No, nyt löytyi ehdoton suosikkeihin menevä raapalekokoelma <3 Lapsinäkökulma osaa olla hankala, mutta tässä olit onnistunut jokaisessa aivan nappiin, ja vaikka pidin enemmän joistakin kuin muista, ei minulla ole tästä mitään pahaa sanottavaa. Kovin kaunis kokonaisuus nimiä myöten ja pidin siitä, miten kaikkiin (paitsi viimeiseen?) liittyi jollain tavalla ääni/musiikki. Vaikka nämä eivät muodostaneetkaan yhtenäistä tarinaa, näitä sitoi yhteen muukin kuin se, että nämä ovat itse kunkin lapsuusmuistoja.
Lilyn ja Petunian keskinäinen eripura ei tullut yllätyksenä ja ajattelenkin, että heidän suhteensa on ollut aina vaikea. Lilyn noitataipumukset on kiila siskosten välillä, josta ei pääse eroon. Pidin myös siitä, ettei Lilykään onnistunut olemaan mitenkään kiltti, täydellinen enkeli, niin kuin monissa ficeissä (ja kirjoissa) ällöttävästi esitetään. Kun sisko provosoi, siihen luonnollisesti reagoi. Jäi epäselväksi, mitä Petunialle oikein tapahtui, mutta noh, she had it coming. Ravisteli kyllä lujasti nuo kursivoidut kirosanat. Tuntui pahalta, että Petunia käytti siskostaan tuollaisia sanoja ja ilmauksia. Olit kivasti saanut dialogiin lapsille sopivan puhetavan, tuo painokas tapa puhua huutomerkkeineen ja etenkin lopun ruikuttava "se oli vahinkoooh" toi hymyn huulille. Voi lapset.
Voi pientä Remusta. Olit upeasti tavoittanut sen hajanaisen, synkän ja tulevaa pelkäävän tunnelman tähän. Remus ei oikein tiedä, mitä on meneillään, ei ymmärrä vanhempiensa surua ja sulkeutunutta olemusta. Tässä raapaleessa oli jotain kovin
pimeää. Kuin valot olisivat kirjaimellisesti sammuneet ja Lupinien perhe joutuu kompuroimaan pimeässä löytääkseen taas tavan jatkaa arkea, mutta jotenkin niin riipaisevaa, että Remus huomaa vanhemmissaan negatiivisen muutoksen, etteivät nämä enää kohtele/suhtaudu häneen samalla tavalla vaan ajattelee, ettei vanhemmat enää rakasta häntä ihmissuteutensa takia. Tämä raapale oli täynnä viattomuutta ja lapsenpelkoa, oih <3
Jamesin osuudesta pidin vähiten, en oikein edes tiedä miksi. Se oli vain jotenkin niin perus? Onnellinen James onnellisten vanhempiensa kanssa, niin niin. Tässä oli vähiten tarttumapintaa itselle.
Oih, Sirius ja sen lapsuus. Voin aivan hyvin kuvitella, että se oli juuri tuollaista, vaikeaa, turhauttavaa ja kivuliasta, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ja välillä on pakko päästä pois. Siriuksen viha on kuumaa sorttia, sopii hyvin hahmoon.
ja sitten hän sai kidutuskirousta ja remmillä selkään, kun ei ollut kunnioittanut, kun oli sanonut väärin, räiskännyt, ollut olemassa.
Tuo "olla olemassa" oli jotenkin niin pysäyttävä ja traaginen. Voi Sirius. Kukaan ei ansaitse tuollaista, vähiten hän <3 Viimeinen lause yli ylivoimainen suosikki kaikkien raapaleiden lopetuksesta. En tiedä, miksi pidän siitä niin kovasti. Beatles-musiikin kajahtelu saa aikaan niin nostalgisen fiiliksen, uh, aivan ihana ♥︎
Tomista kertova raapale oli myös hahmolle niin ominainen ja helppo kuvitella. Pidin, ettei tässä korostettu sitä orastavaa pahaa niin kuin monissa muissa Voldemortin lapsuudesta kertovissa teksteissä vaan kuvattiin Tom todellakin lapsena, joka on elänyt ja kasvanut kurjissa olosuhteissa. Silti hänestä tuli jotenkin kylmä fiilis, poju vaan chillailee pimeässä komerossa kuin ei mitään
tulee mieleen kauhuelokuvien hiljaiset, synkeän psykoottiset lapset. Niin sitä pitää, Tom. Kipinäilotulitus oli kyllä varsin kaunis ja lohdullinen. Siellä hiljakseen Tomin voimat ja kyvyt kasvavat, vaikka hän ei ole edes saanut opetusta vielä. Huhhei, mikä lapsi.
Charliesta ja Billistä kertova rapsu oli ylivoimainen suosikki! Niin hirveän söpö, etten kestä, koska veljekset ovat ainainen heikkouteni ja kun ne vielä ovat noin söpöjä niin äwww. Kupsahdan
Ihana Bill, joka vahtii ja komentaa pikkuveljeä, kun vanhemmat eivät ole paikalla. Niin hyvin on omaksunut perheen vanhimman lapsen roolin, ai että! Ja Charlie, levoton lapsiraukka joutuu istumaan pöydässä, kun ei ole nälkä. Samaistun! Ja tuo kello, joka on kovin kiehtova ja sympaattinen taikaesine. Itsekin mietin, että miten kummassa Charlie osaa jo lukea, vai tietääkö hän vain, mitä kukin sana tarkoittaa ja missä ne sijaitsevat? Ehkä enemmän jälkimmäistä, hän kuitenkin vaikuttaa olevan vielä hyvin pieni. Ja aww, miten Charlien temppu saa Billinkin lopulta nauramaan ja lopettamaan pomottelun, jotta voidaan olla yhdessä ilkikurisia ja nauravaisia söpöliinejä, iip <3
Minerva lapsena. Se on kyllä jotain, mitä en osaa edes kuvitella, mutta ihanaa, että olit valinnut tähän myös hänet. Tuntuu ihan luonnolliselta, kun Tomkin on mukana. Kivasti korostui lapsuudenaikainen taikuus, joka saa maagisia tapahtumia aikaan. Ensimmäinen kappale oli kaunis ja helppo kuvitella ja toisilleen juttelevat vanhemmat. En osaa tästä sanoa enempää, mutta pidin kovasti. Hyvä, että Minervakin on saanut joskus olla lapsi ja tehdä lapsijuttuja!
Tiivistettynä: aivan ihania, osuvia ja tunnelmallisia raapaleita. Kiitän!!