Title: Joskus kaikki menee pieleen
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Pairing: viittauksia Óttar/Dís, Regnar/Lagnlif ja Kíli/Sólveig
Genre: angst, adventure?
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Tarina eräästä pieleen menneestä seikkailusta.
A/N: Tämä tarina liittyy erittäin vahvasti Yksinäisen vuoren varjostamiin, vaikka onkin itsenäinen osa sinälleen. Tässä siis kerrotaan, mitä Fílin ja Kílin isälle tapahtui ja tämä sijoittuu YVV:n aikajanalla raapaleiden 46–48 aikaan. Pyrin kuitenkin pitämään tämän kerronnaltaan sellaisena, että muutkin kuin YVV:n lukeneet pysyvät tämän kanssa kärryillä. (: Alusta löytyy uteliaille taas taulukko kääpiöistäni ja kaikille lukijoille tiedoksi, että tässä on Kolmannen Ajan vuosi 2890. P.S. Ihan vain tiedoksi, että syy minkä takia tätä asiaa ei tuotu esille jo YVV:ssä on ihan yksinkertaisesti se, että siellä ei ollut tilaa! ): En tiedä, kuinka monta Bifur-fania täältä löytyy, mutta voin kertoa, että tämän kirjoittamisen aikana musta kasvoi kyllä aika jumalaton Bifur-fanityttö, koska ääääääää, liian söpöä! <3
Joskus kaikki menee pieleen
Samalla kun muut kääpiöt juhlistivat suuressa salissa Kílin ja Sólveigin lupautumista toisilleen, Thorin, Balin ja Dwalin metsästivät joukostaan seitsemän muuta urheaa kääpiötä mukaansa seikkailuun. Mukaan valikoituivat kolmen muun lisäski Óttar, Regnar, Bifur, Bofur, Dori, Glóin ja Óin. Nori oli näreissään siitä, että hänet jätettiin matkasta pois, mutta vanhemmat (ja mukamas viisaammat) kääpiöt sanoivat hänenkin vuoronsa koittavan vielä. Nori laitettiinkin sitten kymmenen muun lähtiessä varovaisesti Sinivuorilta viemään Dísille viesti sijaishallitsijan roolin jäämisestä hänelle. Thorin katsoi nuoren kääpiön menoa ja oli harvinaisen iloinen siitä, että hänen itsensä ei tarvinnut mainita asiasta hänen siskolleen. Hän pohti hieman, minkälaisen vastaanoton Nori saisi ja värähti.
”Kaikki kunnossa?” Balin kysyi, ja Thorin nyökkäsi. Hän oli valmis jättämään Sinivuoret hetkeksi taakseen.
Vaellettuaan jo muutaman kuukauden kymmenikkö yhytti ryöstöretkellä olevan örkkijoukkion. Ne olivat parhaillaan ryöstämässä erästä pientä kylää. Kääpiöt katsoivat aluksi vierestä, koska örkkejä tuntui olevan liikaa, mutta kun he huomasivat, että kylässä oli pieniä lapsiakin, he hyökkäsivät örkkien kimppuun. Ei sen niin väliä ollut, vaikka kyläläiset olivatkin ihmisiä, eivätkä kääpiöitä, mutta kääpiöillä oli niin läheinen suhde lapsiin, etteivät he voineet vain seisoa vieressä, kun lapsien perheitä revittiin hajalle. Bifur, Glóin, Óttar ja Regnar reagoivat kaikista vahvimmin näkyyn, koska heillä kaikilla oli omiakin lapsia. Kaikki kymmenen hyökkäsivät örkkien kimppuun kääpiöiden raivolla. Aluksi vaikutti siltä, että taistelusta tulisi helppo voitto, mutta örkit eivät luovuttaneetkaan ihan niin helposti.
Kääpiöt saivat taistella pitkään ennen kuin örkit saatiin nitistetyksi. Kylän miehet olivat auttaneet pelastajiaan parhaansa mukaan, mutta he eivät olleet mitään taistelijoita, eikä pajavasaroista ja atraimista ollut vastusta örkkien miekoille ja peitsille tai lävistämään niiden suojuksia. Viimeisenkin örkin kaaduttua maahan kuolleena kääpiöt istahtivat maahan, ja kyläläiset alkoivat nopeasti pörrätä heidän ympärillään. He eivät ehkä pystyneet puolustautumaan kovinkaan tehokkaasti örkkejä vastaan, mutta he osasivat kyllä parantaa, joten he päättivät tehdä parhaansa parantaakseen pelastajansa. Kääpiöt viipyivät kylässä muutaman päivän ajan keräämässä voimiaan ennen kuin jatkoivat matkaansa.
