Kirjoittaja Aihe: Free!: Kolmas ja neljäs pyörä | SouMako, RinHaru, S  (Luettu 1405 kertaa)

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Kolmas ja neljäs pyörä
fandom: Free!
paritukset: Sousuke/Makoto, Rin/Haruka
ikäraja: S
genre: jotain haparoivaa romance-hömppää

yhteenveto: Tuplatreffit, joilla kukaan ei ole treffeillä. Paitsi ehkä Rin.

A/N: Idea oli loistava, toteutus sen sijaan... no, vähän jotain muuta :P  Tästä tuli tosi erilainen kuin olin etukäteen kuvitellut enkä kykene olemaan tähän tyytyväinen oikein millään tasolla, mutta koska yhtä ihastuttavan pöljiä skenaarioita varmasti ilmaantuu jatkossakin, tuntuu yhden vähemmän onnistuneen tuotoksen loputon tuhertaminen vähän turhalta. Ja onhan se aina tietty plussaa, että tuli idea saatettua tekstiksi asti.
// Lol, kuulostanpas negikseltä... Tämmöinen kiva kiltti teinifluffi vaan hämmentää mua kauheasti  :D






Rin oli puhkunut itsetyytyväisyyttä, onnistumisen iloa sekä ihan vain yleistä, rajatonta rakkautta koko kosmosta kohtaan kolmen päivän ajan — jumalauta hän oli viimeinkin saanut pyydettyä Harukaa ulos. Ja Haruka oli suostunut, vastannut myöntävästi silmää räpäyttämättä, asiaa lainkaan harkitsematta, itsestäänselvästi. Rin kyllä tiesi, että käytännössä katsoen koko heidän lähipiirinsä oli odottanut tätä käännettä tapahtuvaksi, mutta koska Harun tulkitseminen oli hetkittäin hitusen haastavaa, ei Rin ollut ollut vastakaiun saamisesta tunteisiinsa lainkaan yhtä varma kuin kaikki muut.

Mutta nyt se oli tehty, nyt se oli totta, nyt saattoi vain nauttia toisen seurasta tietäen, että he olivat samalla sivulla siitä, mitä heidän välillään säkenöi. Sousuke oli kyllä tiedustellut hyvin skeptiseen sävyyn, mikä hiton järki oli hankkiutua vielä entistäkin läheisempiin väleihin jonkun sellaisen kanssa, jonka luota tie erkanisi väistämättä hyvin pian ja hyvin, hyvin kauas, mutta Rin ei kokenut tilanteessa olevan minkäänlaista ongelmaa. Harun kanssa touhu saisi varmasti etäsuhteen makua jopa naapurissa asuessa, minkä lisäksi heillä tietysti oli aivan erityislaatuinen side, joka takuuvarmasti kestäisi kaiken.

Sitten Makoto oli soittanut treffejä edeltävänä iltana ja kysynyt hyvin hämmentyneenä, että eikö Rin ollutkaan pyytänyt Harua ulos.

“Häh?” Rin oli kommentoinut, ja Makoto oli selvittänyt kiusaantuneena kakistellen, että Haruka oli ehdottanut myös Makoton liittyvän seuraan. Ja koska Makoto ei ollut halunnut tehdä mitään oletuksia eikä varsinkaan sotkea toisten kenties hyvinkin kiusallisia välejä puhumalla sivu suunsa, hän oli myöntynyt. Ei hän ollut osannut siinä tilanteessa tehdä mitään muutakaan.

Rin oli kuunnellut monologia lamaantuneena, yrittäen arpoa mielessään sopivaa kirosanaa kuvaamaan tyrmistystään. Yksikään niistä sanoista ei ollut hänen huulilleen asti yltänyt.

“Eeh... Olen tosi pahoillani, minä vain... tai siis... voin ilman muuta perua vielä, sanon vain Harulle —”
“Ei, anna olla, eihän se sinun vikasi ole”, Rin sai lopulta ähkäistyä luuriin. “Minun olisi varmaan pitänyt esittää asiani Harulle vähän selvemmin. En nyt kuitenkaan halua, että sinä tai kukaan muukaan joutuisi puhumaan puolestani, ja jos nyt ilmoitat Harulle, ettet tulekaan, hän saattaa kaivata jotain selitystä. Ja tiedän, että olet surkea valehtelija. Parempi siis vain nähdä porukalla, käydään yhdessä syömässä ja niin edelleen, juttelen hänen kanssaan uudestaan vaikka sitten sen jälkeen.”
“Okei, tehdään niin. Olen oikeasti tosi, tosi pahoillani, minä vain... en tiennyt, mitä minun pitäisi sanoa”, Makoto surkutteli vielä kerran, ja lupasi puhelun päätteeksi poistua huomenna seurasta hyvissä ajoin.

Rinin loistava fiilis oli tipotiessään.

Ei sillä, etteikö myös Makoton kanssa hengaaminen olisi ihan mukavaa, mutta tämä nimenomainen häiriötekijä vaikuttaisi kanssakäymiseen Harukan kanssa väkisinkin, tekisivät he sitten mitä hyvänsä. Aivan yhtä varmaa oli myös se, että tilanne olisi Makotolle äärettömän kiusallinen, ja Rinillä olikin vähän huono omatunto siitä, että kaveriparka oli sillä tavalla joutunut iänikuisen huomioonottavaisuutensa vuoksi niin nihkeään välikäteen. Kuka tahansa muu olisi osannut kieltäytyä, mutta Makoto ei yksinkertaisesti osannut sanoa “ei”. Nyt siis pitäisi keksiä jokin näppärä jippo, jonka avulla Rin saisi Harun mielenkiinnon käännettyä luontevasti enemmän häntä kohden, mutta joka ei myöskään olisi hirvittävän epäreilu Makotolle...

