Hauras elämä ~ Hermione/Pansy ~ K-11

[Odo]

Ficin nimi: Hauras elämä
Kirjoittaja: Odo
Genre: Angst/Draama
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Masennus, itsetuhoisuus
Vastuunvapaus: Row omistaa potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, en saa rahaa.
A/N: Pohdin taas haasteisiin jotain ja aika ajatuksenvirtana syntyi tämä, jonka otsikkoa jouduin taas miettimään pitkään. Hain otsikkoon inspiraatiota musiikista, joten kuuntelin Hectorin Hauras kappaleen.
Haasteet: Ficlet300 (22.   Hauras), Fandomkohtaiset OTP:t (Hermione/Pansy) ja Se oikea ja sen haaremi (Pansy)

Hauras elämä

Hermione silitti Pansyn hiuksia, joka makasi pää hänen sylissään sohvalla. He olivat Pansyn asunnolla, pienessä Lontoon laidalla olevan kerrostalon yksiössä, jonka tapetit olivat repeilleet. Huoneessa leijaili pölyä, joka peitti tasojen pintoja. Pöydällä lojui unohdettu Päivän proteetta, jonka sivut olivat taittuneet ja kuluneet.

Pansy näytti niin hauraalta ja haavoittuvalta, että Hermione tunsi surua.

”Miksi olet siinä?” Pansy kysyi heikosti ja Hermione yritti hymyillä.
”Sinä pyysit minut tänne”, Hermione vastasi rauhallisesti, mutta mietti, miksi oli oikeastaan tullut. Sodan jälkeen he olivat vaihtaneet muutamia kirjeitä, mutta ei mitään sen enempää. Pansy oli pyytänyt hänet ja jo kirjeestä oli saattanut huomata, että jokin oli todella huonosti ja päästyään Pansyn asunnolle Hermione oli järkyttynyt. Nainen oli laiha ja kuihtunut, kertoi masennuksesta.

Pansy etsi kädellään Hermionen kättä avaamatta silmiään ja löydettyään ujutti sormensa toisen sormien lomaan. Hermione silitti peukalollaan kämmenselkää ja jatkoi toisella kädellään silittämistä, joka oli rauhoittanut itkevän Pansyn. Nainen oli ymmärtänyt, että hän tarvitsi apua ja se oli askel kohti parantumista.

”Tiedätkö, minä olet aina ollut kateellinen sinulle”, Pansy kuiskasi ja Hermione yllättyi suorapuheisuudesta ja mietti, mihin keskustelu oli menossa.
”Miksi?” Hermione kysyi edelleen rauhalisella äänensävyllä, jolla vaikutti olevan hyvä vaikutus Pansyyn. Hänen tullessaan Pansy oli itkenyt  ja hänen ranteistaan oli vuotanut verta, kun hän oli epätoivoisesti tarttunut sauvaansa ja loitsinut haavoja, jotka näyttivät kivulialta. Hermione oli parhaansa mukaan parantanut haavat, mutta niiden paikalla oli edelleen punaiset juovat.

”Sinä olet viisas ja rohkea”, Pansy sanoi ja nousi istumaan. Hermione alkoi ymmärtää, että lähettäessään kirjeitä Pansy oli kaivannut jonkun, joka pitäisi hänet kasassa ja olisi valmis auttamaan. Pansy oli valinnut hyvin, sillä vanhoista kaunoistaan huolimatta Hermione ei ollut jättänyt Pansya yksin ongelmiensa kanssa silloin, kun Pansyn entiset ystävät olivat hänet hyljänneet.

”On paljon muutakin tärkeää kuin viisaus ja rohkeus”, Hermione sanoi.

”Ei minussa ole mitään hyvää”, Pansy sanoi tukahtuneella äänellä, joka sai Hermionen miettimään kaikkia lohdutuken sanoja, jotka tuntuivat karkaavan hänen ajatuksistaan. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, mutta Hermione antoi kätensä soljua Pansyn hiuksissa.

