Otsikko: Takalukollinen vohvelirauta
Ikäraja: sallittu
Genre: draama, romantiikka, yksiosainen
Paritus: Molly/Arthur
Yhteenveto:
Molly ei voinut uskoa, että Arthur valehtelisi hänelle, mutta selitys ylitöistä haiskahti. Haasteet:
Älyttömät otsikot vol. 4,
Perspektiiviä parittamiseen #2 (perhe)
Takalukollinen vohvelirautaMolly ja Arthur Weasley olivat ikiinsä nähden olleet naimisissa kuusi pitkää vuotta ja heillä oli kaksi valloittavaa pientä poikaa sekä kolmas tuloillaan. Tai eipä heillä vielä siinä vaiheessa ollut varmaa tietoa vauvan sukupuolesta, mutta Mollylla oli aavistus, että poika sieltä taas tulisi. Paria ei moinen millään tavalla harmittanut, he aikoivat täyttää talonsa lapsilla ja kolme sellaista olisi vasta alkua. Arthur oli alun perin kauhistellut Mollyn haikailemaa lapsimäärää, mutta kolmannen raskauden tultua selville hän oli alkanut tottua ajatukseen, olihan heillä jo kaksi rasavilliä ja hyvin oli pärjätty. Rahatilanne huoletti ajoittain molempia, mutta Arthur vakuutteli heidän tulevan toimeen, sillä hän oli työskennellyt jo muutaman vuoden taikaministeriössä vakituisessa pestissä. Molly olikin miehestään hyvin ylpeä ja jaksoi hehkuttaa tätä kaikille tuttavilleen Arthurin nolostumiseen saakka.
Velhomaailman epävakaat olot olivat perheonnesta huolimatta saaneet etenkin Mollyn silti hieman kireäksi. Häntä pelotti lastensa tulevaisuus, jos sota roihahtaisi entistä pahempiin liekkeihin. Joskus hän huomasi puristavansa taikasauvaa taskussaan ihan vain siltä varalta, että joku päättäisi yhtäkkiä rynnätä Kotikolon ovesta sisään. Moisessa vainoharhailussa ei ollut mitään järkeä, sillä he olivat taikoneet vahvat suojaloitsut talon ympärille ja Molly tiesi niiden pitävän. Silti katsellessaan punapäistensä poikien temmellystä sisällä hänen sisintään paleli.
Yleinen turvattomuudentunne ja huoli heijastuivat myös parisuhteeseen ja Molly tajusi joskus nurisevansa Arthurille aivan turhasta. Kinan päätteeksi hän usein nolona sulkikin suunsa tiukaksi viivaksi, ettei rähjäisi enää enempää. Harvemmin hänellä nimittäin oli sellaiseen mitään syytä ja kotiin väsyneenä töistä raahautunut Arthur sai kiitokseksi kohdata valittavan vaimon. Molly tiesi tekevänsä väärin ja pyysi aina jälkikäteen anteeksi, sanoin tai teoin.
Erään eripuran jälkeen Molly ei kuitenkaan pahoitellut käytöstään, sillä tällä kertaa hänellä oli mielestään hyvä syy olla kiukkuinen. Alun perin hän ei edes ollut suuttunut mistään, vaan kysynyt Arthurilta asiallisesti, miksi tällä meni nykyisin tavallista pidempään töissä. Arthur oli kertonut hänelle lähes innostuneena, miten oli saanut mielenkiintoisen työtehtävän, jonka ratkaisemisella oli johdon mukaan kuulemma kiire. Molly oli halunnut uskoa Arthuria, muttei pystynyt. Raskauden vuoksi heidän rakkauselämänsä oli ensimmäistä kertaa lähes olematonta, sillä aiemmissa raskauksissa Molly ei ollut kokenut näin vahvaa pahoinvointia. Hän oli yrittänyt useasti olla Arthurille mieliksi, mutta nuoren noidan mielessä kyti silti epävarmuus, ja ylitöiden takia hänelle oli herännyt epäilys että Arthurilla olisi toinen nainen. Luulonsa hän olikin ottanut keskustelussa esille, ehkä tarpeettoman äkäiseen sävyyn, mutta tällä kertaa Arthur oli osoittanut vihaisemmaksi osapuoleksi. Hän oli järkyttyneenä solvannut Mollya siitä, että tämä kehtasi edes epäillä hänellä olevan suhde. Toki Arthur oli samaan hengenvetoon vannonut rakkauttaan vaimolleen, mutta tämän kiivastumisesta tuohtunut Molly ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa. Hormonihuuruissaan hän oli vakuuttunut siitä, että oli osunut oikeaan. Arthurilla oli päivittäiset tärskyt jonkun typykän kanssa, jolla ei ollut valtavaa raskausmahaa ja kurittoman kiharaa hiuspehkoa.
