Title: Parantava kosketus
Author: Larjus
Fandom: Amour Sucré
Chapters: oneshot
Pairing: Alexy/Kentin
Genre: slash, fluff, snog, slice of life
Rating: K-11
Disclaimer: Amour Sucrén universumi on edelleen ChiNoMikon ja Beemooviin omistuksessa, ei siis
vieläkään minun, yyh ,____,
Summary: Alexy on sairas, joten vuosipäivää vietetäänkin vuoteessa.
A/N: Yritin kirjoittaa S-tason Kenlexyä, mutta tuli väkisinkin kirjoitettua niin, että tää on enempi K-11-tasoa... Hitto mä en ikinä onnistu XD
Paitsi sen pelkän dialogin kanssa onnistuin... ainakin jotekuten.Tällä ficillä ei ole mitään juonta tms., halusin vain kirjoittaa näistä kahdesta pöljästä yhdessä. Ja Cookiesta!
Osallistuu seuraaviin haasteisiin:
Fluffy10 ja
Aina Eka Kerta II, josta aiheena Yhteiskunnan odotusten
Ensimmäinen vuosipäivä.
Parantava kosketusAamulla Alexy heräsi siihen ajatukseen, ettei halunnut herätä. Hän hädin tuskin sai silmänsä auki, ja päässä jyskytti kuin joku olisi käyttänyt hänen aivojaan nyrkkeilysäkkinä. Alexy rutisti silmänsä välittömästi kiinni toivoen voivansa nukahtaa uudestaan. Hänen vointinsa oli aivan kauhea: jokainen paikka hänen kehossaan oli samaan aikaan sekä turtunut että armottoman säryn vallassa. Hänen oli nälkä ja jano, mutta ajatus syömisestä ei juuri houkuttanut.
Poika kuuli, kuinka makuuhuoneen ovi avattiin. Sen oli pakko olla Kentin, avaus oli niin hiljainen ja sulava. Jos Cookie olisi yrittänyt sisään, siitä olisi seurannut vain kahvan rämpytystä, innostunutta läähätystä ja muutama vinkuva haukahdus.
”Huomenta kulta.”
Patja painui alas, kun Kentin istui Alexyn viereen omalle puoliskolleen. Sinitukkainen ei jaksanut vastata. Hän tunsi poikaystävänsä sormenpäät, jotka olivat laskeutuneet hänen poskelleen.
”Miten voit?”
Hiljaisuus oli paras vastaus. Alexy avasi silmänsä hitaasti ja katsoi Kentiniä väsyneesti.
”Anteeksi”, hän sai lopulta sanottua.
Kentin näytti hämmentyneeltä.
”Anteeksi mistä?”
Alexy keräsi voimiaan hetken ennen kuin sai jatkettua.
”Pilasin vuosipäivän.”
Brunette näytti hetken vieläkin hämmentyneemmältä. Sitten hän tuntui ymmärtävän, mitä toinen tarkoitti.
”Ääh”, hän puhahti siirtäen etusormensa sinitukkaisen leualle. ”Se on vain päivä muiden joukossa.”
”Mutta sen piti olla erityinen, meidän ensimmäinen...”
Brunette peitti Alexyn suun kädellään.
”Vaiti. Minä näen sinusta, ettet voi hyvin, joten älä mietikään mitään vuosipäiviä. Minä haen sinulle särkylääkkeen, ja sitten sinä nukut. Piste.”
Sisimmässään Alexy oli helpottunut, ettei hän ollut edes saanut lupaa väittää vastaan. Hän sulki silmänsä ja yritti kestää jyskyttävää päänsärkyään. Kentin nousi hänen viereltään lipuen keittiöön hakemaan poikaystävälleen ibuprofeenia ja tuoremehua oloa helpottamaan. Lääkkeen ja mehun kittaaminen Alexyn kitaan ei ollut helppoa: peitolle ilmestyi muutama kellertävä tahra, ja Alexy oli tukehtua toiseen pillerinpuolikkaaseen saaden hirveän yskäkohtauksen. Lopulta hän kuitenkin sai painaa päänsä takaisin tyynyyn ja sulkea silmänsä.