Sellaista maagista niksiä tuskin oli olemassakaan. Jo pelkkä ajatus moisesta tuntui täysin paradoksaaliselta.

Helvetin Makoto. Ja helvetin Haruka myös. Itse asiassa helvettiin kaikki saman tien, tällä menolla hommasta ei ikinä tulisi yhtään —

Sitten Sousuke palasi lenkiltä, ja Rinillä välähti.

“Mitä teet huomenna iltapäivällä?”
“Jos aiot tuoda Nanasen tänne, niin okei, voin häipyä pariksi tunniksi, mutta —”
“Ei mitään sellaista, no worries”, Rin naurahti kitkerämmin kuin oli tarkoitus. “Harulta meni treffi-pointti vähän ohi, joten Makoto on tulossa mukaan.”
“Makoto? Teidän treffeillenne?”
“Niin. Ja nyt mietin, että jos sinäkin olisit messissä, tilanne voisi tasoittua aika kivasti.”
“... täh? Eikö olisi vain helpompaa selvittää deitillesi, miten asiat ovat? Erottaminen voisi sitä paitsi tehdä pahuksen hyvää niille siamilaisille kaksosille.”
“Voin olla väärässäkin, mutta elämänsä rakkautta kai harvemmin valloitetaan osoittelemalla hänen mokailuaan.”
“No joo, pointti”, Sousuke myönsi ja alkoi kerätä suihkukamppeitaan. “Joten sinusta paras ratkaisu on nyt järjestää jonkinlaiset tuplatreffit, joilla kukaan ei kuitenkaan ole treffeillä. Paitsi ehkä sinä.”
“Joo, jotain sellaista”, Rin sanoi miettien jo, millä voisi lahjoa Sousuken mukaan. “Pliis, tule vaikka vain tunniksi. Voin maksaa safkasi, jos se on siitä kiinni, sinähän tulit oikein hyvin juttuun Makoton kanssa, vai —”
“Okei.”
“Mitä?!”
“Sanoin, että okei”, Sousuke toisti huolettomasti heittäen samalla pyyhkeen olalleen. “Tulen pitämään seuraa sille kolmannelle pyörälle, kun kuuma romanssisi kerran niin kipeästi kaipaa enemmän yleisöä.”
“Haista...” Rin aloitti, mutta tyytyi sitten kuitenkin vain nauramaan helpottuneena. “Kiitti.”

“Ei mitään”, Sousuke sanoi ja seisahtui ovelle. Rin odotti jo, että sieltä tulisi vielä joku oikein osuva tölväys, mutta lopulta Sousuke vain ilmoitti, ettei Rinin tarvinnut huomenna mitään hänen puolestaan maksaa. Sen sijaan Rin voisi käydä nyt ostamassa hänelle korvaukseksi colan, sellainen maistuisi suihkun jälkeen.



*



Makoto oli hokenut itselleen hokemasta päästyään, että kaikki oli ihan ok — vaikka tilanne nyt olikin mikä oli, Harun ja Rinin kanssa ajan viettäminen sujuisi varmasti mukavasti. Mieltä kyllä kirveli edelleen se, että hän oli sillä tavalla sotkenut Rinin suunnitelmat, vaikka eihän hän nyt sentään koko iltaa aikonut roikkua toisten kintereillä; kunhan hetki olisi sopiva, Makoto voisi aivan hyvin lähteä kotiin vedoten siihen tekosyyhyn, että oli luvannut viettää aikaa kaksosten kanssa. Se ei edes olisi kovin pahaa valehtelemista, varmasti sellaisen pajunköyden lasketteleminen luonnistuisi jopa häneltä.

Toisaalta hänen oma käytöksensä voisi silti aiheuttaa ongelmia, sillä jo heidän matkatessaan Iwatobin keskustaan Haruka oli kysynyt, oliko Makotolla kaikki ihan kunnossa. Jokin kuulemma tuntui olevan vinossa.

Kyseinen havainto oli tietysti stressannut Makotoa entisestään. Nyt hän ei ollut ainoastaan ylimääräinen ja lähtökohtaisesti koko ajan tiellä, vaan myös todennäköisesti vetäisi kiusaantumisellaan Harukan huomiota vielä tavallistakin enemmän itseensä. Kuinka hienoa sekä ennen kaikkea rentouttavaa tietää pahentavansa kaikkea ihan vain — 

“Yo Haru, Makoto!” Rin huikkasi ja nousi penkiltä, jolla oli odottanut heitä... Sousuke Yamazakin kanssa. Sousuke istui kädet taskuissa, tavanomaisen välinpitämätön ilme kasvoillaan, mutta kun Makoto ja Haruka olivat päässeet lähemmäs, Sousuke tervehti heitä rennolla nyökkäyksellä. Ja hymyllä. Joka tuntui kerran hänen huulilleen levittyään vain jatkuvan ja jatkuvan.

Makoto nielaisi. Hän oli ensitapaamisesta asti pitänyt Sousukea mielettömän hyvännäköisenä, ja kevään muutamilla yhteisillä treeneillä Samezukassa Makoto oli ensimmäisen kerran todella tajunnut, millaisia haittoja liittyi lajiin, jonka puitteissa oltiin koko ajan puolialasti. Vaikkei Makoto ollutkaan halunnut tuijottaa, hänen katseensa oli hakeutunut Sousuken suuntaan melkeinpä vastoin hänen omaa tahtoaan, eikä siinä ollut selvästikään ollut kyse mistään täysin viattomasta menestyvän kanssaurheilijan ihastelusta.