Pari oli mennyt nukkumaan molemminpuolisessa mykkäkoulussa, mutta samaan sänkyyn kuitenkin. Riita oli kalvanut molempien mieltä, mutta Molly oli ollut liian kiukkuinen jatkaakseen keskustelua. Sitä paitsi Arthur oli nukahtanut. Molly olikin varma, etteivät ylityöt väsyttäneet ketään niin paljon, mikä vahvisti hänen teoriaansa. Että Arthur kehtasikin tehdä hänelle näin, kun he olivat olleet yhdessä vuosikaudet ja ehtineet jo perustaa perheen. Olisi nyt pettänyt edes silloin nuorena, kun he olivat olleet vain koululaisia. Vihaisine ajatuksineen Molly oli valvonut omalla puolellaan sänkyä aamuun asti ja esittänyt nukkuvaa, kunnes Arthur nousi. Hän tunsi itsensä väsyneeksi, muttei ollut pystynyt nukahtamaan. Aamuun mennessä väsymys oli kuitenkin ottanut yliotteen, eikä hän jaksanut enää vihoitella, vaikka olikin sisimmässään katkera. Suuttumus oli yön aikana vaihtunut surullisuudeksi ja Molly oli aamun ajan hiljainen keskittyen enemmän lapsiin kuin mieheensä.
”Mollukkainen”, Arthur yritti maanitella ennen kuin hänen oli aika lähteä töihin. Hän yritti leveästi hymyillen halata vaimoaan, joka nelivuotiasta pidellen pudisti ilottomana päätään. Arthur avasi suunsa kyllästyneenä sanoakseen jotain, mutta vilkaisi sitten vaimonsa sylissä sormeaan imeskelevää Charlieta ja pisti suunsa kiinni.
”Puhutaan, kun tulen töistä”, hän tyytyi sanomaan, otti salkkunsa ja vilkutti Mollylle.
”Sano isille heippa”, Molly sanoi Charlielle Arthuria silmiin tuijottaen. Niin hän sanoi joka aamu, mutta onnellisen näköisenä. Charlie teki työtä käskettyä peukalo yhä puoliksi suussaan, niin että kuola valui pitkin hänen rinnuksiaan. Hymyillen Arthur vilkutti pojalleen, katsahti vielä kerran surullisena Mollyyn ja lähti.
”Älä toki pidä mitään kiirettä”, Molly huikkasi äkäisenä miehensä perään, joka näkyi ikkunan takana pudistelevan päätään.
Harmissaan Molly laski Charlien alas sylistään, torui tätä peukalon imeskelystä ja passitti pojan leikkimään veljensä kanssa. Hän heilutteli sauvaansa tarpeettoman napakasti leijuttaessaan hujan hajan keittiössä leviteltyjä astioita takaisin oikeille paikoilleen tai itsestään tiskaavan harjan alle. Paiskattuaan vahingossa Billin aamiaiskulhon hajalle Molly totesi, että hänen täytyi rauhoittua. Kuin korkeamman tahon merkkinä kolmas lapsi potkaisi hänen vatsassaan ja saikin hänet hymyilemään hetkeksi onnellisena. Molly painoi kätensä vatsalleen ja tunnusteli pieniä tömäyksiä kättään vasten. Hetkellinen onni sai hänet kuitenkin myös surulliseksi. Miten perhe jatkaisi tästä eteenpäin?
