Sekasin: Heikkouksia hulluudessa | S Hyde & Papillon

[Puolimieli]

Heikkouksia hulluudessa
S oneshot | sisältää harhoja, saattaa aiheuttaa ahdistusta
Teksti perustuu Ylen ja It's Alive Filmsin tv-sarjaan Sekasin.
En omista hahmoja tai ympäristöä. Tarina on täysin omani.
Oneshot10

”Hyde, ootko sä hereillä? Hyde?”
Huone on pilkkopimeä, kun Hyde avaa silmänsä. Vain Papillonin raskas hengitys kaikuu pitkin kapean huoneen seiniä. Hyde ei jaksa kiinnittää huomiota huonetoveriinsa, vaan katsoo kohti valkeaa kattoa kuvitellen näkevänsä yllään tuikkivan tähtitaivaan, tai ainakin jotakin parempaa kuin osaston kalpean betonin.
Papillon sytyttää yövalon, jonka loiste kääntää pimeyden hetkessä keltaiseksi valoksi. Hyde kääntyy kohti Papillonin kirkkaudessa loistavia kasvoja. Toinen näyttää kovin nuorelta maatessaan kyljellään, hiukset sekaisin ja silmät vielä puoliksi unessa.

”Niin?” Hyde kysyy huokaisten. Papillon ei vastaa, katsoo vain huonetoveriaan silmästä silmään. Hyde puuskahtaa ärsyyntyneenä ja kääntää selkänsä Papillonille.
”Onko sulla röökiä?” Papillon kysyy lopulta. Hyden närkästynyt tuhahdus kuuluu paksun täkin alta, seuraa hetki hiljaisuutta, joka tuntuu Papillonin rauhattomasta luonteesta johtuen ikuisuudelta, mutta lopulta Hyde kierähtää vaivalloisesti ylös sängystään ja ottaa tupakka-askin yöpöytänsä laatikosta.

Papillon avaa ikkunan. Hyytävä ilma puskee heti sisään ja työntää tieltään raskaan sisäilman. Hyde sytyttää savukkeen ystävälleen ja jää toimettomana kylmään istumaan. Viileä pitelee kiinni Papillonista, tarttuu paljaisiin reisiin. Hydekin nousee seisomaan ikkunan eteen, ottaa tupakan ja sytyttää sen. Siinä he polttavat vierekkäin, katseet suunnattuina pimeään. Viima puhaltaa hiljalleen heidän huoneeseensa, pakkanen takertuu lakanoihin. Hiljaisuutta jatkuu minuutteja, ovat vain he, harmaa osasto ja kirkkaana tuikkivat tähdet.

Käytävältä kuuluu kolinaa eikä aikaakaan, kun ovi aukeaa niin tuttuun tyyliin, etteivät miehet kerta kaikkiaan voi erehtyä tulijasta. Kasperi, poikkeuksellisesti yövuorossa valtavine silmäpusseineen.
”Pojat, huoneissa ei polteta ja ikkunat pidetään kiinni talvipakkasilla! Saatana, ei tää oo mikään vankimielisairaala Siperiassa. Nyt nukkumaan siitä.” Kasperin äkäinen ääni on tavallista hiljaisempi, lähes äänetöntä suhinaa. Kaksikko kääntyy ympäri verkkaiseen tahtiinsa, sitten katsovat Kasperia ja toisiaan. Papillon ei edes yritä keksiä mitään nasevaa, tyylistään poiketen, kylmä yö on jäädyttänyt hänen ajatuksensa. Tupakat pitävät sihisevän äänen, kun ne sammuvat lumihankeen. Ikkuna kolahtaa kiinni ja lopulta myös ovi Kasperin perässä.

Hyde ja Papillon istuvat sängyillään, toisiaan vastapäätä ja nauravat. Nauru on niin hersyvää, liki maanista, että Kasperi koputtaa huoneen lasi-ikkunaa ja saa sen helisemään. Hyde ja Papillon jatkavat hauskanpitoaan äänettömästi, viestivät katsein kuin kaksi villieläintä. Ystävyys kumpuilee heidän välillään, osaston seinien sisälle kätkeytyvät sanat ovat vain heidän, heidän omaa mustaa huumoriaan, selviytymiskeino laitosmaisessa harmaudessa loisteputkivalojen alla.

