Luihuinen_89:
kiitoksia! Harryn pää on vaa hitusen liian leveä....
LND: hurjasti kiitoksia, toivotaan ettei seuraavan osan kirjottamisessa kestä näin kauaa
coward: mulla on juu joskus se ongelma, etten jaksa lukee hirveen moneen kertaan mitä oon kirjottanu...(laiska)
mutta voishan sitä ottaa itteensä niskasta kiinni ja lukee useempaan otteeseen. Jatkossa kesti aika kauan ^^;
mut toivottavasti seuraavassa ei yhtä pitkään.....
Kiitoksia älyttömästi sinnekin kommentista ^^
Nikki: Kiitoksia ^^ on kyllä vielä hurjasti parannettavaakin. Joo, mä tykkään tästä parituksesta enemmän silloin kun
Harry on se 'naisellisempi'. Blaisesta saamme kuulla kohta ^^
Oi kiitoksia ^^ naamoja on huisin hauska piirtää, mut anatomiassa oon aivan surkea.
Joo, lusikan katkaisussa taisi taika tulla helppimään
Stage 13.
"Mi-mitä sinä teet?" Ginny kysyi vahvalla äänellä toivuttuaan ensijärkytyksestä, ja asteli vauhti hiljalleen kiihtyen poikia lähemmäs. "Senkin perverssi!"
Harry yllättyi Ginnyn reaktiosta, ilmeisesti tämä luuli Dracon ahdistelleen häntä.
Ginny otti, Dracoa ensin murskaavasti katsottuaan, kiinni Harryn kädestä vetääkseen hänet mukaansa. "Onneksi satuin paikalle. Mennään pois tuon luota, Har- "
Yhtäkkiä Draco asteli Ginnyn luokse, ja repäisi tämän otteen irti Harrysta.
Dracon silmät kaventuivat vaarallisesti hänen astuessa Harryn eteen. "Älä sinä koske Harryyn."
Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka aikana Ginny tuijotti Dracoa kasvoillaan osin epäuskoinen, osin vihainen ilme. Dracon kasvot olivat muuten ilmeettömät, mutta kaikki hänen tunteensa pystyi lukemaan hopeanharmaista silmistä, joissa paloi kylmä tuli.
Harry, joka piteli vasemmalla kädellään oikeasta ranteestaan kiinni, katsoi hieman pelokkaan näköisenä Dracon selkää. Hän tiesi Dracon olevan enemmän kuin vihainen Ginnylle, minkä takia hän pelkäsi, että tämä tekisi jotain typerää.
"Hän on minun ystäväni", Ginny totesi viimein ääni vihaa tihkuen. "Toisin kuin erään!"
Dracon huulille muodostui ilkeä hymy, ja hän katsoi Ginnya hieman ylenkatseellisesti.
"Hän saattaa olla ystäväsi, mutta siinä kaikki. Minulle hän voi olla enemmän."
Tässä vaiheessa Ginny katsahti nopeasti Dracon ohitse nähdäkseen Harryn, jonka katse ei ollut irronnut Dracon selästä.
"Mitä sinä haluat hänestä?! Luuletko, että hän pitäisi sinusta?" Ginny naurahti ilkeästi, "hän on minun poikaystäväni!"
Oli Dracon vuoro nauraa. "Poikaystäväsi? Sinun poikaystäväsikö? Tuon kaikenko revit siitä, että satuit suutelemaan häntä?"
Ginny punehtui, mutta samalla hänen kasvoilleen ilmestyi jokin hymyntapainen.
"
Me suutelimme," Ginny totesi painottaen ensimmäistä sanaa.
Draco ärähti ja otti tiukalla otteella Ginnyn paidan kauluksesta kiinni. Ginny ähkäisi säikähdyksestä Dracon vedettyä hänet sitten lähemmäs itseään, silmät uhkaavasti
kiiluen.
"Draco! Draco, lopeta!" Harry syöksyi ottamaan kiinni Dracon kädestä ja katsoi häntä anelevasti. Vaikkei Draco ollut tehnyt vielä mitään vahingoittaakseen Ginnya, Harry tiesi tilanteen riistäytyvän käsistä, jollei hän tekisi mitään.
"Tuo ei hyödytä mitään, lopeta jo!" Harry parahti ja huomasi Ginnyn katsovan häntä
oudosti silmät suurina.
Draco katsoi sivusilmällä Harrya ja mietti hetken, ennen kuin laski Ginnyn irti otteestaan.
