Kuinka norsu viikataan | S |

[Illa]

Nimi: Kuinka norsu viikataan
Kirjoittaja: Illa
Genre: Draama
Ikäraja: S
Varoitukset: rivien välistä luettavissa alkoholiongelma
Vastuuvapaus: Kaikki minun

Osallistuu haasteeseen Älyttömät otsikot vol. 4

 //Edit. Tiesin jo kirjoittaessani, että näiden hahmojen tarina ei ole tässä. Samasta perheestä kertoo siis myös toinen tekstini Ei suklaakonvehteja krokotiileille (S)



Kuinka norsu viikataan

Hirvon ja Hillan kodissa oli aina sotkua.
Äiti oli isän sanojen mukaan hullujenhuoneella ja isä Hirvon sanojen mukaan humalassa.
Hilla oli omien sanojensa mukaan pitkätukkainen peikkoprinsessa. Hänellä oli Hirvon vanhat vaatteet huolimatta siitä, että ne olivat poikien. Isä ei suostunut ostamaan hänelle uusia ja Hirvo sanoi, ettei isän kanssa saa tapella. Mutta koska Hirvo tykkäsi Hillasta, hän oli tehnyt Hillalle mekon vanhasta puserosta ja hameen housuistaan, vaikka isä huusi ja sanoi, ettei pojat ompele. Hilla oli ollut eri mieltä ja ehkä vähän suuttunut isälle ja sitten piti mennä ulos kunnes isä jäähtyi.

Hirvo oli nostanut hänet puun oksalle, korkealle, korkealle, korkealle, jonne ylettyivät vain pitkät isotveljet. Kun naapurin täti pysähtyi ihailemaan korkeuksissa istuvaa Hillaa ja kysyi kengistä, Piti Sanoa, että hän ei ollut suostunut laittamaan kenkiä jalkaan ja Hirvon Piti Nauraa, vaikka oikeasti kenkiä ei ollut ehtinyt laittaa jalkaan, eikä Hirvoa naurattanut yhtään.

Hilla oli nimittäin jo iso tyttö ja tiesi, että oli sellaisia asioita, joita Piti Sanoa. Piti väittää, että halusi pukeutua kuten isoveli ja sanoa, että mustelma oli tullut kun tippui puusta. Ne ei aina olleet ihan totta, mutta isä oli kertonut, että niin kuului tehdä, jos rakasti isiä ja veljeä. Hirvo ymmärsi aina sanomattakin ja Hilla halusi olla kuten Hirvo, rakastaa yhtä paljon. Niinpä hän yritti aina muistaa, mitä Piti Sanoa. Onneksi Hirvo auttoi välillä ilman että isä huomasi.

Itse asiassa sotkuakaan ei ollut aina. Välillä täti tuli käymään ja silloin olohuoneesta otettiin norsu pois. Hilla ei oikeastaan tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta äiti oli ikuisuus sitten sanonut, että tässä talossa on valtava elefantti olohuoneessa ja se piti piilottaa, siitä saivat tietää vain perheenjäsenet. Se oli jäänyt, ja kun isä tiesi, että täti on tulossa, hän huusi: ”Norsu pois!” ja silloin Hillan ja Hirvon piti juosta niin lujaa kuin pystyivät ympäri taloa, kerätä kaikki tavarat huispois ja isä tuli perässä imurin kanssa. Jos tuli kiire, sai käyttää norsukaappia ja tunkea tavarat sinne ja se oli Hillasta kaikkein hauskinta. Norsukaappiin sai laittaa mitä vain, mikä oli likaista tai mitä ei ehtinyt laittaa muualle.

