Ficin nimi: Tunnelmavalaistus
Kirjoittaja: Odo
Paritus: Murjottava Myrtti/Draco
Genre: angst, draama
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Jostain syystä aloin miettimään tunnelmavalaistusta vessassa ja Myrttiä. Otsikko nyt ei osu niin hyvin ficciin kuin olisi voinut, mutta ei voi mitään. Se, missä välissä Draco putkahti mukaan ideointiin, en ole varma. Tämä nyt kuitenkin tuntui hauskalta ja hieman raremmalta idealta kuin Myrtti/Harry. Osallistuu Vuosiraapalehtien V ja kerään tällä Murjottavan Myrtin.
Tunnelmavalaistus
Toisen kerroksen tyttöjen vessassa oli ikkunat, jotka oli lumotut. Niistä ei nähnyt sisään, mutta ulkoa kantautuvat valo levisi kosteille kaakeleille. Illan tullen valon vähentyessä tai sateisina ja harmaina päivinä seinillä lepääviin soihtuihin syttyivät liekit. Ne loivat tunnelmavalaistuksen, joka sai Myrtin joskus haaveilemaan.
Nyyhkittyään koko illan, jopa paruttuaan pois pahaa oloaan, liekkien lepattaessa hän saattoi hieman huokaista. Silloin, kun kukaan ei ollut näkemässä tai ilkkumassa. Oli kulunut jo yli viisikymmentä vuotta hänen kuolemastaan, eikä hän ollut koskaan uskaltanut ihastua – ei oikeasti.
Dracon käytyä kuitenkin yhä useammin ylemmän kerroksen poikien vessassa itkemässä Myrtti oli uskaltautunut hakeutua toisen seuraan. Kuunnella särkyneen pojan valitusta, ja jos Myrtti jotain jostain ymmärsi, niin henkisestä kärsimyksestä. Draco ei koskaan kertonut, miksi oli ahdistunut. Vain sen, että häneltä vaadittiin liikaa ja mutisi tehtävän olevan liian vaikea, eikä Myrtti voinut auttaa. Hän kuitenkin puhui joskus Dracolle ja sanoi, että poika oli aina tervetullut hänen vessaansa, jossa hän saisi olla rauhassa. Kukaan ei tulisi sinne, sillä Harrykaan ei ollut käynyt aikoihin.
Kun Draco oli ollut jo lähestulkoon valmis tarttumaan tarjoukseen, ja näkemään tuskaa helpottavan tunnelmavalaistuksen, tapahtui kauheita.
Myrtti oli jo niin odottanut, että joku ymmärtäisi tulen hehkuvan punan kaakeleilla ja savunhajun, joka leijaili vapaana katonrajassa. Kerrankin tyttö olisi voinut jakaa harvinaisen ilonsa jonkun kanssa, joka ymmärsi häntä, tai niin hän uskoi. Draco kantoi samanlaista kipua ja kolhuja, joista Myrtti kärsi. Vielä vuosikymmenienkin jälkeen.
Mutta kaksintaistelussa Harry hyökkäsi Dracon kimppuun hengenvaarallisella kirouksella, tytön vaikeroidessa poikia lopettamaan. Myrtti sai kaakeleista kaikumaan kohtalokkaan huudon murhasta, vaikka niin ei ehtinyt tapahtua. Myrtti oli hetken pelännyt, että Draco kuolisi, kun katsoi verta vuotavaa rintaa ja Harrya, joka näytti hukkuvan pakokauhuun, eikä osannut hakea apua.
Siitä pelosta huolimatta Myrtin mieleensä kohosi nopea ajatus, jonka aikana hän toivoi toisen kuolemaa. Hänen ajatuksissaan oli hetken aikaa ollut mielikuva ystävästä, joka jakoi hänen tunnelmavalaistun kotinsa toisen kerroksen tyttöjen vessassa.