Lopulta Papillon kierähtää talven kylmettämään petiinsä, vetää peiton päälleen ja lepää. Hyde istuu edelleen sängyllään, tuijottaa kalpeita reisiään ja tunnustelee sakeaa ilmaa ympärillään. Ahdistus käy hänen käsiinsä ja hän avaa ikkunan rakoselleen. Tuisku tulvahtaa hänen kasvoilleen ja tekee tupakan sytyttämisestä vaikeaa. Sitten Hyde nauttii, nauttii vain nauttimistaan, sankasta savusta keuhkoissaan ja siitä, kuinka mielen musta katoaa uloshengityksen mukana jonnekin kauas pois.
Keikkuminen rajapinnoilla, persoonallisuus häilyvä kuin tupakansavu, sellainen hän on. Elämä silkkaa sinkoamista hetkestä toiseen, veitsenterältä sekopäisesti leimuavaan illuusioon. Ja toisinaan on tämän kaltaisia päiviä, öitä, viikkoja, jolloin mikään ei tunnu miltään.

”Hyde, Hyde, Hyde, herää!” Papillonin käheä kuiskutus rikkoo osaston täydellisen hiljaisuuden.
”Niin? Mä olen niin hereillä kuin tällä lääkityksellä voi olla.” Hyde vastaa rauhallisesti, tyhjentäen jälleen itsensä pahasta. Savu jää pokkuroimaan huoneeseen, ennen kuin hän pakottaa sen ulos kädellään.
”Hattumies”, sanoo Papillon vain, tuijottaa kauhistuneena kohti huoneen laitoksenvalkoista kaapistoa. Pupillit ovat laajentuneet, hengitys on niin raskasta, että se yksin täyttää koko huoneen äänimaailman. Seesteinen hiljaisuus vaihtuu silkaksi pakokauhuksi, kun Papillon haukkoo helpotusta oloonsa, pitelee kiinni riuhtovasta pelostaan. Hyde katsoo vuoroin Papillonia, vuoroin lamaantuneen näköistä kaappia.
”Ei siellä mitään ole. Hullu.”
”Hattumies!” sanoo Papillon uudelleen, jo hieman voimakkaammalla äänenpainolla. Hyde katsoo hänen paniikkiaan, kunnes lopulta sammuttaa savukkeensa ja sulkee ikkunan. Niin rauhallisesti hän käyttäytyy, ettei edes sovi pelonsekaiseen huoneilmaan.
Hyde istahtaa Papillonin viereen, katsoo tämän kauhusta kalpeita kasvoja, laskee käden olkapäälle.
”Varo sitä, Hyde!”
Papillonin ääni on vain pieni valittava narahdus, mutta se saa Hyden voimaan huonosti. Ahdistus kasvaa hänenkin sisällään, mutta Papillon tarvitsee apua. Hyde kertaa päässään Papillonin kohtausta miettien, mitä tällaisessa tilanteessa tulee tehdä. Pitäisikö kutsua Kasperi? Papillon ei todellakaan pitäisi siitä.

”Mä tiedän, miten Hattumies lähtee pois”, Hyde sanoo lopulta, kuin vapauttaen Papillonin tuskistaan. Papillon kääntää katseensa huonetoveriaan kohti, katsoo suoraan ruskeisiin silmiin apua anellen ja unohtaa hetkeksi vaatekaapissa vaanivan tumman hahmon. Hyde pitelee kiinni Papillonin kylmästä ja luisevasta kädestä, puristaa vain, mutta pojan hengitys on edelleen kiivas ja niin raskas, että Hyde pelkää Papillonin tukehtuvan.
Lopulta Hyde pyytää Papillonia väistämään ja tunkeutuu peiton alle tämän viereen. Edelleen Hyde pitelee kiinni ystävänsä kädestä, koettaen rauhoittaa raivokkaasti hakkaavaa sydäntä. Hän silittelee lempeästi kapeita sormia, tunnustelee pakokauhua koettaen takertua siihen ja ottaa sen pois. Kuluu useita sydämenlyöntejä, monia avuttomia henkäyksiä, silkkaa silittelyä, ennen kuin Papillonin harhakuva taintuu hiljalleen. Hyde tuntee, kuinka Papillon edelleen henkäilee raskaasti, puuskuttaa kuin äärimmilleen uupuneena, mutta Hattumies on jo poistunut vaatekomerosta.

”Tiedätkö, Hattumiehelläkin on heikkoutensa. Musta tuntuu, että Hattumies pelkää rakkautta.”

[Grenade]

Jes, Sekasin-ficciä, onhan tätä jo odotettukin, onneksi sait aikaiseksi kirjoittaa tästä! Tää sarja ansaitsee muutaman ficin, koska onhan aihe nyt sen verran mielenkiintoinen.

