Höpsähtänyt ennustaja | S | Sibylla/Gilderoy

[Odo]

Ficin nimi: Höpsähtänyt ennustaja
Kirjoittaja: Odo
Paritus: Sibylla Punurmio/Gilderoy Lockhart
Genre: draama, angst&romance hippuja
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J. K. Rowling omistaa Potterversumin hahmoineen ja minä vain leikin saamatta taloudellista hyötyä.
A/N: Pitkästä aikaa rarea! Mietin meneekö tämä mille osastolle, kun onhan tässä hieman kutkuttavia tunteita, angstin hivenkin, mutta kyllä tämä taitaa draamaan kuulua. Osallistuu Rare10, jokainen pätkä Vuosiraapalehtien V, Perspektiiviä parittamiseen (Opettaja) ja kerään tällä Sibylla Punurmion.

Höpsähtänyt ennustaja

1.

"Sibylla, ilahduttavaa, että saavuit seuraamme", Lockhart hymyili leveästi ja viittoi ennustajaa istumaan pöydän ääreen. "Olinkin juuri kertomassa, että minussakin on hieman ennustajan vikaa." Lockhartin itsetyytyväinen ilme taisteli sinnikkäästi vaatimattomia sanoja vastaan, mutta Sibylla näytti ilahtuneelta. 

"Oi, niinkö, professori Lockhart? Onko suvussasi ennustajia? Minun suvussani –", Sibylla aloitti, mutta Lockhart keskeytti hänet. 

"Olen kuullut suvustasi. Kenties sukumme risteävät muutama sukupolvi taaksepäin? Sano vain Gilderoyksi, Sibylla. Voisimme katsella kristallipalloihin jonain iltana", Lockhart ehdotti reippaasti ja oli valmis näyttämään taitonsa ja saamaan sen mukaista ihailuakin osakseen. 

Sibylla henkäisi syvään yllätyksestä. Hän oli niin usein yksin tornissaan. 

"Olisi oikein mukavaa nauttia toisen ennustajan seurasta, Gilderoy."

2.

"Näen vaikeita aikoja, pahoin pelkään", Lockhart sanoi vakavana ja se teki Sibyllaan vaikutuksen.

"Minäkin näen saman. Suuren vaaran", Sibylla sanoi uskoen omiin sanoihinsa. Kyllähän hän näki jotain, mutta aina se ei ollut täysin selvää. Kristallipallot osasivat olla oikukkaita ja vaikeasti tulkittavia. 

"Onneksi minä olen täällä", Lockhart sanoi. "Ei syytä huoleen, Sibylla."

Sibylla ei yleensä hairahtanut sellaisiin asioihin, kuten ihastuminen. Se häiritsi sisäistä silmää, mutta katsellessaan Lockhartin komeita kasvoja vaikuttuneena ennustuskyvyistä hän päästi vahingossa huuliltaan kikatuksen, jollaista ei ollut päästänyt sitten kouluaikojen. 

He olivat nauttineet lasilliset sherryä tutkiessaan tulevaisuutta ja voittajahymy sai jalat tutisemaan.

"Gilderoy, voisit tulla toistekin käymään tornissani."

3.

Sherrypullot seisoivat pöydällä ja yksi oli jo tyhjillään. Sibylla katseli kaukaisuuteen ja harmistuneena mietti aamun teelehtiä, joista hänen olisi pitänyt aavistaa jotain tällaista. Nähdä harmit ennalta. Sibylla oli todella antanut itsensä höpsähtää – kuten hän ihastumistaan nimitti – Gilderoy Lockhartiin. Kyllähän mies oli komea, hurmaava ja sitten Sibylla taas muisti, että Lockhart oli loukannut häntä. 

Pöydällä lojui kertaalleen rypistelty kirje, jossa komeilivat sanat: "Sibylla, olen hyvin pahoillani. Ymmärrän kyllä tunteesi minua kohtaan, mutta sydämeni kuuluu eräälle toiselle, joka ymmärtää velvollisuuteni kuuluisuutena."

Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart. Eihän mies kyennyt rakastamaan kuin itseään.
 