”Kentin, saanko pyytää yhtä asiaa?”
”No?”
Alexy liikutti vasenta kättään pitkin patjaa kohti brunettea.
”Jää tähän.”
Kentin hymyili katsellen toista hellästi, vaikkei tämä sitä nähnytkään.
”Minä jään.”
Hän tarttui pojan käteen.
Brunetella oli ollut alunperin ajatuksena mennä Cookien kanssa kävelylle, koska aikaisempi aamulenkki ei riittänyt energiselle saksanpaimenkoiralle. Se sai nyt odottaa, hän menisi vähän myöhemmin. Kentiniltä ei ollut jäänyt huomaamatta, miten Alexy kaipasi häntä vierelleen. Hän piti nuoremman pojan kädestä hellästi kiinni silitellen sitä kevyesti peukalollaan. Kämmenselällä oli muutama naarmu ja iho tuntui kuivalta, mutta se oli silti parasta, mitä hän saattoi koskettaa: hänen oma rakas Alexynsa.
Koska Kentin itse ei halunnut nukahtaa, hän vuoron perään lueskeli iltapäivälehtien nettiartikkeleita puhelimestaan ja katseli poikaystävänsä väsyneitä mutta rauhallisia kasvoja. Hän ei voinut olla tuntematta sääliä tätä kohtaan: Alexy oli odottanut heidän ensimmäistä vuosipäiväänsä kauan ja suunnitellut hyvissä ajoin, mitä kaikkea he voisivatkaan tehdä. Tänään he eivät voisi kuitenkaan niitä toteuttaa, Kentin ei päästäisi Alexya tuossa kunnossa keittiötä kauemmas. Normaalisti Alexy jaksoi sairaanakin olla energinen ja virkeä, joten tämän nykyinen vointi kieli kaikkea muuta kuin hyvää.
”Mutta me toteutamme ne myöhemmin”, Kentin sanoi hiljaa kumartuen Alexyn ylle. He olivat nuoria ja rakastuneita, heillä oli aikaa ja tulevia vuosipäiviä vaikka mihin.
Brunette painoi kevyen suudelman Alexyn otsalle sotkuisten hiusten sekaan. Poika näytti saaneen unen päästä kiinni, mihin Kentin oli tyytyväinen. Tämä tarvitsi nyt lepoa. Kentin kuitenkin toivoi, että voisi tehdä vielä jotain poikaystävänsä hyväksi. Hänen pitäisi keksiä jotain.
Kentin kuuli, kuinka kynnet rapisivat lattialla ja ovea vasten. Hän kääntyi katsomaan äänen suuntaan havaiten Cookien, joka ravasi suoraan sängyn äärelle ja painoi kuononsa patjalle. Koira vaikutti yllättävän rauhalliselta ottaen huomioon, että se varmasti odotti pääsevänsä ulos juoksemaan. Se katsoi ensin nukkuvaa Alexya ja sitten Kentiniä näyttäen brunetesta kysyvältä.
”Tule tänne”, Kentin hymyili taputtaen patjaa vierellään.
Cookie peruutti muutaman askeleen ja loikkasi sitten omistajansa viereen. Sen jälkeen, kun Kentin oli muuttanut pois kotoa, hän oli antanut koiralleen luvan nukkua sängyssä. Lapsuudenkodissa se oli ollut mahdotonta: sekä Giles että Manon olivat sitä mieltä, että koiran paikka oli lattialla. Kentin oli eri mieltä, ja Alexyllekin oli omien sanojensa mukaan ”ihan okei” jakaa huonekalut Cookien kanssa, kunhan tämä ei vain yrittäisi ängetä heidän väliinsä sängyssä tai tukehduttaa heitä huiskahännällään.