”Kuinka norsu viikataan, Hilla?” saattoi Hirvo kysyä, kun aikaa oli vielä jäljellä. Silloin Hillan piti mennä ja ottaa kiinni lakanan toisesta päästä, kahdesta kulmasta. Silloin norsu oli vielä iso. Ensin taitettiin neljä kertaa, norsun jalkojen verran, sitten puoliksi ja jos silloin heilutti kangasta oikein, sai sen näyttämään norsun korvilta. Lopuksi rullattiin vielä kärsäksi. Jostain syystä täti tykkäsi kärsistä, sillä kerran hän oli katsonut kaappiin ja kehunut isää siitä kuinka hienosti lakanatkin oli laitettu, harva mies osaisi. Silloin Hillaa oli vähän naurattanut, sillä ei isä ihan oikeasti tiennyt, kuinka norsu viikataan. Vain Hilla ja Hirvo tiesivät.

Tädin kanssa pelattiin peliä. Täti yritti löytää heistä virheitä ja he yrittivät joukkueena piilottaa ne. Hirvo oli pelissä tosi hyvä ja keräsi yleensä eniten pisteitä, mutta jostakin syystä veli ei tykännyt pelata. Oikeastaan Hillaa ei haitannut, sillä pelin jälkeen he kaikki (paitsi täti, joka hävisi aina ja häviäjän piti lähteä pois) söivät yhdessä melkein kaikki ne ruoat, joita isä oli jääkaappiin ostanut. Ei kuitenkaan ihan kaikkia, koska osa oli piilossa Hirvon patjan sisällä. Isä välillä unohti, että lapsien täytyy syödä joka päivä, vaikka aikuiset pärjäsivät joskus pelkällä juomisella.

Joskus Hilla oli tosi vihainen ja toivoi, että isä menisi pois niin kuin äiti ja he asuisivat Hirvon kanssa ihan kahdestaan. Hirvo sanoi silloin, että sitä ei saanut sanoa, että se oli kuten elefantti. Mutta Hirvo myös halasi häntä ja sanoi, ettei haittaa, vaikka ajattelisi niin. Sitten jos Hillaa vielä suututti, veli kutitti häntä kyljistä niin kauan kunnes Hilla nauroi ihan kippurassa. Siitä Hilla tiesi, että Hirvo pitäisi hänestä huolta, jos hän vain vähän auttaisi välillä.

[Orenji]

Otsikon nerokkuus suostutteli lukemaan ja yllätyin, kun sisältö ei vastannut lainkaan kuvitelmiani. Itse asiassa tämä teksti on todella hieno, tässä on oikea kulma asiaan, täsmälliset sanavalinnat, lapsenmielinen tunnelma ja ilmapiiri on yksinkertaisen oivaltava, vaikka teema onkin pohjimmiltaan surullinen, epämiellyttävä. Odotin jotain aavistuksen liian kevyttä ja hiukan tekaistua, mutta pääsinkin sisään tällaiseen perhe-elämään. Oli erittäin hyvä veto kertoa tarina lapsen näkökulmasta, näin teksti antaa paljon enemmän ja pääosassa on todellakin se rivien välinen tarina. Turhaan vaikeaselkoisuuteen asti et kuitenkaan edennyt ja hyvä niin.

Hirvo ja Hilla, Hilla ja Hirvo. Millaisia lapsia he oikein ovatkaan! Hirvon liian vastuullinen rooli on varmasti tuttu monelle, itse samaistuin juurikin häneen. Eikä hän aikuinen ollut, oliko edes teini-ikäinen? Hilla taasen on varsin valloittava ja osittain onnellisen tietämätön siitä, mitä todella on meneillään. Toivottavasti hänen ei tarvitse murehtia ihan liikaa esimerkiksi isänsä ongelmien äärellä. Äh, voi ei miten tuo isä ottikin itseäni päähän... Alkoholismi on tietenkin sairaus, mutta silti. Onneksi sentään oli tuo täti, vaikka hänen silmiensä alta siivottiinkin pois kaikki vihjeet. "Norsu kaappiin" on kieltämättä oivallus jo itsessään, samoin kuin asiat joita Pitää Sanoa ja se peli. Tässä on tavoitettu hienosti se, mitä lapsen silmille näkyy tällaisessa tilanteessa.

