Ficin nimi: Lasisydän
Kirjoittaja: Odo
Genre: Romance, draama
Paritus: Daphne/Theodore
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa maailman ja sen hahmot, minä vain lainaan, enkä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Oikeastaan mulla oli vain siitä miten käydän sanan sydän, mutta ei paritusta, genreä tai ikärajaa. Päädyin lopulta Daphne/Theodoreen, johon oon taas pitkästä aikaa ihastunut. Tällainen sitten syntyi ja hieman pidempänä kuin alunperin suunnittelin. 162 sanan kohdalla mietin, että ei en saa tästä ees ficlettiä, mutta kuinka kävikään! Osallistuu FF50 aiheella Luihuiset (028.Sydän.) ja Kerään tällä Theodoren. Niin ja Queenie on keskimmäinen Greengrassien sisaruksista. Rowling on maininnut hänet yhtenä Harryn vuosikurssilaisena, vaikka ei esiinnykään kirjoissa.
Lasisydän
Daphne oli tuntenut itsensä viime aikoina surulliseksi ja epävarmaksi. Tylypahkassa Theodore oli kietonut hänet syleilyynsä ja kertonut, kuinka kaunis Daphne oli. Joululomalla tyttö oli kuitenkin lähtenyt takaisin kotiinsa ja Theodore omaansa. Ikävä hiipi seuralaiseksi jo parissa päivässä. Peilikuvassa irvisti tyttö, joka pelkäsi ettei jonain päivänä enää kelpaisi. Tulisi hylätyksi ja jäisi yksin. Pansykin oli viime aikoina viettänyt vain enemmän aikaa Dracon kanssa ja he viettivät yhdessä joululomaa Malfoyn kartanossa. Ystävän kirjeet olivat lyhyitä, eivätkä ne koruttomat lauseet riittäneet poistamaan kuristavaa tunnetta. Ei kokonaan.
”Voitko ihan hyvin?” Astoria kysyi eräänä päivänä, kun oli enää muutamia päiviä jouluun. Pikkusiskolle oli onneksi helppoa valehdella, eikä Daphnen tarvinnut kuin naurahtaa ja kertoa kaiken olevan hyvin. Queenie ei ollut edes kiinnitänyt huomiota vanhempaan siskoonsa, joten riitti valhe vain yhdelle. Unettomat yöt olivat verottaneet Daphnea ja tunne voimistui väsyneenä ja voimakkaampi epävarmuus toi taas vuorostaan lisää unettomia öitä. Se oli kurja kierre, josta oli vaikea päästä eroon. Koulupäivät eivät olleet uuvuttamassa, eikä pakollinen unirytmi pitämässä tyttöä kurissa.
Theodorelta ei ollut tullut kirjeitä koko lomalla, mutta sellaisen vihdoin saapuessa Daphne avasi sen iloisena.
Minulla on ikävä sinua. Anteeksi, että en ole ehtinyt paljoa kirjoitella. Isä on pitänyt minut kiireisenä. Hänen mielestään opiskelua ei saa unohtaa edes lomalla. Isä on opettanut minulle muutaman uuden loitsun ja vaatinut onnistuneita tuloksia. S.U.P.E.R.it lähestyvät ja hän haluaa minulta huippu arvosanat. En tiedä, yllänkö vaaditulle tasolle. En edes tiedä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Mutta olen iloinen, että olen jo täyttänyt seitsemäntoista. Vaikka se sitten tarkoittaakin lisää opiskelua jopa lomalla. Pystyisinpä ilmiintymään luoksesi, mutta kuten tiedät en vielä osaa. Miten sinun joululomasi on mennyt? Kuulin, että äitisi järjestää pian jouluillallisen, joten toivottavasti tapaamme silloin. Isä ainakin puhui, että tulisimme sinne. Toivottavasti voit hyvin, etkä ole taas murehtinut turhia.
Theodore”Turhia” sana pisti rintaa. Daphne murehti, mutta ei pitänyt sitä turhana ja sellaisen sanan käyttäminen tuntui vähättelevältä. Tietenkään poika ei voinut ymmärtää, mitä hän kävi läpi, mutta pahalta se tuntui silti. Sentään Theodore tunsi ikävää ja olihan syy kirjeiden puutteeseen ollut hyvä. Daphne kyllä tiesi, millainen isä hänen poikaystävällään oli. Aina vaatimassa pojaltaan täydellisiä suorituksia ja tulevaisuuden suunnitelmien puuttuminen oli saanut hänet hermostuneeksi poikansa puolesta. Heidän olisi ollut aika jo tietää, mitä he halusivat. Daphne puolestaan oli jo valehdellut vanhemmilleen, että halusi parantajaksi vaikka ei ollutkaan vielä päättänyt mitään varmaksi. Ehkä se ei ollut se, mitä Daphne tulisi opiskelemaan tulevaisuudessa, mutta oli se sentään yksi vaihtoehto. Pansyn kirje tuli pian Theodoren kirjeen jälkeen.
Minä ja Draco emme pääse äitisi juhliin. Nähdään sitten loman jälkeen.
PansyToinen Daphnen saamista kirjeistä oli lyhempi. Oikeastaan hän ei ollut edes pahoillaan siitä, että Pansy ei pääsisi. Hän saisi nauttia ainoastaan Theodoren seurasta. Jos poika tulisi, kuten oli sanonut. Daphne kuitenkin jaksoi toivoa, eikä antanut tilaa ajatukselle, ettei poika pääsisi paikalle. Se piristi hänen mieltään vähän. Kokeiltuaan pitkästä aikaa juhlamekkoaan epävarmuus kuitenkin palasi. Vaaleansininen mekko tuntui liian haalealta, värittömältä ja koruttomalta. Hopeariipuksen käärme tuntui liian alleviivaavalta, vaikka hän oli ylpeä tuvastaan ja suvustaan, jotka olivat olleet jo monen sukupolven ajan luihuisia. Äiti oli ilmoittanut juhlien olevan 22. päivä, juuri ennen joulua. Kutsuja oli lähetetty ja muutamat olivat jo vastanneet. Nottien kirje kuitenkin loisti poissaolollaan ja Daphne oli alkanut pelätä jo pahinta.