Cookie oli selvästikin kiinnostunut nukkuvasta Alexysta. Se tökkäsi poikaa kylmällä kirsullaan ja nuolaisi tämän poskea. Alexy liikautti päätään mutta ei vaikuttanut heränneen koiran huomionosoituksiin.
Hyvä, Kentin ajatteli,
yhä unessa.
”Joo, minä tiedän, että Alexy nukkuu yhä”, poika supisi Cookielle, joka nyt painoi kuonoaan häntä vasten. ”Mutta antaakin sen nukkua, se ei voi nyt hyvin.”
Kentin päästi irti pojan kädestä ja nousi ylös. Cookie jäi sängylle makaamaan. Se laski tassunsa Alexyn käden päälle aivan kuin ottaakseen omistajansa paikan kontolleen. Kentin hymyili ja kurottautui rapsuttamaan koiraa korvan takaa.
”Uskallankohan minä jättää Alexyn hetkeksi yksin...?” hän pohti ääneen. Vaikka hän oli alunperin ajatellut jäävänsä Alexyn viereen siihen asti, että tämä heräisi, hän oli saanut idean, joka vaati ulkona käymistä.
”Vahdi Alexya puolestani, okei?” hän sanoi Cookielle. Koira vastasi vain kohottamalla toista korvaansa äänen suuntaan, mutta se riitti Kentinille. Hän kirjoitti nopeasti lapun, jossa kertoi olevansa asioilla ja tulevansa pian, siltä varalta, että Alexy heräisikin ja ihmettelisi, missä hän oli. Hän varmisti, että sinitukan kännykkä oli tämän käden ulottuvilla ja lappu helposti luettavissa. Sitten hän siirtyi etsimään lompakkoaan ja avaimiaan.
Onneksi lähikauppaan ei ollut pitkä matka, ja juosten se taittui vieläkin nopeammin. Kentin toivoi saavansa Alexyn voimaan paremmin tarjoamalla tälle aamiaisen, joka sisältäisi vain tämän rakastamia asioita. Alexy ei voinut hyvin, mutta Kentin halusi uskoa, että hyvä ruoka parantaisi tämän oloa, ainakin kunhan tällä ei olisi vatsatautia.
Brunette täytti korin nopeasti croissanteilla, toffeevanukkaalla sekä viinirypäleillä, ja matkalla kassalle hän otti mukaansa vielä paketin juustokakkujäätelöä, jota hän itse vihasi mutta jota Alexy rakasti. Ruoat toivottavasti saisivat hymyn pojan kasvoille.
Paluu ei sujunut ihan yhtä sutjakkaasti kuin menomatka, kun Kentin jatkuvasti varoi, ettei vahingossakaan litistäisi croissantteja tai rikkoisi vanukaspurkkien ohuita kansia. Hän oli onneksi nopea hitaampanakin. Säännölliset juoksulenkit tosiaan tuottivat tulosta. Ei aikaakaan kun hän oli jo keittiössä tyhjentämässä ostoskassinsa sisältöä kaappeihin ja pakastimeen Cookie jaloissaan häärien.
”Ei, Cookie, et saa nyt mitään”, Kentin toppuutteli koiraa, joka yritti työntää kuononsa jääkaappiin.
Saatuaan ostokset paikoilleen Kentin palasi poikaystävänsä luo. Tämä nukkui edelleen samassa asennossa kuin bruneten lähtiessä. Kentin kurottautui ottamaan kirjoittamansa lapun yöpöydältä ja rutisti sen maastohousujensa taskuun. Sitä ei enää tarvittaisi. Hän päätti rojahtaa takaisin sänkyyn makaamaan poikaystävänsä viereen mutta kumartui sitä ennen suutelemaan hellästi tämän poskea. Kentin otti Alexyn käden omaansa ja keskittyi jälleen lukemaan verkkolehtien artikkeleita ja ”uutisia” katsellen vähän väliä nukkuvaa poikaystäväänsä.
