Myöhemminkin | S | veljesfluffi | tuplaraapale

[Valpuri]

Nimi: Myöhemminkin
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Crepuscop
Vastuunvapaus: Miun hahmot, miun stoori. Parit laulunsanat siellä vilahtaa, joista kunnia tekijöilleen.
Genre: elämänmakuinen veljeshöpöily
Haasteet: Fluffy10 ~ Sokeria kansalle!
Varoitukset: -

A/N: Halusin kirjoittaa perhefluffia. Kirjoitin näistä kolmesta. Otsikot on vaikeita. Ja rikon taas sukupuolinormeja, kun teen Inari-nimisen pojan :''D Älkää antako sen häiritä liiaksi.


Myöhemminkin


Halti on kaksivuotias, kun se saa kaksi pikkuveljeä. Ei Halti niistä ajoista paljoa muista, paitsi ettei osannut edes sanoa niiden pikkuveljien nimiä, ja että ne näytti kaalimadoilta.

Kymmenen vuotta myöhemminkin Halti kutsuu niitä välillä Kuussssaksi ja Inaliksi. Venyttäen ässät ja osaamatta sanoa ärrää niin kuin silloin joskus.

Haltista on aina ollut kamalan outoa olla isoveli. Se on vielä kaksikymmentäviisivuotiaanakin kamalan outoa, muttei Halti sitä vielä tiedä. Hauskinta se on silloin kun Kuusa ja Inari ovat niin pieniä, että Halti on niiden mielestä hurjan iso. Ärsyttävintä se on silloin kun Halti on viisitoista ja Kuusa ja Inari ovat kolmetoista, eikä kukaan ymmärrä yhtään ketään, kun kaikki on kamalan vaikeaa ja murrosikä on nimensä veroinen. 

Muutoin isoveljenä olo on tasaisesti kamalaa ja kamalan ihanaa. Halti ei ehkä koskaan opi kunnolla mitä se on. Mutta jos joku kysyisi, Halti ottaisi käteen kitaran, jonka Kuusa on saanut epävireeseen. Se näppäilisi omia sointujaan ja laulaisi ja puhuisi sekaisin:

Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkään pelätä. Sinä olet minun veljeni. Suomirokkia meidän talossa. Pysy aina pikkuveljenä. Ei etäisyys ei vuodetkaan ei mikään meitä erota.

Se on sitä kun Kuusan riemunkiljahdukset täyttävät olohuoneen, Inari hymyilee silmillään ja Halti halaa niihin lisää tiukukellonaurua ja on valtavan onnellinen.

[Wisteria]

Veljekset ja perhefluffia, jee! Vaihteeksi kiva lukea muutakin fluffia kuin romanttista höttöä ja veljeshöpöily on oikein kivaa c: Tykkään lisäksi sun tavasta kirjoittaa, teksti soljuu eteenpäin luontevasti ja se on ihanan elämänmakuista. Aitoa.

Mun mielestä tässä sun tekstissä tulee hyvin esille se mitä noiden poikien veljeys heille merkitsee ja se, miten se on kehittynyt! Vaikuttavat melko läheisiltä ja olevan hyvissä väleissä keskenään. Murrosikä voi olla hurjaa aikaa veljeksille, mutta taisivat siitäkin selvitä ilman sen suurempia? Toisaalta hyvä että heillä oli se samaan aikaan, niin se oli sitten kerralla ohi :"D Halti tuntuu olevan aivan mainio isoveli: välittävä ja vähän suojelunhaluinen, mutta ei kuitenkaan liian. Taitaa poikia tuoda lähelle myös pieni ikäero? Kaksi vuotta ei ole kovin paljon.

Vierastin aluksi hieman noita nimiä. Kuusa kuulostaa kuulta ja kuuselta, Inari jätkänä hämmentää varsinkin kun tiedän yhden Inarin. Hetken päästä niihin kuitenkin tottui, ja oppi tajuamaan että ne sopivat noille pojille. Luontonimet ovat loppujen lopuksi aika kivoja! :>

Se on sitä kun Kuusan riemunkiljahdukset täyttävät olohuoneen, Inari hymyilee silmillään ja Halti halaa niihin lisää tiukukellonaurua ja on valtavan onnellinen.

