Värittömiä hetkiä || S, ficlet

[Sanderra]

Title: Värittömiä hetkiä
Author: Sanderra
Rating: S
Genre: ehkä tämä on draamaksi lukeutuvaa
A/N: Olin laiska enkä mennyt ulos, vaikka sää oli kerrankin jotain muuta kuin harmaata sadetta. Kaikesta huolimatta olin hyvällä tuulella, mikä ei tekstistä juuri näy, ja katselin ikkunasta maailman menoa. Osallistuu Tajunnanvirtaa 2-haasteeseen, alunperin ei ollut aikomuksena kirjoittaa, eikä varsinkaan julkaista mitään mutta kuinkas kävikään.



***


Tämä on tyhjä päivä.

Sellainen, jolloin maailma näyttää kauniilta ja täydeltä, eikä tee mieli olla osa sitä. Aurinko paistaa ja sanoo, että kaikki on hyvin, hyvää. Lattia paljaiden jalkojen alla on pölyinen, ja pöytä narahtaa kun siihen nojaa. Ehkä siihenkin sattuu, ehkä sekään ei halua olla.
Sattuukohan naapuriinkin, siihen herrasmiehen näköiseen, joka surullisensinisessä paidassaan katselee parvekkeen kaiteen yli ja varistaa tupakan tuhkaa ohikulkijoiden hiuksiin.
Entä sattuuko kirkasraitaiseen ampiaiseen, joka surisee ikkunalasien välissä avuttomana, vapauden kaipuu laittaa sen iskeytymään vankilansa laitoihin yhä uudelleen.

Pitäisikö seurata esimerkkiä, lyödä päänsä seinään? Silloin kaikki ehkä muuttuisi joksikin tutummaksi, silloin ehkä löytyisi oikea suunta. Mutta viereisen asunnon hiljainen nainen saattaisi kuulla, vaikka mitä väliä silläkin on, vähän eloa tähän tyhjään onnellisuuteen.
Televisio välkkyy huomiota vaatien, joku menetti juuri miljoonan, ja se mitätön tuurinsa kiroaja tuntuu sillä hetkellä sielunkumppaneista suurimmalta. Naapurin herrasmies heittää savukkeensa kadulle, ja jonkun koira syö sen. Ampiainen on kadonnut jonnekin, ehkä ulkoilmaan, ja herää lapsellinen vahingonilo; samat kalterit siellä ovat, suuremmassa mittakaavassa vain.

Taas yksi sellainen päivä.

[Orenji]

Voah, olipas hieno teksti! Tässä olotilassa juuri tämänkaltaiset tekeleet osuvat ja uppoavat, löysinpä tämän ficletin hyvään aikaan. Olen edelleenkin vähän hämmentynyt siitä, että joku tosiaankin osasi pukea mun huonon päivän tunnetilani sanoiksi näin vakuuttavasti, tältä oikeasti tuntuu joskus. Tai pikemminkin on tuntumatta, kun kaikki on niin kauhean väritöntä, ei tunnu juuri miltään. Sitä vain menee ja katsoo sivusilmällä mitä ympärillä tapahtuu, juuri niin kuin tässä tekstissä tapahtui. Kerronta toi vähän sellaisen sivustatarkkailijan olon, ei ollut itse ihan mukana, mutta havaitsi kuitenkin mitä muut tekevät.

Hienoja kohtia riitti, etenkin sun tapasi kuvata tekstin ihmisiä oli todella mielenkiintoinen ja harkitun kuuloinen, tyylikäs. Ylipäätään tässä tekeleessä ei ollut mitään hutiloitua, alusta loppuun saakka aika tiivis paketti. Tajunnanvirtamaisuus ei häirinnyt, se oli loppujen lopuksi suhteellisen selkeää, pysyi hyvin alkuperäisessä aiheessa.

Sattuukohan naapuriinkin, siihen herrasmiehen näköiseen, joka surullisensinisessä paidassaan katselee parvekkeen kaiteen yli ja varistaa tupakan tuhkaa ohikulkijoiden hiuksiin.

Tähän väliin ilmiannan ylivoimaisen suosikkikohtani, tämä on aavistuksen surullista, haikeaa ja jotenkin kaipaavaa tekstiä, mutta jollain lailla silti niin kaunista. Sä tiedät mitä teet!

Kiitoksia hienosta lukukokemuksesta! :>

[Sanderra]

Orenji, ensinnäkin, kiitos kommentista.  Mukava kuulla, että teksti iski jossain määrin, enkä täysin eksynyt aiheesta juuri tuo tajunnanvirran virtaus yli äyräiden epäilytti vähän, teki mieli muokata paria kohtaa oikein urakalla mutta päädyin olemaan tekemättä mitään.
Mainittakoon vielä, että keräsin puoli päivää rohkeutta lukea kommentin, ja uskallettuani tämä kyllä piristi tosi paljon.