Velkaa on halpaa maksaa [k-11, femme, 4/4]

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: Nita/Maria
Rating: k-11
Genre: hömppädraamaan viittaava angst, femme

Summary: Ihmismeren keskellä tiedän, että näen vain hänet.
Haasteet: Ficlet300 (1. 57. Terve), Spurttiraapale IV, Femme10 #5

A/N. Pakkohan näistä on tehdä tilannepäivitys. En edes muista milloin viimeksi olisin edes kirjoittanut vain näistä. Nita parantui syövästään jonkun tekstin kyljessä, siksi näin.


I.

Se on melkoinen elämys, olla terve. Kun voi huoletta istua aloillaan, ei tarvitse miettiä särkylääkkeitä eikä stytostaattihoitoja, eikä oikeastaan yhtään mitään.

Kun ei näe surua ja kipua kumppanin sinisissä, melkein voimattomissa silmissä.

Maria hymyilee minulle tavalla, millä hän ei yleensä hymyile. Humalaisesti. Hän sanoi, että menee käymään baarissa Gaben ja muiden kanssa, jos se ei haittaa minua.

Suuteli, kun sanoin, että tulen mielelläni mukaan, jos se kelpaa heille.

Marian suudelmat ovat siitä hyviä, että ne ovat jo niin tavallisia, että niitä osaa odottaa. Mutta silti niihin ei koskaan kyllästy, eivätkä ne koskaan ole ennalta-arvattavia.

Hän hymyilee ja halaa ja tietää, että tanssilattia on täynnä ihmisiä. Eikä se kiinnosta meitä, ei ole koskaan kiinnostanutkaan.

Hän vie minut tanssimaan, niin kuin joskus silloin, kun kaikki oli vielä nuorta ja kaunista ja niin uskomattoman viatonta.

Marian lantio on arveton ja lämmin sormiani vasten ja tiedän, että yöllä se on mustelmainen, kun hän huohottaa minua vasten. Mutta nyt me olemme tässä, hänen hiuksensa liekehtivät punaisina ihmismeren keskellä ja tiedän, että näen vain hänet.

Hän kurottaa vähän, painautuu ihan minua vasten ja antaa huulien koskettaa suupieltäni. Painan silmiä kiinni ja toivon, ettei neljän vuoden absolutismin jälkeen likööri nouse liikaa päähän.

Jos nousee, olen sen ansainnut.

[Tuhisija]

Jee, femmeä sinulta! Ja ihanaa että vielä näistä kahdesta, kun Nitakin on viimein terve.

Tässä ekassa rapsussa oli oikein kiva tunnelma, jotenkin sellainen helpottunut ja jokseenkin juuri tässä hetkessä oleva. Helpottunut juurikin siksi, että Nita on viimein terve ja Marian ei tarvitse pelätä ja huolehtia niin kamalasti enää. Tai ollenkaan.

Mutta nyt me olemme tässä, hänen hiuksensa liekehtivät punaisina ihmismeren keskellä ja tiedän, että näen vain hänet.

Ehdottomasti lempikohta ♥ Koska voin vain jotenkin kuvitella tuon kuinka Marian hiukset erottuu sieltä joukosta ja oi. Muutenkin ihanasti kuvattu noita hiuksia, oikein liekehtivät. Hih.

Ja kyllä Nita, jos se nousee päähän niin olet kyllä sen ansainnut. Jään seurailemaan loputkin kolme rapsua ja tykkäilin tästäkin jo, kiitos!

[Odo]

Hei. o/ En olekaan pitkään aikaan lukenut sinulta mitään (niitä on kyllä rästissä luettavaksi), mutta nyt ajattelin tulla vilkaisemaan tätä originaalia. Hahmot ei taida olla mulle ennestään tuttuja, sen verran harvoin näille osastoille eksyn. Mutta se ei haitannut, kun tässäkin sai jo kuvaa hahmoista ja heidän välisestä suhteestaan. Tietysti sairaus jäi kutkuttamaan, mutta se toimi niinkin, ettei sitä tässä sen enempää valotettu.

Sun tyylisi on kiva, josta oon tainnut sanoa aiemminkin? Ja pienet yksityiskohdat ovat kivoja, kuten nuo suudelmat tässä ja se, että tanssilattia on täysi. Sellaista mukavaa kerrontaa, jota on miellyttävä lukea. Eniten tykkäsin kuitenkin alussa voimattomista silmistä, kun se oli jotenkin vahva ja hieno lause. Se, miten tarina etene hieman surumielisestä juhlimiseen tuli yllättävän luontevasti, kuten myös hellät hetket, kun toinen oli parantunut. Oikeastaan ei alku ollut niin kovin synkkä, mutta vakavamman puoleinen ja se hiljalleen hiipui sitten rennompaan olemiseen ja jopa humalaan.