Nautittuaan vielä lasillisen lisää sherryä Sibylla nyyhkäisi muutaman kerran. Hänen oli kuitenkin ryhdistäydyttävä oppilaita ja itseään varten. Miehet saivat sisäisen silmän temppuilemaan, joten näin oli parempi. Eikä Lockhart ollut hänen veroisensa ennustaja.

Kuitenkin mennessään nukkumaan Sibylla sujautti tyynynsä alle valokuvan, jossa oli nauravaiset kasvot ja teksti: Rakkaudella Sibyllalle kauniisti kirjoitetun nimikirjoituksen kanssa.

[inukii]

Tää oli oikeen kiva ficci ja naureskelin ääneen joillekin kohdille!

Ei kyllä ihan ensimmäisenä tulis aatelleeksi noita kahta parina, mutta hyvinhän se toimi ja yhteinen harrastuskin löytyi. Teksti oli sujuvaa ja hahmot ic; Lockhart oma itserakas itsensä ja Punurmio aina ennustamassa pahinta. Voin kyllä uskoa Lockhartilla olevan ennustajan kykyjä, sillä tuo mies taitaa olla ammattilainen kaikessa - ainakin jos häneltä itseltään kysytään. Voi Sibylla raukkaa, kun kerkesi ihastumaan mieheen, joka rakastaa vain itseään!

Löysinpäs pari virhettäkin:

Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart.

Hänen on kirjoitettu tuossa isolla.

Sibylla sujautti valokuvan tyynynsä alle, jossa oli nauravaiset kasvot ja teksti

Sibylla sujautti tyynynsä alle valokuvan, jossa... olisi varmaan parempi muoto, sillä periaatteessahan tuo tarkoittaa, että tyynyssä oli nauravaiset kasvot ja teksti.

Tää oli hauskaa luettavaa. Kiitos tästä!

[Kiirsu]

Hih suloisen höppänä paritus 

Oon tykästynyt Punurmioon viime aikoina ja voi raukkaa, ei taaskaan saanut onnellista loppua. Ennustustaidoilla hurmaaminen oli uskottavaa, varmasti purisi Sibyllaan.  Ihanaa kuinka tiirailivat yhdessä kristallipalloihin. Kerrankin Sibyllalla oli edes hetken joku, joka jakoi kiinnostuksen ennustamiseen. Tosin en tiedä, oliko Lockhartin kiinnostus aitoa, eikä tainnut Sibyllakaan siihen enää lopussa uskoa. Eikä Lockhart tosiaan ole tämän neidin veroinen ennustaja!

Sibylla oli todella antanut itsensä höpsähtää – kuten hän ihastumistaan nimitti – Gilderoy Lockhartiin

Höpsähtää, ihana Sibylla! Tässä virkkeessä on hienosti tuotu esiin Sibyllan luonne monella tapaa - miten tämä ei anna itsensä ihastua ja kuinka ihastumisellekin pitää keksiä omintakeinen nimitys.

Lockhart on tässä mahtava (en tosin yllättänyt tästä  ). Tottakai se on maailman mahtavin ennustaja, mitäpä muutakaan. Ja onneksi Lockhart on pelastamassa päivän ja suojelemassa pelottavilta ennustuksilta.

Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart. Eihän mies kyennyt rakastamaan kuin itseään.

Hahhaa ihan mahtava! Erittäin osuvaa, että Lockhart jättää Punurmion, koska ei pysty rakastamaan ketään muuta, kun kaikki aika menee itsensä rakastamiseen. Onneksi sentään jäi se signeerattu valokuva, jota katsella. Lockhart on sika, onneksi Sibylla tajusi olevansa tätä parempi!

Tässä on kyllä sen verran omalaatuinen kaksikko, että jollain tapaa voisin uskoa näiden suhteeseen. Ainakin jos Lockhart hetkeksi osaisi katsoa muuallekin, kuin omaan napaansa. Koska Sibylla ansaitsee rakastavan ja suojelevan kumppanin.

Höppänän söppänää. Tykkäsin

//

Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart.

Hänen on kirjoitettu tuossa isolla.

