Walarya: Kiitos kommentista! Mä pähkäilin aika pitkään, että miten saan koko ficin lähtötilanteen sellaiseksi, että toteutus onnistuu edes jotenkin järkevästi ilman satasivuisia pohjustuksia. Lopulta päädyin tällaiseen ratkaisuun, joka päästää mut kirjoittajana helpolla. Draco uneksii kyllä Harrysta, mutta ruusunpunaisuudesta voi varmasti olla montaa mieltä!
A/N: Saitte vähän tarkoitettua nopeammin ensimmäisen luvun, koska se oli aika hyvin raakileena jo kasassa. Tätä lukua oli hirmuisen hauskaa kirjoittaa! Aina, kun mielessäni kuvittelen tätä paritusta käytännössä, mua rupee väkisinkin hymyilyttämään jo silkka ajatus kaikista mahdollisista herkullisista tilanteista. En nyt kerro tässä enempää, saatte lukea luvun itse. Toivottavasti tykkäätte tyylistäni lähestyä tätä paritusta, koska vastaavanlaisia tilanteita on tulossa vielä lisää. En uskalla luvata mitään aikataulua seuraavan osan julkaisulle. Jättäkää puumerkkiä, jos yhtään siltä tuntuu. Mä tykkään kaikenlaisesta palautteesta. : )
1. luku: Päivällinen
”Potter”
”Malfoy”
”Potter!”
”Malfoy!”
Kaksi miestä tuijotti toisiaan tiiviisti ja kummankin katse haastoi toista. Tunnelma oli jäätävän odottava, sillä molemmat tekivät kaikkensa, jotta toinen antaisi periksi. Ilmaa olisi voinut halkoa veitsellä, kun jäntevä tummatukkainen ja solakka vaalekutrinen mies kinastelivat keskenään.
”Potter! Jumalauta, Potter!”
”Malfoy! Tee, kuten käsken ja luovuta suosiolla!”
”Tai muuten mitä?”
Draco Malfoy kohoitti taikasauvansa valmiuteen ja räiskäytti ilmoille kiroksista tappavimman:
”Avada kedavra!”
Vihreän valon välkähtäessä kärpänen tippui kuolleena ikkunanlaudalle.
”Oikeasti. Kuvitteletko sinä tosiaan, että haluan olla Draco Potter? Tajuatko yhtään, miten typerältä se kuulostaa?” Draco kivahti miehelleen ja heilautti platinanvaaleita hiuksiaan koppavasti. Hän ei voinut sille mitään, mutta joskus sortui vieläkin sylkemään Potter-nimen suustaan kuin se olisi polttavaa myrkkyä hänen huulillaan.
”Ja Harry Malfoyko on mielestäsi parempi? Ei ikinä!” Harry irvisti viestien selvää tyytymättömyyttä nimeä kohtaan lausuen sen täsmälleen samoin kuin kouluaikoina. Ilmeisesti Harry ei halunnut jäädä Dracolle kakkoseksi.
”Kaatuvatko hääsuunnitelmamme oikeasti tähän? Sukunimeen?” Draco vaikeroi, sillä hän tiesi, että he olivat kumpikin halutessaan aivan yhtä jääräpäisiä. Tämä ei ollut heidän ensimmäinen hääkeskustelunsa ja tuskin viimeinen sukunimeen liittyvä kiistakaan. Vaikkei heillä ollutkaan kiire rynnätä naimisiin, olivat he päättäneet aloittaa suunnittelut ajoissa. Mikä olikin hyvä, sillä joka ikinen kerta he törmäsivät rysähtäen samaan sukunimiongelmaan.
”Kai me sitten vain yksinkertaisesti pidämme kumpikin oman sukunimemme”, Harry lopulta puuskahti turhautuneena. Hän olisi halunnut heidän pääsevän jo aiheesta sopuun, mutta Draco ei tehnyt sitä helpoksi.
”Mitä?! Ettäkö minun puolisoni ei kantaisi samaa sukunimeä kuin minä?” Draco rääkäisi ilmeisen järkyttyneenä moisesta ajatuksesta. Malfoyiden suvussa oli tapana kunnioittaa perinteitä. Vaikka kieltämättä homoavioliittoa ei saanut helposti tulkittua perinteikkääksi, sillä hän oli tiettävästi sukunsa ainoa julkihomo. Eikä Potteriin rakastuminenkaan kovin odotettavaa pimeyden velhoista tunnetun suvun viimeiselle perilliselle ollut. Silti, olisi omien sukunimiensä pitämisen lisääminen tyrmistyttävien poikkeusten listaan ollut jo suoranaista kiusantekoa ja pyllistämistä kaikille perinteille.
”Jos et halua olla virallisesti Potter tai jättää avioliittoa solmimatta tämän ongelman vuoksi, niin se taitaa olla meidän ainoa mahdollisuutemme. En yksinkertaisesti suostu olemaan Harry Malfoy”, salama-arpinen mies kohautteli olkiaan samalla, kun sörkki taikasauvallaan ikkunanlaudalle kellahtanutta, elotonta kärpästä hajamielisesti.
”Voin luvata, ettei minusta ikinä tule Potteria”, suippokasvoinen mies irvisteli jo silkan ajatuksen kammottavuudelle. Vaikka hän rakasti Harry Potteria, ei mikään olisi saanut häntä hinkumaan miehensä sukunimeä itselleen. Malfoy oli aina Malfoy ja siitä nimestä hän ei aikonut luopua vaikka heidän sukunsa maine olikin nykyään himmennyt aiemmasta loistostaan.
”Ja arvatenkin olet edelleen myös sitä mieltä, etteivät Potter-Malfoy tai Malfoy-Potter ole sen parempia vaihtoehtoja?” Harry lisäsi heidän kiistaansa vielä muutaman vaihtoehdon, joita he eivät olleet harkinneet sen enempää kuin muitakaan.
”Eivät tietenkään ole! Yhdistelmänimet ovat aina olleet minusta kammottavia”, Draco kivahti irvistäen ajatukselle, että häntä kutsuttaisiin moisella nimihirviöllä.
”No, asia lienee siis ratkaistu, koska emme me voi Polfoyksi tai Maltteriksikaan nimiämme muuttaa”, miehistä jäntevämpi totesi suupielet nykien, sillä hän alkoi nähdä jo tilanteen koomisuuden, vaikka hänen rakkaansa ei selvästikään hänen huumoriaan sillä hetkellä arvostanut.
”Älä yhtään naura siinä!” vaaleaihoinen ärsyyntyi rakkaansa kasvojen nykimisestä. Kivahdus sai toisen pokan rakoilemaan entistä pahemmin. ”Tässä ei ole mitään hauskaa. Teinivuosina alkanut unelmani Draco ja Harry Malfoysta on pirstaleina”, Dracolla oli aina ollut tapana olla hieman dramaattinen luonne, mutta tällä kertaa kommentti ei huokunut haviteltua surkeutta vaikka alahuuli lörpöttikin alaspäin melko vakuuttavasti.
Harrya alkoi naurattamaan entistä enemmän ja hänen huuliltaan karkasi jo tyrskähtelyä, kunnes hän älysi sulkea suunsa nähdessään hopeanharmaiden silmien kapenevan pahansuoviksi viiruiksi. Yhtään kärpästä ei lennellyt enää heidän avarassa keittiössään, joten Harry päätti pelata varman päälle, jottei saisi itse kirouksesta. Vaikka eihän Draco toki koskaan niin vihainen ollut, että olisi hänet tappanut. Polttoherja ei kuitenkaan ollut lainkaan poissuljettu vaihtoehto.
”Hyvä on. Eli meidät tullaan tuntemaan jatkossakin Harry Potterina ja Draco Malfoyna. Ehkä se on ihan hyvä. Tai siis... Minä oikeasti pidän sinun nimestäsi. Se sopii sinun piirteillesi, joiden vuoksi olisin valmis tekemään ihan mitä tahansa”, Harry napsautti lepyttelyvaihteen päälle ja Dracon ilme pehmeni hieman vaikka huuli lörpöttikin edelleen alaspäin.
”Et ihan mitä tahansa”, Draco huomautti. ”Et suostu ottamaan nimeksesi Harry Malfoyta” hänen katseessaan oli jo pilkettä, josta Harry tiesi miehensä olevan leppymässä. Draco huomasi ajattelevansa toiveikkaasti, että he pääsisivät asiasta vielä yhteisymmärrykseen. Kunhan se yhteisymmärrys ei johtaisi ainakaan nimeen Polfoy tai Maltter vaan siihen ainoaan järkevään vaihtoehtoon eli Malfoyhin.