Noin tunnin päästä Alexy heräsi. Hän veti kätensä pois Kentinin otteesta ja haroi sillä hiuksiaan pois silmiltään. Brunette havahtui heti poikaystävänsä elomerkkeihin ja laski puhelimen patjalle.
”Huomenta kulta, taas.”
”Mmh...”
”Voitko yhtään paremmin?”
”Jokaista lihasta särkee, mutta päässä ei enää jyskytä.”
”Parempaan suuntaan siis?”
”Mmhh...”
Alexy käänsi päänsä Kentiniä päin. Hän hymyili väsyneesti muttei sanonut mitään. Brunette vastasi hymyyn.
”Auttaisiko yhtään, jos hieroisin sinua?”
”Hieroisit?”
”Niin, kun kerta lihaksiisi sattuu.”
”No...” Hymy Alexyn kasvoilla syveni. ”Voithan sinä, jos haluat.”
”En mitä muuten olisi ehdottanutkaan.”
Sinitukkainen siirsi peittoa hitaasti pois päältään. Sen alla oli ollut mukavan lämmin, ja huone tuntui varsin viileältä paljasta ihoa vasten. Alexy ei kuitenkaan jaksanut välittää. Jos hän sai tuntea Kentinin lämpimät, varmaotteiset kädet pitkin kehoaan, hän oli valmis kestämään vaikka mitä.
Alexy kääntyi vatsalleen ja sulki silmänsä. Hän tunsi, miten Kentin laski kätensä hänen selälleen ja alkoi hieroa hänen särkeviä lihaksiaan. Se tuntui suorastaan taivaalliselta, vaikka jättikin jälkeensä hehkuvan kivun. Se oli kuitenkin hyvää kipua, sellaista, joka sai koko kehon elämään eikä tuntumaan kituvalta.
Kentin hymyili itsekseen kuunnellessaan Alexyn tyytyväistä yninää. Hän oli iloinen voidessaan helpottaa poikaystävänsä vointia. Lisäksi hän hieroi mielellään joka soppea tämän kehossa. Kukapa sitä ei pitäisi rakkaansa koskettamisesta.
Bruneten kädet etenivät Alexyn selkää pitkin tämän reisiin. Kentin tiesi, että pojan jalat olivat melko kosketusherkät, mutta päätti silti kokeilla, miten tämä reagoisi niiden hieromiseen. Hän tunsi, miten Alexyn lihakset jäykistyivät, ja alkuun tämä yrittikin nykäistä jalkansa pois siinä tietenkään onnistumatta.
”Hei!” Alexy älähti kuulostaen kuitenkin melko huvittuneelta.
”Mitä?” Kentin kysyi.
”Kutittaa”, toinen mutisi painaen kasvonsa tyynyä vasten.
”Voi voi, olisi parempi tottua”, brunette kiusoitteli.
Alexy yritti parhaansa mukaan hillitä herkät jalkansa, koska halusi Kentinin jatkavan hänen kehonsa kosketusta. Reidet tottuivat pikkuhiljaa hierontaan, joka sai verenkierron ja mielihyvähormonit liikkeelle Alexyn kehossa. Lisäksi poika ei voinut olla huomaamatta, miten Kentinin sormet hieronnan lomassa hyväilivät hänen sisäreisiään hivenen kiusoittelevasti. Sen oli pakko olla tarkoituksellista.
”Mmmmhhh...” Alexy myhisi tyytyväisenä. ”Jos vointini ei olisi näin perseestä, olisin nyt ihan helvetin kiihottunut.”
”Kiitos tästäkin tiedosta”, Kentin sanoi teeskennellen tyrmistynyttä.
”Saat tosin syyttää itseäsi, kun käytännössä hiplaat nivusiani.”
”Minä vain hieron”, brunette totesi hymyä äänessään.
”Sinun pitäisi hieroa minua jostain muualtakin...”
Kentin kurottautui läpsäyttämään Alexya päälaelle.
”Suu kiinni, tai jätän sinut särkyinesi sängynpohjalle.”
