Voi kuinka nätti!
Pitää myöntää, menin googlaamaan tuon päivämäärän mutta mitään ei paljastunut. Skippaa kaikki päivämääräjutskat, luulin tätä originaaliksi! En tiedä, ihan epähuomiossa vain ahmin tämän tosiaan originaalina, eli niinkin tämä olisi näköjään toiminut. Hups! No mutta, ei se mitään. Tämä päivämäärään liittyvä seikka oli oikeastaan ainoa tällainen, mikä tähän ei ehkä liity... Karsastan usein deathficcejä, koska koen ne liian masentaviksi ja pidän enemmän iloisten ja söpöjen juttujen lueskelusta. Olen siis aika kaukana omilta alueiltani, mutta en kadu ollenkaan tämän läpilukaisemista. Tässä ei tunnelma ehkä niinkään ollut masentava vaan enemmänkin haikea.
Tykkäsin lauseistasi, sillä tosiaan lauseet olivat korukielisiä (joista itse varsinkin tykkään) ja tuntui, että lauseissa oli paljon enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut. Yleensä raapaleissa tuntuu olevan ongelmana se, että niissä on paljon vähemmän kuin tarvitsisi. Tietenkin tämäkin herätti kysymyksiä aika paljonkin, mutta toisaalta tykkäsin tästä haikean rauhallisesta tunnelmasta.
Ikävöiviä läheisiä jäi jälkeen enemmän kuin synkinkään mieli olisi voinut toivoa
Varsinkin tämä oli jotain niin kaunista! Hetken joutui makustelemaan, mutta tämä oli oikeasti jotain kaunista ja pysähdyttävää. Tuntuu typerältä kehua tätä, mutta tykkään näistä vastakohdista. On ne ikävöivät läheiset ja sitten taas ne pahat ihmiset, jotka toivovat mm. kuolemaa tai kenties että toisille sattuu jotain ikävää. Eritoten ilmaus
synkinkään mieli sai minut hurisemaan, sillä se kuulosti jotenkin niin tähän sopivalta.
Pidin tästä siis jollain tavalla aika paljonkin, kun keskitän huomioni yksittäisiin sanavalintoihin. Kuinka voikaan saada mahdutettua raapaleen mittoihin näin hienoa ja korukielistä tekstiä? En itse siinä ole onnistunut ikinä, lauseet tuppaavat olemaan aikalailla muotoa subjekti, predikaatti ja objekti.
Toivottavasti innostut jatkossakin kirjoittelemaan ja julkaisemaan rohkeammin!
//Ai niin ja vielä otsikosta: vau! Surun kaiut on jotenkin niin nätti otsikokkin. Kun se ikävä kumpuaa jostain sisältä ja jää kaikumaan sinne sisälle, tunteisiin. Tuntuu jotenkin niin surulliselta ja siihen voin samaistua itsekin. On välillä vaikea vaimentaa sitä ikävää, kun se silti tuntuu ja kolottaa joka paikassa. Oli pakko siis tulla vielä tämä kohta lisäämään tähän.
///Ja nyt kun tosiaan tajusin, että tämä on HP-osastolla, tämähän aukenee ihan eri tavalla! Synkin mieli voisi olla Voldemort tai muut luihuiset ja siis huh kun tuli uusia ja monia ulottuvuuksia lisää. Mutta ehkä suljen suuni nyt tältä höpinältä ja tulkitsemiselta, sillä olen saanut tähän jo kulutettua aikaa, vaikka tarkoitukseni oli vain pienellä kommentilla ilmoittaa lukeneeni ja pitäneeni!
- Syksy