”Älä viitsi. Me olemme puhuneet tästä miljoona kertaa. Potter-nimi on ainoita asioita, mitä minulla on muistona isästäni ja äidistäni. Se on... jotakin konkreettista”, Harry huokaisi vakavoituen hieman. Ei hän nimeensä takertunut siksi, että se oli kuuluisa. Hän olisi ollut valmis heittämään nimellään vesilintua jo silkan kuuluisuuden vuoksi, jos nimi ei olisi hänen vanhempiensa muiston kunnioittamisen kannalta korvaamattoman tärkeä ja rakas.
”Eli kyse ei edelleenkään ole siitä, että häpeäisit nimeäni tai minua?” Draco katsoi rakastaan merkitsevästi alta kulmiensa. Hän naputteli kahvimukiaan sormellaan, kun ei parempaakaan kohdetta levottomuutensa purkamiseen keksinyt. Hänen sukunsa vanha mahti oli kokenut melkoisen mahalaskun eikä enää ollut kummoinenkaan kunnia olla Malfoy. Täytyi myöntää, että ajatus Potter-nimestä oli houkutteleva. Hänen melkein teki mieli muuttaa nimensä jo silkasta kiinnostuksesta nähdä, millainen ilme hänen isänsä kasvoille voisi sen johdosta ilmestyä. Melkein, muttei ihan, koska hän ei halunnut antaa Harrylle periksi näin helpolla.
”Rakas. Malfoyden suku on suonut minulle jotakin niin arvokasta, että olisin valmis vaikka suutelemaan Luciuksen kenkiä kiitokseksi siitä, että hän melkein yrittää hyväksyä meidät”, Harry nauroi ja nousi tuoliltaan kaatamaan lisää kahvia sekä itselleen, että kihlatulleen.
”Älä viitsi. Isälle tämä kaikki tuli vain vähän yllätyksenä. Kyllä hän vielä sinut hyväksyy. Se olisi ehkä vähän helpompaa, jos hän tapaisi sinut joskus muulloinkin kuin silloin, kun tiedät-kai-kuka haluaa tappaa sinut”, totuuden nimissä sanottakoon, ettei Draco osannut ajatella omaa isäänsä onnittelemassa häntä siitä, että hän oli löytänyt vierelleen rakkaan, jonka kanssa halusi naimisiin. Ei kumppanin löytyminen ollut ongelma vaan kumppanin sukupuoli. Ja vielä enemmän se hämmentävä seikka, että kumppanin nimi oli Harry Potter. Hän kuitenkin vakuutteli sekä itselleen että Harrylle sitä, kuinka hänen isänsä tulisi tottumaan ajatukseen. Ja kun se tapahtuisi, ei tarvinnut kuin alkaa järjestelmään häitä. Ja toki olisi miellyttävää, jos isä vapautuisi Azkabanista ennen sitä, jotta pääsisi tilaisuuteen paikalle. Se oli tärkeää perinteiden kannalta.
”Sanoisit jo vihdoin Voldemort. Hän on kuollut erittäin lopullisesti, joten häntä ei tarvitse pelätä enää” Harry asteli rakkaansa taakse ja kietoi kätensä tämän ympärille. Draco värähti inhosta nimeä kohtaan, mutta Harry tuntui turvalliselta hänen lähellään.
”Jos et ole sattunut huomaamaan, niin hänellä on ollut melko suuri vaikutus myös minun elämääni. Sattumalta hänen suurin tavoitteensa oli päästää sinut päiviltä ja minä sain ihooni sen kirotun merkin, joka tarkoittaa nykyään suunnilleen sitä, että on vakavasti aivovaurioinen ja kelvoton yhteiskuntaan”, Draco kiskoi automaattisesti hihaansa paremmin vasemman kätensä peitoksi vaikkei vaatteen alta merkittyä ihoa pilkahdellutkaan. Hän oli hyvin tarkka siitä, ettei kukaan ulkopuolinen koskaan nähnyt hänen merkittyä ihoaan. Oikeastaan sitä saattoi kutsua jo jonkinlaiseksi hysteeriseksi neuroosiksi.
”Muistaakseni myös sinä olit aika kova yrittämään vapauttaa minut maanpäällisistä kärsimyksistä. Siis ennen kuin pamahdit luokseni itku kurkussa tunnustamaan rakkauttasi”, Harry virnisti ja Draco löi tätä puolitosissaan käsivarteen. Hän ei pitänyt siitä, että Harry muistutteli jatkuvasti, miten nöyrästi hän oli tullut tuota tapaamaan. Hän muisti ajatelleensa, ettei enää mitään menetettävää ollut, joten oli päättänyt samassa syöksykierteessä nöyryyttää itseään vielä vähän lisää. Sen enempää hän ei muistanutkaan, koska hän oli ollut ääliömäisessä humalassa ja herännyt aamulla hämmentyneenä Harryn olohuoneen sohvalta.
”Minä en ole tunnustanut rakkauttani itku kurkussa. Muistat väärin”, Draco marmatti ja ennen kun Harry ehti alkaa väittämään vastaan, hän jatkoi: ”Enkä minä sinua oikeasti yrittänyt tappaa. Olisin nimittäin takuulla onnistunut, jos olisin oikeasti halunnut”. Draco virnisti ja kurkotti päätään taaksepäin tavoittaakseen rakkaansa syvänvihreät silmät. Hän rakasti noita silmiä, joihin hän tuntui hukkuvan, jos erehtyi katsomaan niitä liian pitkään.
”Täytyy sanoa, että kyllä sinä aika vakuuttava olit Tylypahkassa”, Harry hymähti ja painoi suudelman vaaleaihoisen nenälle.
”Tietenkin olin. Malfoyt tekevät kaiken aina mahdollisimman täydellisesti”, Draco olisi halunnut painaa suudelman rakkaansa huulille, muttei ihan ylettynyt vaikka yrittikin kurotella kaulaansa.
”Mutta hei, meidän täytyy alkaa valmistelemaan jo sitä illallista! Ron ja Hermione tulevat jo muutaman tunnin päästä”, Harry oli tajunnut vilkaista kelloa ja nousi ylös napaten kummankin mukin tiskialtaaseen, jossa sauvanheilautuksella sai tiskiharjan puunaamaan niitä puhtaiksi.
”Äh. En edelleenkään ole tottunut siihen, että minun täytyy tulla toimeen Weasleyn ja Grangerin kanssa. Enkö voisi oikeasti mennä siksi aikaa jonnekin muualle? Se on niin kirotun kiusallista...” Draco vaikeroi, sillä vaikka hän rakasti Harry Potteria, ei hän vieläkään voinut sietää tämän ystäviä vaikka yritti olla sitä näyttämättä tökerön avoimesti. Yrityksistä ei tosin ollut juurikaan hyötyä. Vanhat kaunat olivat liian tuoreessa muistissa eikä Ronald Weasleyn asenne varsinaisesti helpottanut asetelmaa.
”Sinä lupasit. Se menee ihan hyvin. Et vain heitä heitä kirouksilla ja yrität olla puhuttelematta heitä millään halventavilla ilmauksilla. Kyllä te vielä totutte toisiinne. Varmasti”, Harry virnisti itsekseen. Jos hän oli tottunut ajatukseen, että hänen tuleva appensa oli Lucius Malfoy niin Draco saisi luvan tottua siihen, että hänen elämäänsä kuului nyt asiallista seurustelu Ronin ja muiden Weasleyden kanssa sekä tietenkin myös Hermionen, Nevillen ja Lunan. Sen verran Draco sentään oli oppinut, ettei enää kutsunut hänen ystäviään kuraveriseksi tai verenpettureiksi eikä hän enää käyttänyt Lunasta nimeä Lööperi. Oli sekin jonkinlaista edistystä, vaikka tapaamiset eivät ehkä vieläkään sujuneet täysin asiallisella linjalla kovasta yrittämisestä huolimatta.
~*~
Ovikello soi, kun Draco oli vielä makuuhuoneessa peilailemassa tarkoin valittua asukokonaisuuttaan. Hän oli pukeutunut elegantisti, mutta varonut, ettei antanut itsestään liian huoliteltua kuvaa. Parhaimpiinsa hän ei sentään halunnut pukeutua näiden vieraiden vuoksi. Hän kuuli, kuinka Harry huusi häntä kiirehtimään. Kerran peilikuvalleen irvistettyään hän suuntasi portaita alas miehensä viereen vieraita vastaanottamaan. Hän vihasi näitä tapaamisia, mutta taikoi kasvoilleen nykivän, teennäisen hymyn, kun hänen miehensä avasi oven Grangerille ja Weasleylle.
”Hei, ihanaa nähdä teitä pitkästä aikaa!” Granger tervehti heitä kumpaakin iloisesti. Harry halasi ystäväänsä, joka siirtyi sisälle taloon säteillen hymyä, joka vaikutti uskottavalta. Dracon oli vaikeaa suhtautua kuraveriseen omassa kodissaan, sillä häneen oli pinttynyt hyvin syvälle puhdasverisyyden merkitys. Siitä asenteesta hän kiitti kotikasvatustaan, joka oli pääasiassa hänen isänsä sanelemien sääntöjen noudattamista.
