Ficin nimi Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoaKirjoittaja LyraIkäraja SVaroitukset Hienoinen vivahdus itsetuhoisuuteenA/N Tällasta syntyy vaikka camp on niin pahasti vaiheessa, kun vaan olla ja voi. Tää ei liittynyt mitenkään mun camp tekstiin, mutta se puski aika vahvasti läpi. Hyvä määrä sanojahan tälle uhrattiin ja nyt se on tässä. 13 raapaletta tarjoilen teille. Merkinnät tyttö/poika ovat merkkeinä siitä, kuka tarinaa kertoo. En tiiä kumpi on helpompaa teille muille, mutta tiiän et joitain häiritsee ne ylimääräiset kursiivit, koettakaa elää sen kanssa:)
//tämä tarina jatkuu: 2. osa Jälkeen maailmanlopun kärsitään rakkaudesta, S
3. osa Jälkeen maailmanlopun ei luoteta keneenkään, K-11Jälkeen maailmanlopun ei etsitä toivoa, S1. tyttöEnsin oli vain vettä. Mä kelluin siinä ja olin sen alla. Vesimassat ympäröi mua. Mä en päässyt eteenpäin. Aallot riepotteli mua ensin eteen ja sitten takaisin lähtöpaikkaan. Vesi tukki mun keuhkot. Sitä roisku mun silmiin, enkä mä kyennyt näkemään. Se oli suolasta, kun se valui mun kurkusta alas. Mä en pystynyt hengittämään.
Mä olin vain keskellä vettä. Koitin tehdä jotain; päästä pois. Liikutin käsiä turhaan. Harmaa vesi oli saman värinen kuin taivas. Mä en ollut aina varma, olinko mä sillä hetkellä pinnalla vai en. Mä annoin veden riepottaa mua vapaasti.
Mutta vasta, kun mä pääsin vedestä pois, mä tunsin tukehtuvani.
2. poikaMe nostettiin
se kuiville ja kiskottiin autoon. Henri ajoi ja mä istuin etupenkillä. Muut pojat oli täyttänyt takapenkin. Heti, kun auto lähti liikkeelle, ne palasi niihin asentoihin, jossa ne oli ollut auton pysähtyessä. Mä työnsin mun penkin niin taakse kuin vain oli mahdollista ja nostin
sen pyyhkeet ympärille kiedottuina mun syliin. Mä tunsin
sen hengityksen mun rintakehää vasten, mutta muuten
se oli eloton. Mä tunsin veden imeytyvän mun vaatteisiin.
“
Se ei ole samanlainen kuin ennen”, mä sanoin. Henri vilkaisi mua nopeasti ja kääntyi sitten taas katsomaan tietä.
“Siitän on neljä vuotta, kun me nähtiin se viimeksi. Ja välissä oli maailmanloppu.”
3. tyttöMä tukehduin päästyäni maalle. Mä en osannut enää hengittää. Ilma painoi mun keuhkoja, jotka oli vain muutama hetki sitten hengittäneet vettä. Mun oli ihanan lämmin. Mä kuolin, mistään muusta se ei voinut johtua. Joten mä annoin ilman puristaa mun keuhkoja kasaan. Se sattui, mutta mulla ei enää ollut kylmä.
Mä tunsin kuinka muhun tartuttiin, enkä mä pitänyt siitä. Mulla oli hyvä olla. Antaisivat mun olla rauhassa. Mun olo oli raukea, mä en voinut tai jaksanut tehdä mitään. Mä en tehnyt vastarintaa, kun mut nostettiin pois lämmöstä ja kuljetettiin läpi kylmän tulen. Se poltti kipeästi, mutta tavallaan se ei haitannut mua.
4. poikaSe makas liikkumattomana mun sylissä, kun me ajettiin eteenpäin pimeällä tiellä. Siellä, missä me oltiin, yö oli melkein loputon. Oli aina vaan pimeä. Henri ajoi eteenpäin loputtomia kilometrejä. Takapenkki nukkui tai rähisi keskenään, ne eli aivan omaa elämää. Mä istuin mun paikalla kuin rautakanki.
Se makas mun sylissä.
