Yön kulkija |K11| Fantasia, femme | 12/100 (uutta: 15.6.)

[Odo]

Yön kulkija

Kirjoittaja: Odo
Genre: Fantasia, femme
Ikäraja: maksimissaan K-11
Varoitukset: Mainintoina seksi, (eläinten) tappaminen ja kuolema

Summary: Inga on tavallinen tyttö pienestä kylästä. Hän saa erikoisen työtarjouksen metsäkartanosta ja ottaa sen vastaan. Elämä piikana poissa rakkaista metsistä on aluksi haasteellista, mutta suuressa kartanossa on myös omat mysteerinsä.

A/N: Innostuin yhdestä tämän tekstin hahmosta ja samalla sitten sain idean isommasta projektista. Tämä on sadan raapaleen mittainen tarina, mutta tähän tulee taustalle spin-offeja (joita ei tarvitse lukea ymmärtääkseen tätä). Tarina kertoo muodonmuuttajista, joista en ole aiemmin kirjoittanut. Oli kiva lähteä kokeilemaan uudenlaisia fantasiahahmoja. (:

Osallistuu Sadan raapaleen tarina (tai puolet siitä) haasteeseen.

[Odo]

Prologi

1.

Hiekka narskui jalkojen alla, kun ihmiset kulkivat ripein askelin torilla. Useat olivat pystyttäneet kojunsa heti varhain aamulla ja keskipäivällä torilla kävi jo kova kuhina. Huppupäinen hahmo katseli kyläläisiä ja kaupunkilaisia, jotka juttelivat uutisista tai tekivät kauppaa. Mansikoiden tuoksu sai hahmon hymyilemään ja hän nautti siitä, että oli taas ihmisten ilmoilla. Hän ei ollut pitkään aikaan halunnut tavata ketään tai lähteä kotoa. Suru oli ollut kauan hänen seuralaisensa, joka oli ollut osa syy siihen, että hän ei ollut tavannut pitkään aikaan ketään. Edelleen ihmiset tuntuivat kaukaisilta ja etäisiltä, mutta huomatessaan leveän hymyn pisamakasvoisen tytön huulilla hän tiesi, että oli löytänyt etsimänsä.

[Odo]

Kartanonherra Bjornin tarjous

2.

Tuulenvire pörrötti lyhyitä ketunpunaisia hiuksia, kun juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt tyttö vaelsi metsässä. Raikkaassa ilmassa tuoksui männynneulasilta. Hän tunsi olevansa kotonaan metsässä, jossa saattoi kuunnella paljaiden jalkojen alla napsahtavien oksien ääntä, lintujen laulua ja lehtien havinaa. Oli aurinkoinen, kesäinen aamu ja usva leijaili vielä mutkittelevan polun yläpuolella.

Kaukaa kantautui huuto, joka sai tytön metsään keskittyneen huomion herpaantumaan. Hän kuunteli, kun ääni voimistui.

”Inga!” Huuto kaikui puiden keskellä.

”Isä, minä tulen!” tyttö hihkaisi takaisin ja lähti seuraamaan kivistä ja juurakkoista metsäpolkua. Hän käveli jonkun matkaa, kunnes huomasi hahmon metsän laidalla.

Inga pyrähti juoksuun ja päästyään isänsä luokse pysähtyi.

”Löysin sinulle työpaikan.”

3.

Heidän mökkinsä sijaitsi metsän reunalla, kauempana pienestä puutalojen täyttämästä kylästä. Inga rakasti kotikyläänsä, vaikka siellä vallitsi köyhyys. Suuren kaupungin hallitsijat vaativat kovia veroja, eikä kyläläisten maatilat tuottaneet tarpeeksi, vaikka he veivät isoja määriä viljaa, jauhoja ja karjaa torille. Ingan isä oli työskennellyt puunhakkaajana kunnes oli sairastunut vakavasti. Kylän parantaja ei tiennyt, mikä tauti oli ja monet yrtit tuntuivat olevan tehottomia.

