tirsu, hienoa kuulla, että oon saanut vangittua sen Dracon ahdistuksen. Pahaan tilanteeseenhan koko Malfoyn perhe joutui, eikä heillä ollut mahdollisuutta perääntyä. Suloinen toimii aina, kun puhutaan Siriuksesta ja Reguluksesta.
Taas näköjään oon alitajuisesti ajatellut Muumeja. Ensin oli joulutuli ja nyt ne päästäiset! En muuten huomannut ainakaan virheitä, hieno kommentti oli!
DH58, joskus pitkän ajan päästä tulevaisuutta multa on tulossa Regulus-trilogia.
Mutta sitäkin ennen varmaan saan aikaiseksi luettavaa näistä veljeksistä, vaikka joulukalenteri loppuisikin. Ja kyllä Reguluskin lopulta malttaa, vaikka kuinka jännittäisi! On Walburga vähän opettanut kärsivällisyyttäkin - epäilemättä. Veljekset on tosiaan ihania ja kiva, että tykkäsit jouluntaika-yksityiskohdasta.
Kiitos jälleen valtavasti kommenteista. <3 Ootte mahtavia!
Genre: huumori
Hahmot: Gilderoy Lockhart + finiläisiä
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Natte, Sparky, Lillis ja Saappaaton omistavat itse itsensä. Rowling Lockhartin ja minä kirjakaupan.
A/N: Tämä on kaikille
finiläisille, jotka joulukalenteristani unohtuivat. <3 Tässä mennään jo toiseksi viimeisellä luukulla ja tämä on tosiaan omistettu ihanille finiläisille ja kiitos joukkoon eksyneille irkkaajille, jotka tekivät tästä mahdollisen! Tätä oli hauska kirjoittaa, joten toivottavasti teilläkin on hauskaa. Osallistuu Genrehaasteeseen huumorilla.
Lockhartin joulutervehdys
Gilderoy Lockhart oli järjestänyt elämänkertansa julkaisun kunniaksi Euroopan kiertueen
Maaginen minä Euroopassa. Harmi vain, että Tylypahkaan lähtö oli viivästyttänyt viimeiseen maahan lähtöä. Tylypahkan joululoma oli kuitenkin mitä erinomaisinta aikaa matkustaa Suomeen!
Kirja ja Kompassi – seikkailullinen kirjakauppa oli paikka, jossa Lockhart esiintyisi ja hänen sinne saapuessaan innokkaat fanit olivat jo odottamassa. Totta puhuessa siellä tosin oli niitäkin onnettomia, jotka olivat tulleet vain hoitamaan joululahjaostoksia. Koskaan ei ollut kuitenkaan myöhäistä rueta faniksi, joten Lockhart hymyili leveästi jokaiselle paikalla olijalle.
”Hyvää päivää, arvoisat ihailijani!” Lockhart julisti kovaan ääneen. Kaikki käänsivät katseensa julkkista varten rakennetulle korokkeelle.
”Tämä on
”Maaginen minä Euroopassa”-kiertueen viimeinen esiintyminen ja mikä olisikaan parempi ajankohta kuin joulu tälle mahtavalle kohtaamiselle teidän kanssanne? Vielä ehditte ostamaan joululahjaksi koko tuotantoni!” Lockhart huudahti leveästi hymyillen – tietysti voittajahymyllään. Osa taputti käsiään innokkaina – toiset ei, mutta sitä kuuluisuus ei huomannut.
”Ah, loistavaa! Olette niin onnellisia tapaamisestani, että se on oikein tarttuvaa, mutta kukapa ei olisi?” Lockhart myhäili. Hänen suunnitelmaansa kuului jututtaa suomalaisia fanejaan eli niitäkin onnettomia, jotka olivat sattuneet paikalle vain väärään aikaan.
”Kas, sinuthan minä tunnen!” Lockhart huudahti tytölle, joka oli keskittynyt tutkimaan seikkailukirjoista notkuvaa hyllyä. Tyttö hätkähti saadusta huomiosta.
”Sinähän olet se kirjailija LillaMyy? Olen kuullut sinun kääpiöistä kertovista kirjoistasi. Jos mieli kuuluisaksi – kuten minä – sinun on kiinnitettävä huomiosi
suurempiin asioihin! Jättiläisiin nimittäin! Opettajana minulla ei ole enää niin paljoa aikaa kirjoittaa kuin tavallisesti, joten annan oikeudet mielelläni sinulle! Yksinoikeudella
Gilderoy Lockhart ja jäätiköllä jättiläisten kanssa! Etpä tänne tullessasi arvannut, että saisit tällaisen erinomaisen mahdollisuuden nousta julkisuuteen!” Lockhart sanoi sen verran lujaa, että kaikki varmasti kuulivat ja monet taputtivatkin. Lockhart ravisti LillaMyyn kättä ponnekkaasti.
