Ficin nimi: Mieltä askarruttavat kulttuuriseikat
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Avatar, the last Airbender
Ikäraja: S
Paritus: Zukka
Genre: Draamaa ja pientä fluffia
Summary:
”Eikö päällikön poikana oleminen ole sama kuin olisi prinssi?”A/N: Sen huomaa kyllä vähintään mielikuvituksesta, miten eri fandomien kirjo oikein vaikuttaa...
Sly-kausi on hiipumassa taka-alalle ATLAn tieltä. Sarja on ollut rakas jo vuosikausia, mutta vasta nyt ihme kyllä sain aikaiseksi sepustaa pilvilinnojani ylös. Tämä tekele on siis ensimmäinen laatuaan, mutta lisää on taatusti luvassa.
***
Prinssi.
Päällikön poika.
Prinssi?
Sokka ei ollut kai ikinä ajatellut asiaa sen tarkemmin, mutta Zukon kysymys oli saanut hänet tuijottamaan teltan kattoa poissaolevana.
”Ei, en usko”, hän tokaisi lopulta. ”Ei päällikön poika ole sama asia.”
”Periaatteessahan se on”, Zuko tuumasi haluamatta selkeästi jättää aihetta sikseen.
”No
periaatteessa ehkä”, Sokka myönsi olkiaan kohauttaen. ”Käytännöstä en menisi takuuseen.”
”Isäsihän on klaaninne johtaja?”
”Niin on.”
”Sittenhän sinä olet kuninkaallinen siinä missä minäkin”, Zuko sanoi selvästi mielissään päättelykyvystään ja sipaisi sormellaan Sokkan korvan takaa niin, että kylmät väreet juoksivat hänen niskassaan.
”Se sinunkin kuuluisa kuninkaallisuutesi on ehkä nähnyt parempiakin päiviä”, Sokka huomautti, muttei ilkeästi, eikä Zuko sitä piikittelynä ottanutkaan. Joku vähemmän huumorintajuinen, hyvänä esimerkkinä Katara, olisi vetänyt nenäänsä kunnon kaalinpään.
”Syntyperä on silti syntyperä.”
Sokka painoi poskensa Zukon rintakehää vasten niin, että hänen puheensa muuttui mutinaksi. ”En silti lähtisi tekemään asiasta numeroa.”
”Mikset?”
”No se on sama kuin olisi minkä tahansa tuppukylän keisari.”
”Ai?” Zuko sanoi hölmistyneenä. Sellaisen kuuleminen Sokkan suusta oli tyystin odottamatonta, sillä harvoin Zuko oli tavannut henkilöä, joka oli niin ylpeä kotiseudustaan ja kulttuuristaan. Hiljaa mielessään hän olisi voinut lyödä vetoa, että jos joku muu kuin Sokka itse olisi sanonut noin, tämä olisi saanut tuta kommenttinsa nahoissaan.
”Älä ymmärrä väärin”, Sokka hymähti ja nojautui kyynärpäidensä varaan pystyäkseen paremmin keskustelemaan. ”Sinä olet nähnyt sen, meidän kylämme siis. Et voi väittää, etteikö se olisi ollut vähän surullinen näky.”
”Niin, no”, Zuko aloitti harkiten, mutta Sokka oli kiistämättä oikeassa. ”Mutta Pohjoisen heimoon nähden teillä kai on aika lailla samat toimintaperiaatteet?”
Sokka pyöräytti silmiään. ”Kuten olet itse nähnyt, se muistuttaa meidän kyläämme
joka suhteessa.”
”Pohjoisella heimollahan on päällikön tytär, jota puhutellaan prinsessaksi”, Zuko jatkoi jättäen hänen sarkasminsa huomiotta.
”
Oli siis”, Sokka huomautti synkkänä. Sitä omituista keskustelua hän ehkä jaksoikin jauhaa ja vastailla kysymyksiin, mutta jos jutustelu kääntyisi Yueen, hän ei halunnut ottaa siihen kantaa. Onneksi Zuko pitäytyi alkuperäisessä aiheessa, vaikka ilmeensä puolesta olisi ehkä halunnut kysyä lisää hänen tarkennukseensa liittyen.