”Me toimme viiniä. Draco, sinähän pidit tästä viimeksi?” Granger yritti parhaansa mukaan tulla toimeen ystävänsä puolison kanssa. Hän ojensi pullollisen suhteellisen laadukasta, ranskalaista punaviiniä Dracolle. Onneksi nainen ei sentään halannut blondia, sillä siihen Draco ei sentään olisi ollut valmis. Mies nyökkäsi ja tavoitteli kohteliaan hyväksyvää hymyä ottaessaan viinin vastaan.
”Kiitos”, hän töksäytti lähes neutraalisti viitatessaan naisen peremmälle. Vaikka äänensävy oli hallittu ja hillitty, silmät paljastivat inhon kuraveri-Grangeria kohtaan. Nainen oli huomannut sen, mutta ei sanonut mitään.
”Hei Ron, miten menee?” Harry kätteli toista ystäväänsä ja taputti tätä selkään. Punahiuksinen mies astui Dracon eteen ja hyvin jähmeästi he kättelivät toisiaan nyökäten äänettömät tervehdykset. Kummankin elekieli viesti, että he eivät nauttineet asetelmasta, mutta he yrittivät Harryn mieliksi sopeutua.
”Jos otetaan ensin lasilliset tai parit tuolla olohuoneessa. Meille tuli vähän kiire paistin kanssa, joten se on vielä uunissa. Mahtavaa nähdä teitä! Haluan kuulla kaiken, mitä teille on tapahtunut tässä välissä”, Harry otti tilanteen hallintaansa ja ohjasi vieraat peremmälle heidän suureen olohuoneeseensa. Draco oli saanut suunnitella sisustuksen melko vapaasti, sillä Harry ei ollut moisesta kiinnostunut. Tunnelma olohuoneessa oli ylellinen, mutta pelkistetty ja vaikka Draco itse sanoikin, hän oli erittäin tyytyväinen vaikutelmaan. Se kieli varallisuudesta, muttei brassaillut mauttomasti lompakon pulleudella.
Draco napautti viinipullon auki taikasauvan heilautuksella ja loihti heille kaikille lasit. Sauvaansa heilauttaen hän täytti ne ja leijutti jokaiselle omansa. Granger ja Weasley istuivat vierekkäin sohvalle ja Harry oli heidän sivullaan toisella sohvalla sopivalla keskusteluetäisyydellä. Draco valitsi aavistuksen sivummalla sijaitsevan nahkaiseen nojatuolin. Oikeastaan hän olisi halunnut mennä huoneen perimmäiseen nurkkaan mahdollisimman kauaksi vieraista. Sitä hän ei kuitenkaan kehdannut tehdä, sillä hän oli mennyt lupaamaan Harrylle, että pyrkisi sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Ja olihan hän siihen hemmetti vieköön jo vuoden yrittänytkin sopeutua, mutta edelleen asiallinen käytös tuntui vaikealta ja hyvin epäluontevalta. Harryn ystävistä ainoastaan Granger tuntui tottuneen ajatukseen siitä, että Draco Malfoy kuului nyt ystäväpiiriin. Muiden Harryn tuttavien asenteet olivat nuivia ja ajoittain he sortuivat kärkkääseen sanalliseen sodankäyntiin. Ensimmäiset tapaamisen olivat olleet totaalisia katastrofeja ja kirouksetkin olivat lennelleet. Kaipa nykytilaa voisi hyvällä tahdolla kutsua jo melkein toimeen tulemiseksi. Ainakin sietämiseksi tai vähintäänkin sen yrittämiseksi.
”-- ja silloin hän sanoi minulle, että hän oli jo aikaisempana päivänä tehnyt sen kaiken, muttei vain ollut muistanut mainita siitä minulle”, Granger papatti ja kolmikolla tuntui olevan tunnelma katossa. Draco jäi aina ulkopuolelle näissä tapaamisissa. Kyllähän sekä Harry että Granger yrittivät häntä ottaa mukaan keskusteluun, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Draco tyytyi usein vain kuuntelemaan ja pyörittelemään viinilasia kädessään.
Hänellä ei ollut suoranaista hinkua osallistua muiden kolmen väliseen illanviettoon, mutta suostui Harryn mieliksi olemaan fyysisesti paikalla. Hän myös yritti muistaa näyttää siltä kuin hän viihtyisi, mutta se ei vielä oikein sujunut vaan hänen kasvoilleen ilmestyi herkästi tympääntynyt ilme. Ei hän sentään puhjennut avoimesti haukottelemaan tai ilmentänyt suoraa vihaa katseellaan. Oli kuitenkin vaikeaa keskittyä koko ajan omaan ilmeeseensä, joten ajatusten harhaillessa (hän ei jaksanut koko ajan intensiivisesti kuunnella) hänen kasvojensa ilmeetkin pääsivät usein lipsahtamaan pakotetusta tyyneydestä ja rentoudesta joksikin aivan muuksi.
Harrylla näytti olevan hauskaa eikä Draco halunnut rakkaaltaan kieltää ystäviensä tapaamista. Ei hän olisi käytännössä sitä voinutkaan tehdä, sillä siihen hänen miehensä ei olisi suostunut. Harrya tuntui usein vaivaavan se, millaisen kuvan Draco onnistui antamaan itsestään hänen ystäviensä seurassa. Draco yritti parhaansa, mutta oli silti joka ikinen kerta kylmän ja etäisen oloinen lukuun ottamatta ensimmäisiä viittä minuuttia, jonka ajan mies tuntui osaavan käyttäytyä asiallisesti. Se ei varsinaisesti auttanut Harrya saamaan ystäviään vakuuttumaan siitä, että Dracoon pystyi luottamaan ja että mies oli oikeasti muuttunut. Mutta itsepähän Harry halusi puolisonsa mukaan illanviettoihin, jotka sujuivat poikkeuksetta kiusallisesti. Tapaamiset olivat edelleen heille kaikille koettelemuksia, mutta sinnikkäästi he silti niitä jatkoivat lähinnä Harryn ja Grangerin vankasta päätöksestä toteuttaa tietynlaista siedätyshoitoa.
”Lisää viiniä?” Draco tunsi olonsa kotitontuksi palvellessaan kolmea muuta sillä tavalla. Hän heilautti sauvaa ja täytti neljä lasia uudelleen. Sen tehtyään hän lysähti syvemmälle tuolinsa uumeniin ja nosti jalkansa rahille. Hänellä oli tylsää. Muut olivat niin tempautuneet keskusteluun, että tuskin huomasivatkaan Dracoa. Edes Harry ei Tylypahkan villejä vuosia muistellessa tajunnut huomioida miestään eikä Draco oikein voinut keskusteluun osallistua, koska muut puhuivat tiedät-kai-kenen kukistamiseen liittyvistä asioista. Mitä Draco siihen väliin olisi voinut kommentoida? 'Ai rehtori Dumbledore opetti sinulle jotain tuollaista sillä aikaa, kun minä mietin, miten sen vanhan hourupapan saa hengiltä'? Se ei oikein sopinut rennoksi välikommentiksi keskusteluun, joten Draco katsoi parhaaksi olla hiljaa vielä, kun hänen turhautumisensa aste niin kohteliaaseen tekoon pystyi.
Keskustelu vaelteli omia reittejään ja aiheet pomppivat edestakaisin. Välillä kolmikko puhui Tylypahkan iloisista kokemuksista, välillä surullisemmista. He muistelivat muutaman vuoden takaista elämäänsä sellaisella hartaudella, että Dracoa ällötti. Hänellä ei tuntunut olevan juurikaan sijaa keskustelussa, sillä hänen elämänsä oli aina ollut hyvin kaukana kolmen rohkelikon elämästä. Häntä alkoi tympiä jo koko illallinen vaikkeivat he olleet ehtineet edes pöytään saakka. Tahattomasti hänen huomionsa siirtyi tiiviimmin keskusteluun, kun ei hän oikein muutakaan ajankulua keksinyt. Olisi kohteliasta yrittää olla nukahtamatta nojatuoliin kesken illan.
”Ja luulin vielä silloin, että sinä rakastaisit Ginnyä ja että te menisittte naimisiin ja perustaisitte perheen. Olisit voinut kertoa meille suuntautumisestasi hieman aiemmin, koska kyllähän se tuli hiukan yllätyksenä, kun lopulta esittelit meille poikaystäväsi”, Weasley selitti ja loi merkityksellisen katseen Dracoon. Katse ei jäänyt huomaamatta ja Draco vastasi siihen samalla mitalla. Blondi ei tiennyt, kuinka monta vastaavaa kommenttia Weasley oli heittänyt suustaan sinä aikana, kun Draco ei ollut kuunnellut. Tämän hän kuitenkin oli kuullut eikä aikonut pysyä kohteliaan hiljaa, jos häntä provosoitiin näin avoimesti.