Mä en voinut tehdä mitään. Katsoin Henrin tasaista ajamista. Aina silloin tällöin me ohitettiin jotain, mutta ei me pysähdytty. Määränpäätä ei ollut, mutta eteenpäin piti päästä. Joskus mä saatoin nukkua. Henrikin nukkui, ne vaihtoi silloin takapenkin poikien kanssa ajajaa. Koskaan me ei pysähdytty liian pitkäksi aikaa. Ja samaan aikaan,
se vaan oli.
5. tyttöKylmä oli tullut yllättäen. Se oli palannut tulen jälkeen. Vaikka kuinka olin yrittänyt pitää kiinni rakkaan punaisesta lämmöstäni, se oli karannut sormistani. Kylmä sen sijaan palasi. Mä yritin työntää sitä pois. Keuhkot olivat edelleen kipeät. Ne tahtoivat palata veteen ja hengittää vielä vähän lisää ihanaa happeaan.
Mä en tahtonut palata veteen. Mun oli tullut lämmin vasta sen jälkeen. Lämpö oli tullut, kun mä olin luullut kuolevani. Mä halusin luulla kuolevani uudestaan. Tai sitten mä halusin kuolla. En mä sitä tiennyt. Ainut, mikä mulle olis riittänyt, olis ollut lämpö. Halusin lämpöä enemmän kuin mitään muuta. Mä olin valmis kuolemaan sen eteen.
6. poikaMe pysähdyttiin vaan täydentämään varastoja sekä polttoaineen, ruuan että veden osalta. Mä jouduin laskemaan
sen sylistäni auton penkille vain pieneksi hetkeksi. Poistuin autosta ojentelemaan mun jalkojani. Mä hypin hetken paikallani ja autoin sitten muita poikia lastaamaan auton takakontin -ja kaikki muutkin tilat mihin vain jotain mahtui- aivan täyteen. Henri katseli mua pitkään, kun mä nostelin vesikanistereita autoon.
"Kai sä tiiät, ettei
se välttämättä herää?" se kysy sitten, kun muut pojat ei pystyny kuulemaan. Mä olin hiljaa, ennen kuin nyökkäsin.
Mutta, kun mä palasin autoon, mä huomasin, että
se pyöri penkillä, mihin mä
sen olin jättänyt. Mun huulille kohosi pieni hymy.
7. tyttöMun oli kuuma. Ihan järkyttävän kuuma. Se ei lähtenyt pois, vaikka mä halusin. Kuuma puristi mun keuhkoja. Mä en kyennyt hengittämään. Mä yritin juosta pakoon polttavia liekkejä, jotka oli muuttunut hyisevistä palavan kuumiksi. Liekit seuras mua. Mun oli kuuma.
Mä tunsin kuinka hiki virtasi mun otsalta. Mä valuin pois; sulin kuumuudesta. Liikkuminen ei helpottanu lämpöä. Se vain oli ja oli. Mä yritin paeta. Mun keuhkot ei kyennyt vetämään happea mun sisään. Se sattu. Kipu oli joka puolella. Mun jäseniä särki ja koski. Ja koko ajan oli kuuma.
Hitaasti mun silmät aukeni todellisuuteen. Mä tunsin kevyen liikkeen joka kuljetti mua eteenpäin.
8. poikaSe heräsi, kun me ylitettiin autiomaata. Tie oli kapea ja hiekka pöllysi. Kaikki ikkunat oli vedetty kiinni ja tuuletus oli niin lujalla kuin se vain toimi. Vettä käytettiin säästeliäästi, mutta kaikki meiän vesivarastot oli nostettu pois takakontista, ettei ne lämpenis.
Se heittelehti mun sylissä edestakaisin. Henri katseli mua ja
sitä, mutta se ei sanonut mitään. Muut pojat oli kerrankin hiljaa. Ne katseli ulos ikkunoista vaaleana avautuvaa hiekkaa. En tiiä lupasko se
sille hyvää, kun ensimmäiset sanat, mitä
se herättyään kuuli olivat:
"Se on hiekkamyrsky. Meiän pitää pysähtyä."
Se nimittäin käänsi kasvonsa mun rintakehää kohti ja painoi ne syvälle mun takkiin.