Jäin jaarittelemaan, mutta tiivistettynä: pidin erittäin paljon. Kiitoksia lukukokemuksesta!

[Kaatosade]

Otsikko kyllä houkutteli vastustamattomasti. Nerokas tulkinta tästä alkoholiongelmaisen perheen ongelmienpiilottelusta.

Tykkäsin kovasti tästä lapsen näkökulmasta, jonka viattomuus luo kaamean kontrastin niille asioille joita ei ääneen sanota. Mutta kävihän se lopussa ilmi, että isän meininki suututtaa Hillaa niin että näkö sumenee. :/ Kuten oletettavaa onkin...

Isä välillä unohti, että lapsien täytyy syödä joka päivä, vaikka aikuiset pärjäsivät joskus pelkällä juomisella.

Auts. Ja näin. Onneksi Hillalla on sentään pystyvä ja huolehtiva isoveli (joka varmaan kehittää omia jäätäviä vastuullisuuskompleksejaan hyvää vauhtia).

Noista peli- ja leikkiteemoista pidin kovasti, ne vahvistivat juuri sitä tekstin lapsenomaisuutta. Puhutteleva teksti, kiitoksia tästä. <3

[Verinen Paronitar]

Ääää. Luin tämän nyt kolmannen kerran enkä vieläkään osaa sanoa oikein mitään. Tämä on ihan sairaan hyvä.

Ehkä kaikkein eniten muhun iskee tässä tyyli, ai perkele kun tämä kielellisen ilmaisun sävy vaan toimii. Tämä hallittu naiivius ja lapsenomaisuus pelittää hienosti, koska se ulottuu kielestä ja sanavalinnoista ihan sinne tapahtumatasolle asti, on tosiaan sitä norsujen viikkausta ja hassuja pelejä. Samalla tässä pysyy voimakkaasti mukana surumielinen alavire eikä meno äidy liian hölmöksi tai sokeaksi -- Hillakin tietää, että on asioita joita Pitää Sanoa, kyllä totuus tiedetään koko ajan. Se, että nyt lukijallekin kerrotaan asioista tällaisella sävyllä, voidaan myös tulkita asiaksi, joka Pitää Sanoa. Nyt Pitää Nauraa.

Hirvo oli pelissä tosi hyvä ja keräsi yleensä eniten pisteitä, mutta jostakin syystä veli ei tykännyt pelata.

Pidin tästä pelistä ihan erityisesti, ja tuo kohta on sellainen, jossa vihlaisi aina ihan erityisen pahasti. Voi poikapoloista.

Kaiken kaikkiaan siis upea teksti, tää kestää monta lukukertaa. Tässä on musta ihanasti samanaikaista naurua ja surua, ja samalla kuitenkin puuttuu holhoava ulkopuolelta saneltu arvottaminen. Ei pyritä valistamaan tai surkuttelemaan tai selittämään, asiat nyt vaan ovat näin. Ja Hilla ja Hirvo oli kauhean liikuttavia, plus tykkäsin noista nimistä kovasti.

Kiitos tästä tekstistä, pidin kovasti.

[Illa]

Kiitokset kommenteista, ilahduin niistä kovin! Kiitos, että luitte ja jätitte vielä kommentinkin

Orenji, otsikosta tykkäilin itsekin ja siksipä sen tuolta haasteesta nappasin. Meinasin aluksi kirjoittaa jotakin kevyttä, mutta tämä kaksikko oli pyörinyt mielessäni jo ihan liian kauan. En itseasiassa ole päässyt vielä ihan varmuuteen Hillan ja Hirvon tarkasta ikäerosta, mutta ei, Hirvo ei ole tässä vielä edes teini-ikäinen.

Pics, oli yllättävän mukavaa kirjoitella välillä tällaisesta erilaisesta näkökulmasta. Kiitos myös haasteesta, josta tuon otsikon kävin viemässä

Verinen Paronitar, oho, kolmannen kerran, oon tosi iloinen kuullessani, että tää kestää useammankin lukukerran! Yritin pitää kaikenlaisen arvottamisen poissa, koska ei lapsi vielä katso maailmaa niin, mukava kuulla, että se on onnistunut.