”Se pikku lutka ei koskaan ollut Harryn arvoinen”, Draco töksäytti epäsoveliaan kommenttinsa jäätävästi ja vailla minkäänlaista moraalista pahoinvointia. Hän tajusi haasteen heitetyksi ilmaan. Weasley yritti saada hänen olonsa vaivaantuneeksi, joten hän vastasi samalla mitalla.
”Draco!” Harry kähähti järkyttyneenä miehensä kommentista. Häntä ärsytti, ettei hänen koreileva miehensä voinut edes yrittää käyttäytyä! Ensin Draco istui tuppisuuna puhumatta mitään ja keskittyen mököttämään, ja kun suu vihdoin aukesi puhumaan, suusta ulos päästetty teksti oli tätä tasoa. Harrya nolotti Dracon käytös. Voisi kuvitella, että Malfoyt osaisivat hillitä itsensä seurassa kuin seurassa, jos he vain halusivat.
”Sinä puhut minun siskostani! Minun mielestäni sinulla ei ole sitä paitsi juurikaan varaa kutsua ketään pikku lutkaksi. Sinä itse antauduit Voldemortin sätkynukeksi”, Weasley sihahti vastauksensa takaisin ja näytti siltä, että aikoi nousta seisomaan. Granger veti hänet alas kaavusta napaten, jolloin punapää laski takamuksensa takaisin kiinni sohvaan. Lopputulos oli hassulta näyttävä nytkähdys.
”Ja te puolestanne tottelitte sokeasti rehtori Dumbledoren käskyjä ja kehotuksia. Olisitte varmaan hypänneet kaivoon, jos teille niin rakas rehtori olisi siihen kehottanut”, Draco ilkkui takaisin ja yritti karistaa mielestään pois kauhukuvia, joissa hän totteli Lordi Voldemortin käskyjä silkan tappouhkauksen voimalla. Näin jälkikäteen häntä kirveli kaikki se, mitä hän oli tehnyt tai yrittänyt tehdä. Sitä iloa hän ei kuitenkaan Weasleylle antaisi, että vaikuttaisi tämän edessä jollakin tapaa katuvalta. Hän oli sentään Malfoy!
”Älä sano sitä nimeä!” Weasley kivahti kuin Draco olisi saastuttanut vanhan miehen muiston. Dracon kasvoille nousi vahingoniloinen virne ja hän tiesi täsmälleen, mitä aikoi sanoa seuraavaksi.
”Draco... Voisitko... Voisitko rakas mennä hakemaan pullon viskiä. Sen, jonka saimme äidiltäsi?” Harry keskeytti kiistan nopeasti ja loi mieheensä merkitsevän katseen. Dracon kasvoilla oli jo Tylypahkasta tuttu ilme, joka rumensi miestä huomattavasti. Hopeat silmät välkähtivät, kun hän katsoi hetken tiiviisti Harrya. Kerran Weasleyta murhaavasti vilkaistuaan hän kuitenkin nousi tuolistaan ja lähti kaivelemaan baarikaappia, jonka sisältö oli tarkoin valittu ja sisälsi toinen toistaan hienompia (ja kalliimpia) juomia.
Draco viivytteli tarkoituksella pullojen ääressä. Hänen hoikat sormensa koskettivat pullojen kylkiä ja hän luki etiketeistä nimiä kuin etsien tiettyä pulloa vaikka hän tiesi tarkalleen, missä kohtaa viskipullo sijaitsi. Hänen olisi tarvinnut kuin napata se käsiinsä. Miehellä ei kuitenkaan ollut kiire palata takaisin keskustelun syövereihin. Hän kuuli taustalta kiivasta sananvaihtoa ja Weasleyn kommentin: ”Hän kutsui Ginnyä lutkaksi!”, ja hymähti mielessään. Hän oli onnistunut järkyttämään Weasleyta, joten tilanne oli 1-0.
Kun Draco ei enää keksinyt kelvollista syytä haaveilla baarikaapin edessä, hän nappasi pullon käteensä ja palasi toisten luo. Hän hymyili aavistuksen, mutta hymy ei ulottunut silmiin saakka vaan jäi etäiseksi ja kylmäksi. Taas mies taikoi lasit juomalle ja kaatoi heille jokaiselle hunajanväristä juomaa. Jääpalat kolahtivat laseihin sauvan heilautuksella ja hän leijutti lasin jokaisen käteen. Taas hän tunsi olonsa kotitontuksi palvellessaan muita sillä tavoin.
Draco lysähti takaisin tuoliinsa kuuntelemaan kolmikon keskustelua, jonka toivoi pysyvän sellaisilla raiteilla, ettei hänen tarvinnut siihen puuttua. Toisaalta oli aina yhtä miellyttävää vastata Weasleyn haasteisiin samalla mitalla, koska se tuntui oikeutetulta tavalta ilmaista oma kantansa vierailuihin. Jos punahiuksinen ei yrittänyt, ei hänenkään tarvinnut. Olihan hän toki luvannut Harrylle yrittävänsä tulla toimeen tämän ystävien kanssa, mutta kaikkea hän ei aikonut silti sietää. Olihan hänellä edelleen Malfoyn maine eikä hän aikonut madella Harryn ystävien edessä kerjäten hyväksyntää.
Granger nauroi ja kertoi kirjasta, jota oli lukemassa. Naisen äänessä oli innostunut sointi ja punahiuksinen sekä mustakuontaloinen vilkaisivat toisiaan merkitsevästi virnistäen. Granger oli päässyt lempiaiheeseensa: kirjoihin. Dracoa ärsytti kolmikon sisäpiiri-letkautukset ja yhteishenki, josta näki heti, että he olivat tunteneet toisensa pitkään. Hän oli hieman kateellinen kahdelle muulle siitä, että he olivat saaneet nauttia Harryn seurasta paljon kauemmin kuin hän. Heillä oli vahvoja yhteisiä muistoja keskenään ja niihin muistoihin ei Dracolla ollut sijaa. Hän oli ollut aivan toisella puolella kaikkia mahdollisia vastakkainasetelmia jo heti syntymästään lähtien. Malfoyden oletettiin käyttäytyvän tietyllä tapaa ja sen hänen isänsä oli opettanut huolellisesti. Niin huolellisesti, että Draco ei vieläkään osannut päästää irti roolistaan, joka oli iskostunut syvälle selkärankaan. Tosin ei sillä, ettäkö hän olisi varsinaisesti halunnut tulla toimeen Harryn ääliöystävien kanssa.
Puhe siirtyi Weasleyn vanhempiin ja muihin sukulaisiin. Dracon olisi tehnyt mieli haukotella, mutta hän tukahdutti sen siemaisemalla lasistaan maltillisen kulauksen. Weasley kertoi siskonsa ja veljiensä perheistä, lapsista ja äitinsä hössötyksistä lapsenlapsiensa kanssa. Harry kysyi Grangerilta tämän vanhemmista ja nainen selitti, kuinka hänen isänsä oli edennyt hammaslääkärin ammatissaan. Draco ei voinut käsittää jästien ammattivalintoja. Hoitaa nyt toisten ihmisten hampaita ja omistaa koko elämänsä hampaille! Hänen mielestään se oli yksinkertaisesti sanottuna tajuttoman typerää.
”Entä miten sinun äitisi voi?” Granger yritti taas kerran ottaa Dracon mukaan keskusteluun. Mies arveli, ettei naista oikeasti kiinnostanut hänen äitinsä vointi, mutta että tämä Harryn mieliksi yritti kohdella häntä tasavertaisena keskustelukumppanina.
”Hyvin”, Draco tokaisi yksiselitteisesti ja pyöritteli lasia kädessään ärsyyntyneenä. Granger vilkaisi Harrya, joka vilkaisi Dracoa, joka vilkaisi Weasleyta, joka töksäytti kysymyksen ennen kun kukaan ehti estää: ”Miten sinun isäsi voi?”
”Hengissä”, Draco sähähti ja harmaat silmät kapenivat viiruiksi. Ronald Weasley teki tämän aivan varmasti tarkoituksella! Punapää yritti saada hänet hermostumaan, jotta voisi syyttää häntä siitä, ettei hän ollut Harryn arvoinen. Mutta tätä peliä osasi pelata Dracokin.
”Joko sinun vanhempasi ovat vararikossa kaikkien lasten ja lastenlasten hyysäämisen vuoksi? Vai onko sinun isäsi saanut viimein palkankorotuksen?” hän osoitti sanansa Weasleylle, jonka korvat punehtuivat aavistuksen. Kyllä Draco tiesi, että Ronald Weasleyn aurorin palkka oli hyvä, mutta hän arveli, että vanhempien varallisuus saattaisi edelleen olla jonkinlainen heikko kohta.