Kääpiöiden ollessa kylässä Bifur oli aikansa kuluksi veistellyt kylän lapsille erilaisia lelula, jotka oli vastaanotettu suurella innolla. Koskaan ei tuossa pienessä kylässä ollut lapsilla ollut niin hienoja leluja, kun ne, jotka Bifur näille veisti. Samalla reissulla kääpiö alkoi myös omissa oloissaan veistää monimutkaista lelua, jonka hän toivoi pääsevänsä antamaan tulevalle kruununprinssille sitten kun aika koittaisi. Bifur kuljetti lelun osia mukana repussaan ja hän veisteli sitä aina tilaisuuden tullen. Siitä oli tuleva hienoin lelu, jonka Sinivuorten kääpiöt olivat ikinä nähneet!
Kylästä lähdettyään kääpiöt vaeltelivat vielä jokusen kuukauden ennen kuin he alkoivat kaivata takaisin Sinivuorille. He olivat palaamassa takaisin kotiin, kun he osuivat Sinivuorilla luolassa majaa pitävään örkkijoukkoon. Kääpiöt ehtivät juuri ja juuri huomata örkkijoukon ennen kuin kaksikymmentä suurta örkkiä hyökkäsi heidän kimppuunsa. Thorin, joka oli ollut joukon etunenässä, sai ilkeännäköisen osuman erään örkin miekasta, jolloin Óttar ja Regnar molemmat hyökkäsivät vielä entistäkin suuremmalla raivolla örkkijoukon kimppuun. Dwalin ja Bofur auttoivat Thorinin hieman kauemmas, jotta saivat verenvuodon tyrehtymään ennen kuin kolmikko liittyi takaisin taistelun tiimellykseen. Yksi örkeistä taisteli vimmatusti Bifurin kanssa, ja kääpiö lensi selälleen samalla hajoittaen repussaan olevat lelun osat. Kääpiö nousi nopeasti takaisin pystyyn ja alkoi hakata suurta örkkiä kaikella vimmallaan ennen kuin örkki onnistui huitaisemaan tätä kirveellä päähän. Bifur kaatui maahan ja Balin kiiruhti viimeistelemään örkin ennen kuin se ehtisi tehdä enemään vahinkoa kaatuneelle.
Toisaalla Óin, Glóin, Bofur, Dori ja Dwalin olivat jo viimeistelleet suuren osan örkeistä, kun he kuulivat Óttarin karjaisevan kovaa. Joku örkeistä oli onnistunut läpäisemään hänen suojauksensa ja nyt kääpiö vuoti verta nopeasti. Regnar hyppäsi nopeasti hänen tilalleen, jottei Fílin ja Kílin isä joutuisi hakatuksia paloiksi ollessaan kykenemätön puolustautumaan. Thorin juoksi sisarensa miehen luokse ja yritti auttaa tätä, mutta huomasi sen turhaksi, kun kääpiön silmät pysyivät hädin tuskin auki.
”Pidä huoli Fílistä ja Kílistä”, Óttar pihisi viimeisillä voimillaan, ja Thorin ehti juuri vannoa tekevänsä kaikkensa, jotta veljekset pysyisivät turvassa, kun näiden isä veti viimeisen henkäyksensä. Thorin laski lankonsa ruumiin hellästi maahan juuri parahiksi nähdäkseen Regnarinkin saavan osuman. Se ei ollut läheskään yhtä paha kuin Óttarin oli ollut, mutta hän komensi kääpiön kuitenkin perääntymään. Hän ei halunnut menettää kahta soturia yhdellä kertaa. Niinpä Regnar vetäytyi, ja Thorin, Dwalin ja Glóin tulivat hänen tilalleen. Bofur ja Dori viimeistelivät kahta örkkiä samalla kun Thorin, Dwalin ja Glóin lopettivat loput neljä örkkiä. Óin huolehti Regnarin vammoista miten parhaiten taisi, ja Balin katseli Bifurin perään.
Taistelun viimein loputtua Thorin saattoi katsella ympärilleen. Kolme hänen sotureistaan oli saanut suurempiakin vammoja, joista Óttar oli tähän mennessä ainoa, joka oli kuollutkin vammoihinsa. Sillä hetkellä Regnarin ja Bifurinkin tila vaikutti kuitenkin erittäin kriittiseltä. Regnarin toinen käsi retkotti tunnottomana maassa ja hänen toinen kylkensä oli revennyt auki, kun taas Bifurin päässä jökötti kirves. Óin oli tehnyt parhaansa helpottaakseen Regnarin oloa, mutta ilman kunnollisia yrttejä he todennäköisesti menettäisivät hänetkin. Juuri sillä hetkellä Óin oli hoitamassa Bifuria, mutta hänen ongelmakseen muodostui se, että hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta nähdä kuinka syvälle kirves hänen päässään oli osunut. Hän ei voinut mitenkään tietää, kuinka paljon vahinkoa se tuottaisi, jos hän yrittäisi kiskoa kirveen ulos toisen päästä. Óin ei tiennyt, uskaltaisiko hän riskeerata kirveen irrottamista, mutta hän ei myöskään tiennyt, kuinka paljon sen paikoilleen jättäminen vahingoittaisi Bifuria. Niinpä Óin päätti odottaa toisen heräämistä ennen kuin päättäisi, mitä tehdä kirveen suhteen.
