Nimi: Tummunut tulevaisuus
Kirjoittaja: Cirilla
Ikäraja: K11
Genre: Angst, AU, Dark, Death, One-shot
Paritus: Hermione/Ron, (Ginny/Harry vain sivuosassa)
Varoitukset: Ahdistavaa tekstiä, viittauksia väkivaltaan ja raiskaukseen. Itsetuhoista alkoholin käyttöä.
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot, minä vain kehittelin pienen tarinan. En saa tästä mitään korvausta ja tämä on ollut täysin vapaaehtoista.
Tiivistelmä: Sota on ohi, ja Hermionen ja Ronin suhde ei ole mennyt ihan niin kuin elokuvissa.
A/N: Tämä osallistuu
Nevillan Kesäetydejä haasteeseen ja minulle inspiraationa on ollut
musiikkia. Aihe on ehkä hieman kliseinen, mutta etydinomaisesti halusin harjoitella ahdistavan tunnelman kuvailua. En ole kirjoittanut fikkejä pitkiin aikoihin (vuosiin), joten olisi kiva kuulla, osaanko enää tätä hommaa.
Tummunut tulevaisuus”Ron? Voisitko nyt hetken kuunnella minua?” Katson nuorta miestä anoen. Hän tuijottaa minua ja minusta läpi. Ihan kuin hän ei näkisi minua ollenkaan.
”Ron, nyt jumalauta sentään! Kuuntele!” Tartun häntä hartioista ja ravistan. Ron ei edelleenkään nosta katsettaan minun silmiin.
”Mmmhhh ssmmss khii!” Ron vastaa suupielestään kuolaa valuen. Suljen oikean käteni nyrkkiin. Puren hammasta, jotta en raivostuisi toiselle. Tämä on taas niin tätä.
Katson hänen asuntoaan ja pudistan päätäni. Missä vaiheessa tämä kaikki meni oikein tällaiseksi? Joka puolella roskia ja tyhjiä pulloja. Siellä täällä näkyy tyhjiä pitsalaatikoita ja noutoruokapakkauksia sekä einesruokapakkauksia. Huokaisen niin syvään, että melkein sattuu.
Ron notkahtaa taaksepäin ja pian hänen kurkustaan kuuluukin rehvakas kuorsaus. Katsahdan mieheen ja silmiini kihoavat raivon kyyneleet.
Senkin pikku paskiainen! Miten saatoit saada itsesi tähän kuntoon! Mitäköhän Mollykin sanoisi, jos näkisi tämän tilanteen? Miten minä voin enää jaksaa auttaa Ronia? Tiesin, että Sota vaikutti Roniin todella vahvasti. Fredin kuolema oli järkyttänyt meitä kaikkia, mutta Ron oli vain hajonnut. Ei meistä kukaan enää osannut auttaa häntä.
Katsoin Ronin kuorsaamista ja suljin hetkeksi silmäni. Tässä on nyt se mies, johon minä niin suuresti rakastuin kouluvuosinani. Tässä on se mies, jonka rinnalla taistelin omasta hengestäni. Me pelastuimme molemmat ja kuitenkin Ron jäi elämään haamuelämää Sodan kauhujen kulkiessa hänen silmiensä edestä päivästä päivään. Kuitenkaan tämä hänen nykyinen elämänsä ei ollut sellainen, jota olisin hänelle toivonut. Ei meistä kukaan toivonut tätä hänelle.
Avaan silmäni ja käännyn pois Ronin luota. Etsin katseellani täysinäiset pullot ja kerään ne käsiini. Vien ne kaikki keittiön lavuaarin luo ja alan kaatamaan nesteitä viemäriin. Nyrpistelen nenääni alkoholin huurujen noustessa nenääni ja silmiini. Taisin luvata itselleni viime viikolla, että en tule enää tänne enkä enää ala tekemään tätä työtä enää. Minä en enää jaksa.
Hengittelen hitaasti sisään ja ulos, kunnes olen saanut jokaisen pullon tyhjennettyä. Sitten tartun vastahankittuun kännykkääni ja etsin yhden numeron. Painan vihreää luuria, jolloin puhelin alkaa tuuttaamaan hitaasti. Odottelen pienen tovin, jonka jälkeen kuulen matalahkon miesäänen vastaavan:
”Harry Potter puhelimessa.” Huokaisen hiljaa ja vastaan:
”Hei Harry, täällä Hermione.”
”Moi Herm, mitä kuuluu? Missäs kuljeksit?”
”Niin tuota, Harry.. Olen Ronin luona..” Vastaan hieman kireällä ja värisevällä äänellä.
”Voi Hermione.. Eikö me sovittu, että sinun ei pitäisi käydä siellä enää? No missä kunnossa Ron on?”