”Minun vanhempani pärjäävät kyllä, kiitos vaan huolenpidosta, Malfoy”, punahiuksinen tokaisi ja Granger supatti tämän korvaan jotakin samalla, kun nyki Weasleyta kädestä merkitsevästi. ”Paremmin heillä varmasti menee kuin sinun sukulaisillasi. Kuinka moni heistä olikaan joko vainaa tai Azkabanissa?” mies jatkoi huolimatta siitä, että Granger tökkäsi häntä kylkeen ja sihahti jotakin ärhäkästi.
Dracon silmissä leimahti, sillä tämä oli taas selkeä haaste. Hänen lasiaan pitelevä kätensä tärisi aavistuksen, kun hän kelasi mielessään sopivaa vastausta. Sellaista oli vaikeaa kehittää nopeasti, sillä Weasley oli osunut arkaan paikkaan. Draco tavoitti Harryn katseen, joka viesti tyynnyttelevyyttä ja kehotusta antaa asian olla. Vaaleahiuksista ärsytti. Jos Weasley sai käyttäytyä huonosti, ei hänenkään tarvinnut vaivautua yrittämään pitää yllä kepeää tunnelmaa.
”Ja kuinka moni sinun sankariystävistäsi ja -sukulaisistasi olikaan kuollut? Eikö sinulla ollut aiemmin peräti viisi veljeä vai muistanko aivan väärin?” Draco katsoi punahiuksista huolellisen ivallisesti ja siemaisi lasistaan meripihkaan taittuvaa juomaansa.
”Ja entä montako ihmistä on kuollut sinun tekojesi seurauksena?” Weasley kysyi kasvoillaan polttava katse. ”Ihmettelen suuresti, että miten sinä pystyt elämään itsesi kanssa”, hän vielä lisäsi ja jos katse olisi voinut tappaa, olisi Draco kaatunut elottomana lattialle. Platinablondi henkäisi terävästi ja katse käväisi Harryssa, joka oli noussut ylös. Mustahiuksinen ymmärsi keskustelun olevan menossa siihen pisteeseen, että tunnelma räjähtäisi pian käsiin. Muutama kirous saattaisi lennellä ympäri huonetta vaikka Harry oli toivonut, että tämän luokan välienselvittelyistä olisi jo päästy eteenpäin.
”Tuota.. Ruoka lienee valmista, joten eiköhän siirrytä tuonne salin puolelle”, hän keskeytti ystävänsä ja puolisonsa kiistelyn niin hienotunteisesti kuin oli mahdollista. Hän viittasi Dracon luokseen merkitsevästi ja samanaikaisesti Granger viittasi Weasleyn lähelleen alkaen supattamaan kiivaasti tämän korvaan.
”Draco.. Onko tämän aina pakko mennä tähän?” Harry miltein vaikersi ja Draco tuhahti, sillä hänen mielestään keskustelun ajautuminen piikikkääksi ei missään tapauksessa ollut hänen syynsä. Tai ainakaan pelkästään hänen syytään.
”Kysy Weasleylta onko hänen pakko aina ärsyttää minua”, miehen kädet olivat puuskassa hänen vastatessaan miehensä katseeseen inhon vallassa. Tilanne oli nyt 1-1 ja se oli raivostuttavaa.
”Et sinäkään ihan viaton ole. Yrittäisit edes vähän enemmän. Minun mielikseni”, Harry pyysi ja odotti hetken lupausta mieheltään. Nyökkäystä, sanoja tai pientä elettä, joka viittaisi siihen, että Draco lupaisi yrittää. Sellaista merkkiä ei tullut, joten Harry tyytyi huokaamaan ennen kuin alkoi hiljalleen siirtyä salin puolelle. Granger ja Weasley seurasivat heidän perässään vielä toisilleen kiivaasti supattaen. Draco arvasi, että Granger oli pitänyt samantyyllisen vetoavan puhuttelun Weasleylle kuin Harry hänelle.
”Istukaa vain alas. Tonttu tulee pian tarjoilemaan. Kerro Ron, millainen projekti sinulla on menossa töissä? Jotain kiinnostavaa?” Harry yritti kaikin keinoin pitää tunnelman kasassa ja he upputuivat Weasleyn kanssa eloisan keskustelun syövereihin. Jos kaksi auroria päästi puhumaan keskenään työasioista, ei keskustelulle tulisi loppua aivan pian.
”Draco, Harry kertoi, että olet yrittänyt etsiä itsellesi työpaikkaa. Millainen uravalinta sinulla on ollut mielessäsi?” Granger yritti viritellä keskustelua heidän kahden välillä. Dracosta tuntui samaan aikaan hyvin kiusalliselta ja toisaalta jollakin tapaa jopa ihan hyvältä, että Granger yritti niin kovasti hyväksyä hänet. Nämä ajatukset aiheuttivat sen, että hän inhosi naista entistä syvemmin.
”Olen tullut siihen tulokseen, että minun ei tarvitse tehdä töitä elääkseni. Meillä on Harryn kanssa valtava kasa kultaa Irvetassa ja Harrylla on hyvä palkka. Miksi vaivautuisin rehkimään, kun saan kaiken rehkimättäkin?” Draco sanaili laiskasti ylimielinen sävy sanoissaan ikään kuin työnteko ei sopisi hänen arvolleen. Oikeasti hän oli etsinyt työtä, mutta vielä ei ollut tärpännyt. Hänellä oli vaikeuksia saada itsensä haluamiinsa virkoihin, sillä hänen maineensa kuolonsyöjänä tuntui tulevan toistuvasti tielle vaikka taidoissa ei puutteita ollutkaan. Ne paikat, joihin hän olisi voinut naurettavan helposti päästä, tuntuivat vääriltä ja alentavilta, joten loppujen lopuksi Draco oli luovuttanut. Hänen ylpeytensä ei sentään sallisi ihan mitä tahansa roskavirkaa eikä edes keskinkertainen varsinaisesti houkutellut, koska se kertoisi selvää kieltä siitä, ettei hän yltänyt parhaimpiin.
”Ahaa, no sehän on loogista. Tuota... Sinähän pidät lukemisesta? Luin tässä juuri kirjan, joka saattaisi kiinnostaa sinua. Siinä esitellään hieman harvinaisempia loitsuja ja ajattelin, että voisin lainata sitä sinulle”, Granger yritti tosissaan tulla toimeen ystävänsä miehen kanssa. Dracolla oli vaikeuksia suhtautua naiseen asiallisesti. Olihan se tavallaan mukavaa vaihtelua, että joku kohteli häntä neutraalisti eikä ainoastaan halveksuen hänen aikaisempia virheitään. Asetelmassa oli silti havaittavissa selviä ristiriitoja eikä Grangerkaan täysin luonteva ollut vaikka vaikuttikin yrittävän piilottaa omat epäilyksensä.
”Kiitos. Vaikka osaan kyllä aivan itsekin valita lukemiseni. Olihan tuo ihan kaunis ajatus. Arvelit varmaan, että velhotaidoissani on niin selkeitä puutteita, että tarvitaan Hermione Granger paikkaamaan niitä?” miehen ylpeys ei sallinut neutraalia äänensävyä tai mukavaa jutustelua kuraverisen kanssa. Se, että hän sieti naista talossaan, oli jo aivan riittävän haastavaa. Hän oli opetellut niin tehokkaasti käyttäytymään kuin Malfoy, ettei hänen sukunsa taakka suostunut hellittämään otettaan edes silloin, kun se olisi ollut erityisen toivottavaa. Ei Draco ollut idiootti. Kyllä hän tiesi, että hänen asenteensa ei auttanut välien lämpenemisessä ja Harryn ystävien oli vaikeaa hyväksyä hänet, koska hän ei tullut puoleen väliin vastaan. Siitä huolimatta hän ei vain voinut unohtaa kaikkia vanhoja kaunojaan Harryn ystäviä kohtaan. Koska he olivat olleet vihamiehiä ensimmäisestä koulupäivästä saakka, oli vaikeaa unohtaa vanhat asenteet vaikka asetelma olikin kääntynyt täysin nurinkuriseksi.
”Öh, oikeastaan... Ei, en minä niin ajatellut. Minusta kirja vain oli kiinnostava ja...” Granger häkeltyi, sillä hänen toistuvat yrityksensä tulla Dracon kanssa toimeen eivät tuntuneet tehoavan toivotusti. Nainen sulki suunsa ja jatkoi aterioimistaan siirtyen keskittymään Harryn ja Weasleyn keskusteluun, jota käytiin syömisen lomasta. Myös Draco suuntasi huomionsa ruokaansa, jota söi korostetuneen arvokkaasti ja hienostuneesti vaikkei siihen olisikaan ollut tarvetta. Hänen onnekseen kolme muuta auliisti unohtivat hänen läsnäolonsa, joten hän sai olla rauhassa tuttavallisilta keskustelunavauksilta.