Kentin jatkoi poikaystävänsä hieromista nilkkoihin asti, minkä jälkeen hänestä tuntui, että hänen kätensä putoaisivat koska tahansa, jos hän jatkaisi enää.
”No niin”, hän huokaisi, ”nyt saa luvan riittää. Jos vielä jatkan, joutuisit liimaamaan käteni takaisin paikoilleen.”
”No tulet sitten tänne.”
Alexy kääntyi selälleen ja taputti paikkaa vieressään.
”Eikö pitäisi syödä aamupalaakin jossain välissä?” Kentin kysyi asettuen kuitenkin poikaystävänsä viereen.
”Mmhh...” tämä mutisi painaessaan kasvonsa bruneten olkaa vasten.
”Eli?”
”Myöhemmin.”
”Jaahas.”
Brunette katsahti Alexyyn, joka oli jo ehtinyt sulkea silmänsä.
”Siellä olisi tosin croissantteja. Ja toffeevanukasta. Ja juustokakkujäätelöä.”
Alexyn silmät rävähtivät auki.
”Syömään”, hän totesi yksinkertaisesti ja yritti ponkaista ylös siinä onnistumatta. Kentin nauroi.
Loppujen lopuksi Alexy ei päässytkään ylös sängystä. Kentin käski tämän jäädä odottamaan ja lupasi tuoda aamiaisen makuuhuoneeseen, jotta he voisivat siitä yhdessä nauttia. Hänen mielestään oli parempi, ettei Alexy alkaisi hortoilla ympäriinsä, kun sängystä nouseminenkin tuotti vaikeuksia. Cookie oli tapansa mukaan havahtunut siihen, että joku oli keittiössä, ja jolkotellut paikalle varmistamaan, saisiko mahdollisesti ruokaa. Turha toivo, Kentin osasi vastustaa koiransa kerjäysyrityksiä.
”Nyt on Alexyn ruoka-aika, ei sinun”, brunette sanoi sakemannille, joka tapitti herkeämättä lautaselle pantuja croissantteja. ”Hölmö.”
Kentin täytti tarjottimen aamiaistarpeilla jättäen jäätelön vielä pakastimeen. Hän ei tiennyt, jaksaisivatko he syödä kaiken, mitä hän tarjottimelle kasasi, mutta eipä sillä kai niin suurta merkitystä ollut. Ruoka tuskin ainakaan loppuisi kesken.
”No niin, yritähän hinata itseäsi ylös, aamiainen saapuu”, Kentin kuulutti ilmestyessään makuuhuoneeseen. Cookie oli lopulta luovuttanut ruoan kerjäämisen suhteen ja mennyt järsimään puruluuta eteiseen.
Brunette pysähtyi oviaukkoon huomatessaan Alexyn, joka näytti nukahtaneen uudelleen. Hän ei kuitenkaan voinut olla hymyilemättä tätä katsellessaan. Alexy näytti niin levolliselta.
”Alexyyyy”, Kentin laski tarjottimen pöydälle ja kömpi sänkyyn herättelemään nuorempaa. ”Herätys, olisi ruokaa tarjolla.”
Hän kumartui lähemmäs Alexyn kasvoja, suukotti nenänpäätä ja painoi poskensa tämän poskea vasten.
”Hei”, hän hymähti. ”Herää nyt.”
Hän alkoi kutittaa Alexya kevyesti kyljistä. Se tehosi. Sinitukkainen yritti väistää kutittavia sormia kierähtäen vatsalleen. Hän avasi silmänsä ja katsoi Kentiniä esittäen loukkaantunutta.
”Pöh”, hän tyytyi sanomaan.
”No pöh pöh”, Kentin vastasi nousten hakemaan tarjotinta. ”Ole hiljaa ja syö.”