”Hän… Voi Harry, hän on taas ihan tiedoton! Minä.. minä.. minä en enää tiedä, mitä tehdä!” Purskahdan hysteeriseen itkuun.
”Herm, rakas, rauhoitu! Tulen sinne.”
”E-e-e-ei sinun t-t-t-tarvitse.. Mi-mi-mi-minä pärjään kyllä ihan hyvin.”
”Menee viisi minuuttia. Lukitse itsesi vessaan.”
”Mutta, j-j-j-jos hän n-n-nyt olisikin vain sammunut?”
”Hermione, tiedät ihan hyvin, kuinka Ron käyttäytyy kaatokännissä. Minä tulen sinne. Ja mene ja lukitse itsesi vessaan! En halua, että hän taas tekee jotain, mitä hän katuu myöhemmin.” Mutisen Harrylle vastauksen, ja hän lopettaa puhelun.
Katsahdan kuorsaavaan Roniin ja huomaan pienen liikahduksen, jolloin kehoni reagoi lievällä paniikilla. Luikin nopeasti Ronin vessaan, joka on osittain pissan ja oksennuksen peitossa. Lukitsen oven ja teen pienen kuuraannu-taian, jolloin voin istua pöntön päälle odottamaan Harryn tuloa.
Lasken hitaasti kolmeenkymmeneen ja kuulen rymyämistä oven toiselta puolelta. Pian horjahtelevat askeleet suuntaavat kohti vessaa. Vessan ovenripa käy alhaalla ja toiselta puolelta kuuluu ähkäisyjä. Ron alkaa takoa ovea. Silmäni aukenevat lautasen kokoisiksi.
”HERM! Tiedn, ettt olettt shielä. Avaaaa oooviiii! Mhinä ttäälä, RRON! Khukkuuuu! Kopkop, avaa ooviii”, Ronin ääni kuuluu. En vastaa mitään. Vedän jalkani syliini ja halaan epätoivoisena polviani. Toivon, että Harry tulisi pian.
Ron takoo kovempaa ja kovempaa ovea ja riuhtoo ripaa kuin viimeistä päivää.
”Hermyyyyy! Avaaa mulllleovi! Huhuu!” Puristan silmät kiinni ja lasken hitaasti lukuja eteenpäin.
”Ron! Tulepas vähän tänne!” kuulen oven läpi Harryn äänen, ”tainnutu!”
Kuulen Ronin vartalon tömähtävän maahan, jonka jälkeen oveen kuuluu koputus.
”Herm, voit tulla. Tainnutin Ronin”, Harryn ääni kuuluu. Avaan hitaasti oven ja katson mihin Ron on tömähtänyt. Saan oven lopulta auki sen verran, että mahdun ulos vessasta. Harry seisoo vessanoven ulkopuolella ja ojentaa kätensä minua kohti auttaakseen minut pois ahtaasta vankilastani.
”Oletko kunnossa?” Harry kysyy. Nyökkään.
”Ehtikö hän…” Harry jatkaa. Pudistan päätäni.
”Ehdin juuri mennä vessaan, jonka jälkeen Ron heräsi ja yritti tulla sinne. Minun onneni oli, että sinä tulit niin nopeaan. Kiitos Harry”, ääneni on kuin syvä huokaus. Hysteerinen itkuni oli kuihtunut ja oli muuttunut nikotteluksi.
”Totta kai minä tulin, olen jo liiaksi kuullut niitä tarinoita, joissa hän pääsee kimppuusi. Eikö sinun pitänyt lopettaa täällä käynnit?”
”Piti, mutta aina toivon, että hän olisi muuttunut”, katson Ronin tajutonta ruumista.
”Missä lapset ovat?” Harry kysyy katsoen myös kohti Ronia.
”Fleurilla ja Billillä”, vastaan hieman poissaolevana. Harry nyökkää.
”Hermione, ihan oikeasti ja tosissaan, älä tule enää tänne. Ron ei muutu tuosta vielä pitkään aikaan.”
”Mutta Harry, jos minä vain siivoan Ronin asunnon ja kaadan kaikki juomat viemäriin ja kuuntelen enemmän ja olen enemmän läsnä. Kyllä Ron varmasti –”
”Herm, kuuntele itseäsi! Etkö sinä vielä viime viikolla tullut minun ja Ginnyn luokse silmä mustana ja olkapää sijoiltaan? Etkö sinä toissa viikolla käynyt Pyhässä Mungossa kasvattamassa hampaasi takasin? Etkö sinä viime kuussa nilkuttanut Fleurin ja Billyn luo pari kylkiluuta murtuneena? Ja etkö sinä mennytkin itkien Lavenderin luokse, vaatteet rikki revittynä ja veri valuen reisiäsi pitkin?”