Pelkkä kauempaa katseleminen oli kuitenkin ollut simppeliä, eikä asiaa ollut tarvinnut sen suuremmin käsitellä; nyt kyse oli jo jostain hivenen monimutkaisemmasta, sillä Rinin ansiosta he olivat kesän mittaan tutustuneet jonkin verran, ja Sousuken saattoi sanoa olevan oikein mukavakin sen viileän kuorensa alla. Turhan paljoa hän ei edelleenkään jutellut, mutta aiempi kylmäkiskoisuus oli sulanut pois, ja sattuneesta syystä Makoto oli varsin tottunut vaitonaisempaankin seuraan, ei sellainen häntä häirinnyt. Samezukan tapahtumapäivän jälkeen Makoton mieltä olivat riivanneet varsin... eeh, kosteat visiot siitä, mitä kaikkea vesisodassa voisikaan oikein mieluisalle vastustajalle tehdä, ja vaikka he olivatkin sen jälkeen tavanneet useamman kerran, tämä tilanne ei ollut lainkaan verrannollinen aiempiin. Nyt Makoton ja Sousuken tulisi viettää aikaa oikein korostetusti toistensa kanssa, jotta Rin ja Haru saisivat tarvitsemaansa kahdenkeskistä tilaa. Kovinkaan romanttiseksi tunnelma tuskin pääsisi missään vaiheessa muodostumaan, mutta rivien väleihin tahattomasti kirjattu tuplatreffi-asetelma sai silti Makoton korvat punehtumaan.

Epämieluisaksi käännettä ei sinänsä saattanut väittää, mutta pahuksen kiusalliseksi kyllä. Makoto tunsi itsensä naurettavaksi. Harukan pitkä, arvioiva katse ei ainakaan auttanut asiaa, eikä etenkään siinä vaiheessa, kun se seilasi Makotosta Sousukeen ja sitten vielä hetkeksi takaisin Makotoon.

Rin ehdotti, että he kävisivät tsekkaamassa sen uuden ravintolan, joka oli avattu muutaman korttelin päähän, ja Haruka käänsi selkänsä Makotolle kulkeakseen tietä näyttävän Rinin rinnalla.

“Vaikka tämän on pakko olla pöljintä, mitä olen vähään aikaan joutunut tekemään, niin kiva nähdä vielä ennen loman loppumista”, Sousuke sanoi vaimeasti, ja se Makoton korvien typerä kuumotus tuntui leviävän kaulalle asti.
“Joo, niin on”, hän vastasi ja pakottautui katsomaan suoraan Sousukeen. Kaiken järjen mukaan tilanne etenisi mukavimmin, mikäli hän nyt heti kättelyssä yrittäisi käyttäytyä mahdollisimman luontevasti.

Tuo järki tuntui lentävän tuhkana tuuleen alta aikayksikön. Sousuken hymy oli lähietäisyydeltä suorastaan häikäisevä, ja iltapäivän lempeä aurinko sai hänen silmänsä hehkumaan hämmentävän turkooseina. Laguuninsinisinä.

Mutta kyllä se siitä sitten asettui. Joten kuten. He juttelivat niitä näitä syyslukukauden suunnitelmista, Makoton tulevasta muutosta sekä Tokiosta, ja siinä missä Makotoa hieman hirvittikin niin suureen kaupunkiin siirtyminen, Sousuke taas vaikutti viihtyneen siellä oikein hyvin. Tuntui kumman rauhoittavalta kuulla, että hän oli edelleen yhteydessä muutamiin tokiolaisiin kavereihinsa ja aikoisi joka tapauksessa vierailla siellä, palata kenties pidemmäksikin aikaa, lupaus jatkaa yhteydenpitoa ilman Riniä välikätenä ja tavata Tokiossa kuulsi miltei jokaisesta rivienvälistä. Tai niin Makoto ainakin halusi sen kaiken tulkita. Se teki etäisestä, vieraasta paikasta ajatustasolla helpommin lähestyttävän, lämpöisemmänkin, toisetkin tutut kasvot ja siten suurempi siivu tuttua elämää tuntui turvalliselta.

(vaikka jos totta puhutaan, Makoto olisi enemmän kuin mielellään nähnyt Sousukesta muitakin puolia kuin vain jo tutuksi käyneen) 

Heidän edessään Rin oli heittänyt käsivartensa Harun olalle. Se näytti kävellessä kohtuullisen epäkäytännölliseltä, mutta kumpikaan ei osoittanut minkäänlaista merkkiä kauemmas vetäytymisestä.



Rin ei ollut ihan varma siitä, kuka heistä eniten ansaitsisi läimäytyksen takaraivolleen. Hänen mieleensä ei ollut koskaan juolahtanut, että neljän ihmisen asettautuminen pöydän ääreen voisi olla niin käsittämättömän hankalaa — Haruka seisoi paikoillaan pälyillen vuoroin jokaista seurueen jäsentä sen oloisena, ettei aikoisi eväänsä lotkauttaa, Makoton epätoivoinen ilme taas olisi sopinut mainiosti kuvitukseksi vaivaantuneisuutta käsittelevään Wikipedia-artikkeliin. Rin yritti epätoivoisesti arpoa fiksuinta vetoa (ja vähän äkkiä kanssa!), ja Sousuke... no, tyypilliseen tapaansa hän näytti siltä, ettei voisi enää vähempää välittää siitä, mille penkeistä perseensä iskisi.   

Ehkä olisi sittenkin ollut parempi idea yrittää oikaista sitä ensimmäistä väärinkäsitystä, tämä oli niin tuhoontuomittua ja tyhmää...

Ja sitten yhtäkkiä Sousuke tuuppasi häntä kevyesti kylkeen kyynärpäällään, istui alas, ja Makoto suurin piirtein imyeytyi vastapäiselle paikalle. Haruka jatkoi vielä tovin mulkoiluaan suunnaten nyt kaiken huomionsa pelkästään Riniin, huokaisi sitten merkitsevästi, ja asettui pöydän ääreen Makoton viereen.