Jään seuraamaan tätä.

[Zarroc]

Tuhisija, awww sinä jälleen :3 kiva, että tykkäsit, kiitos paljon kommentista ♥
Odo, moi o/ kiva nähdä. Älä huoli, ei nämä hahmot ole minullekaan olleet enää moneen vuoteen tuttuja, mutta joskus on pakko koettaa. Tosi kiva, että tykkäsit, kiitos ♥

129. Vuosisata

II.

Maria kuuntelee Saraa, vaikka ei kyllä yleensä. Kohottelen kulmiani sohvalta, mutta en sano mitään ja pidän parhaana ideana syventyä takaisin Kamala luonto -sarjakuvakokoelmaani.

Et halua kumpaakaan
kaikki on mahdollista
mutta silloin sinua ei ole

Kuuntelen biisiä puolella korvalla ja yritän miettiä pitääkö Maria kappaleen sävelkulusta vai sanoista enemmän. En kuitenkaan ole tarpeeksi kiinnostunut tiedustellakseni asiaa kumppaniltani, joka istuu keittiössä tyhjin ilmein.

Ehkä minua pelottaa kysyä sellaista asiaa, en kenties halua oikeasti vastausta sellaiseen. Mitä jos hän tarkoittaisi sanoja ja minun pitäisi vain istua tässä ja kuunnella?

Kappale loppuu ja minä mietin, montako samanlaista biisiä vielä tulee. Marialla on taas niitä päiviään, jolloin kaikki on jollain tapaa huonosti – enkä minä voi tehdä asialle mitään. Minun on turha yrittää rauhoittaa häntä, koska hän ei ole hermostunut.

Eikä minun kannata lohduttaa häntä, koska hän ei ole surullinen.

Hän tulee olohuoneeseen, vilkaisee minua ja hymähtää.

”Kauhea krapula”, hän sanoo, kuin selittääkseen omaa käyttäytymistään. Virnistän sarjakuvalle ja viiton häntä luokseni.

”Voi sinua”, naurahdan, kun hän jokseenkin käpertyy kylkeeni ja nojaa hauistani vasten. Meillä ei paljoa ole muuta kuin toisemme, mutta ainakin hän on vielä valmis olemaan siinä.

Kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut ja tulee vielä joskus tapahtumaan, se on melkein ihmeellistä.

Annan katseeni viivähtää hänessä, Marian hiukset ovat punaiseen viittaavat violetit tänään, mutta katse viileä ja levoton, kuin tuuli.

Monta elämää mutta vain yhdessä kiinni
vuosisata aikaa saattaa se loppuun tiedät sen

Kurotun suutelemaan häntä, mutta Maria ei huoli minua tänään. Hän vain hymyilee pahoittelevasti, kietaisee kätensä vatsani ympärille ja painaa päänsä syliini.

Lasken käteni hänen hiuksiinsa tietäen, ettei tämä ole minun syytäni. Ei se ole minun vikani, että Marian pään sisällä on kaaos, johon minä en voi vaikuttaa.

Että hän on ensin iloinen lähes hysteerisyyteen asti ja hetken päästä seisoo parvekkeella ja minä pelkään aina vähän, että hän kiipeää lasituksen väliin ja pudottautuu.

[Zarroc]

172. Päivällinen

III.

Hän keinahtelee kuin laiva aallokossa, eilen poissa ja tänään paikalla enemmän kuin ennen. Tulen töistä ja olen iloinen, kun vihdoin voin edes tavallaan keskittyä siellä.

Maria seisoo keittiössä, jalassa on kolmentoista sentin verran korkoa ja päällä tiukka hame sekä pelkkä jakkutakki kiinteiden rintojen suojana.

”Olemmeko menossa jonnekin vai ovatko nuo muuten vain stay upit?” kysyn häpeämättä jokseenkin väsynyttä olemustani.

Maria pyörähtää ympäri, hymyilee minulle ja heristää lastaa.

”Kun aikoo sisään ajaa korot, täytyy olla asianmukaisesti pukeutunut”, hän ilmoittaa ja hymähdän.

”En ole aivan varma täyttääkö tuo asianmukaisen vaatimuksia.”

Otan kengät jalasta ja kävelen hänen luokseen. Marian hiukset ovat nutturalla, joista osa valuu hartioille ja selkään ja olen näkevinäni kanapihvejä hänen takanaan olevalla paistinpannulla.

”Teetkö sinä minulle päivällistä?” kysyn, vaikka onhan se kohtalaisen selvillä. Hän näyttää kuitenkin olevan tyytyväinen huomiostani ja ottaa minusta kiinni.

Tuntuu oudolta katsoa häntä ylöspäin.

