Jonain kauniina päivänä (S)

[Fredu]

Nimi: Jonain kauniina päivänä
Ikäraja: S
Genre: Angst, tajunnanvirta
Varoitukset: -

Jonain kauniina päivänä

Jonain kauniina päivänä minä ajattelen sinua.

Jonain kauniina kesäpäivänä tanssin, koska niin hymysikin teki. Hymysi, joka nyt haalenee mustavalkokuvassa valokuva-albumin pohjalla. Minustakin tulee vielä samanlainen, kuva muiden joukossa, mutta se päivä ei ole tänään. Tänään minun hymyni näkee kaikissa väreissä ja muodoissa.

Se on vielä täällä, toisin kuin sinä.
Sinun hymysi on sammunut, kadonnut.
Se on viety pois, sen päällä on kuutio multaa ja melkein saman verran matoja.

Kuvassa itkuiset silmäni ovat turvonneet, en halunnut enää nähdä sinua. Näin puuta, rautaa ja kukkia, eikä mikään ollut todellista. Kaikki oli vain usvaa, joka katoaisi kun kiskoutuisin ulos. Se hajoaisi ja muodostaisi uuden maailman. Sitä odotin. Sitä ei tapahtunut. Kaikki pysyi, vaikka miljöö vaihtui. Usva, joka ympäröi, oli konkreettista ja kovaa. Se ei särkynyt, vaikka toivoin niin. Kaikki pysyi, mikään ei särkynyt.

Paitsi hiljaisuuden halki putoava kahvikuppi.

Laattalattia ei ollut hellä. Se oli asfaltin lailla periksiantamaton. Se ei surrut enkeliä, se ei surrut kahvia, se ei surrut särkyneitä unelmia. Sinun unelmasi olivat jalkojeni juuressa palasina Arabian säröjen seassa. Se oli hetki, kun tajusin ettet sinä tule takaisin. Vaaleanruskea kahvi tahrasi tummia laattoja kun tajusin, että myös minun unelmiani lojui omiesi vieressä. Minä. Sinä. Me. Minun. Sinun. Meidän. Se oli hetki, kun tajusin ettei ikävä ikinä hellitä.

Sinä jäit pois junasta juuri kun aloimme rakastaa ohikiitäviä maisemia. Jätit minut odottamaan ja vahtimaan tavaroitasi. Joka hetki juna kulkee kauemmas ajan halki, enkä voi sitä estää. En voi jäädä pois seuraavalla asemalla, koska tämä rata kulkee vain tähän suuntaan. Ei ole teitä.

Kuvissa minä näen sinut. Näen hymysi ja valkeat hampaat, jotka usein varastivat leivästäni palan. Näen silmäsi, poskipäiden puoliksi kätkemät, jotka hyväksyivät huumorini. Näen miten heijastat itsesi valoa minuun ja vedät minun pimeyttäni. Rikot minun rajojani.

Kuvissa minä näen sinut. Näen sinun minut hyväksyvän. Minä kaipaan sinua niin, etten tiedä mihin katsoa. Näen sinut kaikkialla. Asunnossani on palasia sinusta. Muistoja. Lahjoja. Lainoja. Minulla on vieläkin kirjastokorttisi lompakossani. Unohdin palauttaa sen. Tai sitten sinä unohdit pyytää.

Mielessäni me sekoitumme. En enää erota mitä sinä unohdit ja mitä minä muistin. Tuolta ja tieltä minä muistan sanojasi, lausahduksiasi, mutta sieltä ja suolta toivoton usva on peittänyt kaiken. Kaiverrutin syntymäpäiväsi, mutta vedin sen yli kalenteristani. Vuodesta katosi yksi päivä sinun mukanasi. Minä ikävöin. Välillä niin paljon että olen sekaisin. Niin sekaisin, että näen sinut edessäni.

Olet pieni ja minun pitää tehdä sinulle tikapuut.

[Sokerisiipi]

Tämä oli hieno teksti menetyksestä ja kaipauksesta. Minä-sinä -kerronta ei minuun uponnut, mutta muutoin kyllä pidin tekstin ilmauksista ja kielikuvista. Tunnistin tästä tuon maailman vierauden. Sitä kuvaustapaa olen kohdannut muuallakin, että maailma/ympäristö näyttää erilaiselta, väärältä ja vieraalta, kun läheinen on sen jättänyt. Suru toki on yksilöllistä, mutta tällaista voisin kuvitella sen olevan. Pidin eniten tämän konkreettisista kohdista. Niin kuin vaikka tuon kuutio multaa ja matoja saman verran. Kivasti ilmaisee kirjaimellisesti sen, että tämä henkilö, josta kertoja puhuu, on oikeasti kuollut ja kuopattu eikä kyse ole mistään mystisen kauniista kielikuvasta. Sit tämä oli myös tosi kiva:

Jätit minut odottamaan ja vahtimaan tavaroitasi.