Lockhart on suuri henkilö ja rinnastettavissa Jumalaan, joten sietääkin kirjoittaa isolla

[Odo]

inukii, hienoa, että on naurattanut. Minäkin luulen, että Lockhartin ennustajakyvyt ovat pääasiassa hänen omassa päässään, eikä niinkään oikeasti olemassa. Mutta Punurmio nyt meni halpaan, kun tuohon aikaan vielä uskottiin Lockhartin kirjoihin ainakin joissain tapauksissa! Ja kiitos virheen pongaamisesta, kompuroin aina "jossa"-sanan käytössä. Ehkä opin vielä joku päivä?

Kiirsu, Punurmio on höppänä tosiaan! Ei valitettavasti saanut onnellista loppua, surku, mutta ehkä voisin kirjoittaa näistä niitä onnellisia hetkiä ennen kohtalokasta kirjettä? Sekään ei ole onnellinen loppu, mutta hetki sentään. Punurmio kyllä ansaitsisi välillä niitä onnellisia loppujakin. On aina mainiota kuulla, että hahmot on onnitunut onnistuneesti, vaikka etenkin nyt Punurmion kanssa menin todella vieraalle maaperälle. En ole ehkä aiemmin kirjoittanut siitä? (Mulla on ihan liikaa ficcejä, ei voi muistaa.) Lockhartista ei kyllä valitettavasti taida olla rakastamaan ketään muuta kuin itseään, mutta voisihan sen kokeilla, onnistuisiko joskus ficeissä. ...itseasiassa sai nyt ehkä idean näistä kahdesta! Kiitos.<3

Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart.

Hänen on kirjoitettu tuossa isolla.

Lockhart on suuri henkilö ja rinnastettavissa Jumalaan, joten sietääkin kirjoittaa isolla

Jep, Hän on tosiaan tarkoituksella kirjoitettu isolla, koska Gilderoy on Gilderoy.

Kiitos molemmille kommenteista! Tulin todella hyvälle mielelle! Aina on ihan huisia, kun Lockhart-ficcien pariin eksytään, koska jostain syystä miehen Hurmaavuutta vältellään kuin ruttoa?

[Beatrix Bones]

Kun sä mainitsit tästä ficistä ircissä, niin mun ensimmäinen reaktio taisi olla 'Punurmiolla ja Lockhartilla on salasuhde!!!' ja saatoin naurahtaa, kun ficin avatessa tuli pienehkö 'olin oikeassa' -fiilis. Mä en edelleenkään ymmärrä, miten sä saat Lockhartista noin IC:n, mutta ehkä sussa on vaan se sisäinen Lockhart, joka ottaa aina kirjoittaessa vallan - ja miten mainio idea, että Lockhartkin on "ennustaja"! Tätä ei varmaan ole humoristiseksi tarkoitettu, mutta mussa varsinkin seuraava lausahdus aiheutti naurahduksia:

"Olinkin juuri kertomassa, että minussakin on hieman ennustajan vikaa."

Toi lausahdus on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan niin loistavan nerokas ja on niin lockhartmainen kuin olla ja voi. Pelkkä tuo lausahdus tiivistää loistavasti miekkosen itseriittoisuuden ja ajatuksen siitä, että on parasta mitä maailmalle on tapahtunut.

Sibylla ei yleensä hairahtanut sellaisiin asioihin, kuten ihastuminen. Se häiritsi sisäistä silmää, mutta katsellessaan Lockhartin komeita kasvoja vaikuttuneena ennustuskyvyistä hän päästi vahingossa huuliltaan kikatuksen, jollaista ei ollut päästänyt sitten kouluaikojen.

Mä voisin kirjottaa pelkästään tästä palasesta varmaan kolme sivua tekstiä, mutta yritetäänpä nyt tiivistää. Koska mä Luodikon kolumneja kirjottaessani oon jotenkin vain niin fiksoitunut Punurmioon ja sen sisäiseen silmään, niin voit kuvitella miten ajatus ihastumisen häiritsevästä vaikutuksesta sisäisen silmän toimivuuteen (siis ei luoja, miten paljon mä nauroin tässä, koska mä yleensä vaan dissaan kaikkea ja jotenkin ajatus häirinnästä on niin absurdi, mutta sellaseksi sä sen varmaan oot tarkoittanutkin) on hauskan osuva. Ja Lockhart ja komeat kasvot. Ei. Tohon ei vaan voi sanoa mitään.