”Teen. Ja sen jälkeen vien sinut sänkyyni ja teen kaikkeni, ettet muista enää koko päivällistä”, viimeiset sanat kuiskataan korvaani ja annan käsieni hitaasti liukua häntä pitkin, reideltä lantiolle ja siitä ylös.

Kurotun suutelemaan häntä ja Maria näykkäisee alahuultani lähes varoittavasti. Hän kuitenkin ikään kuin sulaa suudelmaan, kietoo kätensä niskaani ja antaa minun työntää käteni hänen paitansa alle.

”Älä nyt innostu liikaa”, ääni on käheä ja Maria nojaa raskaasti tiskialtaan reunaa vasten.

”Pukisit alushousut”, hymyilen.

Hän naurahtaa ja työntää minut sitten luotaan viitaten päällään paistinpannun suuntaan. Poistun keittiöstä kuuliaisesti laittamaan itseäni vähän nätimmäksi, vaikka loppuillasta siitä ei olisikaan mitään hyötyä.

Kaikessahan on aina kyse vain hetken nautinnosta ja aion nauttia pienistä hetkistä vastaisuudessakin.

[Zarroc]

177. Vilja

IV.

Herään sateen ääneen. En sellaiseen lempeään ja hiljaiseen, jonka tahdissa haluaa vain nukahtaa, vaan kovaan ja kitkerään, joka hakkaa peltisiä ikkunalautoja vasten tasaisina ryöppyinä.

Oloni on tahmainen, emme käyneet illalla suihkussa. Vilkaisen Mariaan, joka nukkuu edelleen kasvot tukahduttavan näköisesti tyynyä vasten painautuneena.

Nousen hitaasti ja hieron poissaolevasti kivistävää lonkkaani, saatoin lyödä sen johonkin, ovenkarmiin ehkä…

Suuntaan suihkuun ja seison siellä kämmeniäni silmäkuoppiini painaen. Olen väsyneempi kuin pitkään aikaan enkä tiedä jaksaisinko tehdä tänään muuta kuin palata takaisin nukkumaan.

Suihkun ovi käy, kun olen huuhtelemassa hoitoainetta hiuksista ja Maria tulee luokseni edellisen päivän meikit kasvoilla. Hän heittää alushousut pyykkikoriin ja tunkee luokseni suihkuun, vaikka se on liian pieni kahdelle ihmiselle.

”Morning”, sanon ja Maria tuhahtaa. Liikaa aivotoimintaa hänelle tähän aamuun.

Jätän naisystäväni suihkun alle, kuivaan itseni ja vedän kylpytakin päälleni. Kiedon sen ympärilleni tiukasti ja etsin mustat villasukkani jostain, minne ne ovatkaan menossa.

Keittiöön mennessä napsautan television päälle, jossa on jokin Eloveena -mainos. Vaaleatukkainen nainen seisoo ukkosessa pellolla ja vaaleansävyinen vilja hivelee hänen lähes paljaita sääriään.

Vilkaisen ulos ja kuuntelen sateen kohinaa.

”Kai jossain on sellainen paikka, missä ei sada”, Maria sanoo tullessaan keittiöön. Ikkuna on auki ja yritän juoda kahvia, vaikka se maistuu pahalle.

Ynähdän jotain, nainen hymähtää ja ottaa kahvia. Hän istuu keittiönpöydän reunalle. Se on se tapa, mitä minä joskus käytin ennen kuin syöpä vei voimat ja halun edes miettiä pöydälle nousemista. Nykyään Maria tekee niin, aina joskus, enkä tiedä tekeekö hän sen miettimättä vai jotenkin ilmaistakseen, että sentään joku tässä taloudessa kykenee siihen.

En kuitenkaan usko, että hän tarkoittaisi sitä niin. Vaikka tiedän ihan hyvin, millainen henkilö hän on.

”Me voisimme mennä kihloihin”, hän sanoo ja eikä katseeni enää liikahda ikkunasta, johon sade on luonut viiruja.

”Todennäköisesti”, vastaan.

”Hankkia lapsen.”

”Ehkä.”

”Tai vain menen kauppaan ja teet lasagnea.”

Katselemme hiljaa ulos eikä kummankaan tarvitse enää sanoa mitään.

olet se joka saa mut edes jotain tuntemaan

[Tuhisija]

Palasin mökiltä kommentoimaan, luin nämä kyllä jo siellä, mutta en jaksanut lähteä puhelinkommentoimaan, koska siinä menee hermo. Mutta tyksin hirveästi näistä kolmesta viimeisestäkin rapsusta, oli kivan arkista meininkiä ja kiva tosiaan nähdä vilaus näiden kahdenkin elämään, varsinkin nyt kun Nita on terve eikä kummankaan tarvitse olla niin huolissaan ja peloissaan.