”On sinussa”, Hermione kuiskasi ja Pansy yritti hymyillä.

”Niinkö?”

”Kyllä”, Hermione vastasi rehellisesti ja tarkoittaen sanojaan, vaikka ei tuntenut Pansya kovin hyvin. He olivat vasta tutustuneet ja sekin oli ollut hyvin pinnallista ja Hermionesta hyvin yllättävää.

”Minä pidän sinusta”, Pansy paljasti ja se sai Hermionen punastumaan. Hän ei ollut varma, mitä Pansy tarkoitti, mutta äänensävy kertoi, että nainen oli pitänyt sanat sisällään hyvin kauan.

Pansy päästi irti Hermionen kädestä ja nousi vaivalloisesti istumaan. Hermione katsoi kuihtunutta vartaloa, joka joskus oli ollut kaunis. Laihoilla kasvoilla oli vielä hieman jäljellä sitä pehmeyttä, joka niissä oli joskus ollut, eikä kaikki kauneus ollut kadonnut kokonaan.
Ruskeat hiukset valahtivat kasvoille, kun Pansy painoi päänsä kumaraan ja kuiskasi jotain, mitä Hermione ei kuullut.

”Tarkoitin, mitä sanoin”, Pansy sanoi kovempaan ääneen ja kohotti katseensa kohtaamaan Hermionen silmät, jotka katsoivat häntä ymmällään ja surullisesti kuin kantaen osaa Pansyn kärsimyksestä, vaikka ei voinut ymmärtää sitä kokonaan. Sanojensa tueksi Pansy suuteli Hermionea, joka vastasi hämillään suudelmaan.

”Anteeksi”, Pansy totesi, kun hän perääntyi hieman taaksepäin.

”Älä pyydä anteeksi”, Hermione sanoi ja hymyili. Hän oli pitänyt suudelmasta, joka maistui hieman sitruunalta, vaikka hän ei ymmärtänyt, mistä maku oli peräisin.

Pansy vastasi epävarmasti hymyyn ja painoi päänsä vasten Hermionen rintaa toistaen jälleen, miten paljon hän piti Hermionesta.

”Minäkin pidän sinusta”, Hermione kuiskasi ja kietoi kätensä Pansyn ympärille.

[Verinen Paronitar]

Voi dähm, olisi pitänyt katsoa tekstin infot ennen kampanjasta nappaamista    Suhtaudun jotenkin tosi nahkeasti näihin masennusaiheisiin, tiedä sitten mistä sekin johtuu... Paritus on kuitenkin ihana, joten sen puolesta oli ihan mukava lukea, ja pidinkin siitä, miten parituksellisuus tekstissä näkyi. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että aika heikoilla jäillä liikutaan, kun Pansykin sillä tavalla toiseen oikein ripustautui.

Pidin siitä, että Hermione on niin avuton -- hän selvästi haluaisi olla Pansyn tukena, muttei oikein tiedä, että mitä pitäisi tehdä. Sanat karkaa, Hermione yrittää hymyillä, vastaa suudelmaankin hämmentyneenä. Noista pienistä yksityiskohdista tykkäsin, koska ne rakensivat hienovaraisesti sitä kokonaiskuvaa totaalisen kädettömyyden tunteesta.

Tätä olisi mieluusti lukenut vähän pidemmänkin pätkän verran, nyt tässä oli aika paljon asiaa lyhyessä sanamäärässä. Sinänsä kyllä ihan tykkäsin siitä, että tässä samanaikaisesti tapahtui suuri muutos hahmojen välillä ja samalla oltiin sellaisessa vähän pysähtyneessä tunnelmassa, mutta itse jäin kaipaamaan hieman seikkaperäisempää taustojen avaamista. Nyt tämä tuntui jossain määrin ehkä vähän turhan toteavalta omaan makuuni.