Loppu oli niin täydellistä Lockhartia, että mä en oikeasti kestä. Ei, Lockhart ei rakasta ketään muuta paitsi itseään (oma seura paras seura). Ja ei, Punurmion sisäinen silmä ei vaan toimi. Tuo lopun nimikirjoituksella varustettu valokuva kruunasi koko ficin, koska se on toinen asia johon mä oon nii pahasti fiksoitunut, koska se vain tiivistää Lockhartin itseriittoisuuden ja itsensä rakastamisen.

Kiitos tästä mahtavasta ficistä! Mä sain tästä varmaan päivän naurut. ♥♥♥

[Karma91]

Pyydän jo etukäteen anteeksi sitä että tämä kommentti tulee olemaan lyhyt, mutat kone sanoi ittensä irti joten joudun näpytteleen tän viestin kännykällä.

Punurmio ja Lockhart eivät kuulu kumpikaan lähellekään suosikki hahmojeni listaa, mutta kiitos edellisen juonittelupelin mulle on alkanut muodostua joku pieni fiksaatio Gilderoyhin, joten kun tarjolla oli Odo+Gilderoy-kombinaatio, niin uteliaisuuteni heräs.

Lockhart oli tässä oma pöyhkeilevä itsensä, enkä oo yllättynyt, että toinen väittää myös omaavansa ennustajan lahjoja, koska mitäpä se meidän Lockhartti ei osaisi?
Sibyllaa kävi sääliksi - toinen uskaltautuu vihdoin ottamaan läheisempää kontaktia kolleegaan, ihastuu ja uskoo hetken ehkä jopa löytäneensä onnen, kunnes lopulta siitä seuraa pelkkää pettymystä ja surua.

Tykkäsin kovasti tuosta lopetuksesta - vaikka toisen sydän on särkynyt niin kuvasta ei luovuta, ja Punurmio on varmaan alakuloisuudestaan huolimatta tyytyväinen siihen, että Lockhart rakastaa vain itseään. Ainakaan kukaan muu ei täten pääse viemään miestä, vaan jokainen Lockhartin lumoissa oleva naikkonen jää nuolemaan näppejään.

Pidin tästä tekstistä paljon, ja kommentoidin tätä mieluummin hieman kattavammin, mutta tää näppäily on kännykällä yhtä tuskaa, joten tyydyn sanomaan tässä lopussa vaan sen, että molemmat hahmot oli loistavasti kirjoitettu, ja että lyhykäisyydestä huolimatta tähän oli sisällytetty paljon tunteita.

-BKG

[Fiorella]

Hehee, tässä onkin melkoisen hurmaava pariskunta. Voi olla että tulee tosiaan taistelu siitä, kummalla on puheenvuoro!

Sano vain Gilderoyksi, Sibylla. Voisimme katsella kristallipalloihin jonain iltana.

Vau, mikä iskurepliikki. Ja lisääkin yhteisiä iltoja oli luvassa. Vaan olihan se odotettavissa, että kaksi suurta egoa ei sovi liian pitkäksi aikaa lähekkäin.

Hänen oli kuitenkin ryhdistäydyttävä oppilaita ja itseään varten. Miehet saivat sisäisen silmän temppuilemaan, joten näin oli parempi. Eikä Lockhart ollut hänen veroisensa ennustaja.

Tsemppiä, Sibylla! Ei miehistä ole kuin haittaa, kun on ennustuksesta kyse? Ihana tuo Punurmion lohdullinen toteamus paremmuudestaan. Ja näkihän Sibylla sentään ennalta, että kovia aikoja on luvassa. Sen tosin "näki" myös Lockhart, joka taisi jo pedata lähtöaikeitaan. Heh heh.

Jotenkin hellyttävää, että vaikka Punurmio tunnistaa kyllä, mistä kaikessa on pohjimmiltaan kyse, ja näkee Lockhartin näennäisen lohduttelun taakse, hän kuitenkin hellii miehen hurmaushymyistä valokuvaa. Lockhartin charmi se vain puree, ei voi mitään. Eikä ainakaan kukaan toinen ollut romanssin tiellä, niin kohtaloonsa on sinänsä helpompi alistua.

