Nimi: Ajetaan hiljempaa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: kaverihömppä, lievä slash
Hahmot/paritukset: Eeli/Tino, Heikki ja Kalevi
Haasteet: Ficlet300 2. Keskiväli, Spurttiraapale III ja Vuosi raapalehtien V
A/N: Aika usein, kun ajattelen poikiani, näen ne jostain syystä ajamassa autolla jossakin road trip -tyyliin. Tietysti ajattelen useimmiten myös tytöt heidän kanssaan, mutta tässä rapsussa on vaan jätkät. PMMP:n Matkalaulu sopii kaveriksi hyvin. Miusta tämä on kiva ^^Ajetaan hiljempaa
Tämä voi olla
koko elämämme ihanin päivä
Ajetaan hiljempaa
Toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan
Mä ja Kalevi vaihdetaan paikkaa. Tino tuskin edes tajuaa, että kuski vaihtuu. Heikki istuu pelkääjän paikalla tekemässä ristisanatehtävää ja naputtamassa polviaan musiikin tahtiin. Tino on nuokkunut alkumatkan, ja kun Kalevi pääsee sen viereen, Tino nojaa sen olkapäähän ja sulkee silmänsä kuin ei mitään. Kalevi on vähän ymmällään, mutta se on takapenkkiläisen taakka, toimia Tinon tyynynä. Mua hymyilyttää katsella niitä.
Me jatketaan matkaa. Se on ollut nyt jo pitkä, mutta vielä on satoja kilometrejä edessä. Lapin ihmeitä ei näe Suomineidon lantiolta. Heikki heittää lehden kojelaudalle ja venyttelee pitkiä jalkojaan. Sen penkki on niin takana kuin mahdollista. Siksi Kalevi istuukin keskellä ja Tino mun takana.
”Joko ollaan perillä?” mun unelias poikaystävä tiedustelee.
”Ollaan kuule vasta puolessa välissä”, naurahdan sille.
”Vähän enemmän”, Heikki korjaa. ”Mut suunnilleen.”
”Ää”, Tino valittaa, ja penkki narahtaa, kun se kiemurtelee parempaa asentoa etsien. ”Kalevi, tuu lähemmäs.”
”Kiedonko ihan käteni sun ympärille ja vedän rintaani vasten?” Kalevi nälvii yliystävälliseen äänensävyyn.
”Voisiksä?” Tino kysyy toiveikkaana. Minä ja Heikki nauretaan. Ajattelen, ettei Kalevi tee sitä, mut lopulta se kietoo kätensä Tinon hartian ympäri, ja Tino käpertyy tyytyväisenä sen rintaa vasten. On Kalevin pakko vähän kiroilla.
”Oon aina tienny, että sä oot sisimmiltäsi tommonen halinalle”, Tino kujertaa.
”Turpa kiinni”, Kalevi murahtaa.
”Hymyile, Kalevi!” Heikki hymähtää ja ottaa niistä kuvan puhelimellaan. Sit se nauraa, kun Kalevilla on hymyn sijaan sen kuolettavin tappoilme kasvoillaan. Mä ajan, ja olen helvetin onnellinen.
Myöhemmin kaikki muut torkkuu, paitsi mä. Me ajetaan valoisassa kesäyössä. Vilkaisen taakse. Kalevi ja Tino nojaavat toisiaan vasten. Kummallakin on suu raollaan ja niiden rintakehät laskee ja kohoaa vuoronperään. Heikki mutisee mun vieressä jotain unissaan ja kurtistelee kulmiaan.
Rakastan niitä kaikkia niin helvetin paljon. Se oikein hohkaa mun rinnassa, ja tavallaan se saa mut toivomaan, ettei me oltais koskaan perillä, et me oltais aina tässä, matkan puolivälissä.
En haluaisi millään päästää tästä hetkestä irti.
Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen, mitä sitten teen?