Keskustelu venyi ja Draco tunsi jälleen pitkästyvänsä, sillä hänen virkansa tuntui olevan automaattisesti lähinnä kuunteleminen. Hänellä ei yksinkertaisesti ollut mitään järkevää sanottavaa, jolla olisi voinut osallistua keskusteluun. Ei sillä, etteikö hän olisi kovasti hinkunut keskustelemaan Weasleyn ja Grangerin kanssa, mutta hänestä tuntui silti jollakin tapaa hyvin ärsyttävältä jäädä ulkopuoliseksi omassa kodissaan. Oli seassa ehkä mustasukkaisuuttakin Harrya kohtaan. Hänen oli vaikeaa jakaa miestään kenenkään kanssa.
”Olen kyllä edelleen pettynyt, että Villisilmä ei saanut nähdä meidän lopulta voittavan. Hän oli uskomattoman hieno aurori. Ja hieno ihminen... Erikoinen, mutta hieno”, Weasley oli päässyt vanhojen muistelussa asteelle, joka käsitteli kuolleiden taistelijoiden muistoa. Mahtavaa, Draco ajatteli, sillä tätä osuutta hän vihasi kaikkein eniten. Hän tiesi jokaisen Weasleyta koskettavan kuoleman koskettavan myös Harrya ja häntä kirveli, että Harrya koskettavat kuolemat olivat peräisin velhosta, jonka kannattajiin hänet oli luettu ja jonka merkkiä hän kantoi häpeissään edelleen. Lisäksi myös hän oli kärsinyt monenlaisista tappioista, mutta keskusteluun osallistuminen surkuttelemalla esimerkiksi Bellatrixin kohtaloa, ei tuntunut Dracosta sellaiselta aiheelta, jota Harry olisi arvostanut. Vaikka olisi ollut kyllä kiehtovaa nähdä muiden reaktio, jos hän olisi ruvennut pitämään tädilleen jonkinlaista herkkää muistopuhetta.
”Minä uskon, että hän halusikin kuolla mieluiten taistelussa Voldemortia vastaan. Sillehän hän perusti koko elämänsä”, Harry pohti ja pisti suuhunsa viimeisimpiä paistinpalasia lautaseltaan.
”Tiedätkö... Vaikkei hän koskaan ollut oikeasti meidän opettajamme, minusta tuntuu kuin hän olisi ollut”, Weasley heristi haarukkaansa, jonka päässä oli pala kermaperuna. Oli ihme, ettei palanen singonnut haarukasta ilmalentoon. ”Tarkoitan, että paras muistoni Vauhkomielestä on edelleen se, kuinka Vale-Vauhkomieli taikoi esiin Ihmeellisen Pomppivan Hillerin”, Weasley kohdisti katseensa Dracoon, jonka silmät olivat silkkaa hopeanharmaata jäätä hänen vastatessaan Weasleylle.
”Hurmaavaa, että sinä muistat Villisilmä Vauhkomielen jostain, mitä hän ei edes ole tehnyt. Minä sen sijaan muistan Bella-tädin esimerkiksi siitä, ett--”
”Öh, jälkiruokaa?” Harry keskeytti taas sutjakasti alkavan riidan kesken Dracon lauseen, jonka pahaenteinen sävy ei miellyttänyt huoneessa ketään. Granger ilmeisesti tallasi Weasleyn varpaille, sillä punapään suusta kuului ähkäisy ja nainen katsoi tuohon erittäin tuimasti. Weasley sulki suunsa, joka oli ilmeisesti ollut jo valmistautunut heittämään ilmoille joko loukkauksen tai kirouksen.
”Kyllä, kiitos. Mitä ihanaa olette tällä kertaa taikoneet? Viimeisin paahtovanukas oli aivan uskomatonta. Kenen resepti se olikaan?” Granger lähti heti mukaan tähän käänteeseen. Hetken ajan Draco tuijotti Weasleyta miettien, olisiko kohtuuttoman epäeleganttia jatkaa sanallista sotaa edelleen, kunnes antoi vastahakoisesti olla. Tilanne oli silti 2-1 hänen kunniakseen.
”Resepti oli Narcissalta. Tänään saatte pannacottaa, jonka reseptin pyysin Mollylta. Draco ei ollut tyytyväinen Onna-tonttumme suoritukseen paahtovanukkaan kohdalla eikä ollut pannacottan kastikkeenkaan. Niinpä hän valmisti jälkiruokamme jälleen itse, koska halusi sen olevan täydellistä. Jotain Malfoy-höpötystä”, Harry laski kätensä miehensä olalle hellästi. Dracoa suututti, että Harry toi esiin hänen tämän puolensa, joten hän ravisti käden kiukkuisesti pois. Jälkiruokiin liittyvä perfektionismi ei ollut julkisesti hehkutettava meriitti vaan nolostuttava salaisuus. Draco Malfoy, joka valmistelee paahtovanukkaita ja pannacottia suurella hartaudella kuin mikäkin kotitonttu. Naurettava mielikuva! Jopa Weasleylle avautui kyseinen paljastus kaikessa karmeudessaan. Aivan varmasti hän kuvitteli blondille päälle vaaleanpunaisen röyhelöessun, joka yllä hän hääräilisi keittössä leipomassa kuin pullantuoksuinen vaimokulta. Dracolle ei jäänyt epäselväksi, mitä punapään ivallinen katse vihjasi.
”No, maistetaanpa sitten!” Granger totesi näpsäkästi, kun jälkiruoka-kattaus oli ilmestynyt pöytään Onnan tuomana. Jokaisella oli edessään kermainen pannacotta, jota oli täydennetty karpalokastikkeella. Harry ja Granger esittivät vakuuttavasti osan, jossa jälkiruokaa kehuttiin suussa sulavaksi ja onnistuneeksi. Se sai Dracon vaivaantumaan entisestään ja hän olisi halunnut vajota tuoliltaan pöydän alle häpeämään.
”Onhan tämä ihan kelvollista, muttei läheskään niin hyvää kuin äitini tekemä”, Weasley marmatti ihan periaatteesta vaikka lapioikin jälkiruokaa suuhunsa sellaisella vimmalla, että hänen sanansa jäivät kaikumaan onttoina.
”Siinä tapauksessa sinun kannattaisi varmaan mennä äidillesi syömään”, Draco vastasi haasteeseen pienellä viiveellä, sillä hänen piti ensin nielaista suunsa tyhjäksi. Häntä otti päähän ruokailla saman pöydän ääressä kuin Weasley eikä ärsytystä varsinaisesti helpottanut se, että tuo kiittämätön paukapää ei edes arvostanut hänen vaivannäköään tämän illallisen eteen. Tilanne aiheutti kiukkua, nolostumista ja jonkinlaista alentuvuutta. Kun hän oli opiskellut Tylypahkassa, ei hän olisi koskaan arvannut, että hänen uransa tulisi olemaan työtön jälkiruokamaanikko, jonka elämän viihtyvyydessä oli jos jonkinmoisia aukkoja. Ei hän tosin olisi myöskään kuvitellut haluavansa naimisiin Harry Potterin kanssa, mutta viimeisinä kouluvuosina hän oli oppinut näkemään entisen vihollisensa eri silmin.
”Mielelläni. Harry, minun äitini pyysikin kysymään, että pääsetkö ensi viikonloppuna tulemaan Kotikoloon? Meillä on perheviikonloppu ja sinä kuulut perheeseen”, Weasley kohotti katseensa Harryyn. Vihjaus oli hyvin selvä. Näennäisen keskittyneesti jälkiruokaansa lusikoiva mies koki pientä ärsytystä tästäkin vaikka ei hän toisaalta hinkunut mukaan kaikkien Weasleyden ja heidän puolisoidensa joukkoon - kakaralaumasta nyt puhumattakaan. Kaikki ne punaiset hiukset aiheuttaisivat hänelle migreenin.
”Ron! Molly kutsui myös sinut Draco. Hänestä sinä Harryn puolisona olet täysin tervetullut”, Granger puuttui puheeseen nopeasti ennen kun tilanne aiheuttaisi jälleen turhaa jännitettä huoneessa. Jostain syystä nainen kuvitteli, että Dracosta tuntuisi pahalta, jos häntä ei revittäisi lukuisten Weasleyden joukkoon viettämään jonkinlaista ihanaa yhteishengen täyttämää päivää, jossa Draco olisi lähinnä vain kaikin puolin epämiellyttävä kiusanhenki. Toisaalta siitä saattaisi saada ihan kelvollisen tilaisuuden juuri siksi, että hän voisi aiheuttaa hämminkiä ihan vain olemalla olemassa.
