Nimi: Viimeinen matka
Kirjoittaja: Chiakara
Fandom: Soturikissat
Ikäraja: S
Paritus: Kirkassydän/Pilvihäntä, Vatukkatähti/Oravaliito, Tulitähti/Hiekkamyrsky
Genre: Jotain dramahöttöä kai
Yhteenveto: ”Olemmeko me- Olemmeko-”
”Kuolleita? Kyllä."
Disclaimer: Erin Hunterit omistavat hahmot, minä pelleilen.
A/N: Jotain tälläistä tuli...
!SPOILER!varoitus
Prinsessa hyvästeli Sotan hännänheilautuksella kiivetessään kömpelösti kissanluukusta sisään. Ikä alkoi ottaa veronsa, ja vaikka kaksijalat kohtelivatkin häntä hyvin, Prinsessa tiesi, että kuolisi viimeistään talven loputtua. Naaras vilkaisi jälleen kerran pimenevää yötaivasta, joskin ikkunan heijastus häiritsi tähtien katselemista. Hän ei voinut olla miettimättä, missä olivat hänen veljensä ja esikoisensa. Kamu, Prinsessan hyvä ystävä, oli kerran tullut hänen luokseen siniset silmät surullisesti kimaltaen. Hän oli kertonut klaanien lähtevän, eikä Prinsessa ollut voinut estää surullista pistoa sydämessään.
”Ystävystyin Lehtitassun kanssa, mutta minun oli pakko lähteä Kaksijalkani kaipasivat minua”, oli Kamu sanonut.
”Kuka on Lehtitassu?” Prinsessa oli kysynyt.
”Totta kai! Unohdin kertoa!” Kamu oli huudahtanut iloisempana ja Prinsessa oli kohottanut kulmiaan ystävälleen.
”Hän on Ruskan – Tulitähden – tytär!” Kamu oli naukunut innoissaan.
”Niinkö? Millainen hän oli? Kuka hänen emonsa oli? Oliko hänellä sisaruksia?” Prinsessa oli aloittanut kyselynsä, havaittuaan tietoväylän klaanielämään. Kamu oli kertonut Tulitähden kumppanista Hiekkamyrskystä, parantajaoppilaana toimivasta Lehtitassusta ja Oravatassusta, joka oli lähtenyt pitkälle matkalle. Kukaan ei tiennyt, missä hän ja klaanin eräs soturi Vatukkakynsi olivat, mutta muistakin klaaneista oli kadonnut kissoja. Lehtitassu väitti tietävänsä, mitä Oravatassu tunsi, ja kaikki olivat ripustautuneet siihen toivoon, että he olivat yhä elossa. Vasta hetkisen jälkeen Prinsessa älysi kysyä Pilvihännästä ja oli saanut kuulla poikansa kumppanista, Kirkassydämestä, ja näiden pennusta Valkotassusta. Prinsessa oli tuntenut katumuksen pistoksen muistettuaan naaraan, jota oli säikähtänyt niin kovin. Valkotassu oli kuulemma ollut oikein viehättävä nuori naaras, ja Prinsessa oli toivonut, että olisi itse saanut tavata lapsenlapsensa.
Prinsessa huokaisi ja irrotti katseensa tähdistöstä. Hän asettui pedilleen ja nukahti pian, muttei pitkäksi aikaa.
”Prinsessa”, kuului hiljainen kuiskaus ja naaras nosti päänsä säikähtäneenä, kohdaten tutut smaragdisilmät.
”Tulitähti? Mitä sinä täällä teet?” Prinsessa kysyi nousten samalla seisomaan. Hän huomasi tyytyväisenä tuntevansa itsensä taas nuoreksi ja vetreäksi. Ehkä lyhytkin lepo oli auttanut asiaa. Kolli katsoi häntä surullisena.
”Tule”, hän kuiskasi ja kääntyi. Prinsessa vilkaisi kerran taakseen, mutta asteli sitten veljensä vierelle.
