Ficin nimi: Lohikäärmekastajaiset
Kirjoittaja: Odo
Genre: Romance, jopa fluffyinen.
Paritus: Harry/Charlie
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: Row omistaa Potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla.
A/N: Tämä idea sai alkunsa irkistä ja kiitokset kuuluu Lauchuolle. Pyysin Ficlet300 numeron, joka osui sanaan kaste ja sitten paritusta (Lau hoiti siis numeron keksimisen ja parituksen). No olin ihan pihalla, mitä teen kasteesta ja tässäkin Lau sitten auttoi ja otsikosta voimme kiittää häntä, kuten oikeastaan ideastakin kastaa lohikäärme. Irkin jutut meni kyllä aika älyttömiksi jossain vaiheessa ja pahoittelen sitä, että lohikäärme saanut kastemekkoa tai mukana ollut liekinheittimiä. : D Omistus menee, kuten voi jo arvata eli Lauchuolle! Mä en saanut tätä mitenkään yhdeksi ficletiksi tai edes kahdeksi, joten tässäpä teille jopa kolme ficlettiä! Kaikissa on omat sanansa Ficlet300-haasteeseen, kokonaisuutena osallistuu Rarekymppiin ja Genrehaasteeseen slashilla ja niin 5x jotain uutta-haasteeseen.
Lohikäärmekastajaiset
FF300 - KasteHarry puristi Charlieta kädestä ja katsoi tummalla puupöydällä lepäävää lohikäärmettä, joka taivutteli niskaansa ja siipiään katsoessaan uteliaana ympärilleen asettuneita ihmisiä. Charlie oli kertonut Harrylle, että lohikäärme oli Walesin vihreä ja Harry oli tunnistanut poikasen saman lajin edustajaksi, jonka oli nähnyt Kolmivelhoturnajaisissa. Jännitys ilmassa oli lähes käsinkoskeltavaa ja puiden lehtien havinaa ja lohikäärmeen hiljaista ääntelyä lukuun ottamatta ei kuulunut mitään. He seisoivat ulkona metsän laidalla lähellä leiriä, jossa lohikäärmeiden tutkijat asuivat matkallaan. Lohikäärmeen poikanen oli yksi niitä harvoja, jotka olivat syntyneet vankeudessa ja Harry oli päässyt todistamaan harvinaista tapahtumaa: lohikäärmekastajaisia.
Charlien kasvoilla oli onnellinen ilme, kun hän katsoi lohikäärmeen poikasta pidellen toisella kädellään sauvaa ja toisella Harryn oikeaa kättä tiukassa otteessa. He olivat seurustelleet vasta vähän aikaa ja Harrysta tuntui, että tämä oli taianomaisin hetki heidän välillään, sillä jännitys kutitteli vatsanpohjaa ja Charlien hyväntuulisuus tuntui tarttuvan Harryyn sellaisella voimalla, että sitä oli vaikea sanoin kuvailla.
Kaksi muuta velhoa antoivat Charlielle merkin ja sen jälkeen kaikki taas hiljenivät. Charlie nosti taikasauvan ja sen kärkeen syttyi pieni sininen liekki, jonka Charlie kohotti lohikäärmeen pään yläpuolelle. Liekit valuivat ohuina puroina pitkin lohikäärmettä, joka yritti näykätä kiinni taikasauvasta ja hetken kuluttua lohikäärmettä peitti sinisten liekkien ketju, joka sai sen vihreät suomut hohtamaan.
”Kastamme sinut, Walesinvihreä lohikäärme, nimellä Difyr.” Liekit nuolivat lohikäärmeen kehoa, joka kohotti päätään kuin ymmärtäen saadessaan nimen. Harry puristi yhä lujemmin Charlien kättä ja katsoi miehen vakavia kasvoja, joilla kuitenkin oli leveä hymy. Lämpö tuntui hohkavan lohikäärmeestä heihin kaikkiin, kun liekit sammuivat hiljalleen ja lohikäärme levitti siipensä puhaltaessaan pienen liekin terävien hampaiden välistä. Kipinät jäivät hehkumaan pöydän puupintannalle hetkeksi ennen kuin sammuivat.