Koska varmaan jokainen on ollut tavaravahti joskus, tähän osaa samaistua arkisella tasolla, mutta tässä kontekstissa se sai sen uuden merkityksen siinä, että kuolleen omaisuus on siirtynyt kertojan haltuun, ja kuolema on omanlainen matka, josta ei tulla takaisin. Ja että juna on elämän vertauskuva. Toimii hyvin :> Ei ollut liian vaikeaselkoista tämän tarinan symboliikka.

Näen miten heijastat itsesi valoa minuun ja vedät minun pimeyttäni. Rikot minun rajojani.

Pimeys - valo -vertaukset ovat minuun makuuni turhan kuluneita, mutta lause on kaunis, ja pidän tuosta rajojen rikkomisesta, koska sitähän se monesti on, kun tapaa jonkun uuden ja kokeilet sen kanssa uusia juttuja.

Olet pieni ja minun pitää tehdä sinulle tikapuut.

Olen muuten pysynyt hienosti messissä, mutta tämä lause pudottaa minut täysin. Mutta tykkään siitä, ihan hurjasti! Tulee sellainen fiilis, että tämä lause voisi olla säe runosta. En tiedä, miksi sinä on pieni ja miksi sille pitää tehdä tikapuut, mutta todella ihana lause. Herttainen, lämmin ja huolehtiva. Itse asiassa sen perusteella mietin hetken, että onko kuollut sittenkään aikuinen/minän kanssa samanvertainen vai voisiko hän sittenkin olla lapsi, mutta kaikki muut tiedonjyvät ovat ristiriidassa tämän tulkinnan kanssa. Niinpä en tulkitse mitään vaan ihastelen lausetta sellaisena kuin se on enkä etsi merkityksiä sen takaa. Mutta kiva, yllättävä lopetus. Kiitän :>

[Parris]

Toivekommenttikampanja tervehtii, viimeinkin!

Kysyit tunnelman välittymisestä, niin kyllä tämä siinä täyttää tehtävänsä oikein mainiosti. Kuten voisi kuvitellakin, rakkaan ihmisen kuolema on aika hajottava asia ihmisen elämässä - sen takia pidän tässä erityisen paljon siitä, että koko teksti tuntuu olevan ihanalla tavalla irtonainen; hypätään havainnosta toiseen ja lauseet linkittyvät kauniisti yksittäisten asioiden välityksellä toisiinsa. Erittäin hyvin tunnelmaa välittivät konkreettiset havainnot, kuten Sokrukin yllä mainitsee - valokuva-albumit, Arabian mukit, kirjastokortti lompakossa; toisin sanoen, ne pienet asiat, joista kahden ihmisen arki ylipäätään koostuu parisuhteessa. (Toisaalta tämä teema johdattelee minut miettimään, miten teksti pitäisi ylipäätään tulkita! Onko kyseessä sittenkään kuoleman kaltainen konkreettinen menetys, vai kokisiko kertoja sittenkin oikein kiihkeän parisuhteen päättymiseen eroon ikään kuin kumppanin kuolemana, eli olisiko kyseessä jonkinlainen metafora?)

Rakenteellisesti tämä on kiinnostava. Kuten yllä jo horisen, tässä on hienoa irrallisuutta: virkkeet ovat lyhyitä ja näiden "fragmenttien" välillä siirrytään toistamalla samoja sanoja peräkkäisissä elementeissä. Toistoa löytyy kaikkiaankin paljon, mutta se on mielestäni toimiva ratkaisu noin pääasiallisesti. Tietyt kolmiportaiset listat tässä miellyttivät erityisesti, kuten tuo puuta, rautaa ja kukkia tai Muistoja. Lahjoja. Lainoja. Myös siirtymät abstraktin ja konkreettisen välillä ovat oikein mielenkiintoisia, esimerkiksi tuo hajoavan usvan ajatus vaihtuu särkyväksi kahvikupiksi.

Kaikkiaan oikein mielenkiintoinen tajunnanvirtateksti, kiitokset lukukokemuksesta. <3

[Fredu]

Sokru, ihana että tykkäsit vaikka jotkut elementit ei miellyttäneetkään! Hyvä ettei symboliikka ollut monimutkaista ja oon tyytyväinen että toi loppulause yllätti, koska yleensä tavoittelen aina originaaleissani jollain tavalla mieleenjäävää loppua.
Ronen, tosi mielenkiintoista, miten sulle tuli mieleen parisuhde! En ollutkaan huomannut, että tuo teksti toimisi myös sellaisena. Jotenkin yllätti ja pysäytti täysin, että oonko onnistunut oikeesti kirjottamaan monitulkintaisen tekstin. Saatoin ehkä räpyttää silmiä muutaman ylimääräisen kerran. 

Isot kiitokset molemmille kommenteista! ♥