Hehee,
DragonHeart58, kiitos taas kommentista, et pettänyt minua tälläkään kertaa!
Minä olen oikeasti ihan surkea vastaamaan kommentteihin mutta ihan huikeaa että tässä tarinassa on niin paljon asioita jotka miellyttävät. Toivottavasti onnistun jatkossakin yhtä hyvin :> Kiitos, kiitos, kommenttisi pelasta jälleen kerran päiväni!
Kiitos kommentista myös
merviille!
Olisiko jatkon aika? Tätä on ollut hurjan hauska kirjoittaa, joten uusia lukujaki tulee siihen tahtiin. Toivottavasti tykkäätte!
------------------------------------
5.lukuSiriuksen lauantai-ilta todella kaipasi piristystä. Hän ei ollut nähnyt Jamesia aamiaisen jälkeen, Remus teki läksyjä ja Peter oli myös salaperäisesti kadonnut jossain vaiheessa. Joten Sirius päätyi tuijottamaan keskittyneesti Remusta, joka kirjoitti kulmat kurtussa jo kolmatta pergamenttiliuskaansa. Välillä poika tarkisti jotain oppikirjastaan, kohotti kulmiaan melkein yllättyneen näköisenä ja sitten siirtyi taas kirjottamaan jotain pienellä, tiheällä käsialallaan. Hänen ilmeidensä jatkuva muuntelu oli itseasiassa melko kiehtovaa katsottavaa. Sirius hätkähti kun Remus yhtäkkiä kohotti katseensa ja meripihkan väristen silmien katse kiinnittyi häneen pergamentin sijasta.
”Tuo on hieman häiritsevää, Anturajalka”, hän sanoi mutta hänen toinen suupielensä nyki piilotetun hymyn merkiksi.
”Minulla on tylsää”, Sirius marisi. ”Tehdään jotain. Joku mahtava pila!”
”Mahtavat pilat vaativat mahtavat suunnittelut”, Remus huomautti. ”Ellet halua jäädä kiinni.”
Sirius mietti hetken ennen kuin huokaisi tuskastuneesti ja painoi otsansa pöydän pintaa vasten.
”Mitä minä olen yleensä tehnyt lauantaisin?” hän mutisi puoliääneen.
”Raahannut tyttöjä luutakomeroihin”, Peterin ääni kuului hänen viereltään. Sirius nosti salamana päänsä ja loi ystäväänsä tutkivan katseen.
”Missäs sinä olit?”
Peter ei vastannut, vaan jatkoi aiheesta Sirius ja luutakomerot.
”Sinä et ole vielä yrittänyt saada yhtään tyttöä luutakomeroon tänä vuonna”, poika huomautti. Remus kohotti kulmiaan ja nyökkäsi hitaasti.
”Matohäntä puhuu asiaa, yleensä sinä olet käyttänyt koko ensimmäisen viikon suunnitellen kenet isket ja minä viikonloppuna”, hän sanoi. Sirius tuhahti.
”Vai onko sinulla joku tietty kiikarissa?” Peter kysyi vihjailevasti. Sirius kohtasi nopeasti Remuksen katseen ennen kuin pudisti päätään.
”Jos teille tulee parempi mieli, menen saman tien etsimään itselleni ajanvietettä”, hän sanoi mahtipontisesti ja nousi seisomaan. Mutta Sirius ei ehtinyt kovin kauas kun Lihavan leidin muotokuva heilahti auki ja James kömpi oleskeluhuoneeseen. Pojan katse kulki huoneen läpi ja kun hän ei nähnyt erästä tulista punapäätä, hän uskalsi tulla peremmälle ja liittyä ystäviensä seuraan.
”Missäs SINÄ olet ollut koko päivän?” Sirius kysyi. James virnisti nopeasti.
”Kirjastossa.”
”KIRJASTOSSA?”
Siriuksen parkaisu sai useammankin pään kääntymään heidän suuntaansa.
”Kyllä Anturajalka, kirjastossa. Oletko koskaan kuullut, se paikka missä on paljon kirjoja.”
Sirius tuijotti ystäväänsä sanattomana.
”Jos sinä sanot että olit opiskelemassa, minä etsin uusia ystäviä”, hän sanoi lopulta dramaattisesti.