Ginny kompuroi muutaman askeleen taaksepäin ja siirsi kauhistuneen katseensa Harryyn, käsi kaulaansa hieroen. "Mitä tämä on, Harry? Mistä tässä on kyse? Et kai sinä oikeasti ole - ?"
Draco nyrpisti nenäänsä. "Me seurustelemme... onko sinulla ongelmia sen kanssa?"
Ginny katsoi kauhuissaan Dracoa Harryn astellessa hitaasti häntä lähemmäs. "Ginny... minä… minun olisi pitänyt kertoa sinulle, mutta - "
Ginny siirsi epäuskoisen katseen Harryyn, joka jähmettyi paikoilleen, eikä enää tiennyt mitä hänen pitäisi sanoa. Ehkä tässä oli syy siihen, miksei hän halunnut muiden tietävän. Hän ei yksinkertaisesti osannut sanoa mitään.
"Mene, Harry", Draco sanoi hiljaisemmalla ja rauhallisemmalla äänellä kuin aiemmin. "Tulen kohta perässä."
Harry katsoi takanaan seisovaa Dracoa, jonka silmät lämpenivät heidän katseiden kohdatessa. Harry asetti kasvoilleen hieman anovan ilmeen, jolle Draco nyökkäsi lähes olemattomasti. "Mene nyt."
Harry puri huultaan, ja päätti vessan sijasta mennä suoraan Dracon huoneeseen, jotta hän pääsisi mahdollisimman kauas siitä tilanteesta. Hän painoi päänsä matalaksi, ja käveli reippaasti Ginnyn ohitse vilkaisemattakaan häneen. Hän oli kuitenkin tuntevinaan tytön katsahduksen, kun hän saapasteli tämän ohitse outo tunne vatsassaan.
Harryn kadottua näkyvistä Dracon silmät välähtivät jälleen, ja Ginny kavensi omiaan. Kaksikon ylle lankesi entistä kireämpi ja viileämpi tunnelma, ja jos Dracolla olisi vielä sauvansa, hän tietäisi minkä kirouksen tyttöön langettaisi.
"Sinulla on jonkinlaisia taka-ajatuksia, enkä minä anna sinun satuttaa Harrya", Ginny sähähti. "Vain unissasi voit olettaa, että tämä jää tähän!"
Dracon kasvoille muodostui samanlainen ilkeä hymy kuin aiemmin. "Pieni haaste kuulostaa aina hyvältä. Luuletko tosissasi, että tuollaisella pikkutytöllä on minkäänlaisia
mahdollisuuksia?"
Ginnyn kasvoille lehahti vihainen puna, ja tyttö kyykistyi maahan kerätäkseen raivokkaasti haarukat ja veitset takaisin laatikkoon.
"Paljon parempi paikka sinulle, Weasley", Draco hymähti, saaden Ginnyn nousemaan nopeasti ylös kasvot vihaisesti punottaen ja hiukset hieman sekaisin. Vielä vihaisen katseen Dracoon luotuaan, Ginny heilautti hiukset taakseen ja pyörähti ympäri kohteenaan keittiö.
"Jos olisin sinä harkitsisin kahdesti mitä tehdä", Draco huikkasi tytön selälle.
Punaisten hiusten kadottua näkyvistä, Draco huokaisi tyytyväisesti ja tunki kädet taskuihinsa. Hän oli astunut tuskin neljää askeltakaan, kun sai jo seuraa. Draco katsoi ylös Hermione Grangerin kiireiseen olemukseen. Tytön hiukset olivat sekaisin, hän kantoi käsissään hurjaa kirjapinoa, ja hän oli selvästi hengästynyt.
"Granger", Draco totesi itsekseen, ja oli juuri kävelemässä tytön ohitse, kun tämä pysäytti hänet.
"Draco - " Draco häkeltyi hieman kuullessaan Grangerin kutsuvan häntä hänen etunimellään, " - ajattelin, että voisimme yrittää hieman tutustua toisiimme tänään. Uskoisin, että se tekisi Harryn onnelliseksi."
Draco kääntyi tytön puoleen tämän jatkaessa: "En voi tietenkään pakottaa sinua, mutta... jos puhuisit Harrylle asiasta tai jotain."
Draco nyökkäsi pikaisesti, ja jatkoi sitten matkaansa.
~*~*~*~*~*~*TLB~*~*~*~*~*~*
(...aikamatka ajassa taaksepäin...)
