Luku 5, jossa osa porukasta pääsee sankaroimaan.
Seuraavat pari päivää Fíli ja Kíli viettivät esitellen Muumilaaksosta saapuneille ystävilleen Yksinäisten vuorten alla sinne, tänne ja tuonne risteileviä luolia. Nuuskamuikkunen, Pikku Myy ja Muumipeikko kuuntelivat kiinnostuneina kääpiöveljesten kertomuksia kodistaan, mutta Niiskuneiti kaipasi salaa jo pois vuorten alta, koska häntä oli alkanut ahdistaa luolien pimeys. Hän kaipasi auringonvaloa enemmän kuin halusi myöntääkään.
Veljekset johdattivat ystäviään yhä syvemmälle ja syvemmälle luolien uumeniin, kunnes Frerin tuli etsimään heitä. Hän ilmoitti prinsseille, että näiden läsnäoloa kaivattiin välittömästi valtaistuinsalissa.
”Ilmeisesti Thorin ja Bilba olivat pari päivää sitten ilmottamaisillaan, että meille on tulossa tälle päivää valtiollinen vierailu, mutta siinä häslingin seassa kumpikaan heistä ei saanut sitä sanottua”, Frerin selitti.
”No, onko tuo nyt ihmekään, jos Bilba oli viimeisimmillään, koska hänen ajatuksensa olivat varmaan ihan toisaalla sillä hetkellä”, Kíli totesi.
”Eikä Thorin-enostakaan ollut kovin paljoa hyötyä siinä kohtaa”, Fíli nauroi muistellessaan, mitä Muumipeikko oli kertonut heille Bilban synnytyksestä. Frerin myönsi veljesten olevan varmaan oikeassa ja lähti sitten johdattamaan joukkoa päinvastaiseen suuntaan.
”Millainen se valtaistuinsali on?” Muumipeikko kysyi ihmeissään, koska sitä ei oltu esitelty heille vielä.
”Ja missä se on?” Myy jatkoi.
”Näette sitten”, oli lyhyt vastaus, jonka Fíli antoi ystävilleen, ja Kíli tyytyi vain virnistämään leveästi.
Pitkän kävelymatkan jälkeen seurue kääntyi erään nurkan taakse ja yhtäkkiä heidän edessään avautui aivan valtavan kokoinen sali. Muumipeikosta tuntui melkein siltä kuin pelkästään siihen yhteen saliin olisi jo mahtunut puolet Muumilaaksosta, niin valtavalta se vaikutti sillä hetkellä.
”Ohoh”, Pikku Myy totesi, ja Kíli virnisti entistäkin leveämmin. Kaikki muut muumilaaksolaiset pysyttelivät hiljaa ja vain kurottelivat päitään kaikkiin mahdollisiin suuntiin nähdäkseen kaikki ihmeellisyydet salissa. Fíli ja Frerin marssivat vain suorinta tietä Kíli perässään hiihtäen kohti salin keskellä olevaa valtaistuinta. Sitä kohti johti suora, nostettu polun tapainen, ja joka puolella salia kohosi mahtavat pylväät kattoon asti. Lähemmäs päästyään seurue huomasi Thorinin istuvan valtaistuimellaan Dwalin oikealla puolellaan. Dís ja Vilikin seisoskelivat lähistöllä, mutta Bilba-neitiä ei näkynyt mailla halmeillakaan.
”Missä Bilba-täti on?” Fíli kysyikin heti ensimmäisenä päästyään valtaistuimen vierelle.
”Hän oli vielä turhan väsynyt synnytyksestä, joten hän on tuoreen prinsessan kanssa lepäämässä”, Dís vastasi pojalleen.
”Pyysin Freriniä hakemaan teidät tänne, koska Rautavuorten hallitsijaperhe on tulossa vierailulle luoksemme, joten teidänkin kahden täytyy olla paikalla, vaikka tiedänkin että haluaisitte mieluummin esitellä luolia ystävillenne”, Thorin selitti veljeksille. Hänen käytöksensä muumilaaksolaisia kohtaan oli pehmentynyt huomattavasti Muumipeikon autettua hänen esikoisensa maailmaan (ja muutenkin hänen tutustuttuaan näihin lähemmin edellispäivien aikana).
”Vieraidemme pitäisi olla täällä hetkellä millä hyvänsä, joten haluan teidän odottavan täällä”, Thorin jatkoi.
”Entäs me?” Niiskuneiti kysäisi, koska hänestä tuntui, että heidät unohdettiin joka kerta joukosta pois.