Vihdoin kirjeen saapuessa Daphne odotti, että hänen äitinsä kertoisi tulisiko Theodore. Sydän hakkasi rinnassa odottaen, mitä tulisi tapahtumaan.
”Nottit tulevat”, Daphnen äiti sanoi ja se helpotti Daphnen oloa huomattavasti. Hän tapaisi sittenkin Theodoren ennen lomien loppumista. Se oli sentään jotain hyvää harmaisiin päiviin, joissa omille ajatuksille oli liikaa aikaa.
Juhlapäivä saapui yllättävän nopeasti Daphnen pelosta huolimatta, että päivät tuntuisivat pitkiltä. Nottit tosin tulivat viimeisten vieraiden joukossa, eikä Daphnelle ja Theodorelle jäänyt suudelmaa pidempää yhteistä aikaa ennen illallista. He istuivat pöytään vastakkaisille paikoille, jotka heille oli varattu. He hymyilivät toisilleen pöydän yli. Paljoa he eivät jutelleet, mutta vaihtoivat asialliseen sävyyn hieman kuulumisia, kuten illallisiin kuului. Daphnen äiti ja rouva Zabini kävivät keskustelua velhomaailman viime aikaisista uutisista ja tapahtumista, jota muut kuuntelivat keskittyneesti. Tuntui, että illallinen kesti pienen ikuisuuden. Vihdoin illallisen loputtua ja kotitontun kadotettua lauset ja pikarit pois pöydästä Daphne hymyili hieman leveämmin. Hän saisi viimein viedä Theodoren huoneeseensa muiden siirtyessä oleskelutilaan juttelemaan.
”Theodore, me lähdemme nyt. Minulla on asioita hoidettavana”, herra Nott totesi, kun he olivat nousseet pöydästä ja Daphne oli jo viemässä Theodorea omaan huoneeseensa. Tuntui, että hänen sydämensä olisi pysähtynyt sanojen myötä.
”Hyvä on, isä”, Theodore vastasi, kuten kunnon pojan kuului. Pahoitteleva hymy tyttöystävälle ei tuntunut riittävältä. Silti asialle ei ollut mitään tehtävissä. Astorian surumielinen hymykään ei lohduttanut Daphnea ja Queenie ei tuntunut taaskaan välittävän. Sellainen heidän keskimmäinen sisarensa oli aina. Välitti vain omista asioistaan ja ei paljoakaan uhrannut ajatuksiaan kahdelle siskolleen.
”Nähdään loman jälkeen”, Theodore sanoi, kun he olivat jo ovella lähdössä.
”Nähdään”, Daphne vastasi yrittäen peittää harminsa. Theodore ei kuitenkaan seurannut heti isäänsä, joka oli astunut jo pimeään iltaan. Theodore kaivoi taskustaan rasian, jonka ojensi tyttöystävälleen.
”Hyvää joulua. Toivottavasti pidät siitä”, Theodore sanoi hymyillen. ”Ole varovainen sen kanssa. Se on särkyvää.”
”Kiitos”, Daphne sanoi hyvillään saamastaan lahjasta. Hänelläkin oli Theodorelle lahja, mutta hän ei ennättänyt hakea sitä huoneestaan poikaystävän jo suukottaessa hyvästit. Daphne tunsi onton tunteen sydämessään, mutta lahjan saaminen tuntui siitä huolimatta hyvältä. Theodoren kadottua oviaukosta Daphne meni huoneeseensa ja riisui juhlamekon pois päältään. Hän avasi letitetyt hiuksensakin ennen kuin alkoi avata pakettia. Se ei ollut kovin iso, mutta ei sitä pieneksikään voinut kutsua. Särkyvää, Theodore oli sanonut, joten Daphne käsitteli lahjaa varoen. Mustan koristeruusun paketin päältä Daphne kiinnitti valokuvan reunaan, jossa Thedore hymyili hänelle. Lahjapaperin hän repi siististi ja avasi rasian, josta paljastui koriste-esine.
Lasisydämen pinta oli terävä ja hehkuvan punainen kuin lohikäärmeen suomut, mutta sen muodot olivat pehmeät. Se oli hyvin kaunis lahja, jonka Daphne asetti varoen yöpöydälleen. Daphne tiesi, että se oli tehty taikuudella ja hyvin hienovaraisella muodonmuutoksella sadoista lasinsirpaleista. Yksityiskohtainen ja koristeellinen esine muistuttaisi häntä Theodoresta joka ilta ennen nukkumaan menoa ja aamuisin hänen herätessään. Lasisydän saattoi olla herkkä särkymään, mutta se kuvasti sisäistä voimaa joka sykki jokaisen sydämessä. Daphnenkin.
Paremmin kuin sanat se sai Daphnen tuntemaan itsensä taas arvokkaaksi ja hän kiitti kuiskaten poikaystäväänsä, joka oli osannut valita lahjan niin hyvin. Jonkunlainen kipinä syttyi lahjaa katsellessa ja Daphne pystyi taas hymyilemään lämpimämmin kuin aikoihin. Peilikuvassa seisoi taas tyttö, joka oli ylpeä siitä, kuka oli.