Hiukan ensin mietin, että miten he nyt yhtäkkiä ikkunan saa auki, kun tuskin siellä ihan voidaan ikkunoita auki pitää, etteivät karkaa, mutta jos se nyt oli joku pieni tuuletusräppänä, niin ehkä se noin menee (en näköjään muista tarkkaan poikien huoneen sisustusta ).

Jee, Kasperi! ^^ Jätkän ilmaantuminen silmäpusseinen oli ilahduttavaa. Voi raukkaa, kun on joutunut yötöihin ja nämä kaksi vaan lisäävät harmaita hiuksia. Muutenkin kerronta oli kivan sujuvaa ja ne muutamat dialoginpalasetkin, joita käytiin, olivat hyviä. Lopetus oli jotenkin hurmaavan rauhoittava, ehkä ne harhat menee taas vähäksi aikaa pois, kun asian voi jakaa jonkun kanssa.

Kiitosta tästä lukukokemuksesta, tää oli oikein hyvä! ^^

[Tippi]

Jipii, Sekasin-ficci! Katsoin koko sarjan eilen ja ihastuin välittömästi. Mahtavaa, että olet kirjoittanut ja julkaissut tämän tarinan - ja toisena päähenkilönä vieläpä lempihahmoni Papillon, loistavaa!

Tämä oli hieno teksti. Tupakointihetki oli tosi kiva ja saatoin melkein nähdä poikien tupakoivan pienen ikkunan raosta vieretysten. Pidin kauheasti siitä, miten kuvailit kylmyyttä ja pidit sen mukana melkein koko matkan ajan. Kerronta kuitenkin tavallaan "katkesi" tuossa kohdassa, jossa Papillon sanoo”Hyde, Hyde, Hyde, herää!” , ja loppu tuntui minusta jotenkin irralliselta alkuun verrattuna. Vaikka loppukohtaus olikin uskomattoman hieno, ei se kuitenkaan mielestäni yhtynyt tarpeeksi tuohon tupakointihetkeen.Tässä olisi mielestäni ollut aineksia ihan kahteenkin ficciin. Lisäksi mietin samaa kuin Grenade: kuinka pojat oikein saivat ikkunan avattua?

Mutta kieli, oi kieli! ♥ Pidin kuvailustasi kovasti, ja voisinkin napsia tähän muutaman suosikkikohtani:

Viima puhaltaa hiljalleen heidän huoneeseensa, pakkanen takertuu lakanoihin. Hiljaisuutta jatkuu minuutteja, ovat vain he, harmaa osasto ja kirkkaana tuikkivat tähdet.

Ystävyys kumpuilee heidän välillään, osaston seinien sisälle kätkeytyvät sanat ovat vain heidän, heidän omaa mustaa huumoriaan, selviytymiskeino laitosmaisessa harmaudessa loisteputkivalojen alla.

Elämä silkkaa sinkoamista hetkestä toiseen, veitsenterältä sekopäisesti leimuavaan illuusioon. Ja toisinaan on tämän kaltaisia päiviä, öitä, viikkoja, jolloin mikään ei tunnu miltään.

”Hattumies”, sanoo Papillon vain, tuijottaa kauhistuneena kohti huoneen laitoksenvalkoista kaapistoa. Pupillit ovat laajentuneet, hengitys on niin raskasta, että se yksin täyttää koko huoneen äänimaailman. Seesteinen hiljaisuus vaihtuu silkaksi pakokauhuksi, kun Papillon haukkoo helpotusta oloonsa, pitelee kiinni riuhtovasta pelostaan.

Papillonin ääni on vain pieni valittava narahdus - -

Kiitos tosi tosi paljon tästä tekstistä, toivottavasti kirjoitat lisää Papillonista tästä sarjasta! Ja muuten, pieni pilkunviilaus: ainakin Wikipedian mukaan hoitaja on Kasper, ei Kasperi.

[Puolimieli]

Kiitos hurjasti kommenteista!
Pysähdyin nyt vasta miettimään ikkuna-asiaa tarkemmin. Mutta ainakin Satakielen huoneessa näyttää pikavilkaisulla olevan jonkinlainen räppänä (tai isompi ikkuna, sitä ei koskaan suoraan näytetä). Tai sitten pojat ovat toisella osastolla, who knows. Ei siellä tainut isoja kaappejakaan olla.

Mietin tarinan erottamista kahdeksi eri tekstiksi, mutta päätin jättää näin, maailman muuttuminen rauhallisesta täyteen kaaokseen oli lopulta ihan kiva elementti. En järin pidä Hattumiehestä, joten aluksi mietin senkin pudottamista pois ja pelkkää ekaa "osaa".

