Author: Duzku
Disclaimer: Omistan vain käsialani, J.K. sen toisen, paremman puolen.
Ikäraja: S
Character: Charlie
Summary: Nojaan tähän porttiin hymyillen. Hei, en minä ole se, jonka te toivoisitte palaavan kotiin.A Softer World -haasteeseen
tästä syvän mietteliääksi surumielistyneenä.
Ette te minua odota kotiinHe olisivat toivoneet minusta jotain muuta kuin lohikäärmeenkasvattajan, suvun mustan lampaan - Muriel-tädin mielestä pelastajan – työhönsä uppoutuneen, hiljaisen Nuuskamuikkusen. He hyväksyivät sen vastaan sanomatta, vaikka aina kysyttiin aionko tuoda tytön seuraavalla kerralla, vaiko sitä seuraavalla, edes joskus.
Ei, äiti, en tuo tyttöä edes haudallesi. Minulla on miehenpuolikas koti-Romaniassa, mutta ette koskaan kysyneet, se ei ollut teille vaihtoehto. Saattaisitte sanoa, että kyllähän Harrykin uskalsi tuoda Dracon sen ainoan kerran, jonka Draco irvaillen suostui tulemaan. Kumpikaan ei ollut perhettä, ja Harry onkin aina ollut erilainen, enkä minä ole Harry, en näe tarvetta selitellä, ettekä te päästäisi minua tästä veräjästä enää toiseen suuntaan, ette selittämättä.
Nojaan tähän porttiin kyynärpäitäni. Piha näyttää samalta kuin ennenkin, ei missään tapauksessa siistiltä. Puutarhassa ei kasva mitään yksivuotista, tulikärpäset piirittävät taloa ja ikkunalla palaa yksi paperinen lyhty. Lyhdyssä kynttilä. Oranssia. Minuako varten?
Vaiko Frediä? Veljen kuoleman jälkeen kaikesta tuli vaikeampaa, he eivät ymmärtäneet, miksi tahdoin pysyä poissa, miksen pukenut kasvoilleni surun naamiota, kuten he tekivät, miksen tullut kotiin, miksi lensin takaisin Romaniaan? Miksi en vakiintunut, en tullut auttamaan, en täyttämään veljeni tilaa?
Heidän oli vaikea ymmärtää minua, ja vielä vaikeampi oli minun kertoa, että ymmärsin heitä. Heidän tapansa vain eivät tuntuneet koskevan minua. Olin vapaa, ennen kaikkea vapaa, paljain varpain vuorilla lähellä taivasta, yhtä aikaa puolikas ja kokonainen.
Nojaan tähän porttiin hymyillen. Hei, Fred. Sinähän olet kuollut, mutta ymmärtävätkö he sitä, sitä en tiedä. He eivät tunnu osaavan päästää irti. Äitikin erehtyy ajattelemaan, että sinä olit se parempi kaksonen, vaikka ainahan te olitte vain yhtä. Ehkä se kuitenkin siitä.
Minä en ole se poika, jonka he tahtoisivat palaavan kotiin. Vastassa ei olisi juhlia tuhlaajapojalle, ei lämmintä syliä valmiina ovella. Täällä palaa ikkunalla lyhty, jonka valon he toivovat lävistävän rajan tuonpuoleiseen.
Nousen. Hei äiti, isä, veljet ja sisko, ette te minua tahdo kotiin. Hei, olette surumielinenne siellä tulikärpäsverkon suojassa.