[jossujb]

Tätä mun piti tässä jo joku aika sitten kommentoida, mutta en nyt saanut sitten koottua ajatuksiani. lievätkö kasassa vieläkään!

Se näissä Älyttömissä otsikoissa on aina mielenkiintoista miten vakavasti tai ei niitä voi halutessaan tulkita. Ensinnäkin tämä tulkinta vaikuttaa aluksi hyvinkin hupsulta ja hassulta, kunnes se ei sitä sitten enää ole. Aivan kuten lapsen näkökulmasta epäsäännöllinen ja epätavallinen elämä voi omassa absurdiudessaan olla hassua ennemmin kuin traagista - kunnes sen sitten josku myöhemmin tajuaa mistä siinä elefatista olohuoneessa oikeasti oli tarkoitus.

Tai, ehkä mä projisoin itseäni ja omia kokemuksiani tässä. Tuli vaan mieleen, että harvoin olen lukenut näin hyvin tarinaa hankalasta elämäntilanteesta juuri lapsen näkökulmasta, lasen käsityskyvyllä ja ymmärtämisen tasolla. Kolahti, että sikäli.

Kiitän tästä,
T: jjb

[Zarroc]

Kommenttikampanjasta moi.

Tulipa valittua taas sellainen teksti, mistä ei osaa sanoa yhtään mitään kun ei osannut otsikosta edes arvata, mihin tällä päädytään. Joskus minua oikeasti ihan pelottaa nykymaailman tilanne, kuinka paljon lapsien vastuulla onkaan joissakin perheissä. Vaikka itsekin olen sellaisen perheen lapsi, en kai osaa sitä katsoa niin kliinisin silmin kuin tätä tekstiä ulkoapäin.

Norsun viikkaus meni minulta aivan täysin ohitse, en vieläkään oikein tiedä mikä norsu ihan täsmälleen on, mutta se ei haittaa. Ei minun tarvitsekaan tietää, se ei nyt taida olla olennaista. Tämä oli kyllä omalla tavallaan surullinen teksti, vaikka edellä oli lapsenomainen ilo myös niitä huonoja asioita kohtaan.

Puhutteleva kyllä, kuten aiemmin joku oli todennutkin. Kiitos paljon tästä.

~ Zarroc

[Snouk]

Norsun viikkaus meni minulta aivan täysin ohitse, en vieläkään oikein tiedä mikä norsu ihan täsmälleen on, mutta se ei haittaa.

Mä ainakin käsitin niin, että norsu on vaan yleissana sille, että perheessä ei oo kaikki kohdallaan. Mä ymmärsin, että norsu on se kokonaisuus, mikä kaikki on pielessä, kun (sossu)täti tulee, esim sotku ja se tosiasia, että isä juo jnejne. Voinhan mä toki olla väärässä, mutta näin mä asian koin.

Itse kommenttiin: tästä on varmaan aikalailla kaikki sanottu, mutta mun oli pakko tulla kertomaan, miten tää oli musta aivan nerokas tapa toteuttaa älyttömät otsikot -haaste. Ei ollut mikään surrealistinen näkökulma asiaan, vaan vakava aihe puettuna tommoiseen lapselle puhumiseen. Että miten perheen sisäisistä ongelmista voi käyttää vaikkapa sanaa elefantti ja ongelmien piilottaminen on viikkausta. Tai näin mä tän ymmärsin.

Oon kirjottanut tekstin samasta aiheesta, joten en mä tän puhuttelevuudesta osaa sanoa mitään, koska noh, tilanne on tää joissain perheissä. Ei tää silleen ollut mitenkään avartava mulle, mutta hienoo että muutkin kirjottaa vakavista aiheista, esimerkiks tästä.