Brunette järjesti peittoja niin, että sai asetettua tarjottimen sängyn päälle ilman, että se keikahtaisi hetkessä nurin. Hän ei yleensä tukenut tarjottimia sängyssä saati siellä syömistä, mutta nyt hänestä tuntui, että muut menettelytavat olivat epäsopivia.
”Tämä ei saa kaatua”, Kentin ilmoitti osoittaen tarjotinta. ”Eli älä keinuta sänkyä.”
”En, en”, Alexy huokaisi.
Brunette asettautui istumaan sängylle, ja Alexy painoi päänsä hänen syliinsä.
”Mitä nyt?”
”Etsin vain parasta paikkaa”, sinitukkainen vastasi hapuillen Kentinin kättä otteeseensa. ”Ja löysin sen.”
Aamiaisen syöminen sängyssä ei ollut erityisen helppoa tai siistiä, etenkään kun Alexy loikoili osin Kentinin sylissä, mutta yhtä kaikki se oli miellyttävä kokemus. Kentin syötti Alexylle viinirypäleitä suoraan suuhun, ja tämä hykerteli olevansa kuin joku hemmoteltu roomalainen keisari. Vain viini ja harpunsoittajat puuttuivat.
”Valitettavasti en hakenut viiniä enkä osaa soittaa harppua”, Kentin totesi sivellen Alexyn hiuksia.
”Ei se haittaa, minulla on jo nyt kaikki, mitä tarvitsen.”
”En ole varma, sanoinko jo tästä, mutta minua ei haittaa viettää vuosipäivää näin. Tai siis en tietenkään halua, että sinä olet kipeä, mutta...”
Alexy hymyili.
”Minä tiedän, mitä sinä tarkoitat”, hän sanoi. ”Sinä olet oikeassa, onhan se vain päivä muiden joukossa. Mutta se on silti tärkeä päivä, koska se muistuttaa minua, miten onnekas olenkaan.”
”Minä olen onnekkaampi”, Kentin vastasi oitis.
”En käy kieltämään”, Alexy naurahti silmää iskien.
”Siellä on muuten sitä juustokakkuajäätelöä, jos haluat.”
”Saanko syödä sen päältäsi?”
Kentin oli iloinen, ettei hänellä ollut mitään suussa, koska hän olisi todennäköisesti vain tukehtunut siihen.
”MITÄH?”
”Kuulit kyllä”, Alexy vastasi hieroen poskeaan Kentinin reittä vasten.
”Mitä sinä tarkalleen ottaen tarkoitat päältäni syömisellä?”
”Sitä, että hieroisin jäätelön pitkin alastonta kehoasi ja nuolisin sen pois.”
”Älä vitsaile.”
”Ei tämä ollut vitsi.”
”Minä kyllä tiedän. Valitettavasti.”
”Mutta miksi sen saa?” Alexy kysyi yrittäen poimia sormiensa väliin viinirypälettä.
”Etkö voisi syödä sitä ihan normaalisti purkista? Sitä paitsi minä inhoan juustokakkujäätelöä.”
”Normaali syöminen on ihan tylsää.”
”Ei ole, kokeilisit joskus.”
”No, jos se olisi jotain toista jäätelöä, olisiko se sitten ihan okei? Vaikka suklaata? Siitähän sinä pidät.”
Kentin huokaisi syvään. Hänen teki mieli hakata päätään seinään. Alexy oli ihan toivoton tapaus ja itsepäinen kuin mikä. Kentin kuitenkin yritti nähdä tilanteessa sen valoisimman puolen: Alexy oli jo selvästikin piristynyt.
”Olet mahdoton”, brunette puuskahti. ”Minä en jaksa vastustaa, ihan sama, suklaa käy. Mutta ei tänään, koska sinun pitää ensin tulla kuntoon, ja sen jäätelön saat hankkia itse.”
”Olet paras, tiesithän sinä sen?”
Kentin näytti Alexylle kieltään.
”Nyt sitten vain täytyy pitää huoli, ettet pääse kauppaan enää ikinä...”
”Olet julma.”
”Minäkin rakastan sinua.”
