Kirjoittanut: Reginald the duck
Suomentanut: Zohra
Genre: angst
Paritus: Snape/Lily
Ikäraja: sallittu
Juoni: Severuksen ajatuksia Lilysta.
Kaikki paitsi juoni on Rowlingin omaisuutta!
A/N: Kursivoidut osat on lainattu Deathly Hallowsista.
Kääntäjän kommentteja: Suosittelen lukemaan alkuperäisen. Se on ehdottomasti parempi kuin kömpelö käännökseni
Alkuperäinen tarina löytyy osoitteesta
http://www.fanfiction.net/s/3971476/1/Greyscale. // käännösluvat kunnossa
_____
Harmaaskaala
-
Jos on jokin asia, minkä Severus Kalkaros on oppinut, niin se on, että kaikki ei ole mustavalkoista. Mustavalkoinen tarkoittaa
suoraa leikkausjälkeä. Suora leikkausjälki merkitsee täydellisyyttä. Jos kaikki olisi mustavalkoissa, se tarkottaisi, että elämä on täydellistä. Severus tietää ettei niin ole.
Lily Evans on kaukana täydellisestä. Hänen hiuksensa ovat villi – mitä väriä muut väittävät niiden olevan? – punertava kiharapallo. Hänen nenänsä on hienoisen verran liian pieni hänen kasvoihinsa. Hänen pisamansa erottuvat voimakkaasti hänen lähes valkoisesta ihosta ja hän on kömpelöin velhomaailman tuntema ihminen.
Välittääkö Severus? Ei.
Totisesti, hän ei välitä. Mikään ei ole koskaan häirinnyt häntä vähemmän. Siitä hetkestä kun hän laski katseensa Lilyyn, tämä
ällistytti häntä. Jopa istuessa yhdessä leikkikentällä missä hän asui, kaksi liian laihaa ei edes yksitoista -vuotiasta, hän halusi tämän kunnioituksen, tämän ystävyyden. Kun he kasvoivat vanhemmiksi, kaikki mitä hän pystyi ajattelemaan oli kuinka erilainen Lily oli verrattuna yli-kiimaisiin Luihuishuoriin, joiden seuraan hän joutui pakosta päivittäin.
Lily oli
ainutlaatuinen – epätäydellisen ainutlaatuinen.
Epätäydellisyys voi seurata vain epätäydellisiä asioita.
Lily särki hänen sydämensä.
Kieltämättä se oli hänen omaa syytänsä. Hän tietää sen. Kun hänellä menee kaikki hyvin, Severus tietää, että tavalla tai toisella, hän tulee pilaamaan sen. Hän pilasi ainoan tärkeän asian elämässään. Ja elämä laskeutui jälleen harmaan sävyihin.
”Olen pahoillani.”
”Ei kiinnosta.”
”Olen pahoillani!”
”Pidä anteeksipyyntösi.”Päivän päätteeksi, hänessä olevaa Luihuista ei voinut pitää kurissa. Ja Severus toivoo, enemmän kuin mitään mitä hän on koskaan halunnut, että hän ei olisi ollut henkilö joka hän oli. Koska se oli tämä henkilö joka ajoi Lilyn pois, pakotti Severuksen suusta sanat, joita hän ei tarkoittanut, joita hän ei voisi koskaan tarkoittaa.
”En voi teeskennellä enää. Olet valinnut oman polkusi. Minä olen valinnut omani.”Hänen polkunsa. Severuksen mielessä ainut ero hänen ja Lilyn poluissa on se, että Lilyn polku ei sisällytä häntä. Nyt hän tajuaa, ettei se olisi koskaan voinut sisällyttää häntä. Niin se vain on.
”Ei – kuuntele, ei ollut tarkoitukseni –”
”–kutsua minua kuraveriseksi? Mutta kutsut kaikkia minun kaltaisiani kuraverisiksi, Severus. Miksi minä olisin yhtään erilainen?”Mutta hän oli erilainen. Ei koska hän olisi ollut kauniinpi, tai fiksumpi kuin kukaan muu, vaikkakin Severuksen silmissä hän tietenkin oli. Hän oli erilainen, koska hän oli ainoa ihminen, joka oli koskaan, koskaan antanut hänelle mahdollisuuden. Siihen asti kun hän tapasi Lilyn, Severus ei ollut koskaan saanut mahdollisuutta. Ja, väistämättä, hän otti Lilyn antaman mahdollisuuden ja repi sen tuhanneksi palaseksi.
Kun Severus tapasi hänet, kaikki muuttui. Mutta ei hyvällä tavalla, vaan
ihanalla tavalla. Tavalla, joka teki hänen elämänsä paremmaksi kuin mitä hän olisi koskaan kuvitellut sen olevan. Kun hän oli Lilyn kanssa, kaikki muu, joka oli niin uskomattoman paskaa hänen elämässään, tuntui yhtäkkiä kovin merkityksettömältä. Hän jätti katkeran, riidanhaluisen perheensä taaksensa lähtiessään Tylypahkaan, eikä hän koskaan katsonut taaksepäin. Koska hän oli Lilyn kanssa.