“Mitä?” Rin kysyi.
“Mitä mitä?” Haru vastasi.
“Miten niin ‘mitä mitä’?” Rin yritti, mutta Haruka ei vaivautunut selittämään vaan uppoutui ruokalistan ihmeelliseen maailmaan liioitellun intensiivisesti.

Ravintola oli sellaista perusmukavaa sorttia, jonka hillittyt puitteet loivat harmonista ilmapiiriä ja jossa keittiön tarjonta koostui helposta japanilaisesta ruoasta. Rin oli etukäteen tarkistanut, että mestalla varmasti olisi listoillaan makrillia, ja Harun puntarointi vaihtoehtojen välillä tarjosi kumman kiehtovaa seurattavaa — he olivat tunteneet toisensa jo kauan, ja Rin olikin siis saattanut katsella Harukaa hoitamassa yhtä jos toistakin arkista toimea, ei siinä sinänsä mitään erikoista ollut. Tätäkään tilaisuutta ei voisi edes treffeiksi väittää, mutta silti... silti... Haru näytti suhtautuvan kaikkeen niin vakavasti, tiukasti keskittyen, ja sitten seuraavassa hetkessä hänen katseellaan oli tapana kuin huomaamatta lipua kohti kaukaisuutta.

Nyt se tosin oli lipunut kohti Makotoa. Mikä ei ollut sekään lainkaan yllättävää.

“Hmm?” Makoto tiedusteli jokusen tovin kuluttua. Rin tunsi mietoa vahingoniloa siitä, ettei Haruka vastannut Makotollekaan, kohautti vain hartioitaan ja ilmoitti sitten päättäneensä, minkä annoksen halusi.

Aterioinnin alkupuoli sujui mallikkaasti, Rin jopa onnistui luomaan hieman tietä seuraaville (tai ensimmäisille, miten sen nyt ottaa) treffeille; Harukaa eivät sellaiset asiat kuin vaikkapa elokuvauutuudet juurikaan kiinnostaneet, vaikka toki hän katsoi leffoja yhtä mieluusti kuin kuka tahansa muukin, joten viime viikolla selatut elokuvatrailerit tarjosivat hyvää jutunjuurta sekä ennen kaikkea oivan tilaisuuden tunnustella tulevien oikeiden treffien mahdollisia ohjelmanumeroita. Jos mikään järkevältä vaikuttava leffa ei tärppäisi, hänellä oli vielä salaisena aseenaan joku merikilpikonnista kertova piirretty.

Kaikki hyvin siihen asti.

Sitten Sousuke keksi ojentaa kättään pöydän yli tarjotakseen Makotolle maistiaista tempurastaan, ja hetken epäröityään kaulaa myöten punastunut Makoto nojautui eteenpäin ottamaan tarjotun palan kielelleen suoraan Sousuken puikoista.

Helvetin hienoa. Rin ei edes pitänyt kalasta, mutta oli silti ottanut yhden niistä hemmetin makrillivaihtoehdoista vain voidakseen sopivalla hetkellä tehdä juuri tuon saman tempun Harukalle. Mutta eihän hän nyt enää voinut, ei hän kehtaisi, hän näyttäisi idiootilta. Haruka kyllä tuijotti hyvin tiiviisti omaa lautastaan, ehkei hän ollut huomannut...

Rin potkaisi Sousukea pöydän alla pohkeeseeen. Mokoma paska ystävä ei vaivautunutkaan katsomaan Riniin, hymähti vain vaimeasti se kaikkein vittumaisin virneensä suupielessä väristen. Ikään kuin Rin olisi enää tarvinnut jotain muistutusta siitä, että kehnosti sujui.



Aurinko lupaili hennosti oranssiksi taittuneella hohteellaan laskeutumista. Kesä ei enää ollut kuumimmillaan, mutta illat ja yöt olivat edelleen lempeitä ja lämpimiä, joten Rin ehdotti edelleen autuaan tietämättömälle deitilleen rannalle menoa. He voisivat uida meressä hämärän saapuessa, ja sen jälkeen Rin saattaisi Harukan kotiin vesirajaa pitkin kulkien. Harukan katse taisi viivähtää Makotossa ennen myöntävää vastausta.

Sousuke vaihtoi Makoton puolelta toiselle niin sulavasti kuin vain kykeni ja laski vasemman käsivartensa tämän harteille heti, kun Rin ja Haruka olivat kääntyneet valittuun suuntaan. Tietenkään hän ei voinut olla täysin varma, ei vielä tässä vaiheessa, mutta jokaisen lähestymisen myötä voimistui tunne siitä, ettei hän mitään täysin turhia toiveita elätellyt. Makoto vaikutti olevan hieman hämillään, muttei varsinaisesti vaivaantunut, ei edes sen yhden kerran rajusti punehtuessaan, ja vaikka hän nytkin mittaili katsellaan mieluummin kengänkärkiään kuin seuralaisen kasvoja, hymy hänen huulillaan oli hyvin, hyvin tyytyväinen.

“Annetaan niille vähän etumatkaa”, Sousuke sanoi ja puristi kevyesti Makoton olkapäätä. “Saavat kahdenkeskistä tilaa ja niin edelleen.”

Laskiessaan irti Sousuke pyyhkäisi kädellään Makoton lapojen ylitse. Hänen selkänsä tuntui vahvalta jopa vaatteidenkin lävitse, ja Sousuke työnsi kädet taskuihinsa välttääkseen kiusauksen koskettaa uudelleen. Tuntui kömpelöltä. 