”Halutessanne tekin voitte jäädä valtaistuinsaliin seuraamaan tilaisuutta, mutta teidän ei tarvitse, jos ette halua”, Thorin vastasi. Kaikki neljä muumilaaksolaista päättivät kuitenkin jäädä katselemaan tilaisuutta, sillä heitä kiinnosti, millainen seurue tämä Rautavuorten hallitsijaperhe oikein oli, koska kukaan heistä ei ollut edes kuullut aiemmin Rautavuorista mitään, edes Nuuskamuikkunen, joka matkasi kuitenkin vuosittain Yksinäisten vuorten yli etelään.
Noin tuntia myöhemmin saliin juoksikin nuori kääpiö ilmoittamaan Rautavuorten hallitsijaperheen saapuvan aivan tuossa tuokiossa hänen perässään. Fíli ja Kíli pomppasivat oitis alas enonsa valtaistuimen käsinojilta, joilla he olivat loisineet odottamassa ja kipittivät vanhempiensa luokse enonsa vasemmalle puolelle hieman taaemmas valtaistuimesta. Dwalin ja Frerin seisoivat asennossa valtaistuimen oikealla puolella näyttäen ankarilta ja pelottavilta. Tai ainakin, jos Niiskuneidiltä sitä kysyttiin.
Muumilaaksolaisten pettymykseksi valtaistuinsaliin astelevat kahdeksan hahmoa näyttivät aivan samantapaisilta kääpiöiltä kuin Yksinäisten vuorten asukitkin. He olivat jo odottaneet kohtaavansa lisää uusia kansoja tällä reissulla, mutta ilmeisesti Rautavuorillakin asui kääpiökansaa. Kahdeksikko lähestyi valtaistuinta hitaasti ja kumarsivat päästyään muutaman askeleen päähän Thorinista.
”Dáin-serkku”, Thorin tervehti tulijoita, ja kahdeksikon etummaisimpana kulkenut punapartainen kääpiö virnisti.
”Thorin-serkku, miten Bilba-neiti voi? Onko kenties lapsukainen syntynyt jo?” Dáiniksi puhuteltu tiedusteli.
”Bilba-neiti on tällä hetkellä lepäämässä synnytyksen rasituksista pienen prinsessamme kanssa”, Thorin vastasi.
”Bilba-neiti ei siis saanut kruununprinssiä?” joku Dáinin takana seisovista naispuolisista kääpiöistä kysyi.
”Ei”, Thorin murahti takaisin ilmiselvästikin hieman ärtyneenä utelun sävystä.
”Koitahan käyttäytyä, Hón, tai lähdet saman tien takaisin kotiin”, Dáin murahti, ja tyttö, ilmeisesti Dáinin tytär vaikeni, mutta virne ei kuitenkaan kadonnut tämän huulilta minnekään.
”Pahoitteluni tyttäreni käytöksestä, hän ei ole vielä oppinut kunnollisia käytöstapoja”, Dáin pahoitteli, ja Thorin kumarsi lyhyesti hyväksyen siten anteeksipyynnön. Hón pysytteli rivissä, mutta katseli sen verran tiiviistii Fílin suuntaan, että tämä alkoi heilua paikoillaan vaivautuneena.
Nuoren kääpiöpojan onneksi virallinen tilaisuus loppui kuitenkin pian tuon välikohtauksen jälkeen, joten hän pääsi rentoutumaan veljensä ja ystäviensä seurassa. Rautavuorilta saapuneet kahdeksan kääpiötä rupattelivat iloisesti Yksinäisten vuorten vanhempien kääpiöiden kanssa samalla kun Fíli ja Kíli sekä muumilaaksolaiset juttelivat omiaan pienessä piirissään. Yhtäkkiä kuitenkin Hón irtautui aikuisten kääpiöiden seasta ja käveli nuorempien kääpiöiden luokse. Hän itse asiassa tuli niin lähelle Fíliä, että tämän pään sisällä heräsi paniikinomainen vaisto juosta karkuun.
”Hei, Fíli”, tyttö sanoi virnistellen leveästi.
”He-hei, Hón”, Fíli vastasi yrittäen samalla vaivihkaisesti peräytyä.
”Sinä siis olet kuin oletkin edelleen Yksinäisten vuorten kruununprinssi?” Hón tarkisti.
”I-itse asiassa, Frerin-eno on se kruununprinssi…” Fíli aloitti, mutta tyttö keskeytti hänet.
”Frerin on jo niin kovin vanha, hän ei kiinnosta minua”, tyttö vastasi ja nuolaisi huuliaan, ”sinä sitä vastoin kiinnostat minua hyvinkin paljon.”