[Vuorna]

Iltaa! Muistelin, että oot kirjoittanut vaikka minkämoisia rarepareja, joten lähdin surffailemaan listaukseesi jonkin mielenkiintoisen perässä. Tähän tartuin, sillä kumpikaan näistä hahmoista ei kuulu omiin suosikkeihini, ja kovasti halusin nähdä, minkälaisen tekstin olit heistä saanut aikaan. Ainakin teoriassa on helppo nähdä Sibylla/Gilderoyn toimivuus, Sibylla on tarpeeksi hupsu olemaan tajuamatta Lockhartin feikkiyttä ja no, Gilderoylle varmaan kelpaa ihan millainen huomio tahansa.

Etenkin toi ensimmäinen raapale oli taattua, täydellistä Lockhartia! Vai että ennustajan vikaa, niin varmaan. Pidin myös kovasti Sibyllan reaktiosta Gilderoyn liehittelyyn – hän kun tosiaan on kenties hiukan yksinäinen tornissaan, niin ei mikään ihme, että Lockhartin ehdotus katsella kristallipalloihin iskee ja lujaa. Ennustuspätkä oli myös tosi mielenkiintoinen, erityisesti kun kummatkin tuossa tapauksessa hieman huijasivat ennustuksensa. Jotenkin Sibyllan kohdalla se on ennemmin vähän sympaattista, kun hän kuitenkin oikeasti on joskus ennustanut jotain, mutta Lockhartin tapauksessa se vaan hymähdyttää. Sibyllan ihastumista oli kanssa kuvattu tosi kivasti, hän oli muutenkin hyvin oma höpsö itsensä tässä! Se käy myös järkeen, että Lockhart jättäisi Sibyllan vähän niin kuin roikkumaan, ei taida olla kovin uskollinen tyyppi muutenkaan tämä meidän Gilderoy. Sibyllan reaktio Lockhartin touhuihin oli aika hellyyttävä, samaan aikaan hän on vahva mutta silti tyynyn alta löytyy miehen kuva.

Sibylla tiesi, kuka se "eräs toinen" oli, ja Hänen nimensä oli Gilderoy Lockhart. Eihän mies kyennyt rakastamaan kuin itseään.

Tää oli hauska! Fiksua Sibyllalta tajuta tämä, ja erittäin hyvä ja todenmukainen oivallus Lockhartista.

Tätä tekstiä oli tosi kiva lukea, rarepareista saa aina aikaan mitä kiehtovampia tekstejä ja tää oli tosi hyvin ja realistisesti toteutettu. Erityisplussan ja papukaijamerkin saat siitä, miten huippuaidosti olit nämä kaksi kirjoittanut – Punurmio ja Lockhart eivät ole aivoituksiltaan niitä helpoimpia hahmoja, mutta tässä he osuivat erinomaisesti kohdilleen. Tykkäsin myös siitä, miten tää oli kolmen raapaleen sarja, joista jokainen antoi välähdyksen heidän suhteensa lyhyestä alusta, keskikohdasta ja lopusta. Kiitos tästä sympaattisesta ja mun iltaani piristäneestä tekstistä!

[Larjus]

Voi että Odo sinä ja sun rare-paritusficit on ihan parhaita. Ja vielä Lockhartista ♥ Musta on ihan mieletöntä, miten hyvin osaat sitä aina kirjoittaa. Kaikki sanavalinnat ja yleinen habitus ja ääää 🙈 Täydyllistä! Näiden pätkien perusteella sanon myös, että hienosti sujuu myös Punurmion kirjoittaminen. Ja miten pähee parituskin tässä on kyseessä! Omalla tavallaan sääli, ettei suhde lopulta onnistunutkaan, mutta Lockhartin kanssa se on ihan ymmärrettävää. Tässä olikin hienosti todettu se, ettei Lockhart voi rakastaa muita kuin itseään, vaikka sitä charmiaan muille jakeleekin (tosin sitäkin itsensä takia, saadakseen ihailua ja luotua itsestään hyvän kuvan).

Voisimme katsella kristallipalloihin jonain iltana", Lockhart ehdotti reippaasti ja oli valmis näyttämään taitonsa ja saamaan sen mukaista ihailuakin osakseen.