Hopeakettu, sulle mun on pakko sanoa että luultavasti tuun kirjoittamaan vielä toisen tekstin, mutta en usko että Papillon pysyy matkassa mukana. En hurjasti syttynyt hahmolle, huolimatta siitä että se oli päähenkilö, vaan mulle Hyde oli koko ajan se ykköstyyppi.

Kiitos kummallekin kommenteista!

[Orenji]

Jestas mitä vauhtia tämä ficci ilmestyi! Ei kyseinen sarja mitenkään kauhean vanha vielä tässä vaiheessa ole. :') Lukisin todella mielelläni lisää Sekasin-tekstejä, koska fandomina tämä on nerokas ja sulla on juuri oikeanlainen ote tällaisten tapahtumien kuvaamiseen. Hyden ja Papillonin ystävyyssuhde on kiehtova ja sen erilainen puoli näkyy varmastikin juuri yhteisenä aikana heidän ollessaan kahden kesken huoneessaan. Yöaikaan käytyjä keskusteluja ei sarjassa näkynyt, mutta voisin kuvitella niiden olevan juuri samanlaisia kuin tässä tekstissä. Hiljaista tupakointia ikkunan ääressä ja toisen rauhoittelua huonoina hetkinä.

Hiljaisuutta jatkuu minuutteja, ovat vain he, harmaa osasto ja kirkkaana tuikkivat tähdet.

Juurikin tähän tapaan.

Tavallaan todella kaunis teksti, kiitos.

[inukii]

Mun on pitänyt lukea tämä jo pariin kertaan ja nyt vihdoin otin tämän kommenttikampanjasta, enkä kyllä kadu!

Sarjan olen katsonut pariinkin kertaan ja hahmot olivat omia itsejään. Tuolle Kasperin (se kirjoitetaan muuten mielestäni ilman i-kirjainta niin kuin joku jo mainitsikin) kommentille naurahdin ääneen. Se oli niin Kaspermainen lausahdus, että hän olisi varmasti reagoinut tv-sarjassakin samoin. Olisin kyllä kaivannut tuohon jotain hauskaa kommentia Papillonilta kylmästä yöstä riippumatta.

Tuota ikkunaa mietin kans, koska eikös Papillon silloin sarjan alussakin koettanut karata sieltä, (ja muistaakseni karkasikin) eikä hän siitä varmaan niin vaikeaa olisi tehnyt, jos olisi päässyt livahtamaan yksinkertaisesti huoneensa ikkunasta ulos? Mutta voihan siinä toki olla jokin tuuletusräppänä niin kuin Grenade mainitsikin.

Hyden ja Papillonin ystävyys on kyllä jotain niin omanlaatuista ja aitoa. Ei varmaan ihan jokainen heräisi keskellä yötä etsimään kaverilleen tupakkia. Ja etenkin tuo loppu oli suloinen! Papillon on kyllä onnekas, kun on löytänyt itselleen noin huolehtivan ystävän.

Tekstisi oli sujuvaa ja hyvin kuvailtua. Minäkin lukisin mielelläni lisää Sekasin sarjasta ja tulen kyllä lukemaan jos vielä kirjoitat sen toisenkin tekstin. Itse asiassa minunkin alkoi tehdä mieli kirjoittaa kyseisestä sarjasta tämän luettuani.

Kiitokset tästä!

[Puolimieli]

Kiitos kommenteista Orenji ja inukii! Kiva kuulla että tästä pidettiin näinkin paljon, vaikka olikin uudempi ja tuntemattomampi fandom. <3

Ja inukii, kirjoita ihmeessä! Tässä ensimmäinen lukija. Kirjoitan itse varmaan vielä lisääkin tästä, mutta nyt haluan hetken taukoa kahden Sekasin-tekstin jälkeen.

[Fredu]

Ai jesta mitä kirjoittamista!

Nautin hyvin paljon siitä, miten olit saanut tunnelman enteilemään sitä mitä oli tulossa. Hetket ennen psykoosikohtausta oli tosi pysähtyneesti kuvattuja, ihan niin kuin tyyntä myrskyn edellä. Sitten sen tyynen rauhallisen pinnan rikkoo Papillonin hätä Hyden puolesta, johon Hyde vastaa olemalla sitä mitä Papillon tarvitsee. Tyyni, rauhallinen ja rakastava. Se, mitä sarjassa Papillon haki isältään kun huusi apua kohtauksen tullessa, mutta ei saanut. Hyde piti huolta.

Pidin paljon, kiitoksia tästä! ♥