”Sinä et saisi poistua sängystä”, Ingan äiti torui miestään ja Inga nyökytteli päätään näyttääkseen, että oli samaa mieltä.

”Halusin kertoa heti uutisen”, mies perusteli poistumistaan vuoteesta.

”Puhuit jotain työstä”, Inga sanoi.

Äidin kasvoilla kävi huolestunut ilme, jonka Inga pani merkille.

4.

”Se rikas kartanon omistaja tuli heti auringon noustua puheilleni”, isä aloitti ja Inga hymähti. Hän ei erityisemmin pitänyt rikkaista ja oli iloinen siitä, että heidän lähellään asui vain yksi varakkaampi perhe. Kahdenkymmenen kilometrin päässä oli metsäkartano ja Inga oli aina ihmetellyt, miksi joku rikkaista haluaisi asua muualla kuin kaupungissa.

”Hän etsi piikaa kartanoonsa ja jostain syystä hän haluaa juuri sinut.”

”Minut? En ole koskaan edes tavannut häntä”, Inga sanoi hämmästyneenä.

”Kartanonherra Bjorn oli nähnyt sinut torilla”, isä sanoi, mutta se ei vielä vakuuttanut Ingaa. He kuitenkin tarvitsivat kipeästi rahaa, joten Inga teki päätöksen nopeasti.

”Hyvä on, minä otan sen työpaikan.”

5.

Iltahämärässä Inga karkasi ulos. Hänellä oli paljon ajatelvaa tulevista viikoista, kuukausista ehkä jopa vuosista. Inga mietti tulevaisuuttaan piikana ja yritti ymmärtää, miksi hänet oli valittu. Hän ei ollut koskaan tehnyt mitään sellaista työtä, eikä tiennyt paljoakaan kodinhoidosta  ja mikä erikoisinta, hänen taitojaan ei ollut edes kysytty. Bjorn oli vakuuttanut, että Inga olisi täysin sopiva hommaan ja se sai kylmät väreet kulkemaan niskassa. Ehkä Bjornilla oli taka-ajatuksia? Rikkaista ei voinut koskaan tietään. Se oli puistattava ajatus, mutta Inga poisti sen mielestään – sellaista ei saanut ajatella tulevasta työnantajasta ja heidän oli saatava rahaa.

Inga palasi kotiin, kun kuu oli noussut jo korkealle.

[Odo]

A/N: Lisäsin kuvan hahmoista alkutietoihin. Keskimmäisenä on päähahmo Inga.

Tiskirättejä ja lääkeyrttejä

6.

”Sinun pitää olla tarkempi!” Inga pyöräytti silmiään äitinsä kivahtaessa. He olivat aloittaneet aamusta harjoittelemaan kodinhoitoa – pyykkäystä, tiskaamista, lakanoiden ja vaatteiden viikkaamista. Inga tunsi olonsa kotoisaksi metsässä ja osasi harventaa puita ja tehdä kaikenlaista ulkona tehtävää työtä. Hän oli lapsesta asti kulkenut isänsä mukana ja pannut merkille monenlaisia pieniä yksityiskohtia metsien ja pihan hoidosta.

”Minä en sovi piiaksi”, Inga valitti ja hän epäili koko ajan enemmän onnistumistaan. Äiti läimäytti häntä tiskirätillä ja kielsi sellaisen ajattelun.

”Pyyhi tuo taso ja sen jälkeen keräämme pyykit narulta”, äiti määräsi. Inga ei osannut kuvitella itseään tekemässä kotitöitä päivästä toiseen, kun jo yksi päivä tuntui puuduttavalta.

7.