Aivan ihana lopetus! <3 Tiukukellonaurua ja onnellisuutta. Siitä taitaa veljeydessä pohjimmillaan olla kyse. Ollaan kasvettu kiinni toisiin niin vahvasti etteivät edes etäisyys tai vuodet erota.

Kiitos suloisesta veljeystekstistä! c:

- Wisteria

[Sokerisiipi]

Veljessöpöilyä, miun lempiasia ikinä! Olen lukenut tämän nyt useampaan kertaan ja joka kerta vikan lauseen myötä itkettää hiukan, ihan vain, koska on niin kiva ja ihana, oijoi. Tuo tiukukellonauru ja valtava onnellisuus, ää ♥ tässähän pitää ihan koota itsensä, että osaa sanoa jotain muutakin.

Ihastuin noihin erikoisiin nimiin, jotka tuntuivat tekevän kustakin veljestä ihka oman, itsenäisen yksilönsä. Eikä tuo Inari-pojukaan tuolla hirveästi hyppinyt silmille ja Halti kuulostaa jo nimensä puolesta isoveljeltä.

Taisit kuule itse parhaiten tiivistää genreä määritellessäsi, että mitä tämä on elämänmakuista, no todellakin. Kovin ihanasti osasit tiivistää tähän ihan varhaislapsuudesta tuonne 25-vuotiaan paikkeille eri hetkiä isoveljenä olemisesta. Kamalaa ja kamalan ihanaa, varmasti on ollut vaikeatakin, kuten sisaruksilla tuppaa olemaan, mutta silti niitä rakastetaan aivan hirveästi. Tällainen vain iskee niin lujasti mun tunteisiin.   

En tiedä, oliko nämä veljekset sinulle pelkkä kertalaukaus, että tässä tämmöiset ja eteenpäin. Toivon hartaasti, etteivät olisi, koska lukisin niin kovin mielelläni lisää!

Kiitos, kiitos tästä aivan valloittavasta ihanuudesta!

[Waulish]

Veljesfluffia, voi että mikä ihastuttava löytö! Itse olen oikeastaan vasta myöhemmällä iällä (niin kuin varmaan moni muukin) havahtunut siihen, millainen voimavara ja rikkaus sisarukset ovat. Itselläni on kaksosveli, ja paljon ollaan koettu ärsyttäviä hetkiä milloin lapsina auton takapenkkiä jaettaessa, milloin teineinä kun molemmilla oli aika erilaiset ajatus- ja arvomaailmat, mutta näin aikuisiällä sisaruksen olemassaoloa on osannut alkaa arvostaa ihan eri tavalla.

Tästä tarinasta välittyy loistavasti sisaruuden eri vaiheita, mutkia ja mukavampiakin muistoja. Erityisesti pidän siitä, miten laajan skaalan ajanjaksoja ja tunteita olet saanut mahtumaan tuplaraapalemittaan. On varhaislapsuutta, kun pikkuveljet muistuttavat kaalimatoja (herttainen ja sopivan lapsenomainen luonnehdinta ), ja on teini-iän myrskyjä ja myllerryksiä, kun kaikki kolme ovat sellaisessa iässä ja herkässä kasvuvaiheessa, että kanssakäyminen on varmasti ajoittain aika räjähdysherkkää ja räiskyvääkin. Tämä kohta kolahtaa minuun jotenkin erityisen kouriintuntuvana ja osuvana:

Ärsyttävintä se on silloin kun Halti on viisitoista ja Kuusa ja Inari ovat kolmetoista, eikä kukaan ymmärrä yhtään ketään, kun kaikki on kamalan vaikeaa ja murrosikä on nimensä veroinen.

Murrosikä on nimensä veroinen on ovelan yksinkertaisesti ilmaistu, koska tosiaan, nimikin sen jo kertoo että aikamoisesta murroksesta siinä koetetaan selvitä!

Pidän kovasti myös siitä jatkuvuuden tunteesta, joka minulle tästä tarinasta välittyy. Se on lohdullinen ja valaa uskoa siihen, että sisarusrakkaus kantaa läpi elämän. Haltin kitarannäppäilystä heijastuu ihanasti jotain, mikä on veljeksille yhteistä, ja aidot ja riipaisevat lyriikkalainaukset tunnepitoisista suomibiiseistä saavat yhtäkkiä aivan uudenlaisen merkityksen. Tarinan nimikin henkii kauniilla tavalla jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Kiitoksia kovasti tästä illan söpöilyannoksesta! -Walle