”Älä huoli, ihan niin sekaisin minä en vielä ole”, James vakuutti. Sirius kohotti kulmiaan. Tämähän alkoi kuulostaa mielenkiintoiselta.
”Eli sinulla oli naisseuraa”, Sirius tokaisi ja istutti Jamesin sohvalle kuulustelua varten. ”Kuka?”
”Äh, ei sillä ole väliä…”
”Sarvihaara.”
”Hyvä on. Heather O’Donnell.”
Siriuksen mielessä välähti kuva sinisilmäisestä ja vaaleahiuksisesta tytöstä, jolla oli kaunis hymy ja kovaääninen nauru. Sitten hän muisti että tyttö sattui olemaan Hugon kaksoissisko.
”Ja tällä yllättävällä kiinnostumisellasi Heather O’Donnellista ei ole mitään tekemistä erään toisen O’Donnellin ja viehättävän punapään kanssa?” hän varmisti.
James mulkaisi parasta ystäväänsä pahasti.
”Minä löysin hänet eilen pöllötornista itkemästä. Ja me juttelimme. Ja tänään me juttelimme vähän lisää. Ei muuta.”
Sirius kohautti olkiaan sen merkiksi että hyväksyi selityksen ja hänen huulilleen ilmestyi kujeileva hymy.
”Ja nyt me voimme suunnitella jotain mahtavaa pilaa!” hän julisti unohtaen äskeiset puheet ajanvietteen etsimisestä hyvin nopeasti.
-
Jostain syystä James löysi itsensä kirjastosta Heatherin kanssa seuraavan kerran jo keskiviikkona, vaikka hän yhä vakuutteli että ei harrastanut kirjastoja. Mutta alkuviikko oli ollut melko tympeä, niin koulun kuin Lily/Hugo -kuvion suhteen, ja James huomasi kaipaavansa juttuseuraa. Ja mielellään sellaista juttuseuraa, jonka sanavarasto ei rajoittunut ”paska juttu” -tokaisuun.
”Meillä oli maanantaina ensimmäinen partiointi Lilyn kanssa”, James sanoi leijuttaen samalla hajamielisesti sulkakynää muutaman sentin pöydänpinnan yläpuolella. Vaikka hän olikin kirjastossa, ihan niin alas hän ei vajonnut että olisi todella opiskellut. Heather nosti katseensa pergamentistaan ja kohotti kulmiaan.
”Ja?”
”No, hän ei tappanut minua”, James sanoi ja nosti laimeasti peukalonsa pystyyn.
Lily oli tervehtinyt häntä kirouksen sijasta nyökkäyksellä, ilmeisesti tytön tunteet olivat ehtineet hieman viilentyä viikonlopun aikana. He olivat suurimmaksi osaksi kävelleet hiljaisuuden vallitessa, välillä Lily oli huokaillut merkitsevästi mutta James ei ollut kysynyt mikä häntä vaivasi. Pojalla oli tunne, että jos hän sanoisi tytölle sanankin, tämän kaikki padot aukeaisivat ja Jamesin olemassaolo saattaisi sen jälkeen olla vaakalaudalla.
”Se on hyvä alku”, Heather tokaisi ja painoi katseensa taas läksyihinsä. James jäi hetkeksi tuijottamaan tyttöä, jonka käsi liikkui kevyesti pergamentin yllä.
”Mitäs sinulle kuuluu?” hän kysyi.
Heather vastasi kysymykseen pyöräyttämällä silmiään ja jatkamalla kirjoittamista, joten James tulkitsi että tytön välit ystäviensä kanssa eivät ainakaan olleet parantuneet. Ja yhtäkkiä hän halusi jotenkin piristää tyttöä.
”Ensimmäinen Tylyaho-viikonloppu on viikon päästä”, James sanoi mietittyään asiaa hetken. ”Haluaisitko sinä mennä sinne yhdessä?”
Heather katsoi häntä yllättyneenä.
”Yhdessä? Ai niin kun treffeille?”
James mietti hetken ennen kuin nyökkäsi epävarmasti.
”Niin kun treffeille”, hänkin sanoi. Heather hymyili leveästi ja puraisi alahuultaan katsoessaan Jamesin pähkinäruskeisiin silmiin.
”Minä lähtisin mielelläni kanssasi Tylyahoon”, tyttö sanoi ja he hymyilivät toisilleen, ennen kuin Heather palasi takaisin läksyjensä pariin.
-
Lilyn päivät Tylypahkassa kuluivat hyvin samalla rutiinilla. Hän heräsi seitsemältä, kävi suihkussa, yritti tehdä jotain jännittävää hiuksilleen mutta luovutti usein hyvin nopeasti päätyen lettiin tai poninhäntään, ja käytti seuraavat viisitoista minuuttia repien Katea ylös sängystä. Sen jälkeen hän kiirehti oleskeluhuoneeseen, jossa yleensä tapasi Hugon ja he menivät yhdessä aamiaiselle. Aamiaisen jälkeen Hugo saattoi hänet sinne missä hänen tuntinsa sattui olemaan ja he juttelivat hetken ennen kuin lähtivät eri teille. Tuntien jälkeen Lily meni pariksi tunniksi opiskelemaan joko oleskeluhuoneeseen, jos siellä oli sattui olemaan rauhallista, tai kirjastoon. Illan hän vietti Hugon ja yleensä myös Katen kanssa. Tosin maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kaksi tuntia hänen illastaan kului partioiden käytäviä Jamesin kanssa. Tämä parituntinen kului yleensä täydessä hiljaisuudessa lukuun ottamatta ”pitäisikö käydä tähtitornissa” tai ”kolmoskerros on tarkistamatta” kaltaisia kommentteja.
Perjantai ennen vuoden ensimmäistä Tylyaho-viikonloppua oli kulunut hyvin samalla kaavalla kuin muutkin päivät. Lily oli juuri makuusalissa letittämässä hiuksiaan ennen partiointia kun Kate säntäsi sisälle ja istui sänkynsä laidalle kummallisen näköisenä.
”Peter pyysi minua Tylyahoon kanssaan”, hän sanoi ennen kuin Lily ehti kysyä mitä oli tapahtunut.
”Peter? Peter Piskuilan?” Lily varmisti yllättyneenä. Hän tunsi Peterin huonoiten kelminelikosta, koska poika oli hyvin ujonoloinen ja jäi mielellään ystäviensä taka-alalle. Hän ei ollut osannut kuvitella että Peter olisi kiinnostunut Katesta, joka oli melko räväkkä mielipiteidensä kanssa ja tarvittaessa erittäin kovaääninen, vaikka ei koskaan pitänytkään mitään meteliä itsestään. Ja vielä enemmän Lilyä hämmästytti Katen leveä hymy ja innostunut ilme.
”Minä en tiennyt että sinä olet, tuota, kiinnostunut Peteristä”, Lily sanoi kääntyessään taas peilikuvansa puoleen. Kate naurahti kuivasti.
”Sinulla on ollut tarpeeksi ajateltavaa omien sulhasehdokkaittesi kanssa”, tyttö sanoi ja kieputti vaaleanruskeita hiuksiaan sormensa ympärille. ”Et olisi varmaan huomannut vaikka Peter olisi tanssinut sänkysi vieressä ripaskaa.”
Lily naurahti mielikuvalle ja jatkoi hiuksiensa letitystä.
”Mitäs muut kelmit tekevät?” hän kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Remus on sairaana ja Sirius jää kuulemma viihdyttämään häntä”, Kate vastasi välttelevästi. Lily vilkaisi ystäväänsä peilin kautta.
”Ja?”
”Ja mitä?”
”Sinä taisit unohtaa yhden.”
”Ai, James”, Kate sanoi aivan kuin olisi muistanut pojan olemassaolon vasta siinä vaiheessa. ”Hänellä on muuta seuraa.”
”Mitä muuta seuraa?” Lily kysyi ja yritti olla kuulostamatta liian uteliaalta. Kate irvisti.
”Kysy itse Jamesilta, te näette vartin päästä.”
”Kate!”
”Lily…”
”Sinun on pakko kertoa minulle”, Lily vaati. Nyt hän ei ainakaan voinut peittää uteliaisuuttaan.
”Heather O’Donnell”, Kate sanoi niin nopeasti että toinen tyttö sai juuri ja juuri selvää hänen sanoistaan.
”Mitä hänestä?” Lily kysyi yllättyneenä. Miten Hugon kaksoissisko nyt liittyi koko juttuun?
”Heather O’Donnell on Jamesin muuta seuraa.”
Lily jähmettyi ja käännähti nopeasti ystävänsä puoleen, mutta ilmeestä päätellen tämä oli ihan vakavissaan. James ja Hugon sisko… ei voinut olla totta.
Varttia myöhemmin Lily käveli yllättävän rauhallisena oleskeluhuoneeseen, vaikka pinnan alla kuohui. Hän jäi tuttuun tapaan norkoilemaan muotokuva-aukon lähistölle ja hyvin pian myös James ilmestyi paikalle. Samaan tuttuun tapaan he lähtivät kulkemaan tyhjille käytäville kaikessa hiljaisuudessa mutta Lily ei kauaa pystynyt pitämään suutansa kiinni.
”Joten”, hän aloitti ja James kohotti yllättyneenä kulmiaan, kun tyttö rikkoi heidän useamman viikon jatkuneen mykkäkoulunsa. ”Peter pyysi Katea Tylyahoon.”
”Niinkö? Hän ei sanonut meille mitään.”
”Ai”, Lily sanoi. ”Entä sinä ja Heather?”
James pysähtyi ja kääntyi katsomaan Lilystä.
”Mitä minusta ja Heatherista?”
”Miten sinä kehtaat?” Lily tiuskaisi yhtäkkiä selvästi raivostuneena.
”Kehtaan mitä?” James kysyi varovasti.
”Et voinut vaan jättää asioita rauhaan vaan sotkit vielä Heatherin tähän!”
James ei voinut näyttää enemmän yllättyneeltä, mutta koska hän ei sanonut mitään, Lily jatkoi raivoamistaan.
”Yritätkö sinä epätoivoisesti tehdä minut mustasukkaiseksi? Vai ärsyttää Hugoa? Vai aiotko sinä jotenkin Heatherin avulla saada minut ja Hugon eroamaan? Todella naurettavaa, Potter, jätä tyttöraukka rauhaan!” hän huusi.
”Miten tämä asia kuuluu yhtään sinulle?” James kysyi jäisellä äänellä.
”Koska sinä yrität pilata minun elämäni!”
”Usko tai älä, kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi!” James karjaisi ja hänen yllättävä kiivastumisensa sai Lilyn astumaan askeleen taaksepäin. James ei ollut koskaan ennen huutanut hänelle.
”Ai sinä väität että sinä ihan sattumalta löysit Heatherin juuri nyt?” Lily kysyi ivallisesti ja laittoi kätensä puuskaan. Hän ei uskonut hetkeäkään, että Jamesin uudella tuttavuudella ei olisi ollut mitään tekemistä hänen kanssaan.
”Niin minä väitän”, James tiuskaisi. ”Hän on mukava, fiksu ja kaunis, ja kun pyysin häntä Tylyahoon, hän sanoi että lähtee mielellään eikä hommannut minua kahdeksi yöksi sairaalasiipeen!”
Lily irvisti muistaessaan kyseisen kerran viidennellä luokalla, kun hänen Jamesiin langettamansa kirous oli tönäissyt pojan portaita alas ja tämä oli tosiaan ollut vammojensa kanssa kaksi yötä sairaalasiivessä.
”Sinä olet todella lapsellinen, Potter”, hän tiuskaisi vielä. James kohotti kulmiaan ja hetken Lily oli ihan varma, että poika rupeaisi taas huutamaan mutta sen sijaan hänen kasvonsa muuttuivat täysin ilmeettömiksi.
”Tiedätkö mitä?” James sanoi ja kääntyi poispäin. ”Minusta tuntuu että sinä saat partioida tänään ihan itseksesi.”
Ja sen sanottuaan poika lähti rivakasti marssimaan toiseen suuntaan jättäen Lilyn seisomaan keskelle autiota käytävää. Tyttö harkitsi hetken huutavansa pojan perään, mutta mitä hän vielä sanoisi? Ja totta puhuen hän itsekin partioi mieluummin itsekseen kun kiusallisessa hiljaisuudessa.
Mutta lähtiessään kävelemään eteenpäin Lily ei voinut olla ajattelematta, että oli mennyt tällä kertaa liian pitkälle.
-----------------------------
Kommentteja kaipaan, kuten aina