”Kiitos kutsusta. Ilmoita äidillesi, että me tulemme mielellämme”, Harry hymyili vastauksensa eikä välittänyt Dracon mulkaisusta, joka viesti sitä, että hän ei ollut vierailun mieluisuudesta aivan täysin samaa mieltä. Weasleyn kasvoilla oli suunnilleen samanlainen ilme hänen mulkaistessaan Grangeria, mutta ääneen vastalauseita ei ilmaistu. Edistystä sekin.
~*~
Loppuilta sujui samalla kaavalla, mutta vaarallisiin mittakaavoihin yltäviä kiistoja kirouksineen ei sentään ilmennyt. Kun Harry ja Draco viimein saattoivat vieraansa ovelle, sai Draco viimeinkin hengähtää helpotuksesta, jonka vierailun loppuminen hänessä aiheutti.
”Vihdoinkin! Minä jo pelkäsin, että jäävät tänne asumaan”, hän puuskahti ja käveli olohuoneeseen, jossa lysähti uupumusta kielien selälleen sohvalle. Sauvanheilautuksella hän taikoi uuden lasin itselleen ja täytti sen pöydällä olevasta viskipullosta. Jääpalat helähtivät näppärällä loitsulla juomaa viilentämään.
”He tuskin suostuisivat muuttamaan tänne vaikka maksettaisiin”, Harry murahti ja istahti Dracoa vastapäätä olevalle sohvalle. Häntä kiukutti, että Draco ei edes yrittänyt tulla hänen ystäviensä kanssa toimeen.
”Ja sinua vaivaa mikä?” Draco kivahti miehelleen, joka ei vaikuttanut olevan tyytyväinen vierailun sujuvuudesta. Blondi oli mielestään käyttäytynyt niin asiallisesti kuin tilanteen huomioiden oli ollut mahdollista.
”Ensin haukuit Ginnyn törkeillä kommenteillasi ja --”, Harry aloitti.
”Miksi minun sitä lumppua olisi sitten pitänyt kutsua?” Draco keskeytti miehensä, sillä hänen mielestään hänen sanavalintansa oli ollut osuva. Ei ollut hänen ongelmansa, jos muut eivät sietäneet kuulla totuutta. Hän oli hoksannut sen huoran aikomukset ja kelvottomuuden heti siitä hetkestä lähtien, kun Harry oli alkanut seurustelemaan tytön kanssa. Tai oikeastaan hän oli periaatteesta vihannut tyttöä Tylypahkassa jo siitä saakka, kun punaiset hiukset olivat paljastaneet tämän Weasleyksi.
”Esimerkiksi Ginnyksi”, Harry kivahti vastauksensa. ”Tajuatko, että hän on Ronin sisko ja Hermionen ystävä. Ja minun ystäväni!” Harry taivasteli miehensä asennetta.
”Tajuatko, että hän on minun kilpailijani?” Draco sylkäisi sanat suustaan vastauksena Harryn kommenttiin. Oikeasti hän ei ollut tarkoittanut sanoa asiaansa ihan noin. Se kuulosti pikkumaisemmalta kuin hän oli ajatellut.
”Kilpailija? KILPAILIJA?! Draco, hän on nainen. Minä jätin hänet, koska olen homo. Ja minä olen sattumalta myös varattu. Sinulle!” mies ei ymmärtänyt, minkä ihmeen vuoksi hänen miehensä täytyi silkasta periaatteesta inhota jokaista hänelle rakasta ihmistä.
”Hän on silti sinun eksäsi”, blondi totesi korostaen viimeistä sanaa, sillä oli pyhästi päättänyt inhota Weasleyn tyttöä monestakin syystä. Totta puhuen täytyi myöntää, että hän olisi vihannut naista vieläkin enemmän, jos he olisivat Harryn kanssa edelleen vakavassa parisuhteessa. Ei sitä kuitenkaan koskaan voinut varmaksi tietää, janottiko vanha suola Ginny Weasleytä tai - vielä pahempaa - Harrya.
”Ja aivan kuin Ginnyn haukkuminen ei olisi riittänyt. Päätit haukkua Dumbledorenkin, joka sentään --”
”-- oli sinulle hyvin rakas. Joo, tiedän. Minulle hän ei ollut millään tapaa rakas”, Draco keskeytti nuristen vaikka olisi voinut sanoa rehtorista paljonkin asioita. Positiivisia. Ja sättiä jälleen kerran itseään omista virheistään. Dumbledore oli tarjonnut hänelle apua silloin, kun hän oli ollut umpikujassa. Kiitokseksi hän oli katsonut mitään tekemättä, kuinka hänet tapettiin kuolonsyöjien toimesta. Bellatrix oli pistänyt melkein tanssiksi pitkäaikaisen unelmansa viimein toteuduttua. Draco ei sentään ollut omin sauvoin Dumbledorea tappanut, sillä hän ei ollut murhaaja. Ilman Severus Kalkarosta hän olisi ollut kuollut ei-murhaaja.
”Ei tosiaan ollut. Sinä suunnittelit hänen murhaamistaan koko hemmetin lukukauden”, Harryn ääni oli kalsea. Tämä oli niitä puheenaiheita, jotka nostattivat riidan yleensä pintaan muutamassa sekunnissa. Harry ei sietänyt minkäänlaista Dumbledoreen kohdistuvaa alentavansävyistä keskustelua.
”Älä muistuta. Se oli kauhein vuosi, mikä minulla on koskaan Tylypahkassa ollut”, Draco kivahti ja yritti sammuttaa muistojen filminauhan, joka rullasi hänen mielessään pikakelauksella.
”Kuin myös”, Harryn katse oli niin polttava, että Dracon oli pakko laskea oma katseensa. Hän nieleskeli, kun ei keksinyt sanottavaa, jolla olisi saanut riidan pysäytettyä. Hänen olonsa oli aina niin karmean huono, kun heidän hyvin ääripäiset kokemuksensa tulivat esiin.
”Me olemme puhuneet tästä. En ihan tosi jaksaisi käydä taas tätä läpi”, blondin sävy muuttui sovittelevaksi. Hän ei halunnut riidellä. Ei ainakaan tästä aiheesta.
”Minäkään en halua puhua siitä, mutta sinun takia on vähän vaikeaa olla puhumatta! Sinä kun satut pilkkaamaan Dumbledorea joka hiivatin välissä, jossa vain ikinä kerkeät”, Harry kivahti vastaukseksi.
”Olen pahoillani! Anteeksi. En tarkoittanut loukata sinua. Okei?” Dracoa samanaikaisesti ärsytti, nolotti ja harmitti. Hänen täytyisi yrittää jatkossa muistaa tehokkaammin, ettei Tylypahkan entinen rehtori kuulunut soveliaiden puheenaiheiden joukkoon muutoin kuin pyhimyksen asemassa. Ei edes silloin, kun Ronald Weasley kerjäsi verta nenästään.
”Hyvä, sietääkin olla”, Harry tuhahti ja Draco nytkähti ärtymyksestä. He olivat hetken aivan hiljaa eikä hiljaisuus ollut hellivää yhteisymmärrystä huokuva. Se oli niitä painostavia hiljaisuuksia, joista kukaan ei koskaan pitänyt.
”Ja tietenkin sinun oli aivan pakko ottaa esille Fredin kuolema! Tajuatko sinä yhtään, mitä sinä puhut minun ystävilleni?” Harry oli selvästi raivoissaan, kun hän viimein avasi suunsa uudelleen. Dracon olisi kai pitänyt näytellä katuvaa, mutta hän oli edelleen vihainen, vaikka olikin aidosti pahoillaan siitä, että oli hermostuttanut Harryn pilkkaamalla Dumbledorea. Fred Weasley oli kuitenkin... vain Weasley. Heitähän jäi jäljelle vielä vaikka kuinka monta, joten ainakaan se suku ei yhteen menetettyyn punapäähän kuollut.
”Onneksi Weasleyt lisääntyvät kuin kanit, joten tuskin yhden menetys tuntuu missään. Kukaan tuskin edes huomaa, että yksi puuttuu”, Draco ei voinut hillitä kieltään. Kyllähän hän tajusi satuttavansa Harrya, mutta juuri sillä hetkellä hän oli liian kiukkuinen välittääkseen.
”Malfoy, varo sanojasi tai minä kiroan sinut”, Harry tärisi raivosta noustessaan kiivastuksissaan ylös sohvalta. He käyttivät toistensa sukunimiä vain silloin, kun he olivat erittäin vihastuneita toisiinsa. Valitettavasti se ei ollut harvinaista, sillä heidän parisuhteensa oli melkoisen räiskähtelevää sorttia.
”Potter on hyvä, istuu alas ja rauhoittuu”, Draco sylkäisi suustaan ja kulautti viskilasinsa kerralla tyhjäksi. Hän täytti sen uudelleen, sillä hänen teki mieli juoda itsensä tiedottomaan tilaan. Oli harmillista, että Weasleyta oli hyvin vaikeaa loukata loukkaamatta samalla Harrya. Hän oli aivan varma, että myös Weasley tiedosti asian ja käytti sitä hyväkseen.