9. tyttöMusta ei lähtenyt ääntä. Mä en voinu sanoa, mitä mä ajattelin. Mä en tiennyt milloin mä olin mun äänen menettänyt. Ainut asia, minkä mä tiesin varmasti oli, että nyt mulla ei enää ollut ääntä. Mä pystyin silti kuulemaan muut.
Kylmä oli palannut. Se oli tullut hien mukana ja nyt mä palelin ja värisin koko ajan. Mä en jaksanut pitää mun silmiä auki. Silti mä oli hereillä. Joku laskosti mun päälleni jotain lämmintä. Se esti lämpöä, joka piti mua paikoillaan karkaamasta. Mä painauduin hiukan lähemmäs sitä, jonka epäilin olevan jonkun keho. Mun oli hyvä olla siinä, ensimmäistä kertaa sitten loputtoman veden.
10. poikaHenri pysäytti auton. Me ei voitu tehdä keskellä autiomaata yhtään mitään muuta kuin odottaa. Mä tiesin, että sillä ajoiko Henri vai pitikö se autoa paikallaan, ei ollut suurta merkitystä. Meidän mahdollisuus selvitä oli joka tapauksessa häviävän pieni. Henri käski poikien laskea niiden tuolit pois pystyasennosta, että me saataisiin lisää tilaa. Pojat teki sen ja sen lisäksi ne siirteli meidän tavarat niin, että me kaikki mahduttaisiin istumaan taakse tulleeseen tilaan. Henri ei päästänyt meitä ulos, joten me hypittiin auton keskiön yli taakse. Ensin Henri ja sitten mä ja
se.
Se avasi silmät, kun mä istuin uudelleen alas. Mä hymyilin
sille vähän.
11. tyttö“Huomenta. Nukuitko hyvin?”
Ja mun oli pakko nauraa, paitsi että mun suusta tuli vain outoa tyrskintää. Se ei haitannut. Mä muistin ne samat sanat kauan sitten sanottuina saman henkilön suusta. Se muisto kuului mun säilytettäviin muistoihin ajalta ennen. Mä nyökäytin mun päätä. Samalla mua pidellyt henkilö varmaan näki mun kasvot kunnolla, koska sekin tyrskähti vähän.
“Sä muistat?” Mä nyökäytin mun päätä uudelleen. Totta kai mä muistin pojan, jonka luona mä olin viettänyt viimeisen yön ennen. Mä käännyin vähän ja näin Henrin istuvan vaan muutaman sentin päässä musta. Sekin hymyili. Sen vieressä oli Jake, Chris ja Nathan.
Ja mä vaan nauroin.
12. poikaMaailmanlopun jälkeenkin meiän sama porukka istui siinä samassa autosta, josta koko juttu oli alkanut.
Se makoili mun sylissä ja mun kädet oli
sen ympärillä. En aikonut päästää sitä menemään. Pojat laittoi auton lattialle korttipelin pystyyn. Tällä kertaa ne pelasi viimeisestä suklaalevystä. Mä tiesin hyvin, että jokainen valehteli sen olevan viimeinen. Auton penkkien alla oli vielä monta laatikollista suklaata.
Se katseli peliä kiinnostuneen näköisenä. Ainakin mä luulin eka niin. Vasta pienen hetken jälkeen mä näin, että
se tuijotti meitä.
Se katseli ympäristöään aidosti kiinnostuneena. Mä en pystynyt enää antamaan asian olla. Mä käänsin
sen ympäri ja painoin yhden suudelman
sen huulille.
13. tyttöSuudelman jälkeen mun aika alkoi alusta. Mä muistin, kuinka mä olin maannut sen kanssa tän saman auton katolla katsellen tähtiä. Mä muistin, kuinka maailma oli palanut sen yön jälkeen. Mä muistin, kuinka mä olin joutunut eroon mun perheestä ja, että ne luultavasti olisi kuolleita. Mutta mä myös muistin, kuinka mä olin kohottanut aseen vasten jonkun lapsen kasvoja.
Mä muistin, kuinka mä olin paennut loppua ja kuolemaa ja päätynyt lopulta mereen. Mä muistin, kuinka mä oli halunnut kuolla. Mä muistin, kuinka mä olin leijunut veden mukana ikuisuuden ajan.
Ja mikä tärkeintä, mä muistin taas miltä sen huulet tuntui mun omiani vasten.