Harry ei uskaltanut rikkoa hiljaisuutta, mutta miehet hänen vierellään alkoivat pian puhua innostuneesti. He kehuivat Charlieta ensimmäisestä kasteesta ja kehuivat lohikäärme Difyria. Tapahtuman lopuksi he sitoivat hopeisen merkin lohikäärmeen vasempaan jalkaan ja antoivat sen lentää pois. Harry ihmetteli sitä, mutta Charlie selitti hänelle nopeasti, että poikanen pärjäisi luonnossa hyvin ja he seuraisivat sen elämää niin kauan kuin työskentelisivät tehtävissään ja heidän jälkeensä uudet velhot jatkaisivat heidän työtään. Hopearengas oli lumottu niin, että se kasvoi lohikäärmeen mukana, mutta ei koskaan löystynyt niin paljoa, että se tippuisi lohikäärmeen jalasta.
Lohikäärmeen kadotessa punertavaan taivaanrantaan jännitys tuntui katoavan ja Harry rentoutui. Viimeksi, kun hän oli nähnyt lohikäärmeen se oli yrittänyt polttaa hänet elävältä, mutta nyt tilanne oli kuitenkin toinen, eikä hän voinut olla ihailematta työtä, jota Charlie teki. Hetki oli opettanut lisää Harrylle Charliesta, joka ei kertonut paljoa itsestään. Rohkean ja seikkailullisen mielen takana oli paljon sellaista, minkä Harry halusi oppia tuntemaan.
FF300 - SeurusteluAuringon laskettua Charlie veti Harryn mukanaa heidän telttaansa ja painoi pitkän ja rauhallisen suudelman miehen huulille. Harry vastasi suudelmaan ja kietoi kädet Charlien ympärille toisen tehdessä samoin. Ollessaan toisiaan vasten lämpö tuntui samalta kuin ulkona lohikäärmeenkasteen aikana ja Charlie tiesi, että hänen paikkansa oli siinä: Harryn vierellä. Sodan jälkeen he olivat löytäneet toisensa, kun Charlie oli käynyt useita kertoja Kotikolossa ja nopeasti he olivat ystävystyneet. Charlien elämänilo veti Harrya puoleensa päivä päivältä enemmän, eikä Harry ollut epäröinyt hetkeäkään pyytäessään, että Charlie ottaisi hänet mukaansa Romaniaan.
Pitkien öiden aikana, kun kylmä viima oli ravistellut telttaa Charlie oli vetänyt patjalla nukkuessa Harryn lähemmäksi itseään, eikä Harry nähnyt enää painajaisia. Charlie piti siitä, miten Harry arvosti häntä, siitä, miten Harry oli valmis kokeilemaan uusia asioita. Charlie opetti Harrylle paljon omasta maailmastaan lohikäärmeiden luona ja pian Harry oli huomannut pitävänsä telttojen muodostomaa kylää kotinaan.
”Piditkö siitä?” Charlie kysyi lähes kuiskaten ja hetken aikaa Harry mietti suudelmaa. Kysymys ei kuitenkaan ollut siitä, sillä Harry tiesi, että Charlie tarkoitti muuta. He eivät koskaan puhuneet suudelmista, yhteisistä öistä, kun makasivat alasti vierekkäin kietoutuneena paksuun peittoon. Ei, he eivät puhuneet sellaisista ja heidän suhteensa oli hyvin fyysinen, se toi molemmille turvaa – sellaista, jota heistä kumpikin oli aina kaivannut, mutta ei ollut tiennyt, mistä löytäisi.
