!Rajallisen nettiajan takia (akku lopussa) en ole esikatsellut tätä viestiä kertaakaan, sori!
tirsu, jep taisi Lockhartin reissut jäädä siihen.
Mutta kerta sentään! Mahtavaa, jos tää on naurattanut. Huumori on mulle tosi vaikea genre, eikä multa oikeastaan suju mikään muu kuin Lockhart-huumori.
DH58, mulla on oikeastaan vastaus siihen, miten osaan tehdä Lockhartista näin loistavan.
Vähän aikaa sitten finissä oli OTP-juonittelupeli, jossa pelattiin jollain valitulla hahmolla. Pelasin Lockhartia ja varmaan sata viestiä tuli kirjoitettua Lockhartina. Joten tää on mulle tuttua juttua. Sen pelin myötä tykästyin Lockhartiin ja siitä on hauskaa kirjoittaa. Hienoa, että oon sutki saanut nauramaan.
Azu, anteeksipyyntö hyväksytty!
Mua jännitti ihan kauheasti se "vapaat kädet" mahdollisuus. Mietin ensin, että kirjoitan uhallani jotain tosi rarea, mutta päätin sitten tehdä tutkimustyötä ja huomasin sun tykkäävän S/R:stä, joten päätin lähteä kokeilemaan siipiäni sillä saralla! Tästä luukusta tuli aika surullinen tosiaan, mutta hyvä että se lämpökin on sieltä välittänyt. Ole hyvä, ihanaa, että kelpasi! <3
LillaMyy tottakai sun kääpiöstooris on niin tunnettuja, että Lockhart tietää ne!!1
Smaug käy, jos minulta kysytään, mutta Lockhart varmaan haluaa niitä jättiläisiä - ja tarinan, jossa on itse pääosassa.
Tosiaan tuohon luukkuun oli sen verran ideaa, että Lockhart tapaa suomalaisia faneja ja samalla toivottaa joulutervehdyksen. Mutta siitä ei ois tullut mitään ilman teitä<3 Eli suurinosa syntyi oikeastaan vasta, kun sain teidät mukaan. Sua olin jo kaavaillut hieman etukäteen, josta idea sitten muidenki pyytämiseen lähti eli... kaikki kiitos periaatteessa kuuluu sulla ja Hobitti-ficeille!
Hyvä, että on naurattanut ja kelvannut! Hienoa, että oot noista muistaki tykännyt. Sirius ja Regulus on kyllä ihania. <3 Tuosta D/B:sta pitää sanoa sen verran, että mä tosiaan alunperin suunnittelin fluffia, mutta sitten se menikin vakavammaksi ja niin. Näin kävi. Blaisesta mulla on itsellä vielä hyvin sekava mielikuva, koska oon lukenut ja kirjoittanut sitä ihan älyttömän vähän. En oikein tiedä, millainen se on ja kai se tässä muotoutuu hiljalleen. Tällä kertaa kuitenkin näin, hieman synkkää joo, mutta hups!
Ootte kaikki niin ihania, että en kestä. <3 Lueskelin näitä töissä ja olin ihan aww ja uudemman kerran nyt, kun vastasin teille. Oisitte kaikki ansainneet romaanit, mutta mulla alkaa tulee nukkumaanmenoaika vastaan, enkä tiedä joudanko luukkua julkaisee huomenna. Tän kalenterin pitäminen on ollut aivan mahtavaa ja uskomaton kokemus kirjoittajana, kun oon saanut palautetta ja kirjoitellut itselleki hankalampia parituksia ja muuta. Kiitos kaikille, jotka olette lukeneet ja erityiskiitos kommentoineille! <3
Genre: draama
Hahmot: Sirius & Regulus
Ikäraja: Sallittu
A/N: Viimeistä viedään. Pyydän anteeksi nyt, koska tämä loppui näin. Odotitte varmasti muuta, mutta älkää suuttuko! Kaikki pienet yksityiskohdat on vieneet kokoajan tätä tähän suuntaan. Kiitos Siriuksen ja Reguluksen tarinaa seuranneille! Tässä on viimeinen osa ja kalenterin viimeinen luukku!
24. joulukuuta
”Sirius? Saanko tulla sisään?” Regulus huuteli oven takaa, kun Sirius oli viettänyt huoneessaan jo ainakin tunnin kieltäen kaikkien tulemisen sinne. Jouluaatto oli tullut ja Regulus odotti sitä yllätystä, jonka Sirius oli onnistunut pimittämään loppuun asti.
”Nyt voit tulla”, Siriuksen ääni kuului oven takaa ja Regulus astui sisään. Ensi vilkaisulta huone näytti samalta kuin aina, mutta isoveljen siirtyessä hieman hänen takaansa paljastui yllätys. Regulus katsoi sitä ihmeissään, mutta juoksi sitten lyhyen matkan halaamaan Siriusta.
”Olet mahtava”, Regulus sanoi tiukentaen otettaan. Se oli kuitenkin nopea halaus, koska pikkuveli halusi malttamattomasti tutustua yllätykseen lähemmin.