[flawless]

Tämäpäs oli hyvä. Bongasin tämän otsikkohaasteesta ja mielenkiintoni heräsi, että mitä tuollaisen otsakkeen takaa löytyisi. Tykkään hirmuisesti tuosta haasteesta, koska se poikii usein mielenkiintoisia tulkintoja - kuten esim. tämä. Tykkäsin ihan älyn paljon tuosta norsuvertauksesta ja siitä kuinka siihen aina palattiin, ja kuinka nerokkaasti olit sen avulla punonut otsikon osaksi tekstiä. Tämä oli tosi nätti ja mielenkiintoinen teksti, koska tässä käsiteltiin rankkaa aihetta niin jotenkin kauniilla ja viattomalla tavalla. Lapsenomainen kerronta toimi tosi hyvin, ja pidin erityisen paljon siitä kuinka tässä käsiteltiin asioita kuitenkaan varsinaisesti puhumatta niistä ja luotettiin, että lukija ymmärtää, että isä on juoppo ja täti sossu. Kaikenkaikkiaan varsin nätti ja omaperäinen teksti, pidin kovasti.

[Illa]

Kiitos kommenteista, mukavaa, että olette niitä viitsineet raapustella! Olen iloisesti yllättynyt niiden määrästä.

jossujb: Haasteeseen osallistuessani itse asiassa ajattelin aluksi, että tulkitsen otsikkoa vähemmän vakavasti. Nämä hahmot oli kuitenkin jo jonkun aikaa eläneet mielessä ja no, sitten kävi tämä teksti. Kiitos, että jätit kommentin

Zarror: Kuten Snouk tuossa selittikin, niin norsu oli vain yleissana sille kaikelle mikä on pielessä. Siinä kohdassa missä ihan konkreettisesti "viikataan norsua", viikataan ihan vain lakanoita sellaisella vanhanaikaisella tyylillä. Kaksi henkilöä ottaa kulmista kiinni, taitellaan ja lopuksi rullataan. En tiedä, kumpaan viittasit, mutta tulipahan molemmat avattua.
Ja olet oikeassa, joskus muiden kokemuksia katsoo objektiivisemmin kuin omiaan. Kiitos kommentista ja siitä, että tämän kommenttikampanjasta nappasit (kiitos myös jollekin linkkauksesta)!

Snouk: Oikein ymmärsit, juuri tuota sillä hain. Tällaisista aiheista ei oikein voi kirjoittaa liikaa, kun ongelma kuitenkin on todellinen. Joissakin perheissä tilanne tosiaankin on tämä, ikävä kyllä. Pitääkin jossain välissä etsiä tuo sinun tekstisi ja lukaista. Kiva, että luit ja kommentoit.

flawless: Joo, otsikkohaaste oli tosi kiva ja tämä otsikko kolahti melkein heti. Tarinan pohja oli mulla valmiina ennen sitäkin, mutta norsu tuli mukaan vasta haasteen myötä -ja hyvä että tuli. Mukava kuulla, että mielestäsi teksti toimi

[Kiirsu]

Norsut ja krotiilit kiinnittivät huomioni jokin aika sitten, koska nämä otsikot ovat todella hauskoja. Niissä on jotain lapsenomaista ja viatonta ja se viattomuus saa ihan uuden ulottuvuuden tässä tekstissä. Onneksi vilkaisin, mitä näistä otsikoista on saatu aikaan, koska lopputulos on todella upea!

Norsun viikkaaminen on suorastaan nerokasta! Tässä on ihanasti tuotu tilanne esille lapsen termein. Tykkään siitä, kuinka Hilla hieman tohkeissaan selittää, kuinka norsu täytyy piilottaa tädin tullessa käymään, vaikka teksistä käy ilmi, että ei Hilla edes tiedä, mikä tämä norsu on. Tässä jää myös rivien välistä Hirvosta ihana ja suojeleva kuva, koska Hirvo selvästi tietää, mistä norsun kanssa on kyse, mutta pitää huolen siitä, että Hillan ei tarvitse sitä ymmärtää. Koko norsu-metafora on todella toimiva ja tykkään siitä paljon!