”Tästä saat nimikirjoituksellani varustetun valokuvan. Osoitteenihan on tietenkin Tylypahka, joten lähetä vain kirje niin annan yksityiskohtaisen selvityksen matkastani”, Lockhart sanoi ja tyrkkäsi valokuvan hämmentyneen LillaMyyn kouraan. Kääpiö-kirjailija ei totisesti ollut osannut odottaa sellaista huomiota suomalaisessa kirjakaupassa. Lockhartin huomio kääntyi kuitenkin nopeasti toisaalle, sillä hänen silmiinsä oli sattunut oikein erikoinen tapaus.
”Voi sentään! Uskomatonta! Sinähän olet saapunut tänne ilman saappaita! Kuinka hurmaavaa omistautuneisuutta minulle”, Lockhart julisti nähdessään yhden faneista, joka oli etsinyt tiensä väkijoukosta hieman lähemmäs tapahtuman keskipistettä.
”Saappaaton ystäväni, olet erinomainen esimerkki fanista, jotka saavat minut aina hyvälle tuulelle – toki kaikki muutkin saavat, erityisesti ne, jotka lähettävät suklaata - mutta kuitenkin ilahduttavaa! Riemastuttavaa suorastaan, että olet saapunut noin kovalla kiireellä paikalle”, Lockhart sanoi löydettyään tiensä Saappaattoman luokse.
”Katsokaa te muutkin! Eikö olekin mainiota? Etpä olisi osannut arvata tänne tullessasi, että minä lähetän sinulle pöllöpostissa saappaat ja kaiken lisäksi kokoelman nimikirjoituksella varustettuja valokuviani – kehystettyinä! Kerrohan osoitteesi, ystäväni”, Lockhart puhui taas sen verran kovaa, että kaikki muutkin varmasti kuulivat ja katsoivat Saappaatonta, joka oli häkeltynyt suorastaan. Huomion keskipisteeksi päätynyt Saappaaton mutisi osoitteensa kuuluisuudelle ja sai reippaan taputuksen olkapäälle.
”Erinomaista! Joululahjasi saapuu pikapöllöllä! Täällä on oikein mainio kenkäkauppa ja tiedän, mitä sinä tarvitset. Luota vain pettämättömään makuuni”, Lockhart sanoi ja kääntyi taas uuden fanin puoleen saatuaan kiitokset tältä veijarilta, joka oli tullut niin kiireessä, että oli unohtanut saappaansa. Toisaalta sukista päätellen kyseinen henkilö ei käyttänyt saappaita laisinkaan.
”Kukas sinä olet, tyttöseni?” Lockhart sanoi kääntyessään tytön puoleen, joka näytti pyörtyvän pian silkasta innostuksesta. Lockhart tietysti oli pannut merkille, että tytöllä oli kädessään Maaginen minä ja muita hänen tarinoitaan. Hieman myöhäänhän tämä fani oli herännyt ostamaan hänen kirjojaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan sanotaan!
”SparklingAngel”, tyttö puuskahti niin haltioissaan huomiosta, että oli pudottaa kirjansa. Lockhart päästi ”ohhoh!” äännähdyksen kuullessaan toisen vastauksen.
”Sparky, Sparky, Sparky… Et taida olla vielä urasi siinä vaiheessa, että voisin sanoa itseäsi ihan säkenöiväksi! Taidat janota kuuluisuutta, tyttöseni! Sitä varten pitää tehdä töitä, tiedäthän, kuten minä. Kuuluisaksi pääsee vain ahkeruudella ja taidolla, mutta epäilemättä sinulla on kykyjä. Odotahan vielä muutama vuosi niin ehkä saat tuulta siipiesi alle, Enkeli! Hieno sanaleikki – enkeleillähän on siivet – vai mitä?” Lockhart sanoi väläyttäen voittajahymynsä ja iski silmää.
”Voi sentään, kello on jo paljon! Kyllä aika rientää teidän seurassanne. Te ihailijani olette aivan uskomattomia – ette tietenkään yhtä uskomattomia kuin minä – mutta saatte ajan lentämään!” Lockhart osoitti sanansa koko yleisölle. Joukossa oli kuitenkin yksi, joka tuntui Lockhartin sijaan keskittyvän lohikäärmeiden kasvatusoppaaseen, joten Lockhart kiiruhti viitta hulmuten tytön luokse.
”Vai kiinnostavat lohikäärmeet? Kenties sinusta tulee vielä jotain suurta, tyttöseni!” Lockhart sanoi hakien toisen huomion.
”Mikäs sinun nimesi on?” Lockhart kysyi kohteliaasti, mutta hieman näreissään siitä, että ei ollut saanut heti ansaitsemaansa täydellistä huomiota.
