Suensielu: Kiitos! (: Ei se nyt niin tarkkaa oo, onko kommentti rakentava vai ei, pääasia että luit ja jätit puumerkkisi tänne. (; Ja jatkoa tulis tässä.
A/N: Tässä olis sitten viimeinen osa. Mulla ei oo aavistustakaan, toimiiko nää raapaleet sarjana yhdessä ollenkaan, mutta kunhan jotain oon raapustellut.
Päivän sana:
valinta.
VIIBilbolla ei ollut aavistustakaan, mitä hän tekisi seuraavaksi. Nousisi ylös ja sanoisi Thorinille jotain ympäripyöreää esittäen samalla täysin normaalia (mikä tuottaisi luultavasti vaikeuksia), vai istuisi paikallaan hiljaa odottaen takanaan seisovan kääpiön siirtoa? Tuskin Thorin hänelle enää mitään sanoisi, tai jos sanoisi, niin luultavasti vain jotain sellaista, josta kävisi ilmi, ettei hobitilla ollut paikkaa kääpiöiden joukossa ja niin edelleen. Bilbo tiesi, että sellaiset sanat saisivat hänet vain murtumaan, joten hän teki valintansa, nousi ylös, kääntyi ympäri… Ja törmäsi johonkin, nimittäin Thoriniin.
”A-anteeksi”, Bilbo sopersi perääntyen kauemmas. Tuntiessaan hennon punan kohoavan kasvoilleen hän oli kiitollinen siitä, että vielä oli suhteellisen hämärää, eikä toinen voinut (ainakaan toivottavasti!) huomata hänen reaktiotaan.
”Eikö voron pitäisi nukkua?” Thorin kysyi.
”Öh, tuota, minä…” hobitti aloitti ja vilkaisi keskustelukumppaniaan vaivautuneena. ”Niin, ehkä minun tosiaan pitäisi…” hän mutisi ja sai äkkiä itseensä liikettä, tarkoituksenaan kipittää mahdollisimman kauas, mutta hänen matkansa loppui lyhyeen. Thorin oli tarttunut häntä yllättäen käsivarresta.
”Ensi yönä”, hän sanoi, kumartuen niin lähelle, että Bilbo tunsi hänen hengityksensä kasvoillaan, ”herra Reppulin olisi syytä levätä paremmin.”
Sitten hän päästi irti, mutta Bilbo ei osannut liikkua suuntaan eikä toiseen. Thorin oli ollut äsken niin lähellä… Ja ehkä se oli vain toiveajattelua, mutta hobitti kuvitteli juuri nähneensä kääpiökuninkaan kasvoilla hymyntapaisen.