Rivien välistä asioiden kertominen miellyttää minua aina ja tässä se on tehty tosi hienosti. Tietoa annetaan tarpeeksi, mutta luotetaan kuitenkin siihen, että lukija osaa tulkita asioita, eikä mitään väännetä rautalangasta. Tässä oli kuitenkin paljon pikkujuttuja, joita sai oikeasti miettiä. Ajattelin "tädin" aluksi olevan ihan kirjaimellisesti lasten täti, mutta uudemmalla lukukerralla tajusin, ettei tainnutkaan olla kyse sukulaisesta vaan sosiaalityöntekijästä yms. Sukulaiset nyt tuskin kävisivät kaappeja penkomassa ja ihan vain tällaisella tarkastuskäynnillä. Ja sitten kun tajusin, mistä tässä olikaan kyse, teksti muuttui entistä karummaksi. Kuinka kamalaa, että lapset laitetaan salaamaan elinolojaan ja he eivät saa mahdollisuutta tasapainoisempaa elämään, koska heidät pistetään itse piilottelemaan elämänsä nurjia puolia.

Hilla oli nimittäin jo iso tyttö ja tiesi, että oli sellaisia asioita, joita Piti Sanoa.

Auts. Ihan hirveää, että pieni lapsi on joutunut jo oppimaan tällaista. Että valehtelu on ihan arkea ja Hilla ei tunnu edes kyseenalaistavan tätä. Tämäkin tuntuu ikään kuin osalta tätä "leikkiä". Kuin tämä pieni lapsi oli osa jotain suurta kieroutunutta peliä ja hänet saadaan tekemään aivan mitä tahansa, koska pelin säännöt sanovat niin.

Mutta koska Hirvo tykkäsi Hillasta, hän oli tehnyt Hillalle mekon vanhasta puserosta ja hameen housuistaan, vaikka isä huusi ja sanoi, ettei pojat ompele. Hilla oli ollut eri mieltä ja ehkä vähän suuttunut isälle ja sitten piti mennä ulos kunnes isä jäähtyi.

Ja vaikka se lapsi on ymmärtänyt, että joitain asioita Pitää Sanoa, ei silti ole selvää, että joitain asioita Ei Pidä Sanoa. Tässä korostuu todella surullisesti Hillan viattomuus. Vaikka elämä heillä on mitä on, ei Hilla silti ajattele, etteikö isälle voisi sanoa vastaan. Kaiken kaikkiaan, tästä jää sellainen olo, ettei Hilla loppujen lopuksi pidä isäänsä kauheana ihmisenä (vaikka lopussa toivookin voivansa elää vain Hirvon kanssa) vaan rakastaa tätä, koska tämä on Hillan isä.

Juuri tämä viattomuus on minusta tämän tekstin suola. Lasten näkökulmasta kirjoitetuissa teksteissä on aina ihan erityinen ote ja tässä Hilla vaikuttaa oikeasti lapselta. Hilla ei ole katkeroitunut ja vihainen vaan lapsi, joka ei ymmärrä mitä tapahtuu. Näkäkulman valinta siis osuva, koska Hillan näkökulma antaa kuvan myös Hirvosta ja isästä.

Kielellisestä tämä on sujuvaa ja tässä on ihania lapsenomaisia ilmaisuja, kuten korkealle, jonne ylettyivät vain pitkät isotveljet ja kerätä kaikki tavarat huispois. Samoin maininta siitä, että lasten täytyy syödä joka päivä on juuri sellainen, jonka voisi kuulla lapsen suusta ja siksi se on vielä entistä karumpi.

Tämä on tosi kaunis ja karu teksti. Lapsen näkökulmasta kerrotuissa teksteissä on aina sitä jotain, joka vihlaisee sydämestä ja silloin kun on vielä kyseessä näin karu lapsuus, niin vihloo kyllä lujaa. Kiitos paljon tästä, tykkäsin erittäin paljon!