Tällä kertaa Fíli otti askeleen ja toisenkin taaksepäin. Kíli yritti auttaa isoveljeään kiskomalla joko veljen tai Hónin pois paikalta, mutta tyttö työnsi hänet kylmänviileästi syrjempään. Muumipeikko ja Niiskuneiti seurasivat tilannetta ymmärtämättä mistään mitään, ja Pikku Myy pohti, ketä ja mistä kohtaa hänen pitäisi puraista tässä tilanteessa. Nuuskamuikkunen puolestaan seurasi tilannetta silmä kovana valmiina hyppäämään Fílin taustatueksi tilanteen sitä vaatiessa. Ennen kuin kukaan ehti kuitenkaan tehdä yhtään mitään, oli Hón vetänyt Fílin kuumaan suudelmaan. Samalla kun tytön kädet kävivät kirjaimellisesti joka paikassa, yritti kääpiöpoika kuumeisesti työntää toista kauemmaksi tai muulla tavoin päästä tilanteesta pois. Lopulta Nuuskamuikkunen havahtui tilanteeseen ja kiskaisi kääpiötytön irti Fílistä. Hänen silmissään riehui palava tuli, joka kertoi sanatonta kieltään siitä että hänen päänsä sisällä joku huusi sillä hetkellä täyttä kurkkua ’Fíli on MINUN!’. Hón katseli Nuuskamuikkusta hieman hölmistyneenä samalla kun Frerin havahtui huomaamaan, että taaempana tapahtui jotain, mitä ei pitäisi.
”Mitä täällä oikein riehutaan?” hän kysyi Dwalin rinnallaan. Fíli avasi ja sulki suutaan kuin kala kuivalla maalla pystymättä sanomaan ääneen mitään. Niiskuneiti meni tyynenrauhallisesti halaamaan kääpiöpoikaa samalla kun Kíli sai äänensä takaisin.
”Tuo yritti kopeloida Fíliä!” hän sanoi ja osoitti sormellaan kääpiötyttöä.
”Eikä muuten vain yrittänyt!” Myy lisäsi samalla kun Muikkunen yritti rauhoittaa itseään sivummalla.
”Dáin, tyttäresi käyttäytyy asiattomasti!” Dwalin huikkasi taaksensa, mistä alkoi kuulua kiivasta mutinaa.
”Mitä se tyttö nyt on tehnyt?” Dáin huikkasi takaisin.
”Ilmeisesti ollut vähän turhankin läheisessä kontaktissa Fílin kanssa”, Dwalin vastasi, ja mutina koveni entisestään.
”Nyt se tyttö vasta tekikin viimeisen temppunsa”, Dáin mutisi kävellessään kiskomaan Hónin korvasta kauemmaksi.
”Äitisi saa luvan tehdä sinulle jotakin”, hän jatkoi, ja tytön ilme kalpeni sen verran, mikä kertoi muille, että Dáinin vaimon kurinpito ei ilmeisesti ollut mitenkään helläkätistä.
Dáinin, Hónin ja kolmannen kääpiön kadottua valtaistuinsalista Dís tuli tarkistamaan, että Fíli oli kunnossa. Poika kakoi edelleen paikoillaan aivan kuin hänen suussaan olisi ollut jotain ylimääräistä, mutta mitään ei kuitenkaan tullut ulos. Kun Fíli sitten lopulta sai itsensä edes jotenkin takaisin kasaan, hän alkoi vannotella äidilleen, kuinka oli oikeastikin aivan täysin kunnossa, ei hänellä ollut mitään hätää. Kesti kuitenkin jonkun aikaa ennen kuin Dís uskoi poikaansa ja palasi muiden aikuisten luokse, minkä jälkeen nuoriso Fíliä lukuun ottamatta alkoi puhua pälpättää kaikki yhtä aikaa.
”Mitä se oikein luuli tekevänsä?” Kíli parkaisi.
”Miksi se teki niin?” Muumipeikko ihmetteli.
”Miksi kukaan edes haluaisi tehdä noin toiselle?” Niiskuneiti päivitteli.
”Miksei se suostunut irrottamaan otettaan?” Nuuskamuikkunen pohti.
”Miksi juuri Fíli?” Myy tuumi.
”OLKAA HILJAA!!” Fíli kailotti hetken kuluttua pidellen käsiä korvillaan. Aikuisetkin kääntyivät hetkeksi katsomaan nuoria, mutta totesivat sitten kuitenkin kaiken olevan kunnossa ja jatkoivat omia juttujaan. Nuoriso kuitenkin katsoi Fíliä tarkkaavaisena, kun tämä näytti erityisen kärsivältä sillä hetkellä.
”Mikä sinulla oikein on?” Kíli kysyi.
”Ei mikään”, veli vastasi, ”en vain halua ajatella sitä enää.”
”Anteeksi”, Niiskuneiti mutisi, ja Fíli nyökkäsi.
”Voisimmeko mennä jonnekin muualle hetkeksi?” Fíli kysyi, ja muut nyökkäsivät myöntymisen merkiksi. Valtaistuinsali oli muutenkin jo nähty, eikä siellä tapahtunut enää mitään, joten he voisivat varsin hyvin vaihtaa paikkaa. Niinpä Fíli lähtikin johdattamaan joukkoa ulos erään tietyn lammen luokse.
