Sankaripoikia | Neville/Harry, K11

[FractaAnima]

Title: Sankaripoikia
Author: FractaAnima
Genre: UST, fluffy, drama
Rating: K11
Pairing: Neville Longbottom/Harry Potter
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni. En saa tästä minkäänlaista hyvitystä.

Oneshot

Haasteisiin:
Genrehaaste III
Kirjoitusterttu


A/N: Tämä oli alkuperäinen ideani erääseen haasteeseen, mutta sisältö ei lopulta mahtunut silloiseen ikärajahaarukkaan, joten kirjotin jotain aivan muuta, ja hyvä niin. Nyt tuntui kuitenkin hyvältä julkaista tämä tuolta pöytälaatikoista muidenkin luettavaksi. Yllätin muuten itsenikin täysin kirjoittaessani ficin minäkertojalla. Hui.


Sankaripoikia

Olin kutakuinkin viidentoista, kun ymmärsin, ettei pitkäaikaisessa ihastuksessani Ginnyssä ollut mitään muuta kiehtovaa kuin se, miten intensiivisesti hän puhui Harry Potterista. Harryn hauskoista letkautuksista, uhkarohkeudesta, pitkiksi kasvaneista hiuksista, jotka Harry oli sittemmin leikannut taas lyhyemmiksi ja alati kasvavista huispauslihaksista, joita itsekin olin hiukan kateellisena ihastellut, minä kuin jaoin makuusalini tuon ihannepojan kanssa.

Niin, kaiketi se alkoi siitä, että aloin itsekin uskoa Harryn täydellisyyteen. Pikku hiljaa huoneen jakaminen alkoi olla sitten jo kiusallista. Huomasin saavani hallitsemattomia erektioita aina silloin, kun Harry kuuman päivän jälkeen riisui vaatteitaan ja hänen ihonsa oli hiestä nihkeä tai silloin, kun hän tassutteli raukeana suihkusta pois ennen nukkumaanmenoa. Tuollaisina hetkinä vedin usein verhot sänkyni ympärille ja teeskentelin nukkuvaa tai olevani syventynyt opiskeluun.

Sinä syksynä Seamus ja Dean eivät olleet väleissä Harryn kanssa. Yritin pitkään olla puolueeton, sillä he kaikki olivat minulle mukavia, mutta lopulta minun oli päätettävä pelaisinko mustilla vai valkoisilla nappuloilla - minä valitsin valkoiset (koska uskoin Harryn olevan rehellinen ja hyvä, eli valkoinen). Harry vaikutti helpottuneelta ja hän hymyili minulle päivittäin. Voi Merlin, että hän näytti hyvältä hymyillessään (ja näyttää yhä, uskoisin). Okei, siinä vaiheessa en voinut enää kieltää ihastustani - siis itseltäni.

Eräänä talvi-iltana olimme jälleen tavanneet Albuksen kaartin kanssa ja olin onnistunut harjoittelemissani loitsuissa erittäin hyvin. Harry kehui minua kovasti, mikä oli valon pilkahdus minun synkäksi muuttuneessa lukukaudessani. Oli nimittäin käynyt erittäin selväksi, että Harry oli yhä äärimmäisen ihastunut Cho Changiin. Cho oli varsin mukava ja nätti tyttö enkä ihmetellyt lainkaan, että hän oli kiinnittänyt Harryn huomion - tai päinvastoin.

Muistan pakkailleeni laukkua ja huomanneeni Harryn viivyttelevän Chon luona. Kaikki muut tekivät lähtöään, enkä halunnut joutua kiusalliseen tilanteeseen, vaikka olisinkin vielä halunnut jutella Harryn kanssa päivän harjoituksista ja esimerkiksi vielä kehnosti sujuvan keholeijuksen sauvatekniikasta.

Jokin sai minut jäämään käytävään tarvehuoneen sen kertaisen poistumistien lähistölle odottamaan, että saisin hetkeni Harryn kanssa. Kahdenkeskiset hetket ihastukseni kanssa olivat minulle tuolloin hyvin vaativia ja vaivalloisia, mutta erittäin palkitsevia. Pelkkä hymy tai viipyvä katse sai minut tolaltaan, sillä hyvällä tavalla. Joka tapauksessa, sillä kerralla en saanut hetkeäni.