”Difyr on kaunis nimi”, Harry vastasi. ”Mitä se tarkoittaa?” Charlie antoi sormiensa soljua läpi Harryn mustien hiuksien katsoessaan syvälle vihreisiin silmiin. Niissä oli jotain kesytöntä ja erilaista, josta Charlie piti. Ne muistuttivat hänen mielessään lohikäärmeiden suomuja, jotka olivat lujat ja taionomaiset.
”Se on walesilainen nimi”, Charlie vastasi Harrylle ja painoi otsansa vasten toisen miehen otsaa. ”Sait tänään kokea jotain ainutlaatuista, sillä hyvin harvoin edes me saamme kastaa lohikäärmeen.”
”Se oli upeaa”, Harry sanoi rehellisesti niin hiljaa, että se oli tuskin kuiskaus. Charlie hymyili ja nosti Harryn syliinsä, vaikka oli miestä lyhyempi, eikä Harry vastustellut. He olivat onnellisia siitä, että Romaniassa he saivat olla yhdessä, eikä kukaan välittänyt siitä, että he olivat molemmat miehiä. Kotona Englannissa heidän suhteensa oli salaisuus, vaikka Harry epäili ainakin Hermionen jo aavistaneen jotain.
”Pitäisikö meidän kertoa meistä?” Charlie kysyi ja hänestä huokui rohkeutta, mitä Harry ei ollut vielä nähnyt. Lohikäärmeet tuntuivat saavan Charlien aina vain eläväisemmäksi ja vahvemmaksi, ja toisinaan Harry mietti, että mies muistutti hieman itsekin lohikäärmettä. Charlie piti ajatuksensa omana tietonaan tehden hänestä salaperäisen ja mies oli täynnä voimakasta energiaa ja tahdonvoimaa.
”Jos sinä haluat”, Harry sanoi ja tunsi itsensä hieman vaivaantuneeksi. Charlie laski hänet patjalle ja istui hänen viereensä. ”Ei meidän ole pakko.”
Harry pudisti päätään sillä ehkä heidän oli vihdoin aika kertoa, että he rakastivat toisiaan. Harry painoi päänsä vasten Charlien olkapäätä ja ehdotti, että he menisivät yhdessä Kotikoloon, kun Charliella vain olisi aikaa. He suutelivat pitkään ja painautuivat nukkumaan toisiaan vasten molemmat tuntien sydämessään tietynlaista kepeyttä päätöksestään. Harry kiersi toisen kätensä Charlien ympärille ja nukahti rauhalliseen uneen rakastamansa miehen viereen ja oli onnellinen siitä, että kaikki oli hyvin.
FF300 - IllallinenKotikolossa oli täysi hulina, kun Charlie ja Harry astuivat sisään. Molly juoksi keittiössä valmistaen illallista ja kattaen siinä sivussa pöytää, joka oli jo valmiiksi täynnä monenlaisia herkkuja. Ginny ja George kävivät vauhdikasta keskustelua näkemästään huispausottelusta Ginnyn auttaessa samalla Mollya pöydän kattamisessa, kun Hermionen ja Percyn keskustelut pysyivät rauhallisemmilla uomilla. Pieni Teddy vaati huomiota roikkuen Arthurin hihassa tuoden oman osansa vilskeeseen, joka ympärillä vallitsi.
Bill ja Fleur laskuituivat alakerrasta samaan aikaan, kun Harry ja Charlie olivat saapuneet.
”Moi”, Harry huikkasi, mutta kukaan ei tuntunut aluksi huomaavan heitä. Charlien nauraessa heidät huomattiin ja Hermione juoksi halaamaan Harryä.
”Missä Ron on?”