Sirius oli hankkinut kuusen oksan, johon oli ripustanut yhden joulupallon. Katonrajassa roikkui se koriste, jonka isoveli oli tehnyt aiemmin, mutta nyt sillä oli seuralaisia. Kolme joulutähteä roikkui ikkunan pielessä, joista jokainen oli toistaan parempi. Kaikkein kiinnostavin oli kuitenkin paketti, jonka käärepaperissa – Päivän profeetasta väsätyssä – kiisivät huispaajat luudillaan tai kohottivat ilmoille juuri nappaamansa siepin.
”Lahja?” Regulus kysyi epäuskoisesti ja Sirius nyökkäsi merkkinä, että pikkuveli voisi katsoa sitä tarkemmin. Regulus meni paketin luokse ja huomasi pian pienen pergamentin palan, johon oli kirjoitettu:
Hyvää joulua, Reg.
”Minulle? Sirius… Olet mahtava, oikeasti”, Regulus mutisi ja alkoi avata varoen käärepapereita lahjan ympäriltä. Paketti oli neliskanttinen ja aika iso, eikä pikkuveljellä ollut aavistustakaan sen sisällöstä. Sirius myhäili ja virnisteli paketin hiljalleen auetessa. Regulus kurkisti pahvilaatikkoon ja henkäisi syvään vetäessään lahjansa esille.
”Se on taktkointikenttä”, Regulus sanoi. Se oli huispauskentän pienoismalli, jossa pienetpelaajanuket seisoivat keskellä odottaen komentoja. Se oli suunniteltu taktiikoiden suunnitteluun ja monet kapteenit käyttivät sellaisia. Se toimi vähän niin kuin velhoshakki, että pieniä huispaajia ohjattiin yksinkertaisilla käskyillä. Mukana oli ohjekirja tunnetuista tekniikoista, joita saattoi ohjatessa hyödyntää. Regulus katseli sitä lumoutuneena.
”Tämä on uskomaton. Miten sinä sait tämän?” Regulus kysyi, eikä saanut katsettaan irti lahjastaan.
”En minä siitä mitään tiedä. Se on sitä jouluntaikaa”, Sirius nauroi, vaikka eihän se täysin totta ollut. Kuusen oksan hän oli hakenut pari päivää sitten, vähän aikaa sitten kähveltänyt joulupallon ja lahjan hankkinut Viistokujalta. Joulutähdet hän oli väsännyt vain hetki sitten ja siitä todistusaineistona oli paperisilppu, joka oli levällään hänen työpöydällään.
”Meillä on joulukuusikin, vau. Ja joulupallo”, Regulus sanoi ja arvosti sitä yhtä paljon kuin lahjaansa.
”Tiedän, että sinä olet tehnyt tämän kaiken”, pikkuveli sanoi katsoen veljeään virnistäen.
”Kiitos, Sirius. Olet maailman paras isoveli”, Regulus sanoi ja halasi uudemman kerran isoveljeään, tällä kertaa pidempään ja rutistaen lujaa. Sirius vastasi halaukseen ja pörrötti pikkuveljensä hiuksia.
”Hyvä, että pidät”, Sirius sanoi ja antoi kevyen suukon Reguluksen päälaelle.
”Tämä on paras jouluni ja tulen muistamaan tämän aina. Aina, Sirius”, Regulus vakuutti hymyillen leveästi.Se oli muisto, joka oli hiipinyt Siriuksen mieleen. Vain muisto, ei sen enempää. Eikä Regulus ollut muistanut aina, kuten oli sanonut. Siriuskin oli unohtanut sen joulun ajan kanssa. Vuosien jälkeen se taas palasi varoittamatta hänen mieleensä.
Hautausmaalla oli muitakin omaisia tuomassa joulukukkia ja kynttilöitä haudoille. Siriuksen lähellä ei ollut ketään, sillä siinä hänen ympärillään olivat Mustan sukuhaudat. Tyhjässä haudassa ei ollut Reguluksen ruumista, mutta hän oli silti saanut paikkansa sieltä, missä muut lepäsivät ikiunessa.
Siriuksen ja Reguluksen tiet olivat eronneet pian sen lapsuuden joulun jälkeen. Vaikka Sirius sanoi, että Tylypahka ei heitä erottaisi oli se silti tullut heidän väliinsä. Ensin hän oli lähettänyt kirjeitä, joihin Regulus oli vastannutkin. Mutta pikkuveljen tullessa Tylypahkaan, Siriuksella oli jo kelmit seuranaan. Eikä Regulusta lajiteltu Rohkelikkoon vaan Luihuiseen. Se oli muodostanut ensimmäisen huomattavan kuilun heidän välilleen koulussa ja heillä kotonakin. Reguluksesta oltiin niin ylpeitä, kun taas Sirius oli tuottanut pettymyksen ja löytänyt oman polkunsa, sen joka ei sopinut Mustalle.