Oli kulunut viikko siitä, kun Inga oli aloittanut harjoittelun ja se oli alkanut tuottaa tulosta. Hän oli oppinut kohteliaita fraaseja, siivoamaan ja tekemään ruokaa. Hänen äitinsä uskoi, että hän tulisi pärjäämään piikana niin kauan, kun muistaisi tehdä työnsä tarkasti. Ingalla oli tapana unohdella asioita, joten hänen äitinsä oli painottanut kymmeniä kertoja, että yksikään askare ei saisi unohtua.

Inga oli töistä ehdittyään viettänyt yhä enemmän aikaa metsässä. Hän pelkäsi, että hän joutuisi olemaan neljän seinän sisällä kuin vangittuna, sillä hän ei tuntenut ollenkaan Bjornia. Sen verran hän tiesi piikojen töistä, että heillä piti olla lupa poistua kartanosta ja se tuntui pelottavalta.

8.

Ingan vapautta oli enää jäljellä muutama päivä, kun tapahtui jotain kamalaa. Hänen isälleen oli noussut yllättäen korkea kuume, jota he äitinsä kanssa yrittivät parhaansa mukaan hoitaa. Mies kärsi kivuista ja vaikersi, vaikka yrittikin purra hammasta ettei Inga tai hänen äitinsä huolestuisi yhtään enempää.

”Sinun on haettava parantaja tänne.” Inga totteli heti äitiään ja juoksi ulos mökistä. Hän juoksi melkein koko matkan kylään asti ja perille päästyään hän huohotti ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan. Inga asteli puutalojen ohi ja kiersi kylän eteläiselle tielle, josta saattoi jo erottaa maatilan lyhdyt.

Inga puristi pistelevää kylkeään ja lähti uudelleen juoksemaan.

Isä tarvitsi hoitoa. Heti.

9.

Parantaja ratsasti edeltä, kun Inga lähti palaamaan jalkaisin kotiin. Hän toivoi, että ei olisi vielä myöhäistä. Kiirehtiessään kylän läpi hän katsoi valoja ikkunoissa. Oli jo hämärää ja yö lähestyi. Ingan huomion vei tienristeyksessä seisova huppupäinen hahmo, joka selvästi katsoi häneen päin.

Inga ei pystynyt erottamaan kasvoja, mutta tiesi jotenkin, että hahmo ei ollut kukaan kyläläisistä.

”Oletko eksynyt?” Inga pysähtyi kysymään, kun oli saapunut hahmon kohdalle. Huppupäinen ei vastannut, pudisti vain päätään ja kohotti kalpean nyrkkiin pudistetun kätensä Ingan eteen. Jokin henkilössä pelotti Ingaa.

”Mitä sinulla on siinä?” Inga kysyi varovasti ja vastaukseksi hahmo aukaisi kätensä.

Siinä oli hyvin harvinaisia lääkeyrttejä.

[Okakettu]

Tervehdys kommenttikampanjasta! Olen syystä tahi toisesta kovasti tykästynyt näihin raapalehaasteen teksteihin, eikä tämäkään tehnyt alun perusteella poikkeusta. Fantasiaa ei ole finin originaalipuolella koskaan liikaa, ja kaikenlaiset muodonmuuttajat kiinnostavat minua aina, joten odotan mielenkiinnolla, millaiseen suuntaan tämä kehittyy ja miten fantasia tulee tekstissä oikein näkymään. Tarinasta on näin alkuvaiheessa paha sanoa mitään sen kummempaa, mutta pidän alkuasetelmasta ja siitä, että miljöössä on niin vahvasti esillä metsä, luonto ja tietynlainen maaseudun ilmapiiri.

Tarina on kulkenut raapalemuodossa tähän mennessä mielestäni sujuvasti, ja mukana on ollut sopivasti niin informaatiota kuin kuvailuakin. Suosikkini on tähän mennessä ollut ehdottomasti prologi, mutta pidin myös tuosta uusimpien raapaleiden käänteestä - jotenkin oletin, että tarina lähtee kunnolla käyntiin vasta Ingan päädyttyä metsäkartanoon, joten Ingan isän sairastuminen ja huppupäisen hahmon ilmestyminen olivat yllättäviä käänteitä!