Kun edellä kulkeva kaksikko oli poistunut kuuloetäisyydeltä, myös Sousuke ja Makoto lähtivät liikkeelle. Haruka vilkaisi pari kertaa taakseen kuin mikäkin valpas vahtikoira, mutta ilmeisesti Rin onnistui keksimään jonkin niin koukuttavan puheenaiheen, että lopulta Haruka unohti pitää taaempana tulevia silmällä. Sousuke ja Makoto pysyttelivät molemmat pitkään vaiti, mutta se oli miellyttävää, tyyntä hiljaisuutta. Paine tarpeeksi hyvän keskustelunaloituksen keksimiseen toki oli olemassa, mutta se ei tuntunut pakottavalta ja kiireelliseltä, heillä olisi käytössään vaikka koko loppuilta sopivien sanojen maistelemiseen, mikäli sellainen olisi tarpeen. Ja sitten lopulta —

“Mitä olet nyt sitten ajatellut tehdä?” Makoto kysyi liioitellun keveästi. Hänen korvanlehtensä ehkä punoittivat. “Siis... pidemmällä tähtäimellä.”

Sousuke huokaisi raskaasti. Mitäköhän hittoa sitä nyt taas tästä aiheesta pitäisi sanoa?

“A-anteeksi, ei ollut tarkoitus udella”, Makoto änkytti välittömästi, kädet puolustelevaan asentoon kohotettuina. “Ymmärrän täysin, jos et halua puhua siitä, eikä se tietenkään minulle kuulu, ei olisi —”
“Ei, ihan ok”, Sousuke keskeytti ja kohdisti katseensa hyvän matkan päässä kulkevan Rinin selkään. “Kaikki on vielä vähän auki. Tai... täysin auki oikeastaan. Kai minä aluksi palaan porukoiden luo miettimään, että mitäs helvettiä seuraavaksi.”
“Se kuulostaa ihan hyvältä aloitukselta. Aiotko kuitenkin... öh... j-jatkaa jollain tavalla uimisen parissa? Olet kuitenkin mielettömän hyvä ja lajiin perehtynyt.”
“No enpä tiedä, onko sillä enää niin merkitystä.”
“Onhan urheilu paljon muutakin kuin vain kilpailemista.”
“Mmm.”

Hetken aikaa oli taas hiljaista. Sousuke epäili, ettei aihetta ollut vielä käsitelty sillä erää loppuun, ja toisin kuin olisi voinut kuvitella, se ei oikeastaan edes haitannut häntä. Toki tulevaisuudensuunnitelmiin liittyvät kysymysmerkit kirvelivät edelleen kipeästi, mutta niin kauan kuin paluuta kilpauralle ei yritettäisi tuputtaa hänelle kuin jotain kakkosluokan lohdutuspalkintoa, asioista saattoi jutella.

“Oletko harkinnut valmentamista? Nitorin mukaan olit siinä hyvä.”
“Mmm.”
“Tai siis... en t-tietenkään tiedä kaikkea tilanteestasi, enkä minä... en minä yritä mitään vastauksia tarjota. Kunhan mietin ääneen. Vaikkei se minulle kuulukaan. Anteeksi.”
“Ei haittaa, se on oikeasti ihan ok. Täytyyhän minun lopulta jotain keksiä”, Sousuke sanoi katse edelleen Rinin takaraivoon kiinnittyneenä. “Tähän asti vain kaikki keskustelut aiheesta ovat koostuneet lähinnä Rinin itsepäisestä jankkaamisesta, että kaikki on edelleen mahdollista. Vaikkei ole, ei oikeasti. Se pässinpää ei vain suostu uskomaan.”
“Hän taitaa tarvita hieman aikaa sopeutuakseen tilanteeseen.”
“Hittoako hänen tässä tarvitse mihinkään sopeutua, minun elämästänihän tässä on kyse.”
“Etkö sitten yrittäisi vakuutella hänelle tismalleen samaa, jos osat olisivatkin toisin päin?” Makoto tiedusteli pehmeästi. Oli ilmeistä, ettei hän odottanut saavansa vastausta. “Ja onhan se tärkeää haluta asioita. Haaveilla. Löytää jotain tavoittelemisen arvoista ja sitten kurottaa sitä kohden.”

Makoto oli kääntänyt kasvonsa kohti punertavaa horisonttia, päivän viimeiset valonsäteet valoivat hänen hiuksiinsa kuparisen vivahteen ja vihreiden silmien hehku toi mieleen lämpimien vesien kasvillisuuden. Oli hän toki aina aiemminkin ollut oikein miellyttävää katsottavaa, hänen voimakas vartalonsa ja avoin, lempeä habituksensa muodostivat hyvin kiehtovan ja luokseen kutsuvan kokonaisuuden, mutta juuri sillä hetkellä hän oli jotain paljon enemmän kuin vain tyypillisellä tavallaan soma.

Sousuke hymähti vaimeasti, yrittäen sulloa käsiään vieläkin syvemmälle taskuihinsa.
“Asia selvä, valkku.”

Makoto alkoi nauraa. Parasta hänen hymyssään oli se, ettei se ulottunut ainoastaan silmiin saakka, vaan siitä riitti väreitä täyttämään tilan heidän keskellään, ikään kuin luomaan linkin heidän välilleen. Ajattelematta asiaa sen suuremmin Sousuke astui hieman lähemmäs.



Heidän saapuessaan autiolle rannalle oli jo hämärää, ilta taittuisi pian pimeäksi. Päällysvaatteet yltään heittänyt Haruka seisoi polvia myöten vedessä, ja Makoto toivoi, ettei siinä ollut kyse häntä koskevasta huolesta vaan ennemminkin Rinin odottamisesta. Rinin, joka oli ilmeisesti hänkin pukenut normaaaleiden vaatteiden alle uimahousut.