Viimein lopullisen eron oli aiheuttanut Regulus. Se pieni poika, joka sanoi ettei unohtaisi koskaan joulua yhdessä isoveljensä kanssa. Kuolonsyöjäksi liittyminen sai kuilun repeämään entistä laajemmaksi ja syvämmäksi. Ehkä pohjattomaksikin, sillä Sirius ei enää tavannut veljeään. Sirius oli vihannut Regulusta ja taisteli Feeniksin killassa ylpeänä siitä, että saattaisi antaa paremman tulevaisuuden onnettomille, jotka kärsivät eniten kuolonsyöjien ja Voldemortin sorron alla.
Reguluksen kuolemasta kuullessaan Sirius ei ollut itkenyt, mutta oli tuntenut sydämessään jotakin. Kaipausta ehkä, mutta silloin hän ei osannut nimetä sitä. Regulus oli lopulta pettänyt Voldemortin jopa oman henkensä uhalla ja se merkitsi Siriukselle paljon. Hän sääli pikkuveljeään, joka oli hairahtunut oikealta tieltä ja lopulta saanut maksaa siitä hengellään. Inhosi vanhempiaan, jotka olivat kannustaneet valitsemaan sen väärän tien. Sirius syytti myös itsään, kun oli jättänyt pikkuveljensä yksin Kalmanhanaukiolle.
Jouluntaika oli kuollut, kuten oli Reguluskin. Ei ollut enää yhteistä joulua, onnetonta yritystä, joka sai pikkuveljen hymyilemään leveämmin kuin yhtenäkään aiempana jouluna. Halausta, joka sai Siriuksen sydämen sulamaan ja nauttimaan elämästään kotona. Regulus oli ollut Siriukselle tärkeä. Vaikka hän oli kieltänyt pikkuveljensä kaikille, se ei ollut aivan totta. Jossain syvällä sisimmässään piilossa kaikilta Sirius oli rakastanut pikkuveljeään loppuun asti. Toivonut, että tämä palaisi hänen luokseen takaisin. Lopultahan Regulus oli päättänyt kääntää selkänsä Voldemortille, mutta se vanha valinta oli jo erottanut heidät pahemmin kuin nuoruusvuosina syntynyt kuilu. Se oli vienyt Reguluksen kokonaan Siriuksen ulottumattomiin. Pimeään, josta ei enää palattu isoveljen tarjoamaan turvapaikkaan. Sirius toivoi, että Regulus olisi kuollessaan hyvittänyt ne synnit, joita oli tehnyt ja saanut rauhan.
Kyyneleet valuivat Siriuksen poskille, kun hän muisteli joulutähteä katonrajossa, tyynysotaa ja kiellettyä käyntiä jästien kauppakadulla. Yhteisiä päiviä ennen aattoa ja yllätystä, jota Sirius oli salaillut. Reguluksen uteliaita ja ihailevia katseita, jotka saivat omatunnon kolkuttelemaan. Sirius olisi voinut pelastaa pikkuveljensä ja hän syytti itseään siitä, että oli kääntänyt tälle selkänsä. Mies haudalla puri huultaan välittämättä siitä, että verenmaku kihosi suuhun. Hän ei halunnut huutaa hiljaiseen yöhön vaan antaa kaikille sen oman hiljaisen tilan läheistensä hautojen äärellä.
”Ethän sinä koskaan unohda minua?” Regulus pyysi ja Sirius nauroi. ”En tietenkään.”Se oli totuus, jota Sirius oli peitellyt. Nyt hän katui sitä salailua ja halusi kertoa kaikille, että oli ylpeä veljestään. Siihen hän ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vahva. Oli parempi päästää irti Reguluksesta ja unohtaa. Jättää pikkuveli kuoleman syleilyyn ja taivaaseen, jossa saisi taas hymyillä ja nauraa ilman taakkaa harteillaan. Viimeiset sanat pikkuveljelle hukkuivat jouluyön tuulen vireeseen, eikä Sirius ollut varma oliko sanonut sanoja edes ääneen.
Siriuksella oli mukanaan kuusen oksa, jonka neulasissa oli huurretta. Sen hän laittoi vasten hautakiveä ja katsoi korutonta oksaa, jonka vihreät neulaset olivat kirkkaat kynttilän valossa. Sitten Sirius kaivoi taskustaan joulupallon, vanhan ja kuluneen, jonka kiilto oli hiipunut. Sen hän ripusti kuusen oksalle ja toivoi, että Regulus näkisi hänen joulutervehdyksensä.
Jätettyään haudan Sirius tunsi tyhjyyden ja kaipuun, joka rutisti hänet kylmänä syleilyynsä. Sen kylmyyden kuitenkin työnsi pois lämmin väristys, joka tuntui samalta kuin Reguluksen halaus vuosia sitten. Kyyneleet eivät ottaneet loppuakseen, kun Sirius ymmärsi pikkuveljen saaneen hänen lahjansa kuolleekin.