Jään odottamaan mielenkiinnolla, millaisin aikomuksin huppupäinen lääkeyrttejä Ingalle oikein tarjoaa, ja millaiseksi hänen elämänsä metsäkartanon piikana oikein muodostuu, kunhan sinne asti päästään. Kiitos näistä tähän mennessä ilmestyneistä raapaleista!

[Saappaaton]

Mikäs tämä tällainen on.

Ensimmäisessä jo tulee sellainen fantasialle tyypilinen fiilis, ihmisiä vilisee ympärillä, eikä kukaan huomaa sitä yhtä yksinään seisovaa huppupäätä. Aika perus, mutta se ei tarkoita, että aloitus olisi huono; onhan se toiminut useaan kertaan ennenkin. Se mikä on jännä minusta, on se, että olet lähtenyt rakentamaan tätä tarinaa raapalemitassa.

Toisessa raapaleessa ollaankin sitten jo aivan muualla, hmm. Kivaa metsänkuvailua ja oikein maukkaita yksityiskohtia, osin jäin miettimään miksi juuri männynneulaset tuoksuivat, kun saman asian olisi ajanut vaikkapa havupuut. Mutta tämä on makuasia, eikä häiritse, pisti vain silmään tuo niin spesifioitu ilmaus.

Kolmannessa mietin miksi äiti, joka loppurapsun viboista päätellen tietää mistä on kyse, antaa sairaan isän nousta sängystään, eikä hae tyttö metsästä itse. Se on sivuseikka, tällä kuitenkin herätit mielenkiinnon kyseistä työtä kohtaan, kun isällä kerran niin kova kiire on pääästä siitä kertomaan.

Hyvät päätökset syntyvät hätäisesti! .. vai miten se meni. No joo, eihän seikkailuja sattuisi monessakaan tapauksessa, jos kaikki aina ajattelisivat loppuun. Ja Ingahan vain näyttää vastuullisuutensa, tavallaan, ottamalla työn. Ehkä odotin kuitenkin vähän enemmän penäämistä sen suhteen, mitä kuuluu ja kuka käskee.

Viidennessä käyt kivasti läpi niitä kaikkia epäilyjä, joita kieltämättä heräili näin lukijankin mielessä - mitäs ihmettä kartanonherralla oikein on mielessään? Se selvinnee jatkossa.

Toisen luvun alussa tuot ihanasti esiin sitä metsänpeikkohenkeä, jota Ingasta on vähän jo alusta asti vibaillutkin. Suloinen ajatus, että äiti opettaa kotitöitä ja Inga aon luovuttamassa heti alkuunsa. Mutta hei kaikkeen tottuu, eiköhän Inga löydä keinon selvitä tästä koettelemuksesta hengissä (toivoa sopii).

Ja sieltähän ne tavat ja tottumukset hiljalleen nousevat esiin jo seuraavassa raapaleessa. Noin selkeät pelot tulevasta varmasti ahdistaa, varsinkin kun lisättiin aiemmat pohdinnat siitä, mitä muuta kartanonherralla mahtaisi olla mielessään uuden piikansa pään menoksi. (Pystyn muuten niin samaistumaan siihen, että unohtaa puolet asioista, mitkä pitäisi tehdä.)

Kahdessa viimeisessä päätit sitten potkaista tapahtumat käyntiin oikein rytinällä. Sairauskohtaus sinällään toi jo jännitystä aivan tarpeeksi, mutta sitten vielä huppupäinen muukalainen (jonka kovasti haluan linkittää prologissa esiintyneeseen huppupäähän), jolla ei ole sanottavaa, mutta annettavaa on.
Aivan viimeisestä lauseesta haluan nillittää hivenen, sillä ensinnäkin lause antaa ymmärtää, että Inga tunnisti pimenevässä illassa yrtit toisen kädeltä. Ja toisekseen, ylrrnsä yrttejä säilytellään/jaellaan/kuljetellaan esim. pussukoissa tai rasioissa. Eipä tämä juonen kannalta ole niin oleellista, mutta olisi ehkä pitkittänyt jännitystä eri tavalla, jos Inga olisikin saanut mystisen pussukan tai rasian.