”Mihin me menemme?” naaras kysyi, saamatta kuitenkaan vastausta.
Matka tuntui menevän nopeasti, ja pian he olivat saapuneet järvelle. Maisemat eivät olleet tutut, ja siristäen silmiään Prinsessa saattoi erottaa liikettä metsiköissä.
”Kissoja!” hän henkäisi. Tulitähti nyökkäsi, ja Prinsessa pani vasta nyt merkille veljensä turkissa kimaltelevat tähdet ja surulliset silmät. Naaras henkäisi.
”Olemmeko me- Olemmeko-”
”Kuolleita? Kyllä. Me emme vaella samoja taivaita, mutta sain luvan näyttää sinulle vielä pentusi, ja hänen elämänsä”, liekinvärinen kolli naukaisi ja Prinsessa tunsi surun sydämessään. Tämä olisi ikiajoiksi viimeinen kerta, kun hän saisi puhua veljensä kanssa. Hän kuitenkin laskeutui Tulitähden perässä alas laaksoon, ja pysähtyi tämän merkistä. Vähän matkan päästä kulki partio, jonka johdossa oli ruskeanraidallinen kolli. Kollin meripihkasilmät pilkahtivat kun oranssi naaras loikki tämän toiselle puolelle orava suussaan.
”Klaanini päällikkö Vatukkatähti ja tyttäreni Oravaliito”, Tulitähti naukui hymyillen hieman.
”Hänkö löytyi? Ja onko Vatukkatähti… Vatukkakynsi?” Prinsessa kysyi hämmentyneenä ja Tulitähti nyökkäsi.
”Kertoiko Kamu?” hän kysyi ja sai myöntävän vastauksen. He jatkoivat sisemmälle metsään, ja saapuivat pian omituisen kalliokuopan luo. Kuopassa oli paljon kissoja, eikä Prinsessa tunnistanut oikein ketään. Hän kuitenkin seurasi veljeään eräälle pesälle, ja sisään päästyään tunnisti heti kaksi kissaa: Kirkassydän ja Pilvihäntä!
”Pilvihäntä”, Tulitähti kuiskasi ja valkea kolli vilkuili ympärilleen kunnes huomasi tulijat.
”Tulitähti! Ja Prinsessa! Mutta sehän tarkoittaa, että sinä olet kuollut myös”, Pilvihäntä naukaisi surullisena. Prinsessa tassutti lähemmäs ja nuolaisi poikansa poskea.
”Siksi tulinkin hyvästelemään”, hän naukaisi hiljaa ja kääntyi sitten Kirkassydämen puoleen. Oranssivalkea naaras oli pysytellyt hiljaa.
”Olen pahoillani”, Prinsessa naukaisi hiljaa ja Kirkassydän suli varovaiseen hymyyn.
”Ei se mitään”, hän vastasi. Prinsessa nojautui hieman lähemmäs.
”Kuule, pidä hänestä huolta”, kotikisu naukaisi ja Kirkassydän nyökkäsi naurahtaen. Kuollut kaksikko lähti kävelemään kohti oviaukkoa, josta asteli sisään valkea naaras.
”Emo, isä toin teille oravan!” hän naukaisi ja asteli sisään. Pilvihäntä loi vielä viimeisen silmäyksen emolleen ja kääntyi sitten tyttärensä puoleen.
”Kuule Valkosiipi, olenko koskaan kertonut sinulle emostani Prinsessasta…”
Prinsessa ja Tulitähti jatkoivat matkaansa kunnes saapuivat järvilaakson reunalle.
”Meidän täytyy erota nyt”, Tulitähti naukaisi hiljaa ja he koskettivat kuonoja.
”Pidä huolta itsestäsi”, Prinsessa kuiskasi ja kääntyi sitten, astellen kohti ylhäällä odottavia tähtiä. Valkoruskea naaras odotti häntä.
”Emo”, Prinsessa kuiskasi ja Muskotti hymyili.
”Prinsessa.”
