Kirjoittaja: Odo
Ikäraja: Sallittu
Genre: Fluffyista fluffya
Paritus: Padma/Hannah
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma Rowlingin, tarina minun. En saa rahallista korvausta.
A/N: Mistä näitä fluffy ficcejä oikein tulee? FMA:sta saan kirjoitettua muutakin, mutta Potterista tulee vaan siirappista höpöhöpöä! Tämänkin piti olla vaan pieni raapale, mutta venyikin höpöhöpö-shotiksi! Oli tosiaan tarkoitus kirjoittaa Padmasta tulevaan raapaleketjuuni, mutta sitten kävikin näin. Ohhoh.
Haasteet: Rare10, Kerää kaikki hahmot (Padma Patil)
Kahvitauko
Pyhässä Mungossa oli ihmeellisen rauhallinen päivä, mutta Padma epäili sen johtuvan ainoastaan siitä, että kaikki tuntuivat olevan sillä hetkellä mitä ihmeellisimmistä syistä jo lepäämässä sairasvuoteilla. Hänellä oli aikaa, kun aamuvuoro oli hoitanut suurimman osan potilaista. Harjoittelijoilla oli muutenkin paljon rennommat olot, joten Padmalla oli aikaa käydä taukohuoneella juomassa iso kupillinen kahvia. Yleensä Padma piti enemmän aamuvuoroista, mutta hänellä oli hyvä syy tulla iltavuoroon, jonka hän oli varta vasten pyytänyt.
Ohi mennessään Padma tervehti potilaitaan, jotka kulkivat käytävillä tai istuivat yhteisissä tiloissa. Hänen askeleensa veivät alakertaan, vaikka taukohuone sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Padma kulki neuvonnan ohi enemmän kuin oli tarpeen vain kohdatakseen aurinkoisimman hymyn, jonka hän oli koskaan nähnyt. Iltavuoron syy istui korkealla jakkaralla vilkuttaen neuvonnan luukusta, kun Padma käveli ohi ja hänen sydämensä löi muutaman ylimääräisen lyönnin.
”Moi”, Padma hihkaisi ja näki, että Hannahillakaan ei ollut kiirettä neuvonnassa. Vierailuaika oli jo päättynyt, mutta harjoittelijana Hannahin oli opittava tekemään toisinaan myös iltavuoroja hätätapausten varalta. Hannah tervehti pirteästi ja astui ulos neuvontakopista kävellen Padman luokse. Hän pyyhkäisi vaaleat hiuksensa korvan taakse ja Padma toivoi, että saisi silittää laineilla selkää pitkin meneviä hiuksia.
”Olen menossa kahville”, Padma sanoi ja Hannah kohotti kysyvästi kulmaansa. Padman mieleen tuli, että Hannah oli jo saattanut huomata, että hän käveli useita kertoja päivässä neuvonnan ohi ja sattui sopivasti samoihin vuoroihin naisen kanssa.
”Voisin tulla mukaan. Neuvonnassa ei tällä hetkellä tarvita minua, sain jo arkistoitua päivän potilaiden tiedot. Akiko pärjää hetken ilman minua, mutta käyn ilmoittamassa hänelle, että menen tauolle”, Hannah sanoi ja viittoi neuvontakopin suuntaan, jossa istui japanilainen nainen, joka oli vastuussa Hannahin kouluttamisesta. Padma odotti hetken ja liikahti levottomana toivoen, että he saisivat olla taukohuoneessa kahden. Hän oli jo pitkään miettinyt, että halusi kertoa Hannahille, miten paljon piti hänestä ja perhoset tuntuivat käyvän hurjaa tanssia hänen vatsassaan. Jännittyneisyys tuntui varpaista sormenpäihin, mutta Padma oli jo tehnyt päätöksensä. Hän ei voisi loputtomiin kävellä yhä uudestaan ja uudestaan neuvonnan ohi ilman, että Hannah huomaisi hänen tekevän niin tarkoituksella. Ehkä Hannah oli jo huomannutkin.
Iloisista ja hyväntuulisista hymyistä Padma oli saanut rohkeutta ja toivoa, eikä häneltä ollut jäänyt huomaamatta, että joskus Hannah punastui. Yleensä punastuminen tapahtui silloin, kun Padma kehui naisen paitaa tai kauniisti solmittua ranskalaista lettiä. Hannah liittyi Padman seuraan ja kertoi, että hänellä ei ollut mitään kiirettä takaisin. Se sopi Padmalle paremmin kuin hyvin, vaikka hän mietti sitä, miten hän pakenisi paikalta jos tilanne muuttuisi noloksi ja vaivaannuttavaksi. Padma pudisti ajatuksen mielestään – hän oli järkevä ja tiesi, että Hannah ei olisi sellainen joka suhtautuisi häneen huonommin paljastuksen takia – ja siihen uskoon hän luotti.