”Öö… Natte”, tyttö vastasi ja Lockhart huudahti: ”Tässä on Natte – fanini, josta tulee vielä jotain suurta! Suosittelen lukemaan koko kirjasarjani, jonka epäilemättä jo omistat. Siitä voit saada vinkkejä valitsemallesi uralle lohikäärmeiden parissa!” Lockhart sanoi reippaasti viitaten valtavaan kirjakasaan omaa tuotantoaan.
”Öö… okei”, Nateksi esittäytynyt tyttö totesi laiskasti. Lockhart antoi Natelle läjän nimikirjoituksella varustettuja valokuviaan, joissa hän poseraasi voittajahymy huulillaan. Niinkin komea mies kuin Lockhart saisi varmasti kunniapaikan kenties takan päältä kehystettynä.
”Ääliö”, Natte tuhahti pyöräyttäen silmiään, kun kuuluisuus käveli pitkin askelin takaisin korokkeelle. Harmi vain, että Lockhart sattui kuulemaan sen – ainakin melkein oikein.
”Sanoitko ällistyttävä? Olet oikessa!” Lockhart huudahti. ”Nyt minä –
ällistyttävä ja mahtava Gilderoy Lockhart – nimittäin paljastan teille yllätyksen, joka saa sukat tutisemaan jaloissa!” Lockhart sanoi hypättyään takaisin korokkeelle ja iskettyään näyttävästi silmää Natelle, joka oli keksinyt niin osuvan sanavalinnan tätä puhetta varten.
”Saatte kaikki riemuita, sillä tulen kesällä tapaamaan teitä uudestaan! Kiertueeni suuren suosion myötä olen päättänyt matkustaa halki Euroopan kesälomalla ja minulla on teille silloin yllätys, jota voitte odottaa kuin kuuta nousevaa! Se on erinomainen ja ällistyttävä yllätys, jollaisesta olette vain haaveilleet! Nyt minun on kuitenkin aika toivottaa teille rauhallisia ja iloisia pyhiä, mutta sitä ennen – aivan kohta – tulee loppuhuipennus!” Lockhart huusi yleisölleen, joka jälleen taputti hänelle suosion osoituksia.
”Te kaikki olette aivan mahtavia ja ihania ihmisiä. Toivon teille kaikkea hyvää tulevaisuudessa! Älkää stressatko joulusta, sillä olen antanut teille uskomattomat lahjavinkit ja onhan nyt jo 23. päivä! Enää pari päivää ja pääsette nauttimaan lahjoista ja hyvästä ruuasta sekä kenties Odgenin parhaasta tuliviskistä, jota voin suositella jokaiselle! Rauhaa ja rakkautta – sitä minä teille toivotan. Ja nyt –
yllätys!” Lockhart kiljahti viimeisen sanan samaan aikaan, kun ulkoa kuului valtava pamaus ja ihmiset rynnistivät katsomaan suurista ikkunoista, mitä siellä tapahtui.
Värien loisto täytti kauppakadun taivaan ja useat ilotulitteet poksahtelivat ja pyörivät vinhoissa kierteissä. Kaikkien ”ooh”-huudahduksien jälkeen tuli vielä mainittu loppuhuipennus, kun jättimäinen raketti jysähti taivaalle muodostaen tekstin:
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
Kaikki taputtivat – jopa ne onnettomat, jotka olivat sattuneet vahingossa paikalle – ja Lockhart hymyili leveämmin kuin koskaan. Ilotulitteet kruunasivat hänen mahtavan esityksen ja se oli ehdottomasti upein esitys, jota Suomessa on koskaan nähty.
”No niin, nyt on aika sanoa hyvästit! Aika hurahtaa nopeammin kuin arvaattekaan ja olen täällä taas teidän ilonanne piakoin ja pääsette kokemaan sen yllätyksen, jota en vielä paljasta! Olette kaikki mahtavia ihmisiä, oikeita höpönassuja, joten arvostakaa itseänne – vaikka ette ylläkään ihan minun tasolleni!” Lockhart sanoi hakien taas faniensa huomion, jotka tuijottivat edelleen taivaalle.
”Pahoittelen, että minun aikani on rajallinen, enkä ole ehtinyt jutella henkilökohtaisesti teidän kaikkien kanssa, mutta lupaan vastata jokaiselle lähettämäänne fanipostiin! Ja tietysti saatte nimikirjoituksella varustetun valokuvan jokainen! Nyt on tarjolla myös erikoiserä jouluaiheisia kuvia! Nyt joudun sanomaan kuitenkin hyvästit – ja toivotan teille oikein rauhaisaa joulua ja hyviä lukuhetkiä kirjojeni parissa!” Lockhart huudahti ja kumarsi fanijoukolleen, jonka huomion oli saanut takaisin. Sitten kuuluisuus katosi takahuoneeseen, jossa ajatteli, että oli Suomessa oli oikein erinomaisia faneja, jotka kaikki olisivat ansainneet pienen palan hänen aikaansa.