Juuri kun kuulin etäisiä ääniä, kuten Chon kikatuksen, alkoi toiselta suunnalta kuulua askelia ja luihuisten rehvastelevaa kinastelua. Inkvisitiopartio oli liikkeellä. En voinut jättää Harryä (ja Chota) pulaan, joten juoksin käytävän päässä olevan kulman taakse ja keksimättä muuta kaadoin yhden rivissä seisovista haarniskoista. Muistan vieläkin kuinka järisyttävä meteli siitä syntyi. Tietenkin jäin kiinni enkä saanut jälki-istuntoa ainoastaan luvattomasta liikuskelusta vaan myös ilkivallasta. Niinpä vietin kolme seuraavaa iltaa kiillottaen Tylypahkan lukemattomia haarniskoita, joista osa vielä pisti kaikin keinoin hanttiin. Kirotut metallikasat.

Harrylle kuitenkin selvisi aikanaan, että mekkalan aiheuttaja olin ollut minä. Hän pyysi minua jäämään kanssaan oleskeluhuoneeseen, kun kaikki muut olivat jo painuneet pehkuihin. Suostuin tietenkin, vaikka pelkäsinkin sitä, miten osaisin käyttäytyä tuon silmissäni yhä vain komeammaksi muuttuvan sankaripojan seurassa aivan kahdestaan.

"Kiitos, Neville", Harry sanoi silloin ja halasi minua veljellisesti. Muistan olleeni jo siitä hyvin innoissani, mutta yritin pysyä rauhallisena. "Ei sinun olisi tarvinnut", hän jatkoi ja hymyili sitä vilpitöntä hymyään, joka joskus vieläkin saa sydämeni kurkkuun.
"En vain halunnut jättää sinua pulaan", vastasin jättäen tahallaan Chon mainitsematta.
"Ilman sinua olisimme Chon kanssa joutuneet varmasti aikamoisiin ongelmiin", Harry vakuutteli. Se sai minut hiukan apeaksi. "Hän ei edes pitänyt minusta", Harry sanoi yllättäen, mikä sai minun mielenkiintoni tuolloin äärettömiin lukemiin ja silmäni kirkastuivat varmasti kuin tähdet.
"Kaikkihan sinusta pitävät, Harry. Olit sankari jo syntyessäsi", liioittelin vähän, tarkkaan ottaen hän oli vähän yli vuoden ansaitessaan viittansa. Hän kai huomasi kateellisuuteni, sillä seuraavaksi hän kehui minua.
"Mutta sinä olet myös sankari, Neville. Pelastithan minutkin pulasta", Harry laski kätensä minun polvelleni ja siinä sitä sitten mentiin. Kosketus antoi minulle sellaisen sähköimpulssin, että holtiton erektioni oli hetkessä täysin huomattavissa enkä ehtinyt piilottaa sitä saati punaa poskiltani, kun Harry jo tokaisi: "Oi."

Hetken hän näytti hämmentyneeltä, kunnes hän rohkaistui ja siirsi kätensä koskettaakseen sitä. En tiedä ohjasiko häntä halu, uhkarohkeus vai silkkä uteliaisuus, mutta en välittänyt. Annoin häpeillen hänen pitää kättänsä siinä. Hän ei kosketellut, ei hieronut, piti vain. Seuraavassa hetkessä ymmärsin hänen siirtävän minun kättäni kohti omia nivusiaan, jonne myös oli kohonnut epämääräinen möykky. Sydämeni pamppaili siihen tahtiin, että pelkäsin sen nuoresta iästäni huolimatta pettävän kaikista kriittisimmällä hetkellä. Sitä ei koskaan tullut.

Yhtäkkiä kuului muotokuvan heilahdus ja ripeästi etenevien askeleiden kaiku. Harry veti kätensä pois ja puhui kuin olisimme keskellä pitkääkin keskustelua.
"Joten Neville, minusta sinä olet ihan yhtä sankari kuin minäkin", Harry tokaisi. Vetäisin kai viime hetkellä käteni pois hänen sylistään, kun Weasleyn kaksoset tulivat näkyviin. He olivat epäilemättä kuulleet Harryn sanat, sillä seuraavaksi George moitti Harryä: "Älä nyt liikaa kehu, Neville raukka ihan punastuu." Se sai minut epäilemättä yhä punaisemmaksi.

"Katsokaa vain, aika näyttää. Nevillestä tulee vielä isompi sankari kuin minusta", Harry virnuili pelaten kai huomiota itsestään minuun ja niine hyvineen hän kiipesi makuusaliimme.
"Tuolla pojalla nousee vielä kusi hattuun", Fred vitsaili tarkoittaen Harryä ja he suuntasivat Georgen kanssa omaan makuusaliinsa. Minä jäin häpeissäni sohvalle odottamaan päivää, jolloin Harryn sanat toteutuisivat ja hän koskettaisi minua jälleen.