Hän on usein pohtinut sen jälkeen, että on mahdollista olla liian riippuvainen yhdestä henkilöstä. Hän särki oman sydämensä, kun asiaa mietti. Hän asetti itsensä alttiiksi turmiolle sinä hetkenä kun hän salli itsensä rakastua häneen.
Se oli jokaisen tuskallisen hetken arvoista.
Suoraan sanoen, Severus tajuaa, että hänen olisi täytynyt tietää, ettei Lily voisi koskaan rakastua hänenlaiseensa laihaan, kalpeaan Luihuiseen. Mutta hän antoi itselleen hetkellisen toivon pilkkeen, koska Lily näki hänen vikojensa ohi ja tuli läheisemmäksi hänelle kuin kukaan muu, ja oli mahdollista, että hänen tunteensa olivat molemminpuoleiset. Rakkaus on typeryksen hommaa, ja hän soi itselleen typeryksen toiveen. Hän oli typerys.
Severus tunnisti menettäneensä hänet hetkenä, jolloin James Potter astui näyttämölle. Hän käveli heidän elämäänsä ja sinä hetkenä kaikki muuttui. Huolimatta siitä mitä kaikki tuntuivat ajattelevan, Lily mahdollisti hänelle hallita sisäistä Luihuistaan. Kun Potter tuli paikalle, kaikki katkeruus ja viha virtasi ulos hänestä hallitsemattomana aaltona.
Jopa Lily huomasi hetken, jona hän muuttui.
Severus näki, ettei Lily ymmärtänyt mitä hänelle oli tapahtunut. Se, että hän ajatteli hänestä niin, että hän oli ollut tällainen kaiken aikaa; että henkilö johon hän ystävystyi ei ollut muuta kuin kostonhaluinen ja kylmä, yksinkertaisesti särki Severuksen sydämen. Tavallaan Lily oli oikeassa. Oli vain ironista, että näyttelemällä tällä tavoin Potterin takia, hän ajoi Lilyn kauemmas itsestään. Kohti Potteria.
Mutta Potter ei koskaan, koskaan tule ansaitsemaan häntä. Potter ei tiedä, että Lily rakastaisi sitä, että joku siteeraisi Shakespearen sonettia hänelle ulkoa, tuntien vanhanaikaista proosaa hänen tavoin. Potter ei tiedä, että Lily häpeää sitä, että sai ensisuudelmansa vasta kuusitoista vuotiaana. Hän ei tiedä, että lapsena Lily kuvitteli elävänsä sadussa, koska tavallinen elämä oli niin epäromanttista. Potter ei tule koskaan tietämään näitä asioita. Koska jos hän tietäisi, hänen täytyisi rakastaa häntä yhtä paljoin kuin Severus rakasti. Eikä hän voisi
koskaan rakastaa häntä niin paljon. Tästä Severus on varmempi kuin mistään muusta.
Severus tietää, että jos Lily Evans pyytäisi häntä, hän kävelisi maailman ääriin. Hän tietää, että tämä on suunnattoman säälittävää. Ja hän on varma, ettei mikään muu satu niin paljon kuin rakkaus, koska jos niin olisi, rakkaus olisi yliarvostettua.
Ennen Severus luuli, että niin oli. Sitten hän tapasi Lilyn.
Rakkautta ei voi arvostella, hän on tajunnut, ennen kuin siellä on ollut itse. Ennen kuin koet sen, se on liian käsittämättömän suuri omaksua. Ja silloinkaan, et koskaan tule ymmärtämään sitä. Ikinä.
Severus epäilee, ettei James Potter tunne Lilya kohtaan samaa kuin hän. Ja vaikka olisikin niin, Potter ei voisi ymmärtää Lilya samalla tavalla kuin hän. Koska Severus on kiintynyt häneen tavalla, josta Potter ei tiedä. Severus ei ole koskaan rakastanut toista ihmistä. Hän ei aio päästää Lilya menemään. Ei mitään varten.
James Potter ei koskaan kuolisi suojellakseen häntä.
---
Hän kuoli suojellakseen häntä.
Lily kertoi hänelle eläneensä ennen sadussa, ja ettei hän saanut ensisuudelmaansa ennen kuin hän oli kuusitoista, ja että James kumartui alas sateessa ja lausui Shakespearea hänelle hänen koskaan edes mainitsematta sitä. Jotenkin, hän vain tiesi. Severus uskoo mielummin onneen.
Mutta Jamesin elämä oli kaikkea muuta kuin onnekas.
Loppujen lopuksi, kumpikaan heistä ei kyennyt pelastamaan häntä.
Severus tiesi, että hän oli hävinnyt Lilyn sinä hetkenä kun James Potter astui näyttämölle. Mitä hän ei ollut tajunnut, oli että hän oli menettänyt hänet ikuisesti.
R.I.P.