Oikein kiva alku tällä kyllä on, pahoittelen vähän hajanaiseksi päässyttä kommenttiani, toivottavasti siitä saa jotain irti. Koetan seurailla tätä jatkossakin. (:

[FractaAnima]

Heipsunkeipsun!

Nyt kun olen lukenut tämän niin vasta tajusin, että otsikossahan lukee fantasia FEMME. O_O Mun odotukset meni vähän sykkyrälle, mut ei se mitään. Onpahan mitä odottaa. Selkeästi tässä alussa tuntuu olevan sellainen nopeasti etenevä tahti, eli tuntuu siltä, että tarinaan ollaan vasta kohta pääsemässä kiinni, sitten kun Inga joutuu/pääsee kartanoon asti. Alussa oli muutamia superhienoja kuvauksia, kuten ketunpunaiset hiukset ja kaikki se männyneulasten havina ja tuoksu ja kaikki. Tosi elävää. Harmikseni kuvailu kuitenkin väheni edetessä, mutta toisaalta rapsuihin ei kovin paljoa kuvailua mahdukaan, joten suodaan tämä anteeksi.

Genrenä fantasia on aina kiehtova ja vaikka alku onkin melko kliseinen, kartanot ja piian homma ja muut, niin olen silti kiinnostunut tästä. Eihän kliseet aina tarkoita huonoa, vaikka sanalla onkin nykyään melko negatiivinen kaiku. Minä pidän kliseistä, jos ne on hyvin kirjoitettu.

Mua kiinnostaa Ingan isän kohtalo ja miten se vaikuttaa Ingan lähtöön. Oliko huppuhahmo Bjorn vai joku muu kartanosta? Antoiko se yritit, jotta Inga jäis kiitollisuudenvelkaan vai oliko se vilpittömyyttä? Vai oliko ne sittenkin myrkkyjä? Paljon kysymyksiä, joihin toivon vastauksia. Tsemppiä raapalointiin, selätetään molemmat tänä keväänä tuo sadan rapsun haaste, eikö?

- Frac

[Odo]

Mun kommenttivastauksista tulee yksinkertaisesti niin pitkiä, että laitan nyt rapsut ja vastaukset eri viestiin. Olette kirjoittaneet ihan hurjan pitkiä kommentteja ja pahoittelen, että vastaaminen on näin paljon myöhässä! Yhteisesti kaikille aivan valtava kiitos, että olette kommentoineet ja saaneet irti noin paljon sanottavaa. <3

Okakettu, tämä lähtee tosiaan hieman hitaanpuoleisesti liikkeelle, mutta olet tosiaan oikeassa sen suhteen, että kartanoon pääsy hieman lisää toimintaa. Vaikka tämä taitaakin olla muistaakseni suunnitelmieni mukaan hieman hidastempoinen, mitä kompensoin hieman sillä, että koetan saada useamman raapaleen kerralla julki. : D Hyvä, että pienet käänteet tässä vaiheessa ovat jo olleet mukavia! Muodonmuuttajat on kyllä kivoja ja itsekin olen tykästynyt ajatukseen niistä, vaikka en olekaan paljoa niistä lukenut tai kirjoittanut. Olen kyllä silti samaa mieltä, ettei niitä ainakaan liikaa voi koskaan olla!

