinhan, että olen pahoillani", Harmaaselkä kuulosti melkein pettyneeltä. Pieni vesitippa tipahti hänen nenänsä päälle. "Mutta en voi antaa sinun laulaa, enhän? Joudut nyt rikkomaan viimeisen lupauksesi pennullesi."
Yritin päästä epätoivoisesti irti miehen otteesta Harmaaselän painaessa päänsä olkapäälleni. "Mutta ei hätää, lupaan välittää rakkaat terveisesi."
Ajatuksieni joka ikinen kolkka täyttyi kuviin Harrysta. Toivoin, ettei hän jäisi suremaan minua, voin vain toivoa, sillä muuta mahdollisuutta minulle ei annettu. Ehdin kertoa mielessäni hänelle anteeksi vain kolmeen otteeseen, kunnes tunsin kivun kurkkuni kohdalla.
Veitsi uppoutui kaulaani ja hitaasti syvemmälle, Kalmanhanaukio kahdentoista rappuset saivat väriä, ja huusin kurkku suorana suuni eteen laitettuun käteen, ja tunsin vielä hetken jonkin valuvan kaulaltani, kunnes kipu ja kaikki muu tunne alueelta hävisi puutuneen olon alle. Rappusiin heidän alapuolellaan valunut veri laimeni hiljalleen sateen alkaessa yltyä.
Harmaaselkä tiesi jonkun tulevan pian valojen syttyessä talojen ikkunoihin, joten hän vetäisi nopeasti veitsen takaisin taskuunsa, ja asetti pentunsa varovasti rappusille. Hän katsoi vielä hetken Remus Lupinin kasvoja, ennen kuin hymy valaisi hänen omansa. Hän asetti kätensä rinnalleen. Levätköön hänen pentunsa rauhassa.
Remuksen näkökenttä hänen edessään pimeni hiljalleen, ja viimeinen asia jonka hän näki, oli hymy sen miehen kasvoilla, joka oli vienyt hänen elämänsä kahdesti.
Harmaaselkä pyrähti juoksuun juuri oikeaan aikaan. Hän ehti juuri ja juuri piiloon, kun kahdentoista ovi aukesi, ja itkuinen kirkuna täytti yöilman.
------------------
Toisaalla, suojaavien taikavallien sisällä olevan upean kartanon kolmannessa kerroksessa vihreät silmät rävähtivät auki, ja Harry, joka oli herännyt ukonilmaan, nousi hiljaa istumaan varoen, ettei herättäisi hänen vieressään rauhallisesti nukkuvaa Dracoa.
Harry nosti katseensa Dracon huoneen suureen ikkunaan ja huomasi vasta sitten menneensä nukkumaan lasit päässä. Valo välähti, Draco päästi unisen tuhahduksen, jyrähti niin lujaa, että koko ikkuna tärisi, ja Harry hätkähti taaksepäin vetäen samalla peittoa paremmin ylleen.
Illalla ja yöllä oli kummallinen vaikutus. Juuri niihin aikoihin inhottavat, huolestuneet ja pelokkaat ajatukset ryöppysivät Harryn mieleen, mikä sai pojan nostamaan peittoa leukansa korkeudelle.
'Onkohan kaikki kunnossa?' Harry ajatteli tuskastuneena. 'Totta kai on! Vastahan sinä lähdit. Mitä nyt olisi voinut sattua näin lyhyessä ajassa?'
Harry puri huultaan. 'Lakkaa murehtimasta. Dracokin sanoi, että he osaavat huolehtia itse itsestään.'
Huoneen valaisi uusi välähdys, jota seurasi kammottava pamaus ja ikkunan helinä. Harry kaivautui hänen ja Dracon peiton sisään, eikä edes huomannut sitä, miten paljon hän oli varastanut peitettä sen oikealta omistajalta, jolla sitä oli enää vain yhden nurkan verran. Draco tuhahti unissaan.
Harry pyöri peiton alla kuin talviunipaikkaa valmisteleva jyrsijä, ja veti samalla kaiken pesätarvikkeen, toisin sanottuna peiton, itselleen.
Ei kestänyt kauaakaan, kun Draco jo heräsi. Hän ei ollut tottunut nukkumaan ilman mitään peiton tapaista päällään. Hänellä kesti hetken, ennen kuin hän rekisteröi sen tärähtelevän möykyn peittoa hänen vieressään.
"Mitä ihmettä sinä oikein teet?" Draco mumisi unisesti silmät puolitangossa.