Muutamaa päivää myöhemmin Regnar lojui edelleen kuoleman kielissä, mutta Bifur heräsi viimein. Óin kysyi tämän vointia, ja kääpiö vastasi kyllä, mutta kaikkien ihmeeksi hän vastasi khuzduliksi, vaikka Óin itse oli käyttänyt yleiskieltä. Muut kääpiöt katsoivat toisiinsa. Oliko tämä kenties kirveen sivuvaikutuksia? Mutta jos tämä jäisi ainoaksi kirveen aiheuttamaksi vahingoksi, he tietäisivät selvinneensä säikähdyksellä. Bifur katseli ympärilleen ja kysyi muilta, miten taistelussa oli käynyt. Thorin laski päänsä.
”Me menetimme Óttarin, ja Regnarkin sai suuren osuman. Vain aika osaa näyttää, kuinka hänen käy, mutta pelkään pahinta”, Óin vastasi. Kaikki kahdeksan kääpiötä tiesi, että he eivät voisi lähteä liikkeelle ennen kuin Regnarin tila olisi joko parantunut tai hän olisi siirtynyt Mahalin saleihin, ja se hermostutti heitä. Joka ikinen hetki, jonka he viettivät tässä örkkien käyttämässä majapaikassa vei heitä lähemmäksi seuraavaa taistelua örkkien kanssa, ja siihen heillä ei olisi varaa sillä hetkellä.
Kääpiöiden onneksi he saivat olla kaikessa rauhassa Sumuvuorilla. Heidän epäonnekseen kuitenkin Regnarin haava tulehtui, ja se nosti hänelle korkean kuumeen, joka lopulta vei hänetkin Mahalin luokse. Thorin, Balin, Dwalin, Dori, Bifur, Bofur, Óin ja Glóin kyhäsivät kaatuneille niin hienot viimeiset lepopaikat kuin sillä hetkellä kykenivät ja lähtivät surumielisinä siitä paikasta. He suunnistivat kohti Sinivuoria, vaikka eivät välttämättä halunneetkaan päästä vielä kotiin, sillä heidän pitäisi siellä heti ensi töikseen ilmoittaa Dísille, Fílille, Kílille, Lagnlifille, Drengrille ja Sólveigille menetyksestään. Se ei tulisi olemaan helppoa, mutta se oli kuitenkin tehtävä.
Useampaa kuukautta myöhemmin, noin vuotta sen jälkeen kuin kääpiöiden retkue oli lähtenyt Sinivuorilta, he huomasivat katselevansa tuttua vuorijonoa horisontissa. Kahdeksikko yöpyi viimeisen kerran Sinivuorten varjossa ja astelivat seuraavana aamuna asuinsijojensa ovista sisälle. Thorin lähetti heti ensimmäisen vastaantulleen nuoren kääpiön etsimään Óttarin ja Regnarin omaisia ja kutsuttamaan heidät hänen työhuoneeseensa. Balin lähti Thorinin mukaan, mutta muut lähtivät kukin omaan suuntiinsa. Glóin oman perheensä luokse, Bifur lelupajalleen, ja loput kuka minnekin. Thorin ja Balin istuivat hallitsijan työhuoneessa surkean ilmapiirin leijuessa huoneessa. Dísin ei tarvinnut huoneeseen tultuaan muuta kuin vilkaista veljensä kasvoja arvatakseen tämän uutiset. Fíli ja Kíli eivät tienneet yhtään, mitä tehdä, kun heidän äitinsä romahti heidän edessään. Balin riensi auttamaan Dísin istumaan samalla kun Thorin selitti veljeksille heidän isänsä kuolleen taistelussa. Pojat nieleskelivät kyyneleitään Sólveigin, Drengrin ja Lagnlifinkin saapuessa paikalle. Sólveig katseli itkuista Kíliä tuskaisena. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Hänen ei kuitenkaan tarvinnut kauaa pohtia sitä, kun Thorin kertoi heillekin uutisen Óttarin ja Regnarin kaatumisesta. Nyt oli Kílin vuoro katsella vierestä tuskasta itkevää Sólveigia. Thorin antoi oman tuolinsa Lagnlifille, joka ei tuntunut osaavan reagoida uutiseen mitenkään. Hän istui Dísin vieressä ja naiset tarttuivat toisiaan kädestä ja puristivat kovaa. Ehkä toisen tuki auttaisi heitä selviämään tästä. Lapset seisoivat turtina huoneessa, eikä heistä kukaan osannut tehdä mitään muuta kuin itkeä. Thorin ja Balin lähtivät huoneesta ja antoivat perheille tilaa surra. Heidän retkensä ei ollut todellakaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Heidän oli ollut tarkoitus vain saada purettua paineitaan, mutta lopulta kaikki olikin mennyt aivan pieleen.