Mollyn oli pakko myöntää, ettei hän enää näin aamulla ollut täysin varma siitä, että Arthurilla olisi joku toinen. Valvotun yön jäljiltä Molly oli niin väsynyt, ettei hän jaksanut olla niin vihainen kuin aiemmin. Laantuneet tunteet saivat häneen hieman järkeä, mutta epäluulo pysyi silti. Se kaihersi Mollyn mieltä ja hän ymmärsi tarvitsevansa todistetun selvyyden asiaan. Hän ei voinut uskoa, että Arthur valehtelisi hänelle, mutta selitys ylitöistä haiskahti.
Pikimmiten Molly otti pergamentin ja mustetta alkaen kirjoittaa kirjettä. Hän ei olisi koskaan uskonut ottavansa vapaaehtoisesti yhteyttä Rita Luodikoon, saati sitten pyytävän apua tuolta limaiselta pyrkyriltä, mutta hän oli epätoivoinen. Sitä paitsi jos Arthur kehtasi pettää häntä, hän ei surisi lainkaan tämän huonoa mainetta Päivän Profeetan etusivulla. Molly saattoi jo nähdä otsikot: ’Taikaministeriön virassa uskottomuutta: Arthur Weasley hylkäsi perheensä.’
Tuohtuneenakin Molly osasi ajatella perheensä parasta. Hän sysäsi nuuskimisen Luodikolle juuri siksi, että saattoi itse pysyä kotona pitämässä lapsiaan turvassa. Kesken kiivaan kirjoittamisen Molly katsahti lattialla touhuaviin poikiin ja hymyili. Ilme kuitenkin vakavoitui taas, kun hän muisti mitä oli tekemässä. Jos Arthur oli heittänyt hukkaan jotain näin kaunista ja arvokasta, ansaitsi tämä täysin julkisen nöyryytyksen ja häpeän. Vaikka kuinka paljon Molly miestään rakasti, rakasti hän lapsiaan enemmän ja heidän pettämisestään saisi kuka tahansa maksaa, jopa Arthur.
Molly huomasi kyyneleen tipahtavan silmästään ja pyyhki sen äkkiä pois ennen kuin pojat huomaisivat. Hän signeerasi kirjeen, taikoi sen kuoreen ja lähetti pöllön saman tien matkaan. Sen tehtyään Molly istui hetken kaukaisuuteen tuijottaen keittiön pöydän ääressä. Hänen oli vaikeaa käsittää, että hän oli juuri pyytänyt apua eräältä inhokkinoidaltaan. Kuinka alhaista.
Enempää Mollylla ei ollut aikaa pohtia ratkaisujaan, sillä tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Sen sijaan Kotikolon saisi siivotuksi ja päivällisen valmiiksi, jos hän vain ryhtyisi hommiin. Pestyjen lakanoiden leijuessa yksi toisensa jälkeen ulos narulle kuivumaan Molly myhäili kyllä hieman itsetyytyväisenä. Rita Luodikolla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua vakoilemaan Arthuria Mollyn puolesta, sillä tämä tuskin haluaisi animaagiutensa paljastuvan. Nuuskikoot sitten hieman lisää, kerta muiden asiat kiinnostivat niin paljon, että piti ihan muotoa muuttaa tirkistelläkseen.
Iltapäivällä Weasleyn pöllö palasikin hyvin lyhyen vastauskirjeen kanssa. Mollyn napakka uhkailu oli mennyt niin hyvin perille, että Luodiko oli tyytynyt vain vastaamaan myöntävästi ja ilmoittamaan hoitavansa pyydetyn tehtävän jo samana päivänä. Molly luki kirjettä tyytyväisenä virnuillen ja revitytti sen loitsulla palasiksi, ettei kukaan saisi sitä käsiinsä. Billkin osasi jo orastavasti lukea ja onnistui usein kaivamaan tavattavakseen ties mitä pergamentteja.
Molly ei vaivautunut vastaamaan Luodikolle, hän tiesi tämän raportoivan tuloksensa heti ja rehellisesti. Sen verran tällä oli kuitenkin pelissä.