Miks pystyn kuvittelee tän mielessäni kauheen härskisti 🙈 Mut on kyl niin Lockhartia muitta mutkitta ehdotella heti yhteisiä iltoja.

Mä voisin mielelläni lukea pitkät pätkät siitä, miten Sibylla "höpsähtää" Lockhartiin ja miten he yhdessä ennustavat ja siemailevat sherryä ja niin päin pois Tähän kokonaisuuteen sopi kyllä pelkästään nuo lyhyet katsaukset (mut jos tää paritus joskus viel innostaa nii en panis lainkaan pahakseni). On kyllä varmaan ollut mielenkiintoisia keskusteluja heillä. Mitähän kaikkea Lockhart onkaan innostunut selittämään ennustamisesta?

Kuitenkin mennessään nukkumaan Sibylla sujautti tyynynsä alle valokuvan, jossa oli nauravaiset kasvot ja teksti: Rakkaudella Sibyllalle kauniisti kirjoitetun nimikirjoituksen kanssa.

Voiii mikä lopetus ♥ Vaikka Sibylla pitikin ihastumista pelkkänä höpsähtämisen ja päätti keskittyä työhönsä ja oppilaisiinsa, musta on jotenki vaa niin somaa ja herttaista, että hän kuitenkin antoi itselleen luvan vaalia Lockhartilta saatua kuvaa :3 Toivottavasti se tuo vähän iloa hänen elämäänsä.

[Odo]

Hui, kuinka monta upeaa kommenttia tämä höpsöficci höpsöine ennustajineen on saanut ! ♥

Beatrix Bones, Lockhartin komeat kasvot pitää ehdottomasti olla mukana! Ja se seitsenkertainen hymypalkinnon voittokin olisi mahtunut (vai olikohan se jopa siellä ). Hauskaa, että viihdytti ja nauratti, oli tätä muistaakseni hauska kirjoittaakin. Ihanaa, että olet aina yhtä innoissasi minun Lockhartistani kuin minä olen sinun Luodikostasi, ollaan me vaan tiimi!

Karma91, ei mitään anteeksipyydeltävää! Kommenttisi oli mukava, eikä mukavan tarvitse olla pitkä  (sekä nostan hattua, että jaksoit kirjoittaa puhelimella!). Juonarit, ainakin ingame-juonarit, on oiva paikka fiksaantunut Luodikoon ja Lockhartiin. Nehän on jo legenda (Lockharthan nyt tietääkin sen. Olevansa legenda.) Ihana kuulla, että ficci oli mieleesi! Ja se, että oikeasti kirjoitit puhelimella. Lyhyt ficci, lyhyt kommentti. Erittäin hyvähän se kommentti oli, vaikka vastaan tälleen hyvin myöhässä. Kiitos!

Fiorella, Lockhart voittaa (puheenvuorossa!), mutta höpsähtänyt ennustajamme on varmasti hyvä haastaja ennustuksineen! Ja oi, olin unohtanut (itse kirjoitetun) iskurepliikkini kristallipalloista, hauskaa että nostit sen. ♥ Kiitos kommentista, tulin siitä hyvälle mielelle. Näin uudelleen(kin) lukiessa, kuten alunperinkin!

Vuorna, "huippu aidosti"!! Itken, kuinka ihanasti sanottu ja se on aina minulle hyvin tärkeää, että hahmot tavoittaa sen oman henkensä. Aina se ei ole helppoa, vaikka Lockhartin nahkoihin olen jo pelottavasti tottunut.   Olipas kehaiseva kommentti, että ihan hymyilyttää ja voisi punastuttaakin, hih!

Larjus, tervetuloa tämänkin ficin pariin, kiitos jälleen! Kiitos, että toteat Lockhartin onnistuneen. Sitä on harjoiteltu - tai sitten se tulee luonnostaan, kun en enää edes muista mistä Lockhart minussa alkaa ja mihin loppuu (sos! ). Jos joskus palaan tämän parituksen pariin, laitetaan vähän sherryä ja ennustuksia. Voi ei, sehän toimisi otsikkona "Sherryä ja ennustuksia", ehkä...