”Joka tapauksessa sillä tiedolla sinuakin voisi kaiketi nimittää prinssiksi. Ei, oikeastaan vielä parempaa, nimittäin kruununprinssiksi”, Zuko myhäili.
”Haluatko minun todella esittäytyvän siten?” Sokka tyrskähti ja kohotti kättään mahtipontisesti. ”Eteläisen vesiheimon kruununprinssi, terve.”
”Ei se pahalta kuulosta”, Zuko naurahti ja viimein sai Sokkasta irti leveän virneen.
”No minä harkitsen sitä”, hän sanoi ja pysähtyi taas tuumimaan hetkeksi. ”En kyllä tiedä, alanko päälliköksi isän jälkeen.”
”Eikö se ole itsestään selvää?” Zuko kummasteli.
”Asiat ovat juuri nyt vähän mutkikkaita, mutten voi väittää, ettenkö olisi ajatellut asiaa” Sokka tyytyi toteamaan. ”Mutta jos se ei vielä ole käynyt selväksi, Pohjoinen vesiheimo on suunnilleen tuhat kertaa suurempi ja järjestäytyneempi paikka kuin meidän kylämme. Sellaisessa paikassa ehkä kehtaisikin nimittää lapsensa prinsseiksi ja prinsessoiksi.”
”Pakko myöntää, siellä oli kaunista.”
”Saarron jälkeen kaikki jäi vähän epäselväksi”, Sokka sanoi kulmat kurtussa. ”Mestari Pakku kertoi meille ennen lähtöämme aikovansa matkustaa Etelään muutaman muun kanssa tarkoituksenaan antaa tukea sisarheimolle.”
”Sehän on hienoa”, Zuko sanoi hymyillen. ”Yhteistyöllä kylänne eheytyy sellaiseksi kuin se ansaitseekin.”
”Se olikin aikoinaan paljon edustuskelpoisempi”, Sokka mumisi kasvoillaan muistojen aikaansaama pieni poissaolevuus, ”mutta siitä nyt on kauan.”
Zuko huokaisi syvään ja tunsi jälleen ikävän pistoksen, kuten miltei aina, kun puheenaiheeksi tuli Tulikansan aikaansaama ahdinko ja menetykset. Sota ei ollut säästänyt mitään, mutta vielä inhottavammalta Zukosta siksi, että hänellä sattui olemaan omakohtaista kokemusta Eteläisen vesiheimon maille tunkeutumisesta. Hän ei ollut ajatellut asiaa pitkään aikaan, mutta nyt se muistui ikävällä tavalla mieleen.
”Älä ota tuota ilmettä”, Sokka sanoi äkkiä.
”Mitä ilmettä?”
”Tuota sinun ’koen syyllisyyttä siitä, mitä Tulikansa on tehnyt ja minun pitää vakuuttaa olevani kamalan pahoillani niistäkin asioista, jotka tapahtuivat kauan ennen syntymääni’”, Sokka lateli tavanomaiseen sarkasmin kyllästämään sävyynsä.
”En minä sitä!” Zuko sanoi painokkaasti vaikka tunsikin, miten hänen poskensa punehtuivat. ”Teidän kylänne tapauksessa minulla on hyvä syy olla pahoillani.”
”Niin kieltämättä onkin”, Sokka totesi ja sai Zukon olon entistä kamalammaksi. ”Mutta olit silloin täysin eri ihminen”, hän lisäsi rempseämmin ja solmu Zukon rinnassa höllentyi.
”Mukavaa, kun sanot noin.”
Sokkan kasvoille levisi ilkikurinen virne. ”Ajattele nyt, luuletko että muuten olisin tuntenut halua tutustua sinuun paremmin?”
”Niin, tuskinpa.” Zuko hymyili ovelasti. ”Etkä olisi antanut minun livahtaa telttaasi yön pimeinä tunteina.”
”Ehen todellakaan”, Sokka sanoi kulmiaan kohottaen. ”Bumerangini olisi opettanut sinulle tapoja alta aikayksikön.”
”Niin se tekikin silloin”, Zuko totesi pienen tauon jälkeen.