Viekkaasta juonestaan huolimatta, ja osittain sen takia, Molly oli ahdistunut. Tietysti häntä pelotti, että saisi tietää Arthurilla todella olevan joku toinen. Toisaalta häntä pelotti olla väärässä, koska silloin epäily olisi ollut täysin naurettavaa ja turhaa ja hänen olisi totisesti pyydettävä mieheltään anteeksi.
Jännittyneenä ja omissa ajatuksissaan Molly huiski sauvallaan ja lapatti lasten lautasille ruokaa. Omakin vatsa hänellä kurni päivän touhuista ja hän päätti syödä. Oli Arthur sitten töissä tai naisseikkailulla, päivälliselle tämä tuskin ajoissa tulisi.
”Äiti katso, katso äiti. Äiti”, Bill hoki yrittäen saada Mollyn huomiota itselleen. Hän oli työntänyt lihapaloja hampaidensa väliin ja irvisti kuvottavasti. Charlie kuitenkin nauroi katketakseen veljensä vieressä ja oli tipahtaa tuolilta. Molly sen sijaan ei meinannut edes huomata, mikä kummastutti Billiä. Hän kysyikin:
”Oletko sinä äiti surullinen?” Kysymys havahdutti Mollyn ajatuksistaan takaisin arkeen ja hän huomasi, ettei ollut syönyt vielä juuri ollenkaan ja pata hänen lautasellaan oli jo lähes jäähtynyt. Molly katsoi Billiä kummastuneena ja tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että oli antanut pahan mielensä näkyä pienelle pojalle. Billin myötätunto oli kuitenkin niin hellyttävää, että se sai Mollyn hymyilemään ja hän otti pojan käden käteensä.
”Voi kulta. En minä ole”, hän valehteli, jottei asiasta olisi tarvinnut enää keskustella. Parisuhdeongelmat eivät kuuluneet niin pienille korville, eikä lapsille muutenkaan. Bill ei kuitenkaan kuusivuotiaaksi näyttänyt uskovan valhetta katsoessaan Mollya epäluuloisena, mutta tämä ei sanonut enää mitään vaan jatkoi ruokailua. Charliekin oli hiljentynyt, vaikkei ymmärtänyt keskustelusta juuri muuta kuin sen vakavan ilmapiirin.
”Syökääpäs nyt”, Molly kehotti ja sormia napsauttamalla sai lusikat tukkimaan molempien poikien suut.
Rita Luodiko vipelsi kovakuoriaisena pitkin taikaministeriön seiniä ja kirosi mielessään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten niinkin kurja noita kuin Molly Weasley oli onnistunut saamaan selville hänen olevan animaagi, mutta naisen pyyntö oli ollut niin helposti toteutettavissa, että Rita oli todennut kannattavaksi vain mukisematta toteuttaa se. Silti häntä raivostutti tuon pullantuoksuisen kotiäidin älykkyys ja se, että hänen oli otettava uhkaus tosissaan. Vaikka Rita oli aika velmu itsekin, hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että huijaisi nuorta rouva Weasleytä ja siitä mahdollisesti kiinni jäädessään saisi itsensä ammatillisesti pulaan. Hän oli umpikujassa, josta ainoa ulospääsy oli tehdä niin kuin Molly pyysi ja nöyrtyä vakoilemaan tämän miestä.
Tavallaan tehtävä oli Ritasta sangen huvittava. Hän ei voinut olla riemuitsematta siitä, että idyllisessä perhe-elämässä saattoi olla paha kriisi. Hän näki jo sielunsa silmin aiheesta kirjoittamansa sensaatiomaiset otsikot: ’Taikaministeriön virassa uskottomuutta: Arthur Weasley hylkäsi perheensä.’ Työnsä puolesta Rita toivoi täydestä sydämestään, että Weasleyn rouvan epäilykset osuisivat oikeaan. Mikä paljastus kunniallisen miehen suhde olisikaan, kun parilla oli vieläpä lapsia.