”Molly käski hänet kitkemään menninkäisiä, että kaikki olisi täydellistä teidän saapuessa. Hän on ollut innoissaan perhetapaamisesta siitä lähtien, kun saimme teidän kirjeenne”, Hermione selitti. Harry aikoi mennä auttamaan Ronia, sillä hän ei tykännyt olla tekemättä mitään. Kaiken lisäksi tekeminen saisi toivottavasti laskettua hänen jännitystään, joka myrskysi hänen mielessään ja tuntui vatsanpohjassa. Hermionen irrottaessa Harryn halauksesta hän tervehti Charlieta ja loi mieheen tietäväisen katseen, joka sai Harryn punastumaan.
”Menen auttamaan Ronia”, Harry sanoi vaivaantuneesti Hermionen katseesta ja katosi nopeasti takaisin ulos.
Ron oli iloinen nähdessään Harryn ja heillä oli paljon puhuttavaa. Mennikkäiset tuli kitketyksi nopeammin kuin Harry olisi halunnut – nyt edessä olisi illallinen ja sen jälkeen ”
Suuri Paljastus”, kuten Charlie oli aiemmin vitsaillut.
Illallinen kesti pitkälle iltaan, sillä kaikki juttelivat keskenään ja kertoivat kuulumisiaan. Harryn jännitys tuntui vain paisuvan koko ajan. Charliekin näytti hieman hermostuneelta, mutta hymy Charlien kasvoilla oli niin aito ja onnellinen, että jännitystä ei saattanut huomata kukaan muu kuin Harry, joka hymyili vähintään yhtä iloisena perhetapaamisesta. Hän jopa kaipasi hieman sitä, että voisi asua jälleen Kotikolossa ja toivoi, että he vierailisivat useammin Englannissa Charlien kanssa. Kaikki tulisi kuitenkin riippumaan siitä, miten muut ottaisivat heidän tilanteensa. Illallisen jälkeen kaikki siirtyivät olohuoneeseen jatkamaan seurustelua viinilasit käsissään.
Charlie kohotti lasinsa ja puhui hieman normaalia kovempaan ääneen pyytäessä huomiota. George huudahti toivovansa puhetta, mutta Charlie pudisti päätään.
”Haluan kertoa teille jotain – tai minä ja Harry”, Charlie aloitti hieman vaisusti. Harry nousi ylös sohvalta ja käveli Charlien viereen, joka tuntui mykistyvän juuri sillä hetkellä. Harry tönäisi häntä kevyesti kyynärpäällä, sillä hän ei saanut itse sanotuksi yhtään mitään vaan odotti, että Charlie puhuisi, kuten he olivat sopineet.
”Me seurustelemme”, Charlie tokaisi nopeasti ja Harry painoi päänsä lattiaan. Muuten niin vähän itsestään puhuva Charlie oli päättänyt tuoda asian esille kiertelemättä ja odotti nyt muiden reaktiota. Kaikki hymyilivät ja Charlie ei voinut olla huomaamatta äitinsä pehmeää katsetta, jonka merkityksestä hän ei ollut varma. Hiljaisuus, joka oli kestänyt vain hetken tuntui Harrysta ja Charliesta ikuisuudelta.
”Me tiesimme sen”, Hermione sanoi rauhallisesti hymyillen.
”Johan teidän oli jo aikakin kertoa! Kuvittelin, että ette saa sitä ikinä aikaiseksi”, George jatkoi ja Ron nyökytteli päätään. Harry oli varma, että Ron oli ollut viimeinen, joka keksi heidän salaisuutensa. Molly tuli halaamaan molempia ja kuiskasi heidän korvaansa: ”Olen niin iloinen teidän puolestanne.” Kaikki muutkin tulivat onnittelemaan heitä.
”Hyvä, että saimme tämän tehtyä”, Harry sanoi Charlielle, kun keskustelu oli siirtynyt heistä jo poispäin. Charlie veti Harryn mukanaan keittiöön muiden jäädessä olohuoneeseen.
”Niin on”, Charlie sanoi ja suuteli Harrya, eikä kumpikaan heistä huomannut katseita, jotka virnistelivät tyytyväisenä heidän rakkauden tunnustuksista, jotka kuiskittiin toisen korvaan.