”Aivan!” Sokka huudahti muistaessaan itsekin. Oli ironista ajatella, että heidän ensitapaamisensa oli ollut juuri se kohtalokkaan merkillinen päivä, jona Aang oli sulanut jäävuoresta ja Tulikansan karkotettu prinssi oli hyökännyt heidän kyläänsä. ”Bumerangi kolkkasi melkein sen typerän kypärän nupistasi.”
”Siitä jäi iso kuhmu pitkäksi aikaa”, Zuko huokaisi ja painoi sormillaan ohimoitaan. ”Eikä se kylmä tuuli tehnyt korville hyvää.”
”Siihen tottuu”, Sokka virnisti olankohautuksella. ”Sinä ja muut tulitörpöt eksyitte kyllä ihan väärään paikkaan.”
”Minä ja muut tulitörpöt?”
”Ja teidän typerät poninhäntänne”, hän lisäsi päätään pudistellen. ”Tulikansalla on hölmöjä hiustyylejä.”
”Paraskin sanomaan”, Zuko huomautti ja vei kätensä Sokkan päälaelle. ”Mikä
tämä sitten on olevinaan?”
”Se on soturin sudenhäntä!” Sokka sanoi kuin jokainen olisi asian tiennyt.
”Ihan varmasti”, Zuko virnisti ja pyöräytti tummia hiuksia muistuttamaan sykeröä. ”Tiedoksesi vain, että Tulikansan hiustyylit sopivat jopa sinulle.”
”Minä tiedän!” Sokka julisti ja pudisti hiuksensa Zukon otteesta. ”Olen joutunut pitämään sitä pöljää sykeröä jo monta kuukautta kiitos sen, että liikumme isojen pahojen tulikansalaisten keskuudessa harva se päivä.”
”Niin, koska jokin Tulikansasta poikkeava tyyli herättäisi liiaksi huomiota, vai?”
”Täsmälleen.”
”Poninhäntäsi näyttää hyvältä.”
Sokkan siniset silmät kaventuivat vaarallisesti. ”Sudenhäntä!”
”Aika tekopyhää puhetta sinäkin suollat”, Zuko tokaisi ja veti kiireettömästi hiuslenkin pois niin, että Sokkan hiukset pääsivät vapaiksi.
”Ne ovat kaksi eri asiaa”, Sokka virkkoi ja haroi leukapieliä hipovia suortuviaan sivuun tavalla, joka sai aikaan pienen sykähdyksen Zukon rinnassa. ”Tätä miehekkäämpää tyyliä saa hakea.”
”Aha”, Zuko tyytyi naurahtamaan kuivasti. ”Ellen ihan väärin muista, sinulla oli meikkiä silloin, kun kohtasimme ensi kerran. Tosi
miehekästä.”
”Se oli sotamaalaus eikä mikään meikki”, Sokka tuhahti närkästyneenä ja lisävakuudeksi tökkäsi sormellaan Zukoa rintaan.
”Oli miten oli, se oli aika vetoava.”
”Sen kuuluu olla uhkaava! Käsitit idean ihan väärin.”
”No, näin jälkikäteen ajatellen se oli aika
kuuma”, Zuko tuumasi muina miehinä ja nautti miten näennäisen ärsyyntyneeksi Sokka kävi. ”Näkisin sinut siinä uudelleenkin ihan näin kahden kesken.”
”Olet todellakin käsittänyt jotain väärin mitä tulee sotamaalauksiin”, Sokka tokaisi ja oikaisi takaisin selälleen makuualustalle.
”Minä kyllä pidän ideastani”, Zuko sanoi raivostuttavan maireasti.
"No olipa yllätys."
"Sinäkin pidät siitä."
”En kommentoi mitään”, Sokka sanoi päättäväisesti ja kävi takaisin Zukon kainaloon. ”Minä nukun nyt, joten öitä, prinssi
Minulla-on-outoja-viehtymyksiä.”
”Samoin...” Zuko tukahdutti haukotuksen. ”Soturi Sokka Suunsoittaja.”
”Hah, sehän jopa rimmasi.”