Maassa lojuvat kuivat lehdet rapisivat ja oksat katkeilivat, kun juoksin metsän pimeässä siimeksessä epänormaalin lujaa vauhtia. Yksikään ihminen ei pystyisi juoksemaan sellaista vauhtia hengästymättä, katse edestään herpaantumatta.
Metsän maa oli peittynyt paksuihin juurakoihin, muhkuraisiin kiviin ja erilaisiin esteisiin, jotka hidastaisivat juoksijan kuin juoksijan vauhtia. Minun vauhtiani ne eivät kuitenkaan hidastaneet. Sivustakatsoja voisi luulla, että juoksisin tasaisella maalla.
Pysähdyin äkkiä kuullessani tuttuja ääniä kadulta, joka kulki melko lähellä sitä tiheää metsää, jossa olin juossut saatuani vainun saaliistani. Kuulin vihellyksen, joka sai minut kyyristymään, ja siirtymään lähemmäs metsän laitaa. Kuulin tuttujen äänien kuiskaavan toisilleen, mutta vaikka olinkin heistä vielä melko kaukana, ja vaikka he puhuivat niin hiljaa, pystyin erottamaan jokaisen yötä lähenevään iltaan lausutun sanan.
"Taivaan vallat, Tonks!" rahiseva ääni äyskähti, ja viimein pystyin erottamaan ihmishahmoja minua suojaavien puiden lomitse.
Velhojen hajuista päätellen yksikään heistä ei ollut Remus Lupin, mikä helpotti toimiani huomattavasti. Minä nimittäin tiesin, että pentu äkkäisisi minut siinä samassa.
Pääni liikahti vaistomaisesti uusien lähes erottumattomissa olevien äänien suuntaan, ja pian huomasin kissan jolkottavan jonkin matkan päässä velhoista, ja pysähtyvän aina välillä katsoakseen taakseen aivan kuin varmistaakseen, ettei heitä seurattu.
Silmäni kaventuivat. Tunnistin sen naisen hajun.
"Luulin jo ettette hakisi minua pois ollenkaan."
Silmäni kaventuivat ja välähtivät kun kuulin saaliini heiveröisen, rohkeutta tavoittelevan äänen. En voinut olla kääntämättä kasvojani saaliini puoleen ja olla nuolaisematta kuivuneelta vereltä maistuvia huuliani.
"Jos emme olisi hakeneet sinua aiemmin, niin huomenna olisi jo ollut pakko", sanoi seuraava ääni, jonka tunnistin etäisesti, mutta jonka omistajaa en osannut nimetä. "Sinua suojaava taika raukeaa sinun täyttäessäsi seitsemäntoista."
Kuljin metsän vierustaa pitkin katse niin tiiviisti laiheliinissa saaliissaani, etten älynnyt varoa olla pitämättä ääniä.
Viimein se kovia kokenut aurori äkkäsi jonkun liikkuvan metsässä. Näin, kun aurori seisahtui äkisti ja vetäisi taikasauvansa eteensä katse metsässä. Tämä sai minut kyyristymään äkisti juurten tasolle, sillä minun ei tehnyt mieli vaarantaa niskaani, kun vastassani olisi kolme auroria.
"Mitä nyt?" Kuulin tutun, Kingsley Kahlesalvan, matalan äänen.
"Ääh", joukosta nuorin aurori tuhisi. "Jatketaan vaan jo matkaa paikkaan, jossa voi ilmiintyä! Ei siellä mitään ole."
Tunsin virneen muodostuvan kasvoilleni, ja nuolaisin kielen kärjelläni yhtä suussani kiiluvaa terävää hammasta. Kokenein aurori ei ollut kuitenkaan yhtä typerä kuin nuorin, mikä tarkoitti sitä, että hän tähyili vielä pitkään metsään varmistaakseen heidän olevan yksin. Kaavin kynsilläni kärsimättömästi mutaista maata, ja viimein se vanha typerä aurorikin luovutti pimeään tähyilemisen ja velhot jatkoivat matkaansa yhden rikkinäisen katulampun luokse. Taikasilmällä ei taida tehdä mitään jos on pimeää? Turha kapistus.
Heidän perässään paikalle lähestyi hiljalleen se heitä seurannut katti, joka muuttui pian tiukan näköiseksi naiseksi. Minerva McGarmiwa, Tylypahkan professori.
"Aah, Minerva. Meitä ei siis seurattu?"