“Hei, kiitti kaverit, kun lähditte mukaan. Tämä ei nyt ehkä toiminut ihan niin hyvin kuin olin toivonut, mutta oli ihan —”
“Sinähän kuulostat ihan siltä kuin me olisimme lähdössä johonkin”, Sousuke pisti väliin ja vilkaisi sitten Makotoa. “Minulla ei ainakaan ole mitään kiirettä mihinkään.”
“Täh? Sousuke, minähän sanoin, että voit —”
“Lähteä sitten kun minusta siltä tuntuu. Eikä juuri nyt tunnu siltä.”
“Mutta —”
“Kun kerran täällä ollaan ja vielä hyvässä seurassa, niin minkä ihmeen takia haluaisin painua loppuillaksi asuntolaan?”
“Just. No, tee mitä tykkäät”, Rin tokaisi viileästi ennen kuin lähti kohti vettä ja Harukaaa.

Haru tarkkaili Makotoa ja Sousukea siihen saakka, että Rin ehti heittäytyä veteen ennen häntä.

Makoto ei oikein tiennyt, miten lähelle Sousukea kehtaisi istua siinä pehmeällä hiekalla. Hänestä oli tuntunut koko ajan kasvavissa määrin siltä kuin Rin ja Haru olisivat olleet näiden treffien kolmas ja neljäs pyörä, ja jos hän olikin aiemmin pitänyt Sousukea mukavana sekä viehättävänä, nyt häntä saattoi kuvata sanalla sanoen hurmaavaksi. Eikä se kaikki voinut millään johtua vain Makoton tavasta nähdä hänet, tässä oli pakko olla nyt jotain.

Jotain molemminpuolista.

Hänen olonsa oli silti levoton, sellaisten miellyttävien asioiden miettiminen meren äärellä herätti ristiriitaisia tunteita, samanaikaista halua vetäytyä pois sekä pysyä siinä mahdollisimman pitkään. Rantaa nuolevat laineet olivat lauhkeita ja laiskoja, kai niiden tasaista rytmiä voisi pitää suorastaan levollisena, ja kun pimeyden laskeutuessa pilvetöntä taivasta alkoivat tähdet täplittää, vanhat ahdistukset painuivat mielessä selvästi taka-alalle.

“Kaikki hyvin?”
“Joo, kunhan mietin. Vanhoja juttuja. Merestä.”
“Huonoja muistoja?”
“Niin. Lähinnä niitä. Surullisia. Ja... vähän pelottaviakin. Edelleen.” Makoto oli hetken vaiti ja naurahti sitten anteeksipyytävään sävyyn. “Ei mikään järin innostava puheenaihe. Pahoittelen.”
“Ei sellaista nyt anteeksi tarvitse pyytää”, Sousuke tuhahti ja tönäisi häntä pehmeästi kyynärpäällä.

Kosketus tuntui hyvältä, lämpimältä, kihelmöivältä suorastaan. Se jätti jälkeensä nälän enemmästä, ja tuo vahvistuva kaipuu tuntui kasaantuvan ensin vatsanpohjalle, kiertyvän siellä kerälle ja levittäytyvän sitten hiljalleen koko kehoon, aina sormenpäihin ja poskille asti. Miltei täysi kuu loisti kirkkaasti ja Sousuken siluetti piirtyi terävänä tummaa taivasta vasten. Oli niin hiljaista, että oli helppoa unohtaa heidän ystäviensä läsnäolo; he olivat siinä kahden, melkein kylki kyljessä, muulla ei ollut merkitystä. Makoto nojautui lähemmäs painautuakseen aivan kiinni, nojatakseen siihen vahvaan olkaan, kenties jopa —

Sousuke murahti vaimeasti koko kehon kiristyessä kosketuksesta. Niin tietysti. Tietysti. Miten hölmö piti ihmisen olla unohtaakseen sen?

“Voi ei! Olen niin pahoillani —”
“Äh, älä turhaan, ei se nyt tuollaisesta enää miksikään mene.”
“Mutta —”
“Hei, ota ihan iisisti, ei se haittaa”, Sousuke sanoi ja kääntyi niin, että istui nyt kasvot Makoton suuntaan meren sijaan. Hän laski kätensä Makoton kyynärvarrelle, piteli kevyesti kiinni, ja katseiden kohdatessa Makoto sulki suunsa. Ei ollut mitään syytä pyytää anteeksi. Sousuken käsi liukui vähitellen kyynärpäälle, tunnusteli ylöspäin kulkiessaan hauista jo voimakkaammin, hyväili sitä matkallaan kohti hartiaa, kaulaa, ja kun sormenpäät tavoittivat paljaan ihon, Makotokin uskaltautui koskettamaan. Mustat hiukset tuntuivat viileiltä ja liukkailta hänen hyppysissäään, ja Sousuken nojautuessa lähemmäs Makoton mielessä välähti paniikki siitä, että hän oli suudellut ainoastaan muutamia kertoja joskus yläasteella, mitä jos hän ei enää osaisi, hänenhän täytyisi olla kamala... 

Mutta kun Sousuken huulet painautuivat hänen omiaan vasten, kaikki ajatukset menneistä, tulevista sekä ennen kaikkea suoritusten laaduista katosivat tyystin. Oli vain äärettömän hyvältä tuntuva kosketus sekä yhteiseksi muodostuva tahti hengittää, liikkua, olla.



Rin nousi vedestä. Suoraan sanottuna vitutti. Hänen alkoi olla kylmä, ja tämä muutoinkin täysin tuomittujen “treffien” viimeinen osio oli osoittautunut totaaliseksi fiaskoksi. Harun kanssa vieretysten laineissa keinahteleminen olisi ollut juuri sitä, mitä hän oli tällä rantareissulla toivonut saavuttavansa, ei mitään sen suurempaa, mutta tuon herkästä hiljaisuudesta nauttimisen sijaan Haru olikin halunnut tilittää sitä, miten kehno ystävä oli tainnut viime aikoina olla Makotolle.