Mutta niin, makuasiahan se. Lopetus jätti sopivan toivottoman fiiliksen jälkeensä, kun edes viisaalla ja rohkealla Hermionella ei ole minkäänlaisia vastauksia; sinänsä tietysti hirveän surullista, mutta kuitenkin toimivaa, ettei mitään toisesta pitämistä suurempia vakuutteluja kaiken järjestymisestä anneta.

[LillaMyy]

No joo, femme-spurtti alkakoon, katsotaan sitten lopuksi kuinka järkevä idea tämä olikaan (villi veikkaus, ettei kovinkaan). No, jos ei mitään muuta, niin saanpahan ainakin kommenttiterttuun täydennystä.

En ole mikään suuren suuri Hermansy-fani, mutta tykkäsin tästä kyllä oikein paljon. Jotenkin ensimmäinen ajatus oli, että miten ihmeessä saat tämän idean toimimaan, mutta ei siinäkään loppujen lopuksi ollut mitään ongelmaa. Toisin päin olisi ehkä ollut vähän erikoista, mutta näin päin, että Pansy tarvitsee apua ja Hermione suostuu auttamaan oli ihan toimiva ratkaisu. Jotenkin en osaa ajatella Hermionea lipsuvan ainakaan ihan noin syvään masennukseen, saati sitten siihen, että hän pyytäisi juuri Pansylta apua, joten tykkäsin tästä asetelmasta.

Tuosta Hermionen ”On paljon muutakin tärkeää kuin viisaus ja rohkeus” tuli ainakin itselleni mieleen Viisasten kivestä se kohtaus, kun Hermione sanoo Harryn olevan suuri/erinomainen? velho, mikä oli mielestäni osuva ratkaisu tähän kohtaan. Tässä myös tuo tunteiden tunnustus-kohta oli ihanan luonteva, vaikka pelkäsin, että siitä tulee kauhean kliseinen ja kulahtanut, mutta se olikin kaikkea muuta. Joskus näkee niitä sellaisiakin ficcejä, että siinä koko tunteiden tunnustus tulee aivan täysin puskista, eikä koko jutussa ole päätä eikä häntää (etenkin kun parituksen osapuolet ovat entisiä "vihollisia"!), mutta tässä ei onneksi ollut sitä 'ongelmaa', vaan tuo tuntui todella luontevalta, melkein jopa arkiselta. Tässä kohtaa arkinen ei myöskään ole negatiivinen asia kuten joskus voisi olettaa, koska itse ainakin tykkään ihan älyttömästi kaikesta arkiromantiikasta. Se kertoo omaa kieltään siitä, ettei kaiken tarvitse aina olla niin erikoista, kun vaan on lähellä joku, joka välittää, ja se tuli tässäkin hyvin ilmi! <3

Tässä kommentissa kesti kyllä ihan älyttömän kauan, mutta syytän IRC:iä, joka piipitti koko ajan. Sain kuin sainkin tämän kuitenkin kirjoitettua, joten ehkäpä se ei häirinnytkään niin kovasti kuin luulin, ärsytti vaan, kun oli kirjoittamassa jotain, ja sitten piippaa toisaalla.

[Odo]

Verinen Paronitar, kiitos kommentista, kiva, että olet tykännyt. Pituutta olisi tosiaan voinut olla enemmän näin jälkikäteen ajateltuna, että oon samaa mieltä itsekin. Ehkä ensi kerralla sitten osaa tarinoida pidemmin!

LillaMyy, voi luoja sun kanssa. Kiitti. En vieläkään käsitä, miksi miten täytät femmeterttusi mun ficeillä, mutta oon otettu. ♥ Ja paljastus: se yksi kohta on Viisasten kivestä, koska se nyt sattui siihen vahingossa. Tai ei oikeastaan. Kun kirjoitin se tuli vahingossa ja editointi vaiheessa tajusin ja jätin sen tarkoituksella. En muista olinko just kattonut Viisasten kiven vai lukenut, kun tätä kirjoitin. Mutta kiitti huisisti kommentista, kiva että oot tykänny.