"Ei, Arthur", naisääni vastasi saaden huulilleni ilkeän hymyn. "Mikä on melko kummaa, ottaen huomioon miten kovasti tiedät-kai-kuka on Potterin perässä. Voisi luulla, että täällä olisi ollut edes joku vahtimassa."
"Mietin juuri samaa", se vanha aurorin kääppä murahti.
Totta kai sinä mietit..."Mutta nyt ei ole tämän aika. Potter! Sinä ilmiinnyt Kingsleyn kanssa."
Katsoin ärsyyntyneesti, kun tumma aurori ojensi pojalle kätensä, jotta he voisivat ilmiintyä rakkaaseen piilopaikkaansa. Hampaani kiristyivät. Minne? Minne he menevät?
"Näemme sitten Kalmanhanaukiolla!" nuorin aurori huikkasi, mikä sai minut kohentamaan asentoani.
Kalmanhanaukiolla..?En jäänyt edes katsomaan mitä seuraavaksi tapahtui, vaan pyörähdin ympäri juostakseni takaisin metsään. Kalmanhanaukio. Tiesinkö missä Kalmanhanaukio ylipäätään sijaitsi? Tiesinkö mistä velhot olivat puhuneet?
Totta kai tiesin. Hetkeen en ollut mistään muusta rakkaalta Lestrangen akalta kuullutkaan kuin Kalmanhanaukiosta, jossa Mustien talo sijaitsi.
Lontooseen. Matkasta tulisi pitkä, mutta minun juoksuvauhdillani matka taittuisi helpommin. Sinnikkyyttä tulisi lisäksi lisäämään hyvin määränpäässä odottava palkinto. Ehkä näkisin hyvällä tuurilla Lupininkin.
Fenrir Harmaaselän kasvoille muodostui virne, kun hän kyyristyi enemmän etukenoon, ja juoksi sellaista vauhtia, mikä saisi pikajuoksijatkin kalpenemaan alta aikayksikön. Kuka sanoi, ettei ihmissutena olemisessa ollut yhtään hyviä puolia?
~*~*~*~*~*~*TLB~*~*~*~*~*~*
Toisten lähdettyä viistokujalle ja Kingsleyn lähdettyä omille asioilleen, Harry ja Hermione olivat tarttuneet tilaisuuteen ja asettuneet Ronin sekä Dracon kanssa olohuoneeseen. Dracon kerrottua Harrylle Hermionen suunnitelmasta, Harry oli ollut erittäin mielissään, mikä oli saanut epäilevän Draconkin suostumaan tulevaan kidutukseen, joksi hän sitä kutsui.
"Öh", Hermione keskeytti vaivaantuneen hiljaisuuden heiveröisellä äänellä. Hänen sen hetkistä rohkeuttaan ei auttanut ollenkaan se, että Dracon katse suuntautui häneen. "Meidän pitäisi varmaan... tuota..."
Hetken emmittyään Hermione ojensi kätensä Dracon suuntaan, joka istui sen verran kaukana tytöstä, ettei olisi ylettynyt ottamaan kiinni hänen kädestään.
"Hermione Granger", Hermione pamautti, saaden Ronin katsahtamaan häntä sivusilmällä, ja Dracon nostamaan toista eleganttia kulmakarvaansa.
Vaikka Hermione piti itsepintaisesti kättään ojossa, Draco ei tarttunut siihen vaan käänsi kasvonsa toiseen suuntaan silmät suljettuina. "Tuo on typerää. Me tunnemme toisemme, ja on turha yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä, jos sinä sitä haluaisit."
"Draco", Harry, joka istui lattialla Dracon tuolin vieressä, siirsi katseensa poikaan. "Yrittäisit edes. Hermione haluaisi sentään yrittää unohtaa menneet ja oppia tuntemaan sinut."
Draco tuhahti vastaukseksi. "Menneitä ei voi noin vain unohtaa. Jos hän haluaa oppia tuntemaan minut paremmin, niin se on aivan sama minulle."
Hermione laski hieman lannistuneen näköisenä kätensä, muttei silti luovuttanut. "Tuota... me... minä ja Ron kuulimme siitä, mitä viime lukuvuoden lopussa tapahtui."
Harry käänsi nopeasti katseensa Ronin ja Hermionen suuntaan. "Mitä? Te tiedätte? Miksette kertoneet minulle - ?"