Harry työnsi päänsä esiin piilopaikastaan saaden silmiään hierovan Dracon naurahtamaan.
"Miksi ihmeessä tarvitset itsellesi kahdelle tarkoitetun peiton?"
Harry punehtui ja tuntiessaan sen hän ajatteli, että onneksi oli pimeää. "En pidä ukkosesta."
Draco räpäytti muutaman kerran silmiään, mitä seurasi aikaisempia hiljaisempi jyrähdys ulkoa. Virne muodostui Dracon kasvoille, ja sen Harry sattui näkemään välähdyksen valossa, samoin kuin sen kiillon pojan silmissä.
"Mitä? EI ole hauskaa!"
"Ei tietenkään", Draco totesi maireasti. "Antaisitko sitä vähän tännekin?"
Salamoiden välkehtiessä ja ukkosen jyristessä, Harry ja Draco selvittivät peiton suoraksi ja sukelsivat kumpikin sen alle lämpimään. Draco veti Harryn lähemmäs itseään ja silitteli hänen hiuksiaan. "Ei se mitään tee, ukkonen siis."
"Tiedetään", Harry mumisi sulkien samalla silmänsä.
----------------------------
Harry oli huomannut, että kartanon suojien sisällä oleminen oli kuin asuisi toisella planeetalla, kuin sillä millä käytiin sotaa. Uutisen uutista ei vuotanut niiden seinien sisäpuolelle, mikä sai Harryn hieman ahdistuneeksi. Edes Remus ei ollut lähettänyt hänelle yhtäkään kirjettä. Muuten kartanossa oli varsin mukavaa.
Harry, Ron, Hermione ja Ginny olivat jo tottuneet niiden seitsemän päivän Malfoyiden luona olon aikana talon neljään kerrokseen ja ullakkoon, jonne Ron ja Harry olivat kolmantena päivänä kaksin eksyneet. Huoneet tahtoivat tosin olla edelleen hukassa. Kerran, kun Harry oli yöllä marssinut alakerrasta helposti löydettävään suureen keittiöön juomaan vettä, hän ei ollut löytänyt takaisin Dracon huoneeseen, ja oli siksi luovutettuaan mennyt myös alakerrassa sijaitsevan olohuoneen sohvalle nukkumaan. Draco oli aamulla saanut hienoisen paniikkikohtauksen huomattuaan Harryn olevan poissa.
Narcissa Malfoy, Dracon ylihuolehtivainen äiti, oli jutellut Harryn kanssa kaksin heidän kartanoon saapumisen jälkeisenä päivänä. Harry oli ollut silloin yhtä jännittynyt ja kankea kuin jäässä oleva orava.
Hän oli tuijottanut niin intensiivisesti seinää rouva Malfoyn takana, että muisti yhä minkä muotoinen pieni likatahra puhdasta tapettia koristi.
"Draco tuntuu pitävän sinusta hurjasti", rouva Malfoy totesi katse Harryssa seilaillen. "Ja minun täytyy myöntää, ettet vaikuta yhtä kauhukakaralta, kuin mitä oletin..."
Harry nyökkäsi typerästi ja hypisteli sormiaan.
Rouva Malfoy huokaisi. "Voi kun minä odotin, että saisin ainakin viisi lapsenlasta. Olen aina haaveillut suurperheestä, mutta Lucius ei halunnut Dracon jälkeen toista lasta. Hän sanoi, että hänen hermonsa eivät kestäisi sitä... Ymmärrän kyllä, Draco oli toivoton vauvana."
Harry tuijotti muistoihinsa hukkunutta rouva Malfoyta, joka siirsi aivan yhtäkkiä taas katseensa häneen. "Mutta olen lukenut jostain liemestä, jonka avulla miespuolisenkin olisi mahdollista saada vauvoja. Sinähän olet myös varmasti aina unelmoinut suurperheestä?"
Harry ei ollut edes rekisteröinyt sitä kaikkea, mitä rouva Malfoy oli juuri hänelle sanonut, mutta nyökkäsi silti.
Rouva Malfoy hymyili sädehtivästi.
Draco oli ryhtynyt kotiin tulon jälkeen ruksaamaan kalenterista päiviä yli aina siihen päivään asti, kunnes hänen leukansa kuuluisi olla parantunut. Dracon oli mahdoton syödä muuta kuin keittoruokaa, eikä hän omaksi harmikseen pystynyt antamaan Harrylle suudelman suudelmaa. Ilmeisesti se häikäilemätön tapaus silloin siellä Kalmanhanaukiolla kostautui hänelle kalliisti. Aikaa leuan paranemiseen ei ollut enää kauaa jäljellä, mutta Harry ei pysynyt siinä asiassa enää laskuissa.