Rita takertui vaatteesta toiseen ja matkasi näin luonnollista vauhtiaan huomattavasti nopeammin ministeriön toiseen tasoon, jossa Arthur Weasleyn työpiste sijaitsi. Rita huomasi erään velhon, Kingsley Kahlesalvan, jonka tiesi olevan herra Weasleyn työtuttava ja pääsikin tämän takin hihassa Jästiesineiden väärinkäytön virastoon. Kahlesalpa jopa käveli sopivasti suoraan Arthurin työhuoneeseen, jossa Rita pudottautui lattialle valmiina havainnoimaan kuinka herra Weasley lähtisi töistä tapaamaan jotain viehkeää neitosta. Rita palasi jo halusta saada paljastuksia. Uteliaisuus nousi hänessä pintaan enemmän kuin ärtymys Mollyn uhkailusta paljastaa hänen salaisuutensa.
”Oletko jo ratkaissut uusimman tehtäväsi?” Kahlesalpa kysyi Arthurilta tuttavalliseen sävyyn. Arthur rapsutti takaraivoaan ja yritti taikoa jotakin jästiesinettä hajalle. Epäonnistuttuaan hän pudisti pettyneenä päätään.
”En vielä. En tiedä, mistä tässä on kyse. Miksi ihmeessä pimeän velhot haluaisivat käyttää tällaista jästiesinettä aseenaan, tiedätkö mitä tällä tehdään jästimaailmassa?” Arthur pohti ääneen ja Kahlesalpa pudisti päätään.
”Tällä paistetaan räiskäleitä. Katsohan”, Arthur esitteli esineen eri osia Kahlesalvalle, joka katseli mietteliäänä kädet puuskassa.
”Olen tehnyt taustatutkimusta”, Arthur kertoi. ”Tämä narumainen osa laitetaan kiinni sellaiseen asiaan kuin pistoke, joka on litteä laatikko seinässä ja siinä on kaksi reikää, johon nämä metalliset ulokkeet menevät. Jotenkin ihmeellisesti seinästä tulee jotakin, mitä tämä laite vaatii toimiakseen. Ilmeisesti sen ansiosta tämä salkun näköinen vehje kuumenee ja räiskäletaikina paistuu. Valmista ruokaa kutsutaan jästimaailmassa vohveliksi.”
”Mitä ihmettä kuolonsyöjät tekisivät tuolla?” Kahlesalpa kysyi kummastuneena ja Arthur huokaisi.
”Ei mitään käsitystä. He ovat taikoneet näistä jollain tavalla hajoamattomia, mutten saa käsitystä siitä, mitä näillä on tehty. Nämä vaikuttavat olevan jotenkin noiduttu ikään kuin takalukkoon. En saa näistä mitään tietoa irti”, hän sanoi pettyneenä. Toverillisesti hän myönsi Kahlesalvalle:
”Kierrän kehää ja raadan ylitöissä. En tuota mitään tulosta, sen sijaan Mollykin epäilee kotona, että minulla on suhde.” Arthurin tunnustuksesta Kahlesalpa kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Oijoi, kuulostaa pahalta”, hän sanoi. ”Mutta minulla onkin sinulle hyviä uutisia, Arthur. Kirjoita virastolle raportti tehtävästäsi, koska olet jo yrittänyt ratkaista juttua tarpeeksi kauan. Tämä kuulostaa ennemminkin Väärennettyjen puolustustaikojen ja suojaesineiden paljastus- ja takavarikointiviraston leiviltä.” Arthur vaikutti helpottuneelta ja nyökkäsi Kahlesalvalle tämän lähtiessä alkaen sitten kirjoittaa raporttia kelloaan vilkuillen.
Rita kihisi kiukusta katonrajassa. Hän arveli vahvasti, ettei herra Weasleyllä mitään suhdetta ollut. Jos olisi, tämä tuskin olisi maininnut työtoverilleen vaimonsa epäilyistä. Toisaalta Ritan mielessä pilkahti vielä pienenpieni toivo. Jospa Arthur katseli kelloa juuri siksi, että ehtisi vielä rakastajansa luo aikataulussa.
