Olipa kivaa, että löysin Etsi otsikko ja kommentoi II -haasteen puitteissa tämän ihanan raapaleen, ja ilahduin vielä enemmän, kun huomasin sinut kirjoittajana. Olet jo aiemmin tehnyt minuun vaikutuksen raapaleillasi eikä tämä ollut poikkeus.
Osaat kirjoittaa todella elävästi yhdestä hetkestä ja siten, ettei jää kyseenalaistamaan tai ihmettelemään kontekstia. Kaikki tarpeellinen tieto sisältyy raapaleeseen. Ihailen sitä, miten paljon onnistut sanomaan vain 100 sanassa, koska se, mitä kertoja tuntee ja kokee tästä kohtaamisesta, tapahtuukin pääosin noiden sanojen välissä.
Mielenkiintoinen sanavalinta tuo "sotamies". Ei veteraani tai sotilas vaan sotamies. Tuo sana tuntuu jo itsessään tuovan palan historiaa mukanaan. Kuvailu oli myös ihanan visuaalista. Näin kaiken elävänä edessäni. Vanha mies sotapuvussaan tuntuu näkynä olevan vähän out of this world ja mietin, että minäkin ehkä katsoisin ilmestystä tavallista pidempään ja miettisin syytä tai tarinaa miehen tavallisuudesta poikkeavalle pukeutumiselle, mutta kertojan huvittuneisuus tuntuu johtuvan pikemminkin miehen jäykän, muodollisen olemuksen ja pikkuisen, suloisen koiranpennun aikaansaamasta ristiriidasta. Haudanvakava sotilas ja pikkuinen, innokas koirapentu, onhan se hellyttävä mielikuva. Mutta sotamies ei muiden mielipiteistä piittaa. Hän on ylpeä, ryhdikäs ja kantaa itseään arvokkaasti.
Ja sitten tullaankin siihen mahtavaan ja pysäyttävään twistin, joka saa kertojan hymyn hyytymään. Mies on ansainnut nuo vaatteet. Hän on ollut sodassa ja nähnyt ja kokenut sellaista, mitä minä tai kertoja ei voida millään tasolla käsittää tai ymmärtää. Myönnän, että minua vähän tympii, kun itsenäisyyspäivänä ei ikinä muusta puhutakaan kuin niistä uhrauksista, joiden ansiosta meidän maamme sai itsenäisyyden ja pysyi itsenäisenä. Kuinka moni urhea mies ja nainen kuoli, haavoittui ja kärsi isänmaansa puolesta ja niin edelleen. Olen miettinyt, että miksei me voitaisi juhlistaa omaa itsenäisyyttämme vähän iloisemmin, esimerkiksi ilotulituksin kuten Amerikassa tehdään? Mutta ehkä juuri se, ettei sota ole ikinä (onneksi) koskettanut minua henkilökohtaisella tavalla, ilmiantaa ajatteluni pintapuolisuuden. On toki hyvä, että muistaa oman maansa historian ja sen, mitä itsenäisyyden tai maan turvallisuuden puolesta on tehty (kun tämä teksti voisi sijoittua ihan minne tahansa), mutta uskon, että vähempikin haudanvakava paatoksellisuus riittäisi.
Takaisin tekstiin. Minusta oli ihana twist, kun kertoja alkoikin ajatella sotamiehen univormun merkitystä, ja tajuaa, ettei hänellä ole oikeutta naureskella miehen kustannuksella, koska ero heidän välillään on kurottumaton, ja miehen menneisyyden tiedostaminen veti kertojan hiljaiseksi. Tämä vaihdos oli mahtava kaikessa hienovaraisuudessaan.
Kuten ehkä huomasit, tämä herätti paljon ajatuksia. Kiitokset. Pidin kovasti.