”Minun olisi pitänyt purra sitä, niin se olisi ehkä lopettanut ajoissa”, Myy pohdiskeli huljuttaessaan jalkojaan lammen viileässä vedessä. Kíli istui hänen vieressään muiden neljän ollessa kuka missäkin. Ulos päästyään he olivat hajaantuneet kaikki kaksikkoina eri suuntiin. Vasta nyt Fíli näytti palanneen taas normaaliksi, kun tämä käveleskeli Nuuskamuikkusen rinnalla lammen viertä.
”No, olisit sitten purrut”, Kíli murahti tyytymättömänä. Jos tytöllä kerta oli ollut suunnitelma, millä irrottaa se inhottava tyttö hänen veljestään, miksei tämä ollut käyttänyt sitä?
”Mutta en tiennyt, mistä kohtaa!” Myy kivahti takaisin.
”Mitä sillä on väliä, mistä kohtaa puret ketään?” Kíli tiuskaisi, koska häntä kismitti tytön selittelyt sillä hetkellä vain entistäkin enemmän. Hän nousi lammen reunalta tympääntyneenä, mutta ennen kuin hän ehti ottaa askeltakaan kauemmas siitä, Myykin nousi seisomaan.
”Minne sinä oikein luulet karkaavasi?” hän tivasi toiselta.
”Pois”, oli lyhyt ja ytimekäs vastaus.
”Miksi?” oli yhtä lyhyt kysymys.
”Koska sinä olet tyhmä!” Kíli vastasi. Hän tiesi kuulostavansa lapselliselta juuri sillä hetkellä, mutta häntä ärsytti ja silloin oli ihan sallittua olla lapsellinen.
”Ai, Mahal vieköön!” Kíli parkaisi, kun Myyn hampaat osuivat sekuntia myöhemmin hänen ranteeseensa.
”Sinä
purit minua!” hän jatkoi samalla kun Myy irrotti otteensa ja jokin viuhahti hänen ohitseen.
”Kíliii!!!!” Fíli karjaisi kauempaa säikähtäneenä jonkin tömähtäessä lammen rannalla olevaan puuhun. Kíli ja Pikku Myy kääntyivät katsomaan taakseen, ja he huomasivat nuolen jääneen kiinni puunrunkoon.
”Kíli! Oletko kunnossa?!” Fíli kysyi pikkuveljeltään huolta äänessään juostuaan tämän luokse. Kíli vain nyökkäsi luottamatta enää ääneensäkään säikähdyksestä.
”Huh, sepäs oli lähellä”, Myy tokaisi katsoessaan Kíliä.
”Sinä pelastit minun veljeni!” Fíli kiitti Myytä ja likisti tämän rintaansa vasten. Kíli karaisi kurkkuaan isoveljensä takana, ja Fíli irrotti otteensa Pikku Myystä hiukan punaisena korviensa kohdalta.
”Kuka sen ampui?” Niiskuneiti kysyi ääni väristen hieman juostuaan kolmikon luokse.
”En tiedä, mutta näin Muikkusen ja Muumipeikon lähtevän juoksemaan tuonne päin ennen kuin juoksin itse Kílin luokse”, Fíli vastasi osoittaen kädellään jonnekin kaukaisuuteen.
”Meidän täytyy saada ampuja kiinni”, Kíli totesi.
”Oletko sinä ihan varmasti kunnossa?” Fíli tarkisti vielä kertaalleen päästämättä veljeään hievahtamaankaan.
”Olen, olen, lakkaa hössöttämästä, kuulostat ihan äidiltä”, Kíli parkaisi, mutta Fíli ei kiinnittänyt tähän mitään huomiota, tarkisti vain veljensä olevan edelleen yhtenä kappaleena.
”Lopeta jo, se ampuja pääsee karkuun kohta”, Kíli marmatti.
”Eikä pääse”, Muumipeikon ääni sanoi kuitenkin hieman kauempaa, ”me nappasimme hänet juuri.”
Kääpiöveljekset, Niiskuneiti ja Pikku Myy kääntyivät katsomaan muumin äänen suuntaan, ja tytöt huomasivat katselevansa ruminta otusta minkä he olivat kuunaan nähneet. Jopa Haisulia olisi voinut nimittää kauniiksi sen rinnalla. Se oli muotopuoli otus, jonka ruumista halkoi siellä täällä kehoon työnnetyt metallinpalaset.
”BOLG!!!!” Fíli ja Kíli sihahtivat yhtä aikaa hampaidensa välistä ja katsoivat otusta tuimannäköisinä, mikä sai molemmat tytöt ottamaan pari askelta taaksepäin.