Saappaaton, joo, olen itseasiassa miettinyt tämän uudelleenkirjoittamista jatkosarjana, mutta toisaalta olen päätynyt ehkä ratkaisuun jatkaa raapalemitassa. Kuitenkin suunnitelmissa on, että kirjoittaa useampaa raapaletta tavallaan kerralla, että tarina etenee hieman yksittäisiä raapaleita verkkaisemmin. Joskaan ei se korvaa jatkista. Niistä männynneulasista en kyllä osaa sanoa mitään, ehkä fiilistelin enemmän mänty- kuin kuusimetsää. : D

Isä on jääräpäinen juntti, selittänee sen, että se itse hiihtelee menemään. Sellaisia miehet joskus ovat ja näen, että isällä ja tyttärellä on läheisemmät välit kuin äidillä ja tyttärellä (vaikka eivät nekään etäiset ole). Kartanonherra taas pysyttelee toistaiseksi mysteerinä, mutta sekin selviää ajallaan! Hyvä, että se saa kiinnostumaan vaikka kauheaa vänkäystä ei ollutkaan sen suhteen, suostuuko Inga lähtemään vai ei.

Hyvä, että olen saanut metsänpeikkohenkeä tuotua esiin, koska Inga on vähän metsänpeikko! Ja se on oikeastaan aika oleellinen juttu sitten joskus, mutta en paljasta enempää! Ja pitihän sitä nyt hieman jännitystä saada, ettei tähän kokonaan kyllästy, kun kyseessä on hieman hidastempoisempi rapsusarja niin kuin tuossa Okaketullekin sanoin.

Ja hupsista vain, nillitys hyväksytty. Minä ajattelin, että ne on jotain hassuja lääkerehuja, mutta ne ei taida nyt ihan silleen toimia. Nyt kun sanoit niin ne olisi varmaan kannattanut olla pussissa tai rasiassa, mutta ehkä ne kuitenkin kelpaavat tälleenkin, kun ei tässä enää asioita oikein korjailla. : D Muutenkin matka jatkuu...

FractaAnima, kiva että sinäkin päädyit lukemaan tätä (vaikka en kyllä oikeastaan muista kenet pakotin lukemaan tämän, että oliko se sinä vai Saaps, mutta kuitenkin!) ja femme on hyvä syy mennä vähän sykkärelle. (; Joo minuakin harmittaa kuvailun puute, voi typerä raapalemitta, mutta siihen kyllä päästään onneksi taas myöhemmin. Huvituin siitä hieman, että tämä on nopeatempoinen, kun minusta tuntuu, että muutamia viimeisiä raapaleita lukuunottamatta olen ottanut aika rennosti ja hidastempoisesti asioita ja kun kartanoon pääsemisessä menee vähän aikaa.

Toivotaan, että kliseeni toimii, kun tämä vähän sellaista on. Tiedä sitten, saanko kliseitä vähennettyä vai lisättyä edetessä, kun lähtöasetelma on jo tällainen. Kiva kuitenkin, että kiinnostaa siitä huolimatta.

En muista, mikä sinun tilanteesi on sadanrapsun haasteessa, mutta tsemppiä jos painit vielä tämän kanssa! Minulla tämä on lähtenyt hyvin hitaasti etenemään, kuten ehkä huomaat. Ehkä joudut hieman pettymään sairauden suhteen, mutta voin paljastaa, että siihen palataan kyllä vielä. Muukalaisesta en taas kerro mitään tai sen motiiveista!!

A/N: Kiitokset vielä kerran kaikille kommenteista ja jos olette vielä mukana tässäkin vaiheessa niin kiitän todella paljon kärsivällisyydestä. Siitä on melkein vuosi, kun olen tätä viimeksi jatkanut, mutta kyllä tämä edelleen muistissa on ja vaikka tuskin valmistuu haasteen deadlineen menessä (ellei saada ihmeen kaupalla lisäaikaa) niin kyllä minä olen ajatellut tämän loppuun saattaa. Maailma, johon tämä sijoittuu on minulle oikeastaan aika tärkeä ja kaikille tapahtumille on olemassa taustatarinaakin, jonka kimppuun haluan päästä joskus tämän valmistuttua!