Tietysti Rin oli tyytyväinen siitä, että Haruka kerrankin puhui asioistaan ja vieläpä niistä kaikkein tärkeimmistä, Harun ja Makoton ystävyydessä kun oli aina ollut jotain suorastaan pyhää ja tavoittamatonta. Rin ei kuitenkaan voinut mitään sille itsekkäälle pistokselle sydämessään, että jopa tässä tilanteessa Haru oli ajatellut Makotoa eikä suinkaan Riniä, jonka kanssa harvinaislaatuista hetkeä jakoi.

Kun Haruka oli sitten seuraavaksi alkanut kysellä kaikkea hölmöä vielä Sousukestakin, Rin oli todennut itsekseen, että nyt sai luvan riittää. Rajansa hänelläkin.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes löytää vaatteitaan hietikolta, kun hän huomasi Sousuken ja Makoton ajautuneen istumaan sylikkäin. Vaimeiden naurahdusten tauottamaa keskustelua käytiin pelkin kuiskauksin, ja vaikkei Rin sanoja saattanutkaan erottaa, hän osasi kyllä arvailla, millaisilla linjoilla sananvaihto liikkui.

Ei jumalauta.

Hänen teki mieli läimäyttää itseään otsaan. Useamman kerran. Koko tilanne oli jo itsessään varsin naurettava, ja hänen oma urpoutensa toi hommaan vielä aivan erityisen pikantin säväyksen. Miten sokea ja pöljä hän osasikaan olla?!

Se, että hänen omia treffejään sopi kuvailla yhdeksi hemmetin eeppiseksi failiksi, ei kuitenkaan enää jaksanut harmittaa kovinkaan paljon, selvästi tällä kaikella oli ollut tarkoituksensa. Aina oli mahdollista yrittää uudestaan. Ja kun se kuiskauksin käyty keskustelu vaimeni, Rin päätti hytinästään huolimatta painua vielä pariksi toviksi takaisin veteen.



*



Haruka katseli ikkunasta, kuinka Makoto heilautti kättään kotiväelle hyvästiksi ja lähestulkoon hypähteli portaat alas puhelintaan vilkuillen. Niin hänen tukkansa kuin vaatteensakin näyttivät jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla vähän oudoilta, vaikka heidän asiasta keskustellessaan Haruka olikin huomauttanut, että Makoto voisi varmasti mennä treffeille ihan samannäköisenä kuin tavallisestikin. Sitä paitsi elokuvateatterissa he istuisivat kuitenkin pimeässä.

Tuntui kummalliselta, että Makoton kesäloman viimeiseen päivään kuului joku muu kuin hänen perheensä tai Haruka. Vähintäänkin yhtä kummalliselta tuntui myös se, että tuo joku oli Yamazaki. Tai Sousuke, kuten häntä kai nykyään olisi aiheellista kutsua.

Haruka ei edelleenkään ihan tiennyt, pitikö hän Yamazakista sanan varsinaisessa merkityksessä. Samezukan viestijoukkueen nuoremmat jäsenet kyllä kehuivat häntä kilvan hyväksi tyypiksi, ja Rin... niin, Rinin kohdalla oli käynyt erittäin selväksi se, että Yamazaki piti lähimmistään huolta. Ehkä liikaakin. Kuten Makotokin. Se oli hyvä.

Sitä paitsi Makoto vaikutti onnelliselta. Hänen hymynsä oli saanut kokonaan uusia sävyjä siinä vaiheessa, kun hän oli maininnut Yamazakin tuntevan Tokiota ja paikallisia ja puhuneen siellä vierailemisesta kenties useinkin sitten lukion päätyttyä. Sekin oli hyvä. Erittäin hyvä.

Mitään huonoa Haruka ei tilanteesta keksinyt. Ei ainakaan jos Yamazaki vierailisi riittävän usein.

Itse asiassa mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä loistavammalta idealta niiden kahden yhteensaattaminen tuntui. Ja vaikkei Haruka yleisesti oikein kännykästä ja jatkuvasta kommunikoinnista perustanutkaan, nyt asia tuntui sen arvoiselta, että hän päätti laittaa Rinille tekstiviestillä kiitoksensa.
« Viimeksi muokattu: 26.04.2015 18:09:57 kirjoittanut Verinen Paronitar »
sano mua rovastiks

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: Free!: Kolmas ja neljäs pyörä | SouMako, RinHaru, S
« Vastaus #1 : 27.04.2015 00:30:33 »
Oih, awwws! <3

Tämä ficci on kyllä mahdottoman hyväntuulinen, ihana ja freemäinen. <3 Skenaario tuplatreffeistä tuntuu uskottavalta, koska Haruka vaikuttaa hyvinkin siltä sortilta, joka ei ymmärrä treffien syvintä olemusta. :'D Pidän siitä, että näkökulmahahmoja vaihdellaan, sillä se tuo kivaa kontrastia: Sousuken ja Makoton meno on älyttömän söpöä, mitä Rinin ja Harukan fail-treffit kivasti korostavat ja keventävät. :D

Lainaus
Kuka tahansa muu olisi osannut kieltäytyä, mutta Makoto ei yksinkertaisesti osannut sanoa “ei”.

Tässä sen kultapoloisen olemus taitaakin kiteytyä. :') Rinin juonittelua Harukan tapaamisen treffeiksi muuttamiselle oli kivaa seurata, sillä melkoista epätoivon makuahan ilmassa on. Repesin sille, että Rin tarjoutuu jopa maksamaan Sousuken osuuden ruokailusta. Myös Makoton ja Sousuken kiusaantunut sananvaihto siitä, että onpas pöljä tilanne, on ihan täyttä kultaa! Ymmärrettäväähän tuo on, että Rinin ja Harukan seurassa olo kolmantena ja neljäntenä pyöränä on vähän awkward. :D

Lainaus
Sitten Sousuke keksi ojentaa kättään pöydän yli tarjotakseen Makotolle maistiaista tempurastaan, ja hetken epäröityään kaulaa myöten punastunut Makoto nojautui eteenpäin ottamaan tarjotun palan kielelleen suoraan Sousuken puikoista.