Valitettavasti tiedonjanoinen Rita joutui kuitenkin pettymään. Hän oli totaalisesti hävinnyt pienen sotansa Molly Weasleytä vastaan. Hän oli alentunut noudattamaan tämän ei-niin-ystävällistä pyyntöä ja joutui vieläpä viemään tälle hyviä uutisia. Sisäisesti nuristen hän kökötti kovakuoriaisena herra Weasleyn olkapäällä, kun tämä toimitti raportin ja sai luvan lopettaa työpäivänsä. Eikä tämä mennyt tapaamaan ketään muutakaan kuin rakasta vaimoaan Molly Weasleytä. Epävarmojen aikojen vuoksi Rita arveli parin suojanneen kotinsa loitsuilla, joten hän jättäytyi matkasta saatuaan lopullisen varmuuden siitä, että Arthur oli totta tosiaan menossa kotiin. Mies ei ollut poikennut matkalla yhtään minnekään, vaan kiiruhtanut suoraan Kotikololle. Kun Arthur riensi sisään, Rita muuttui takaisin ihmiseksi ja ilmiintyi pois onnellisten Weasleyjen tiluksilta pettyneenä.
Molly tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn, kun kuuli oven käyvän ja Arthurin tulevan kotiin. Hän oli odottanut joko miestään tai Luodikon kirjettä kuin kuuta nousevaa, muttei nyt yhtäkkiä tiennyt kuinka suhtautua Arthuriin. Eihän hän vielä tiennyt varmuudella, oliko tällä suhde vai ei. Molly ei halunnut palata aiheeseen ennen kuin tiesi.
”Hei Mollukkainen”, Arthur sanoi varovasti ovelta kokeillen kepillä jäätä. Molly oli juuri käyttämässä parannusloitsua rääkyvän Charlien polveen, jossa näytti olevan haava.
”Voi, mitä minun pojalleni on käynyt?” Arthur sanoi Charlielle lohduttavasti ja laskeutui kyykkyyn itkevän pojan luo.
”Juoksi sisällä ja liukastui”, Molly vastasi ilmeettä ja jatkoi haavan parantamista. Arthur yritti katsoa vaimoonsa, joka selvästi vältteli hänen katsettaan. Molly vaikutti jännittyneeltä ja Arthur oli harmissaan siitä, että lapset olivat vielä hereillä, sillä hän ei voinut puhua asioita halki. Niinpä hän jätti Mollyn suosiolla rauhaan ja meni kertomaan isäänsä kaivanneelle Billille työpäivästään. Hän kuitenkin vilkaisi Mollyyn, joka selvästi kuunteli hänen kertomustaan ylitöistä. Molly miettikin hieman ärtyneenä, mahtoiko Arthur pian kertoa Billille menneensä töiden jälkeen lempimään jonkun typykän kanssa, mutta hän ei ehtinyt saada ajatustaan loppuun, kun Weasleyn pöllö koputti kirje nokassaan ikkunaa. Arthur vilkaisi pöllöä hämmästyneenä, muttei sanonut mitään kun Molly painoi suukon itkemisen lopettaneen Charlien otsalle ja meni hakemaan kirjeen. Mitään sanomatta Molly luki kirjeen ja hymyili.
”Ei hänellä mitään suhdetta ole, vaan takalukollinen vohvelirauta.
- Rita Luodiko”Molly ei ymmärtänyt kirjeen jälkimmäistä osuutta, mutta ensimmäinen lause riitti hänelle vallan mainiosti. Sitä paitsi toinenkin lause sai selvyyden, kun pari lasten nukkumaanmenon jälkeen oli yhdessä käpertynyt sohvalle takkatulen ääreen ja Arthur kertoi Mollylle työtehtävistään. Molly katsoi miestään haltioissaan tämän puhuessa ja mietti, miten koskaan saattoi epäilläkään, että tällä olisi toinen nainen. Arthurin ei tarvinnut sanoa mitään, miehen lempeä käsi Mollyn pinkeällä raskausvatsalla kertoi jo sen, että tämä rakasti vaimoaan ehdoitta.