"Mutta minähän kerroin sen sinulle, Harry", Hermione huokaisi. "Silloin kun ryntäsit sinun ja Ronin makuuhuoneeseen hakemaan sitä kirjaasi."
Harry muisteli tapahtunutta, muttei muistanut Hermionen kertoneen hänelle siitä. Ehkä hän ei kiireeltään ollut rekisteröinyt sitä, mitä Hermione oli hänelle sanonut.
"Entä sitten?" Draco tokaisi.
"No ainakin me tiedämme sen, ettei aikeenasi ole luultavasti satuttaa Harrya", Hermione totesi, ja Harry tiesi heti, ettei hänen olisi pitänyt sanoa sitä.
"Luultavasti?" Draco toisti kylmästi ja siirsi katseensa Hermioneen,
"luultavasti?"Hermione ei kuitenkaan Dracon käytöksestä välittänyt, vaan laittoi kätensä puuskaan. "Mekin olemme huolissamme Harrysta, emmekä me voi tietää sinun aikeitasi."
Draco tuhahti. "Minun aikeenani ei ole viedä Harrya Voldemortille, usko pois. Jos olisi, niin miksen olisi vienyt häntä viimeksi, kun minulla oli siihen mahdollisuus?"
Hermione hymyili pienesti. "Hyvä saada kuulla se sinulta."
Ronin suu loksahti auki, ja hän käänsi katseensa Hermioneen. "Mistä kummasta sinä tiedät, että tuo puhuu totta?"
"
Ron", Harry sähähti lattian rajasta ja tunsi Dracon käden asettuvan näpräämään hänen hiuksiaan.
"Minulle on se ja sama, uskotko sinä minua vai et, Weasley", Draco totesi vihasta punehtuvalle Ronille.
Ron näytti ärsyyntyvän. "Minä en oikeasti ymmärrä miten kestät tuota, Harry. Et voi olla niin idiootti, ettet huomaa - "
"Älä -", Draco ärähti ja lopetti hetkeksi Harryn hiuksilla leikkimisen voidakseen nojautua edes hieman lähemmäs Ronia, "älä sinä nimittele häntä. Minulle on aivan sama miksi kutsut minua, mutta Harrya sinä et nimittele!"
Ron näytti häkeltyneeltä, kun taas Hermione osin tyytyväiseltä Dracon reaktioon. Harry itse ei ymmärtänyt miksi Draco oli reagoinut sellaisella tavalla sanaan idiootti.
"Ei se haittaa, Draco", Harry nosti katseensa poikaan, joka valahti takaisin löysään asentoon jatkaakseen Harryn hiuksien hyväilyä.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Hermione yritti aloittaa puhumisen uudestaan. Hän veti syvään henkeä ennen kuin jatkoi.
"No minusta meidän pitäisi nyt tutustua toisiimme. Jos vaikka kerromme toisistamme jotain vuoronperään?"
Idea ei näyttänyt saavan kannatusta muilta kuin Harrylta ja Hermionelta, jotka halusivat epätoivoisesti jonkinlaista edistystä. Ainoa edistys tässä vaiheessa Dracon ja Ronin välillä oli se, että he olivat ainakin yhdessä asiassa samaa mieltä. Nimittäin siinä, että kuinka kovasti heistä kumpikin näytti haluavan pois toisen luota.
Hermione näytti epätoivoiselta. "Älkää viitsikö! Voisimme vaikka tehdä yhdessä koulutehtäviä, niin ne olisivat nopeasti pois alta. Se olisi hyvää tiimityöskentelyä!"
Harry ihmetteli sitä, miten helposti hän suostui jopa tähän Hermionen esittämään ehdotukseen.
"Kuulostaa suoraan sanottuna sikamaisen tylsältä", kuului matala, mutta hilpeä ääni olohuoneen oven suusta, jolloin kaikkien päät kääntyivät tulijaan päin.
Ron näytti epämieluisasti yllättyneeltä, Hermione räpsäytti muutaman kerran silmiään, Harryn suu loksahti auki,
ja jopa Dracon silmät suurentuivat hieman yllätyksestä.
"Tai siis hei haloo! Koulutöitä lomalla? Kuulostaa turhalta aivojen rääkkäämiseltä… vai onko vika sitten minussa?"
Selvästi pituutta kasvanut Blaise Zabini hieroi käsiään yhteen valkoinen virne kasvoillaan. "Miltä kuulostaisi erä pullonpyöritystä?"
R&R