Taukohuoneessa Hannah laittoi itselleen veden kiehumaan ja Padma tiesi, että naisen lempimaku oli vihreä minttutee, joten kaivoi kaapista teepussin valmiiksi. Hannah näytti yllättyneeltä ja hymyili jälleen sillä söpöllä tavalla, joka sai Padman sydämen takomaan normaalia nopeammin. Padma yritti peittää oman punastumisensa alkaesssaan keittää kahvia, mutta Hannah ujosta hymystä päätellen huomasi sen.
Padmaa jännitti kauheasti, kun he istuivat vastakkaisille paikoille pienen pyöreän pöydän ääreen. Taukohuoneen vaaleanpunaiset verhot olivat Padman mielestä aivan liian romanttiset tilanteeseen, vaikka pieni lisämauste hänen paljastukselleen ei luultavasti olisi pahitteeksi. Padman vilkuillessa verhoja Hannah totesi:
”Minusta nuo verhot ovat söpöt.” Padman ei mahtanut mitään hymylle, joka nousi hänen kasvoilleen. Ehkä verhot sopivat sittenkin tilanteeseen paremmin kuin hyvin. Hannah sekoitteli teetään ajatuksissaan ja Padma hörppäsi kahvistaan, joka poltti kieltä. Hän laski mukin pöydälle ja mietti, miten rikkoisi hiljaisuuden ja aloittaisi asiansa kertomisen.
”Tiedätkö minä…” Hannah rikkoi ensimmäisenä hiljaisuuden ja Padma kohotti katseensa kahvimukista, jossa se oli viipynyt jo liian kauan. Hannah katsoi häntä suoraan silmiin ja Padman kädet valuivat pöydän alle näpertämään paidan helmaa jännityksestä.
”Mitä?” Padma kysyi ja odotti, että Hannah sanoisi asiansa loppuun.
”Ei mitään, minä vain –” Hannah jätti lauseensa uudelleen kesken ja Padma oli utelias tietämään, mitä Hannah halusi hänelle kertoa. Kun hiljaisuus alkoi jälleen venyä heidän välillään Padma yskäisi hiljaa ja puristi kätensä nyrkkiin. Nyt oli tullut hänen hetkensä.
”Minä olen ihastunut sinuun”, Padma sanoi, sillä hän oli miettinyt pitkään, kuinka ilmaisisi tunteensa. Hän oli päätynyt yksinkertaisimpaan ja lyhyimpään ilmaisuun, että hän ei voisi perääntyä kesken kaiken. Jännitys kouraisi Padmaa vatsasta ja tuntui kuin perhoset olisivat pysähtyneen. Hänen sydämensä hakkasi lujempaa kuin kertaakaan aiemmin Hannahin seurassa, eikä hän edes yrittänyt peitellä poskilleen hiipinyttä punaa. Hannah vilkaisi teemukiaan ja aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta pysytteli kuitenkin hiljaa. Padman teki mieli tivata, mitä mieltä Hannah oli, mutta hän ymmärsi odottaa – ei varmasti ollut helppoa kuulla sellaista, mitä hän oli juuri paljastanut ystävälleen.
”Oikeastaan minä olin sanomassa samaa, mutta en uskaltanut ja –”, Hannah aloitti kasvot hehkuen punaisina ja hän puristi sormensa tiukasti teemukinsa ympärille. Tuulenvire heilautti verhoja avoimesta ikkunasta ja Padma ujutti kätensä pöydän yli tarttuen toista kädestä.
Hannah kietoi sormensa Padman sormien lomaan, kun nainen oli alkanut rauhallisesti silittää kämmentä peukalollaan. He hymyilivät toisilleen ja olivat hiljaa, mutta hiljaisuus ei vaivannut heitä. Molemmat olivat odottaneet oikeaa hetkeä ja nyt se oli vihdoin tullut. Perhoset palasivat Padman vatsaan ja leijailivat iloisina jännityksestä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. He nousivat yhtä aikaa pöydän äärestä ja Padma käveli suukottamaan Hannahin poskea, kun oli kerännyt kaiken rohkeutensa ja jäi odottamaan, mitä toinen siihen sanoisi. Hannah suukotti vuorostaan Padman poskea ja molemmat katsoivat toisiaan pitkään silmiin.
”Minun on mentävä jatkamaan töitä”, Hannah sanoi ja lähti nopeasti ujostellen, mutta se oli yksi niistä piirteistä, johon Padma oli Hannahissa ihastunut. Hän hymyili lähtevän naisen perään ja mietti, mitä tulevaisuus toisi tullessaan ja oli onnellisempi kuin pitkään aikaan.