”Harry lopeta!” huudan silmät vuotaen kyyneliä.
”Nyt Hermione oikeasti käytä niitä kuuluisia aivojasi ja avaa silmäsi tälle kaaokselle. Sinä ja lapset ette ansaitse tällaista. Sinä voit vielä kestää iskuja itseesi, mutta entäs lapset? Haluatko sinä tosissasi odottaa, että milloin Ron käy lastenne kimppuun? Heidän ei todellakaan kuulu pelätä omaa isäänsä, eikä heidän kuulu pelätä sinun takiasi. He aistivat jo nyt, että teidän kahden välillä on jotain. Anna lapsillesi mahdollisuus elää hyvää ja onnellista elämää”, Harryn ääni värisee ihan yhtälailla kuin minun koko kehoni.
Tiedän, että hän on oikeassa. Hän on ollut jo pitkään. Tuntuu vain siltä, että jos nyt lähden Ronin elämästä, Ron ei parane ollenkaan.
”Mutta Harry, tämä on kaikki minun vikani…” soperran ääneni rohistessa.
”Älä ole naurettava! Ai sekö on sinun vikasi, että Fred kuoli? Fred kuoli taistelussa! Se ei ollut todellakaan sinun vikasi!” Harry älähtää.
”En minä sitä.. Vaan minä en jaksanut kuunnella tarpeeksi Ronin huolia. Jos olisin kuunnellut enemmän. Jos olisin tehnyt –”
”Herm, lopeta itsesi syyllistäminen! Tämä ei ole sinun vikasi. Kukaan muu ei syyllistä sinua kuin sinä itse. Ron on itse syyllinen tähän kaikkeen. Me olemme kaikki yrittäneet auttaa häntä, mutta hän ei ole halunnut apua. Hän on halunnut vajota omaan masennukseen ja apatiaan”, Harry huokaisee ja ottaa minut kainaloonsa, ”nyt lähdetään meille. Minä pyydän tänne muutaman ihmisen, jotka voivat siivota tämän paikan. Sen jälkeen otan jälleen kerran yhteyttä Pyhän Mungon traumaosastolle. Olemme miettineet Ginnyn kanssa, että sinun ja lapsien olisi hyvä lähteä johonkin muualle ainakin hetkeksi.” Kävelemme Harryn kanssa Ronin asunnolta pois. Harry laittaa asunnon oven kiinni ja ottaa minua molemmista käsistä kiinni. Hän pakottaa minut katsomaan itseään.
”Me olemme jo liian kauan yrittäneet auttaa Ronia ja vain huonoin tuloksin. Nyt on aika auttaa sinua ja lapsia. Te saatte hetkeksi aikaa muuttaa meidän luokse, jotta saadaan teidän asunto myytyä ja hankittua uusi. Te tarvitsette uuden alun”, Harry luo minuun merkitsevän katseen. Minä nyökkään hänelle.
Harry tarttuu vielä tiukemmin käsistäni ja hän ilmiinnyttää meidät Kalmanhanaukiolle. Siellä Ginny tulee meitä vastaan eteisessä sormi suunsa edessä merkiten, että pitää olla hiljaa. Ohjattuaan meidät keittiöön Ginny ottaa minut lämpimään halaukseen. Hän halaa minua pitkään ja minulta aukenevat taas kyynelhanat. Olen jo itkenyt tälle päivälle niin paljon, että en uskonutkaan, että voisin itkeä vielä vähän lisää.
”Voi rakas Hermione. Ärsyttää sanoa, että kaikki järjestyy, mutta haluaisin ainakin uskoa niin. Me yritämme nyt auttaa sinua ja lapsia. Me haluamme, että teillä olisi nyt turvallinen olo ja ympäristö. Toivottavasti sinulle käy se, että muutatte meille hetkeksi aikaa”, Ginnyn ääni on vain niin rauhoittava ja lempeä, että uskon hänen jokaista sanaansa. Nyökkään hänen olkaansa vasten.
”Kiitos”, on ainoa vastaus mitä suustani saan.
Ginny irroittaa meidät halauksesta ja katsoo minua silmiin kovin lämpimästi:
”Sinä tiedät, että sinä ja lapset olette meille tärkeitä. Me haluamme auttaa.” Minä nyökkään jälleen. Ja ehkä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minä tunsin jonkun painavan hellittävän hartioiltani ja sisältäni. Tuntui kuin olisin vetänyt ensimmäistä kertaa eläissäni raikasta ilmaa keuhkoihini. Nyt minun avunhuutoihin on vastattu ja uskallan ehkä ensimmäistä kertaa vuosiin edes yrittää hymyilemistä.