Oih! <3

Repeilin jälleen kerran Rinin epätoivolle, kun hyvä temppu varattiin, vaikka raukkaparka oli varta vasten tilannut makrillia syöttääkseen Harukaa. :'D Pakko kyllä todeta, että pystyn visioimaan Sousuken ja Makoton tuossa skenaariossa huomattavasti helpommin kuin Rinin ja Harukan - Sousuke ja Makoto onnistuvat romantiikassa jo alkumetreillä aivan oppikirjaesimerkillisesti. ^^

Rannalla Sousuken ja Makoton käymä keskustelu jatkaa aivan ihanaa linjaa, minkä lisäksi visio on äärettömän miellyttävä esteettisesti: hämärtyvä ilta rannalla on romantiikan klassikkokuvastoa, joka toimii tällä fandomilla aivan äärettömän hyvin. <3 Keskustelu tulevasta etenee luontevasti, minkä lisäksi awwasin pienille eleille aivan hulluna. <3 Vahingossa kipeään olkapäähän nojaaminen oli omalla kipeänsöpöllä tavallaan jotenkin sykähdyttävä kohta, jonka jälkeen näiden kahden välinen kanssakäyminen tuntui syventyvän entisestään. <3

Harukan näkökulmasta kerrottu viimeinen pätkä olikin sitten aivan täyttä kultaa! :'D Se, että Makoto laittautuu treffeille, on mahdottoman söpö huomio - jos jopa Haruka on huomannut sen, vaatteiden ja tukan täytyy olla oikein viimeisen päälle hyvin!

Lainaus
Hänen hymynsä oli saanut kokonaan uusia sävyjä siinä vaiheessa, kun hän oli maininnut Yamazakin tuntevan Tokiota ja paikallisia ja puhuneen siellä vierailemisesta kenties useinkin sitten lukion päätyttyä.

Tämä muotoilu on nätti! <3

Ja voi repsaww, kun ympyrä sulkeutui Harukan kiitosviestiin Rinille. :')

Kiitoksia tästä tekstistä! <3
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

KyynelPuro

  • ***
  • Viestejä: 40
  • Where is that "me"?
    • Omat tarinani
Vs: Free!: Kolmas ja neljäs pyörä | SouMako, RinHaru, S
« Vastaus #2 : 27.04.2015 20:16:40 »
Oijoi, vau :') Tästä oli niin paljon iloa tylsällä filosofian tunnilla ^^

Oikeesti. Tää on aivan ihana ♥ En voi muuta sanoa. Itessään SouMako ei parituksena ole sellainen, jota yleensä Free!:n fikeissä etsin, mulla kun on koko paritukseen joku outo viha/rakkaus -suhde, mutta mutta... Parempaa en ois voinu toivoo. Olit tehnyt musta niin raivostuttavasta Makotosta tommosen suloisen pikkupojan, jolla ei oikein sana ole hallussa ja toiminta vielä vähän vähemmän ja Sousukesta... No, enemmän ja vähemmän sydänten murskaajan tolla tappajan hymyllä, vaikka yleensä mulla menee jo näkökentässä punasia viivoja kun vaan nään sen leuhkan ilmeen :'D

Koko tarina jotenkin vei mut mukanaan, siinähän se tunti sitten menikin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :'D Jotenkin arvasin jo heti alussa, että tässä taitaakin mennä kolmannet pyörät vähän sekaisin x') Niin suloinen idea. Kiitos, kiitos, kiitos ♥
I'm scared getting close
and I hate being alone.


Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Free!: Kolmas ja neljäs pyörä | SouMako, RinHaru, S
« Vastaus #3 : 28.04.2015 09:41:40 »
Oih, olipa ihanan hömppäinen hyvänmielenficci! <3 Heti alussa pääsi tuntemaan syvää myötätuntoa Riniä kohtaan, kun sen ihastus on niin pösilö ettei ymmärrä mitä treffit tarkoittavat, ja tuo tuplajärjestely muodostui hurjan luontevasti. Äkkiseltään sitä luulisi, että nelisin on luontevampaa kuin kolmisin, mutta no. Ainakin joillakuilla oli kivaa. <3 Ja Haru pääsi uimaan...

Tyrskähdin Sousuken ruokatarjoamiselle ja Rinin ärtymykselle maneerin viemisestä minäkin, ihan priceless. <3

Lainaus
Koko tilanne oli jo itsessään varsin naurettava, ja hänen oma urpoutensa toi hommaan vielä aivan erityisen pikantin säväyksen.

Tämä tunne. :D

Treffien päättäminen rannalla oli ratkaisuna hurjan romanttinen ja perinteikäs, toimi mainiosti. Ja pidin Harukan viimeisestä näkökulmasta kovasti minäkin, sen päätelmät olivat jotenkin ihan hervottomia.

Tästä tuli tosiaan mainiolle tuulelle, kiitoksia kovasti. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Vs: Free!: Kolmas ja neljäs pyörä | SouMako, RinHaru, S
« Vastaus #4 : 30.04.2015 11:08:30 »
Olipas ihana tarina! Kiusallisia tunteita jokaisella, mielenkiintoinen asetelma... Lopulta kuitenkin ainakin yllätysparille kävi hyvin... Lukiessani en tiennyt fandomista, saati hahmojen sukupuolistakaan mitään, joten arvuuttelin mielessäni, onko kyse ehkä heteropareista vai vain pojista...tai miksei tytöistäkin. Nyt googlasin kunkin kuvan, kauniita nuorukaisiahan he... Jos/kun luen tämän uudelleen, tulee ehkä erilaisia mielikuvia  :)
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS