Ficin nimi: Huurteiset sydämet
Kirjoittaja: Odo
Fandom: Frozen/Viisi legendaa
Beta: LillaMyy
Genre: draama, fluffya, crossover
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Elokuvista kiitos tekijöilleen, minä vain lainaan hahmoja. En saa tästä taloudellista hyötyä.
A/N: Sain idean kirjoittaa Jelsaa, kun olin töissä. Pikkuinen tyttö tuli sinne isänsä kanssa ja kiljaisi sitten lastenleffahyllyä tutkiessaan: "Kato isi, tässä leffassa on tää (Jack)! Se on oikeesti Frozenin Elsan mies!" ja siitä se sitten lähti. Jelsasta oon toki kuullut ja nähnyt ihanaa fanartia, josta puheen ollen inspiskuvana oli
tämä. Otsikosta ja betauksesta saatte kiittää LillaMyytä! Osallistuu Spurttiraapale III, hetslashfemme (het), Vuosi raapalehtien V ja Genrehaaste III (crossover)
Huurteiset sydämet
I
Oli kulunut vain viikko siitä, kun Elsan loitsu oli vahingoittanut Annaa ja hän oli sulkeutunut huoneeseensa. Ei vain oven taakse, vaan myös henkisesti. Pelko teki kuurankukat ikkunoihin.
”Anteeksi, Anna”, Elsa mutisi istuessaan nurkassa kädet kiedottuina polviensa ympärille. Hän inhosi sitä, että tunsi olonsa yksinäiseksi. Ei hän saanut tuntea niin, vaan hänen piti ajatella pikkusiskon parasta. Vanhemmat kävivät joka päivä huoneessa, mutta Elsa tunsi itsensä etäiseksi. Isän neuvot hän otti vakavasti ja välillä kannustavan hymyn nähdessään uskoi, että voisi hallita voimiaan. Sitä ei kestänyt kuitenkaan kauaa vaan pimenevät illat ja hiljaisuus toivat pelot takaisin.
”En halua olla yksin”, Elsa kuiskasi itselleen.
II
Kun ystävänä oli vain kuu, yöt tuntuvat pitkiltä. Ihmiset nukkuvat kodeissaan ja ainoa huvi on leijua ilmassa. Lumisade, pakkastuuli tai jääpuikot ikkunalaudoilla eivät tuoneet lohtua kauneudestaan huolimatta. Jack laskeskeli mielessään päiviä, jotka muisti, mutta niitä ei ollut paljoa. Kaikki olivat samanlaisia, yksinäisiä ja ne oli helppoa unohtaa. Toisinaan hän sai iloa lapsista, joiden hymyt tarttuivat herkästi, mutta kun kukaan ei nähnyt häntä se puristi rintalastaa. Jack oli myös kateellinen siitä, että oli ainoa, jota ei huomattu. Erilainen, joka ei muistanut menneisyyttään. Hänen surunsa ollessa suurimmillaan vanhemmat eivät päästäneet lapsia ulos; pakkanen oli liian kova. Ehkä jossain maailmalla asiat olisivat paremmin.
III
Vuosi oli kulunut. Anna oli käynyt aina vain harvemmin oven takana, mutta ei ollut luovuttanut kokonaan. Kylmät kyyneleet virtasivat joka kerta isosiskon poskilla, kun hän joutui lähettämään toisen pois.
”Se menee pahemmaksi”, Elsa valitti isälleen pelon sekaisin tuntein. Hän sai hanskat, joista tuli hänen turvansa. Älä tunne, oli ohje, jota Elsa hoki itselleen. Huoneen seiniä peittäessä paksut jääkerrokset isä tuli halaamaan tytärtään, mutta lapsi kieltäytyi.
”Älä koske! Satutan sinua – niin kuin Annaa”, Elsa kivahti. Pikkusiskon ajatteleminen sattui ja hän näki unissaan kuvia tapahtuneesta. Isän surumielinen hymy ei helpottanut yhtään oloa, mutta ainakin Elsa sai jäädä yksin.
Kuun valo loisti huoneeseen.
IV
Jack tunsi taikavoiman jossain lähellään. Pakkasen piston, joka ei ollut hänen luomansa. Uteliaisuus heräsi ja poikamainen into nousi mieleen. Voisiko jossain olla hänen kaltaisensa? Jack leijui ilmassa, pyrähteli tuntemattoman kaupungin yllä. Yö oli kirkas ja jokin vei hänet linnaa kohti, jonka suljetut portit olivat luotaan työntäviä. Joistain ikkunoista kävi lämpimän takkatulen valo.
”Missä sinä olet?” Jack mutisi itsekseen odottaessaan, että tapaisi taikuuden lähteen. Hän oli varma, että kyseessä oli ihminen. Kierreltyään linnaa hän huomasi pimeän ikkunan, jonka lasin kuurankukat olivat kauniimpia kuin muiden.
”Onko siellä joku?” Jack sanoi koputtaessaan ikkunaa, jonka läpi oli vaikea nähdä. Liikahdus huoneessa sai sydämen hakkaamaan.
V
”Kuka sinä olet?” Elsa kysyi avatessaan ikkunan, jonka joutui pakottamaan auki. Jack katseli tyttöä ihmeissään ja aisti taian ilmassa.
”Jack”, poika vastasi ja työntyi sisään ikkunasta toisen antaessa hänelle tilaa. Jack nojaili sauvaansa ja katseli ympärilleen. Jos hän olisi tuntenut kylmää, hän olisi huomannut, että huoneessa oli todella viileää.
”Minä olen Elsa. Miksi tulit?” Elsa kysyi uteliaana, mutta varuillaan. ”Sinun ei ole turvallista olla täällä.”
Jack kohotti kulmiaan ja katsoi toista aidosti hämmentyneenä.
”Miksi?”
”Minä voin jäädyttää sydämesi.” Niin vahvat sanat lähes lapsen suusta olivat pelottavia. Jack hieroi käsivarsiaan kuin lämmitelläkseen.
”En usko. Minä olen Pakkasukko.” Elsa katsoi toista epäillen.
VI
Jack tuli ensikohtaamisen jälkeen takaisin piittaamatta Elsan varoituksista.
”Mene pois, Jack”, Elsa niiskautti toisen kavutessa huoneeseen. Se oli niitä iltoja, kun Elsan oli vaikea hallita voimiaan. Hän oli nähnyt, miten Jack käytti kykyään, mutta hän ei uskonut pystyvänsä samaan. Jack puolestaan piti Elsan taikavoimista ja uskoi tytön niiden ansiosta näkevän hänet, ja se oli ollut hänelle helpotus.
”Ei hätää, Elsa.” Jack sanoi ja tarttui kiinni toisen käsistä tytön yrittäessä vetää ne pois.
”Ei minun käy kuinkaan. Rauhoitu, olen tässä”, Jack sanoi ja piteli rauhallisesti kiinni toisesta. Elsa tasasi hengitystään ja sulki silmänsä. Yksinäisyyden tunne väistyi hieman molempien mielistä.
”Kiitos, Jack.”
VII
He eivät tavanneet pitkään aikaan Elsan vanhempien kuoleman jälkeen. Jackin palatessa takaisin Arendeliin Elsasta oli kruunattu jo kuningatar. Jackistakin oli ennättänyt tulla suojelija, ja se oli vaatinut häneltä aikaa. Jack odotti, että Anna jätti siskonsa yksin ennen kuin ilmestyi toisen näkyville.
Elsa säikähti, mutta kasvoille levisi pian rentoutunut hymy.
”Olen odottanut sinua.”
Jack vastasi hymyyn ja kuroi heidän välimatkansa umpeen.
”Sinä hallitset voimiasi. Olen ylpeä sinusta.” Jack oli tarkkaillut Elsaa vähän aikaa ennen jälleen näkemistä.
Elsa nyökkäsi onnellisen näköisenä.
”Sinusta on tullut kaunis”, Jack sanoi hänen sydämensä hakatessa normaalia lujempaa.
Elsa suukotti kevyesti toisen poskea.
”Minulla on ollut ikävä sinua.”