”Malfoy on hyvä ja pitää suunsa kiinni”, Harry sihahti, mutta istui alas. Taas kiukkuinen hiljaisuus laskeutui heidän olohuoneeseensa. Draco siemaili viskiä ja mökötti. Harry taas yritti selvästi rauhoittua ja keksiä syitä siihen, miksi ei kuristaisi rakastaan juuri siihen paikkaan.
”No okei”, Draco huokaisi viimein. ”Olen pahoillani siitäkin. Oletko nyt tyytyväinen?” hän puuskahti ärtyneesti ylpeyttään niellen. Kyllähän hänen kai piti pahoitella Harrylle sanomisiaan, koska ei hän niillä ollut tarkoittanut häntä loukata. Hänen tarkoituksensa oli ollut loukata ainoastaan Weasleyta.
”En”, Harry murisi. ”Oliko sinun aivan ehdottoman pakko nostaa Bellatrix Lestrangen nimi esiin minun kotonani minun ja ystävieni joukossa?” Harryn silmät salamoivat. ”Hän tappoi Siriuksen ja aika hiton monta muutakin hienoa velhoa!”
”Hän oli myös minun tätini, pidit siitä tai et. Ja jos et muista, Weasleyn äiti tappoi hänet”, Draco vastasi kapeiksi viiruiksi muuttuneiden silmien tihkuessa ärtyneisyyttä. ”Sinä ja pikku ystäväsi ette ole ainoita, jotka menettivät sukulaisiaan sodassa”, hän vielä huomautti katkerasti. Ei hän varsinaisesti voinut sanoa Bella-tädin olleen hänelle läheinen. Eikä Bellatrix ehkä tasapainoisin tai herttaisin mahdollinen täti ollut. Dracolla oli hänestä silti lukuisia onnellisia muistoja vaikkei Harry ystävineen sitä tuntunutkaan käsittävän.
”Minun sukulaiseni ja ystäväni yrittivät pelastaa velhomaailman. Sinun sukulaisesi ja ystäväsi yrittivät tuhota sen”, Harrynkin silmät kapenivat viiruiksi. Kumpikin miehistä oli noussut huomaamatta seisomaan ja kummankin käsi hapuili taikasauvaa.
”Ja kumman sukulaisia ja ystäviä olikaan enemmän hengissä?” Draco kohotti taikasauvansa valmiuteen. Häntä ärsytti tuhottomasti se tosiasia, että hän sukulaisineen ja ystävineen vaikutti pelkureilta, kun taas Harry taas omiensa kanssa sankareilta. Tämä ainoastaan siksi, että hänen lähipiirinsä oli keskittynyt pysymään hengissä, kun taas Harryn lähipiiri oli keskittynyt antautumaan sankarillisille itsemurhille yhteisen hyvän puolesta.
”Kumman sukulaisia ja ystäviä olikaan enemmän Azkabanissa?” Harry toisti saman liikkeen miehensä perässä. He osoittivat toisiaan sauvoillaan ties kuinka monennen kerran parisuhteensa aikana. Jos joku kuvitteli, etteivät he enää koskaan olleet toistensa kurkuissa kiinni, erehtyi tämä ihminen perinpohjaisesti. Ei rakkaus sentään siloitellut täysin rypyttömäksi rosoista menneisyyttä kaikkine kaunoineen.
Tunnelma oli niin jäätävä, että tuntui kuin ankeuttajalauma olisi lipunut huoneeseen hohkaamaan kylmyyttä ja epätoivoa.
”Minä en aio pyytää anteeksi sitä, että minun sukulaiseni --”
”-- ovat karmeaa saastaa ilman moraalista selkärankaa”, Harry täydensi Dracon aloittaman lauseen. Suippokasvoinen kalpeni entisestään ihan silkasta raivosta.
”Potter on hyvä ja lopettaa minun sukulaisteni pilkkaamisen”, Draco sihahti vastauksen. Hän ei oikeastaan ollut aivan varma, miksi puolusti sukuaan niin suurella vimmalla. Olihan hän itsekin monesti todennut ääneen, etteivät hänen sukulaisensa varsinaisia pyhimyksiä olleet. Mutta he olivat silti sukua ja vaikka Harry kieltäytyi sitä uskomasta, hänellä oli lukuisia ihania muistoja heistä.
”Malfoy on hyvä ja opettelee käyttäytymään”, Harry vastasi osoittaen Dracoa edelleen taikasauvallaan.
”Vain, jos Ronald Weasley opettelee ensin”, Draco vastasi. Asetelma muistutti hyvin paljon Tylypahkasta tuttuja tilanteita. Sellaisia, mistä heidät muistettiin paremmin kuin pariskuntana.
”Jos haluat asiallista kohtelua, käyttäydy itse asiallisesti. Luulisi, että Malfoyna sinulle on opetettu tapoja”, Harry huomautti tuhahtaen. Miten helkutissa tuo mies saattoi osata käyttäytyä halutessaan sulavasti ja elegantisti vaikka keskellä räiskeperäisten sisuliskojen laumaa, mutta heti kun hän näki Harryn ystäviä, muuttui käytös moukkamaiseksi ja riidanhaluiseksi. Harryn oli hyvin vaikeaa yrittää selittää kaikille Dracon olevan muuttunut ja luotettava, kun mies antoi itsestään kuvaa, ettei hän ollut sen enempää tehnyt parannusta, ilmentänyt katumusta saatika huokunut lojaaliutta Harrya kohtaan.
”Onkin opetettu. Paljon. Et edes halua tietää, mitä kaikkea”, Draco sylkäisi suustaan katkerasti. Kotikasvatuksen merkitystä korostettiin usein siinä määrin, että Lucius oli saanut oikein mainioita tekosyitä kohdella poikaansa poikkeuksetta ilman niitä kuuluisia silkkihansikkaita. Perusteluksi riitti, että Lucius valmisteli poikaansa tulevaisuuteen.
”Olet oikeassa. En haluakaan. Haluan vain, että kaivelet sieltä muistilokeroistasi esille käytöstavat. Isäsi on varmasti opettanut sinulle sellaisia”, Harry lausui ääni täristen suuttumuksesta. Hänestä oli raivostuttavaa tietää, että hänen miehensä osasi halutessaan käyttäytyä, muttei vaivautunut haluamaan tehdä niin hänen ystäviensä seurassa.
”Et tiedäkään, kuinka intensiivisesti”, Draco irvisti muistellessaan isänsä jyrkkiä kasvatusmetodeja.
”Joten ne lienevät edelleen muistissa”, Harry tiuskaisi miehensä kädettömyydelle.
”Ovat. Niitä ei saa revittyä sieltä pois edes silloin kun haluaisi”, Draco vastasi jäätävästi. Kyllä Harry tiesi, millainen kasvattaja Lucius Malfoy oli. Hän myös tiesi, että kaikesta huolimatta Draco edelleen rakasti isäänsä, vaikka saman aikaisesti olisi mieluusti halunnut kuristaa hänet. Harry myös tiesi, että menneisyys oli niitä asioita, joista Draco ei halunnut puhua.
”Näyttää saavan silloin, kun minun ystäväni saapuvat paikalle”, Harry kivahti. ”Luciuksen aivopesu tuntuu tehokkaalta. Et pääse Malfoyn roolistasi irti edes silloin, kun siitä olisi konkreettista hyötyä sinulle”, Harry jatkoi välittämättä siitä, jos tulisi loukanneeksi miestään.
”Ja mitähän konkreettista hyötyä minulle olisi siitä, jos mielistelisin kuraveristä ja verenpetturia?”
”Esimerkiksi sellaista hyötyä, että minun ei tekisi mieli jättää sinua joka ikinen kerta sen jälkeen, kun olemme viettäneet aikaa minun ystävieni kanssa”, Harry sivalsi loukkauksista kenties pahimman mahdollisen.
Draco jäi aukomaan suutaan järkytyksestä ja kiukusta. Hetken oli aivan hiljaista blondin kootessa itseään.
”Hyvä on. Hyvä on, jos asia kerran on noin. Minä nukun tämän yön sohvalla”, hän viimein totesi kalseasti ja kulautti lasinsa tyhjäksi. Hän ei vaivautunut täyttämään sitä uudelleen vaan nappasi koko pullon käsiinsä kiukkuisena ja siemaisi suoraan sen suusta pitkän kulauksen kieltäytyen enää vilkaisemaankaan Harrya. Hän aikoi juoda itsensä uneen ja herätä aamulla vuosisadan kaameimmasta kankkusesta kärsien.
Harry katsoi miehensä ratkaisua hetken vihaisena, kunnes rymisteli makuuhuoneeseen nukkumaan yksin heidän yhteisessä vuoteessaan. Jos Draco halusi juoda itsensä tainnoksiin, juokoot.