Marialla on taas niitä päiviään, jolloin kaikki on jollain tapaa huonosti

Samaistun tähän! Siis, joskus itsellä on niitä päiviä, kun mikään ei vaan tunnu hyvältä, mutta ei ole surullinen eikä vihainen eikä mikään ole sinällään pielessä, mutta jokin pala ei vain ole kohdallaan ja se kitkuttaa. Ja se on ärsyttävää kun on sillee ynh.

Vai että semmoiset keinot ajaa uudet korot sisään Marialla. Kieltämättä olisin itsekin vähän silleen, että mitää, jos kävelisin vastaavaan näkyyn :'D Kiva että Nita ja Maria jaksaa vähän hullutellakin, vaikka Nita olikin töistä vähän nuupahtanut. Mutta Maria osaa piristää ;> Ja hyvä asenne Nitalla, kun aikoo nauttia pienistäkin asioista vastaisuudessa. Se kannattaa, niistähän elämän hyvän asiat muodostuu. I guess?

Oi ja sadetta! Tykkään sateesta, tosin jos on hirveä rankkasade niin ei kiitos. Mutta sateesta lukeminen on jotenkin mukavaa. Ja ihanan aamu-uninen Maria, ihan minä kyllä. Ja voi aww kun nää oli niin ihanan arkisia tuossa kihlausjutustelussaan. Jotenkin kuin olisi juteltu siitä, mitä syödään päivälliseksi tänään. Jotenkin pisti hymyilyttämään tuo koko loppu, vaikka jäikin vähän auki, että mitä naiset meinaavat tehdä. Ehkä nyt kun Nita on terve, niin he saattavat ryhtyäkin virallistamaan suhdettaan.

Mutta tykkäsin tosiaan kovasti tästä. Käytät kivaa kieltä ja kirjoitustyylistä tykkään ja ja... No tykkäsin Kiitos tästä.

[Zarroc]

Tuhisija, sinä kyllä aina piristät päivää näiden kommenttiesi kanssa 8'D miten jaksatkin. En osaa oikein vastata mitään fiksua, joten tyydyn sanomaan, että kiitos paljon ;__; ♥

[Felia]

Vau, johan oli kivoja raapaleita.

Femme on vielä toistaiseksi mulla aika vierasta, mutta pikkuhiljaa näitä tekstejä lukiessa se alkaa tuntua yhä luontevammalta. Ja vielä kun näin hienosti on kirjoitettu, niin eipähän tässä voi muuta kuin ihailla huokaillen näitä tekstejä. Nämä oli oikein hienoja kuvauksia siitä, miten elämä on alkanut palailla sairaudesta parantumisen jälkeen taas normaaliksi. Se on varmasti hienoa, kun ei enää tarvitse pelätä mitään, ei tarvitse käyttää lääkkeitä eikä nähdä sitä, miten se kaikki vaikuttaa kumppaniin. Näistä teksteistä selkeästi välittyi se huolettomuus ja elämästä nauttiminen - tuli itsellekin sellainen mukavan vapautunut fiilis, kun näitä luki. Voi vaan elää ja antaa mennä, joten mikäs sen parempaa?

Sun kirjoitustyylisi oli tosi kiehtova ja miellyttävä, tykkäsin siitä tosi paljon. Rapsut oli mukavan arkisia, ja tuossa lopussa tykkäsin siitä, kun Maria totesi vaan yhtäkkiä, että ne voisi mennä kihloihin ja hankkia lapsen. Ne saattoi olla ihan vain randomeja ajatuksia, mutta silti ne oli tavallaan merkki siitä, että nyt tulevaisuutta voi huoletta alkaa miettimään jo hieman eri tavalla. Silloin sairauden aikana ei ole voinut miettiä liikaa eteenpäin vaan on pitänyt vain keskittyä siihen, että paranee, mutta nyt kun sairaus on selätetty, niin rajoituksia tulevaisuuden suhteen ei ole. Nyt voi siis keskittyä siihen normaaliin arkeen ja suunnitella yhteistä elämää.

Nää muodosti hienon kokonaisuuden, ihan kunnollisen, lyhyehkön ja arkisen tarinan. Vaikeuksien kautta on päästy takaisin elämään kiinni ja siitä on hyvä jatkaa. Tykkäsin kovasti.

Kiitän ja kumarran ja poistun takavasemmalle.

[Zarroc]

Felia, tervetuloa femmen ihmeelliseen maailmaan! 8'D tosi kiva, että nämä miellytti vaikkei kyseinen aihepiiri olekaan se ihan omin. Olen kohtalaisen tyytyväinen itsekin näihin raapaleisiin, vaikka hahmot ovat aikojen saatoassa itsellenikin käyneet vieraiksi. Mutta niin se vain menee, että arki jatkuu ja niin edelleen... Joten, kiitos paljon kommentista ja pistäydy toistekin! ♥