No, sitä päivää ei tullut.

[Kaarne]

Aamukahvia, vapaapäivä ja muutama Fractan fic kommentoitavaksi - päivä alkaa siis oikein hyvin. (Joo, ehdin kyllä aikanaan siihen Nennyynkin, lupaan. Mutta tämä osui nyt ensimmäisenä silmiin.)

Luin tämän jo eilen aamulla herättyäni, mutta koska puhelimella kommentoiminen on aina mitä on, en silloin jättänyt puumerkkiä. En kyllä tiedä, että osaanko tästäkään mitään superjännittäviä juttuja kertoilla, mutta jospa ainakin sen, että tykkäsin kovasti. Tässä oli paljon hienoja asioita: Harry on samaan aikaan epävarma ja kuitenkin varma ja suosittu ja toisaalta sitten ei kuitenkaan rohkea - kompleksinen luonne. Vähän kusipää, vähän itsekeskeinen, vähän hukassa itsensä kanssa ja vähän julma (jättää nyt vastaamatta Nevillen tunteisiin!). Olisin itse ehkä lisännyt tuonne alkugenreihin vielä angstin, koska kyllähän tässä loppujen lopuksi myös vähän angstinen pohjavire oli. (Ja K-11 UST-ficit on kyllä aina metka asia! Mutta UST on parhain genre. )

Nevillesi taas on tuttuun tapaan oma itsensä: vielä epävarma, kömpelö ja valtavan ujo (noin niin kuin rohkelikoksi). Ja no, aina kun kirjoitat Nevillestä, ainakin minä olen aivan valtavan onnellinen. Koska hei, Neville! ♥ (Ja Fracta. ♥ Luonnollisesti.)

(Nyt toki päänsisäisessä kaanonissani tämä fic sijoittuu jatkumoksi Afrikan tähden ja sen saagan muiden ficcien kanssa, hihii. )

[Sokerisiipi]

Vaikka en pidäkään siitä, että joku ihannoi toista liikaa, tämä onnistui silti olemaan sympaattinen teksti. Kiva, että valitsit minäkertojan. Nevillen ääni oli hyvin tunnistettavissa kaikessa epävarmuudessaan ja hermoilussaan. Ja hallitsemattomat erektiot! Mukavan realistinen teinipoikapiirre. Huispauslihaksille en voinut olla nauramatta, koska siis, mitkä lihakset siinä oikeen mahtaa kehittyä? Pakaralihakset? :--D

Uskottavasti kuvattu se ihastumisen tunne, kun pienetkin eleet saavat kropan ja mielen ihan sekaisin ja nostaa koko päiväksi pilviin. Kiva, että siellä oli myös muita tunteita varjostamassa kuten kateus ja mustasukkaisuus, ettei nyt ihan vaaleanpunaisuudessa uiskenneltu. Ja Nevillekin uskalsi tehdä jotain niinkin hurjaa kuin kaadella haarniskoja, voi toista :3

Uu, Harryn reaktio yllätti! Olen tottunut siihen itsekin yhtä epävarmana kaikissa ihmissuhdetilanteissa kuin Neville, niin tällainen toiminnallinen Harry oli kiva yllätys. Vaikka eihän sekään nyt niin hirmuisesti tehnyt. Oli kai vaan utelias/sai hetken mielijohteen. Kiva UST-fiilis tässä kyllä. Jäi oikein harmittamaan Nevillen puolesta, ettei se koskaan saanut tuota enempää, pelkän varastetun hetken maistiaisen, kun kaksoset tulivat keskeyttämään. Kuitenkin näen parituksen hyvin potentiaalisena.

Kiitos tästä tekstistä. Oli kiva sukeltaa 15-vuotiaan ihastuneen Nevillen pään sisään! :>

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta. Tämä teksti houkutteli minua parituksellaan. En muista koskaan lukeneeni Neville/Harrya, mutta jotenkin jännästi se vetää minua puoleensa. Neville on minusta kiinnostava hahmo paritettuna oikeastaan kenelle tahansa, ja Harry/Neville tuntuu ajatuksena jotenkin luontevalta. Kirjoissahan Neville ihailee Harrya ja Harrykin pitää Nevillestä.