Hermionelle Draco oli näyttänyt toisessa kerroksessa sijaitsevan suuren kirjaston, josta oli tullutkin Hermionelle kuin toinen huone. Siellä hän etsi kiihkeästi tietoa mortegrammeista ja muusta asiaan liittyvästä. Harryllekin hän oli tyrkännyt kasan kirjoja, joista kaikki liittyivät pimeyden voimilta suojautumiseen. Hän oli samalla varoittanut tekevänsä testin siitä, oliko Harry lukenut kirjoja. Tässä vaiheessa Ron oli toivottanut Harrylle onnea.
Sillä hetkellä Harry seisoi huoneessa, jossa hän ei ollut aikaisemmin käynyt. Muihin huoneisiin verrattuna se oli melko pieni, ja samalla jotenkin nostalgisen tuntuinen. Huoneen katosta roikkui kultainen kattokruunu, puulattiaa koristi suuri ja upeasti kirjailtu pyöreänmuotoinen matto, seinää vasten seisoi puinen lipasto, ja kaunis tumma flyygeli paistoi huoneen kunniapaikalla. Soittimen vieressä oli komea ja pehmeän näköinen sohva.
Harry asteli lipaston luokse katsomaan sen päällä komeilevia kultakehyksisiä valokuvia. Suurimmassa osassa kuvista oli sama vaaleatukkainen poika joko isänsä, äitinsä, tai ystäviensä seurassa. Harry hymyili pojalle, joka virnisti kameralle näyttääkseen kuinka hän oli saanut etuhampaansa irti. Seuraavaksi hänen katseensa kiinnittyi kuvaan, jossa pikkuiset Draco ja Blaise seisoivat vierekkäin talvitakit yllään. Blaisen kasvoilla paistoi ilkikurinen virne, kun taas Draco näytti melko nyrpeältä.
"Tänne sinä siis katosit."
Harry ei kääntänyt katsettaan oven suuntaan, vaan tihrusti kuvaa, jossa pikku-Draco näytti nyrpeältä valkoisessa juhlapuvussaan. Pojan kaulalle oli laitettu musta rusetti.
"Olet ollut suloinen lapsena", Harry virnisti kuvalle, jossa Draco halasi uutta luutaansa kasvoillaan, yllätys yllätys, nyrpeä ilme.
Draco tuhahti hänen takanaan. "Kauhukakara minä olin. Ja enkö muka enää ole suloinen? Kiitos vaan."
Harry naurahti, katsahti olkansa yli nähdäkseen Dracon, ja osoitti sitten pikaisesti flyygeliä.
"Etkö sinä luvannut jotain minulle?"
Draco irvisti jokseenkin epämieluisa ilme kasvoillaan. "Taisinpa luvata... tosin eihän minulla ollut pahemmin valinnanvaraa."
Harry hyppelehti innoissaan sohvalle flyygelin viereen, ja asettui mukavaan asentoon Dracon istahtaessa soittimen ääreen. Harry katsoi, kun poika viiletti nyrpeä ilme kasvoillaan pitkiä sormiaan koskettimien yllä.
Pienen huokaisun jälkeen Draco alkoi soittaa heleäsävyistä kappaletta, joka lähetti kylmät väreet Harryn niskaan. Kuka olisikaan uskonut, että Draco Malfoy osasi soittaa niin hienosti?
Dracon soittaessa erittäin sivistyneen näköisesti selkä suorassa, ja musiikin täyttäessä huoneen, Harry sulki silmänsä ja kuunteli sointuja kunnes viimein tovin päästä nukahti huonosti nukuttujen öiden tähden.
Draco soitti epämääräisesti muistamiaan kappaleita, jotka hän oli viimeksi soittanut joskus kaksitoistavuotiaana. Hän kuitenkin lopetti äkisti kuullessaan unisen tuhinan, ja käänsi kasvonsa Harryyn, joka nukkui sohvalla uninen hymy kasvoillaan. Draco heilautti päätään saadakseen hiuksensa pois silmiensä edestä, nousi ylös ja kyykistyi sohvan äärelle.
"Sinulla taitaa olla vielä oma tehtäväsi tekemättä?" Draco tuhahti viimekertainen pullonpyöritys mielessään ja siirsi karanneen hiuksen Harryn lasien päältä tämän korvan taakse.
----