Ps. Kaikki kommenttivastauksissa verkkaiseen liittyvät asiat voi ajatella päinvastoin. Luulin, että se on nopeaa eikä hidasta.

[Odo]

10.

Muukalaiselta saadut lääkeyrtit kohensivat isän tilaa huomattavasti. Inga oli siitä kiitollinen, vaikka ei ymmärtänytkään, miksi joku tuntematon oli auttanut heitä. Hän toivoi, että saisi joskus selville, kuka se huppupäinen henkilö oli ollut ja vaikka hän kuinka koetti muistaa yksityiskohtia, ei hänen mieleensä tullut kuin käden kalpea iho.

Vankkureiden saapuessa heidän kotipihalleen Inga tiesi, että hänen tulisi jättää isänsä. Vaikka miehen olo olikin parempi, pelkäsi Inga jättää isänsä kahdestaan äidin kanssa. Äiti ei voisi jättää isää ja juosta kylään hakemaan parantajaa.

Ingalle ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nousta pisamanaamaisen miehen ohjastamiin vankkureihin ja jättää oma kotinsa taaksensa ties kuinka pitkäksi aikaa.

11.

Kodin jättäminen oli matkan vaikein osuus. Vaikka päivä oli kuuma, se ei haitannut Ingaa juurikaan. Hän oli pukeutunut kevyeen pellavamekkoon ja hänen äitinsä oli tehnyt lyhyistä etuhiuksista pienen päänmyötäisen letin saadakseen hänet näyttämään siistimmältä.

Vankkureita ajava mies oli esittäytynyt, mutta Inga oli unohtanut nimen jo ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Se ei antaisi hänestä kovin hyvää kuvaa kartanolla, mutta hän ei voinut olla ajattelematta isäänsä. Matka eteni kuin sumussa, vaikka päivä oli kaunis, ja vasta nähdessään kartanon Inga sisäisti kokonaisuudessaan sen, että tuosta paikasta tulisi hänen kotinsa.

Valkoiset kiviseinät eivät näyttäneet yhtä kutsuvilta kuin puutalo ja Inga katui ottamaansa työtarjousta piikana.

12.

Kartanonherra Bjorn oli vankkureita vastassa ja esittäytyi Ingalle kuin kuka tahansa hieman varakkaampi mies. Inga niiasi, kuten hänen äitinsä oli opettanut, eivätkä he vaihtaneet kovinkaan montaa sanaa. Herra jätti Ingan kodinhoitajan seuraan, joka oli ilmeisemmin myös kokki ja kotiopettaja, mitä Inga ihmetteli. Hän oli odottanut suurta palvelusväkeä, mutta ilmeisemmin heitä ei ollut kovinkaan montaa.

“Näytän sinulle ensin paikkoja ja sen jälkeen huoneesi”, rouva Elvira kertoi. “Sitten puhumme työtehtävistäsi.”

Inga kuunteli kiertäessään kartanoa Elviran jatkuvaa höpinää, joka meni häneltä suurimmilta osin ohitse. Helpotuksekseen hän kuitenkin sai kuulla, että vapaa-ajallaan Inga sai tehdä mitä halusi ja heillä oli lupa liikkua vapaasti.

[FractaAnima]

Töttöröö! Toisella lukukerralla oon nyt sitä mieltä, että se huppupää ei ole itse herra Bjorn, mutta selkeästi joku kartanolta kuitenkin. Huomasin myös, että kivat kuvailevat yksityiskohdat olivat palanneet, jee. No niin, vihdoin siis päästiin kartanolle ja tavattiin uusia ihmisiä. Toivottavasti päästään seikkailuun eikä Inga liikaa murehdi isäänsä. Oli muuten kiva tuo kuva jonka olit lisännyt, kysymyksiä heräsi niistä kahdesta muusta hahmosta.

Toivottavasti palaat tämän pariin kun sen aika on.

- Frac