Aluksi vähän toivoin, että ficin kuvio päättyisi molemminpuoliseen ihastukseen ja tunteiden tunnustukseen, mutta täytyy myöntää, että näin se toimii lopulta paljon paremmin ja tuntuu uskottavammalta. Nevillen hahmoon sopii se, että hän ihailee Harrya ja uskoo tästä pelkkää hyvää ja katsoo tätä ylöspäin, ja niin häneen sopii myös se, että hän haikailee etäältä eikä tuo itseään tai tunteitaan julki. Nevillen epävarmuus ja ehkä huono itsetuntokin tulevat hyvin ilmi, kun hän keskittyy Harryn tarkkailuun eikä pysähdy miettimään, mikä olisi hänen omaksi edukseen. Nevillen ihailu on melkein tuskastuttavan varauksetonta ja uskollista, mikä ilmentyy hienosti esimerkiksi tässä kohdassa:

mutta lopulta minun oli päätettävä pelaisinko mustilla vai valkoisilla nappuloilla - minä valitsin valkoiset (koska uskoin Harryn olevan rehellinen ja hyvä, eli valkoinen)

Mutta tuskastuttavaa tai ei, se on uskottavaa ja samaistuttavaakin ja sopii hahmoon hyvin.

En oikein osaa pitää Nevilleä minään säälittävänä reppanana, vaikkei hän uskallakaan tuoda tunteitaan julki. Neville on vain niin hitsin samaistuttava hahmo! Kun ihailu toista kohtaan on niin voimakasta ja oma itseluottamus taas huitelee ties missä, ei ole mikään ihme, että sitä jää sydän sykkyrällä sivuun eikä välttämättä uskalla ees tosissaan toivoa, että ihastus olisi molemminpuolista ja jotain tapahtuisi. Tulee kyllä vähän paha mieli Nevillen puolesta, kun hän on niin alistunut kohtaloonsa. Ja kun hän saa vain tuon yhden ainokaisen kosketuksen eikä muuta. Voisi kuvitella, että yhden kosketuksen saaminen on lopulta pahempaakin kuin se, ettei saisi sitäkään, koska siitä saattaa versoa (turhaa) toivoa ja odotusta ja toisaalta sen jälkeen tietää, mistä jää paitsi. Voi että.

En oikein osaa päättää, mitä mieltä olisin Harrysta. Haluaisin aatella, että hän vilpittömästi pitää Nevillestä ystävänä eikä yksinkertaisesti tajua, että Neville on kiinnostunut vähän muussakin mielessä. Sen voisin hyvin uskoakin Harrysta. Tosin en tiiä, voisiko kukaan enää tuollaisen erektioepisodin jälkeen ummistaa silmiään toisen kiinnostukselta... Ehkä voisi, koska kyse on kuitenkin teinipojista, joilla on vahinkoerektioita vaikka muille jakaa (hehheh) ja jotka varmaan myös ovat uteliaan kiinnostuneita asioista. Minusta tuntuisi hyvin mahdolliselta, että Harrya ohjaa uteliaisuus tai hetken mielijohde. Toivon ainakin hartaasti, ettei Harry ole mikään kusipää, joka tiedostaa kyllä Nevillen kiinnostuksen muttei ota asiaa esiin vaan antaa Nevillen kärvistellä ja ehkä itse jopa salaa paistattelee ihailussa ja huomiossa. Toisaalta sekin voisi kyllä jollain jännällä tavalla sopia Harryyn, hmm... Oi voi, kylläpäs tämä ficci nyt hätyyttelee mielikuvitusta.

UST on kyllä kutkuttavaa. Pidän kovasti siitä, miten se on toteutettu tässä ficissä. Olen usein miettinyt, miten hankalaa on olla fyysisesti mies, kun haarovälissä roikkuu jotain, millä on ihan oma tahto ja minkä heräämisen muut ihmiset valitettavan usein liittävät seksuaaliseen kiihottumiseen, vaikkei siitä olisi ollenkaan kyse. Ja vaikka olisikin kyse siitä, on varmaan silti tosi hankalaa kun se saattaa tulla väkisin ilmi ilman että sitä pystyy välttämättä piilottamaan. Huhhui.

Ihan erityisesti pidän tässä ficissä Nevillen kertojaäänestä. Kerronnasta tulee sellainen vaikutelma, että Neville käy läpi vanhoja tapahtumia ja tunteita mutta on itse niistä kuitenkin jo etäämpänä, ehkä jo vuosien päässä. Sellainen fiilis tulee esimerkiksi ilmauksista selvisi aikanaan ja muistan olleeni. Erityisen kiinnostavaa on se, miten kerronnasta silti yhä kuultaa läpi kohtaloon ja omaan osaan alistuminen. Lakonisesta no, sitä päivää ei tullut -lopetuksesta voisi jopa olla aistittavissa jonkinlaista omaan itseen ja saamattomuuteen kyllästymistä ja turhautumista.

Kiitos paljon tästä hienosta ficistä, oli erittäin mieluista luettavaa! -Walle

[Vuorna]

Iltaa! Hunajaherttuaa pengoin läpi saadakseni Kommenttikakkukierroksen täyteen, ja satuin tämän helmen sitten löytämään! Neville/Harry on hurjan kiinnostava paritus, jolle en hirveämmin ole huomiota koskaan antanut, mutta viimeistään tämän tekstin myötä tuli tajuttua miten osuva se oikeastaan onkaan. Minäkertoja oli myös kivaa vaihtelua ja se sopi oikein mainiosti tähän tekstiin.

Eniten tässä tekstissä pidin varmaankin siitä, miten luonnollisia Nevillen tunteet olivat. Se, miten muut hahmot näkevät Harryn on aina kiintoisaa luettavaa, kirjat eivät nimittäin itsessään sitä juurikaan paljasta, ja pidin tosiaan kovasti siitä, mitä Neville Harrysta ajatteli. Harryhan on pohjimmiltaan ihan hyvä tyyppi pienoisesta höhlämäisyydestä huolimatta, joten Nevillen melko lailla varaukseton ihailu oli hyvinkin uskottavaa. Semmoinen teini-ihastuksen fiilis oli myös vahvasti läsnä tässä, ja ennen kaikkea sellaisen tuhoontuomitun ihastuksen. Hengailu Tarvehuoneen lähettyvillä vain päästäkseen juttelemaan hetkeksi Harrylle oli harvinaisen samaistuttavaa, muutenkin tämä oli ihailtavan osuva teinipoikaromanssikuvaus – vaikka molemminpuolisuuteen asti ei tässä ihan päästy.

Kahdenkeskiset hetket ihastukseni kanssa olivat minulle tuolloin hyvin vaativia ja vaivalloisia, mutta erittäin palkitsevia.

Minäkin tykkäsin kovasti Nevillen kertoja-äänestä tässä! Tästä kohdasta huokui kiva itsetietoisuus omista heikkouksista, ja toki myös ilahduttavaa oli se, miten Neville tilanteiden vaativuudesta huolimatta halusi niihin ajautua. Rohkea poika, ja sehän nyt tuli selväksi myös tuosta haarniskankaatohommailusta.

Loppuun asti jaksoin toivoa, että ehkäpä Harrykin tajuaisi Nevillen kiinnostuksen, tai siis muutenkin kuin sen kosketuksen aiheuttaman erektion, mutta niin vain mun toiveet murskattiin. Se kyllä sopi tähän hyvin, että uusia hetkiä tuon erektioepisodin jälkeen ei tullut, mutta kyllähän se vähän suretti. Neville oli tässä niin symppis, että eihän sitä voinut muuta kuin toivoa hänelle kaikkea parasta. Itse erektioepisodi oli varsin mainio, UST toimi loistavasti! Harmi vaan että ei päästy sen Resolved Tension-osuuden pariin, mutta ehkä täytyy itse kirjoittaa sitten semmoinen teksti, jossa nämä pojat pääsevät kunnolla hommiin

Tämä oli oikein hieno ja osuva kuvaus ihastuneen teinipoika-Nevillen sielunmaailmasta, ja tykkäsin tästä kovasti! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, onpa kiva että tähän törmäsin.

[Vendela]

Kivaa, että Vuorna nosteli tämän ficin esiin, en olisi muuten varmaan tätä lukenut

Minä-kerronta on jännä juttu, sillä se ei toimi kaikissa teksteissä, mutta tähän se sopi todella hyvin! Muutenkin oli uskottavaa, että Neville on ihastunut Harryyn ja stalkkailee tätä omalla tavallaan. Aika rohkeaa käytöstä Harrylta tuolla lopussa, harmi vaan että homma jäi kesken. Ehkäpä jonakin päivänä joskus tulevaisuudessa nämä pääsevät etenemään asiassa.

Molemmat ovat kyllä sankaripoikia! Tämä oli mukava teksti tähän iltaan, kiitos

Vendela